Joulumarkkinajuoksu 2015















Talvijuoksu Cupin toinen osakilpailu järjestettiin Iitissä. Ilma oli juoksuun ihanteellinen: +5 astetta, sulat tiet ja aurinkokin pilkahteli pilvien välistä. Joulumarkkinoiden yhteydessä pidettyyn tapahtumaan ilmaantui ilahduttavan paljon juoksijoita, yli 80.











En etukäteen odottanut juoksulta juuri mitään, sillä tässä vaiheessa kautta kilpavauhtini ei ole terävimmillään. Sopivantuntuisella vauhdilla lähdin matkaan. Ensimmäinen kilometri loivaan alamäkeen meni aikaan 4.30. Siitä eteenpäin painelin tasaisesti vitosen vauhdeilla. Kahden kilometrin jälkeen pääsin kivasti kahden miehen porukkaan, ja siinä jatkoimme viiden kilometrin kääntöpaikalle. Toinen miehistä pysähtyi juomaan ja putosi siinä vaiheessa kelkasta. Toinen puolikas sujui mukavasti Maken peesissä ja hieman alkua nopeampaa vauhtia etenimme.


Aika kova matka tuo kymppi jälleen oli juosta. Loppuaika 48.37 yllätti kuitenkin positiivisesti. Olin kuvitellut pääseväni juuri ja juuri alle viidenkympin. Keskitahdiksi muodostui 4.50. Aika on yli 1,5 minuuttia nopeampi kuin vuosi sitten samalla reitillä juoksemani. Tuolloin tosin oli lumiset tiet.
















Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.

Kommentit