Etelänleirillä


Viikon etelänlomamme osui säiden kannalta ihanteelliseen ajankohtaan. Suomesta lähtiessämme mittari näytti -20 pakkasastetta ja Kanarialle laskeuduimme miellyttävään +21 asteeseen. Aamut ja illat olivat viileämpiä ja erittäin suotuisia juoksemisen suhteen.

Viikon aikana tuli liikuttua monella eri tavalla. 

Teimme aamupäivisin lasten kanssa kävelyretkiä läheisiin kyliin. Hyötyliikuntaa tuli siis päivittäin. Yhtenä päivinä lapset palasivat lähikylästä mummon kanssa taksilla takaisin majapaikkaamme ja me miehen kanssa kävelimme rantaa pitkin takaisin. Melko reippaalla vauhdilla rantaa pitkin meni tunti.

Mekko päällä mäkivetoja :)


Rantahiekalla ja dyyneillä kävely oli tehokasta. Lapset juoksivat dyynejä ylös ja kierivät tai hyppivät hurjaa vauhtia alas. Ylöskävelykin otti kivasti reisiin ja pohkeisiin, saati jos mäkiä olisi tosissaan juossut ylös. 




Vaikka pelkkä hyötyliikunta olisi riittänyt lomaviikon aktiviteetiksi, oli upeaa päästä myös juoksemaan sulalla ja pitävällä tiellä. Noin kilometrin päässä hotellistamme oli kiva puistoalue, jossa kiersi vajaan kahden kilometrin mittainen pyörä-/kävelytie. Tasaisella reitillä oli helppo juosta etenkin vetoja, koska teitä ei tarvinnut ylitellä. Palmut myös kivasti varjostivat matkaa.

Juoksin viikon aikana neljä lenkkiä. Tein kaksi tunnin pituista pk-lenkkiä. Niiden lisäksi tein kaksi vetotreeniä. Ensimmäisellä kerralla tein pyramidiharjoituksen: 1-1-2-2-3-2-2-1-1. Minuutti kovaa, minuutti kevyesti, kaksi minuuttia kovaa, kaksi kevyesti... Toisella kerralla juoksin alkuverkan jälkeen ensin 10 minuuttia reipasta ja sen perään 2x5 minuuttia hieman kovempaa. Molemmat harjoitukset sujuivat ihan kivasti.

Juoksun jälkeen oli mukava pulahtaa vielä altaaseen ja uida muutama kierros lihaksia palautellen.



Hotellin lähellä oli pelikenttä, jossa kävimme lasten kanssa porukalla pelaamassa koppipalloa. Kolmen lapsen ja 5-6 aikuisen kanssa saimme hyvät pelit aikaiseksi. Lapset olivat todella innoissaan (mitä nyt joku välillä mökötti vastustajan saadessa maalin), ja aikuisetkin saivat hyvän hien pintaan. 

Kommentit

  1. Ihanan aurinkoista! Ja lämpötila just hyvä: ei liian kuuma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpötila oli tosiaan juuri sopiva. Ja etenkin kun loma osui vielä tuolle Suomen pakkasviikolle, niin kyllä kelpasi.

      Poista
  2. Ihania lomatunnelmia! Muhun on iskenyt taas vaihteeksi järjetön matkakuume, ja tämmöset postaukset tosiaan auttaa niihin. Haha! :P

    VastaaPoista

Lähetä kommentti