Viikon 8 treenit

Viikon tauon jälkeen palasin liikunnan pariin keskiviikkoisissa sisätreeneissä. Valmentaja ei päässyt paikalle, joten vedimme harjoituksen ominemme. Tunti ei ollut yhtä intensiivinen kuin yleensä, mutta se oli varmasti minulle vain hyväksi sairastelun jälkeen.

Torstaina palasin hiihtoladuille, mikä oli virhe. Lipsuvine suksineni en nauttinut hiihtämisestä yhtään. 50 minuuttia käsivoimillani eteenpäin lykittyäni päätin luovuttaa. Vaihdoin lenkkarit jalkaan ja tein loppuverryttelyn hölkäten.







Perjantaina lähdin lasten mukaan hiihtämään. Päätin samalla muistella vapaan tekniikkaa. Juuri ja juuri pysyin esikoisen perässä horjuvalla Mogrenillani. Ihan kivan 40 minuutin vapaan treenin kuitenkin sain.

Lauantaina oli aivan mahtava hiihtosää. Aurinko paistoi, pakkasta muutamia asteita. Tällä kertaa pito oli todella hyvä. Läheiselle pellolle oli tehty hiihtolatu ja sitä pitkin pääsi etenemään tasaisesti. Tyttären tahdissa hiihdin alkuverryttelyn ja sen päälle teimme mieheni kanssa vielä tunnin reipasvauhtisemman pertsan lenkin.
















Sunnuntaiaamuna hiihdin reilun tunnin lenkin. Lisäksi lähdimme iltapäivällä lasten kanssa laturetkelle. Kiersimme vajaan kympin lenkin. Siitä ei kovinkaan korkeita sykkeitä itselle saanut, mutta mukavaa hyötyliikuntaa ja ulkoilmasta nauttimista kyllä. Pidimme puolivälissä evästauon laavulla.

Ensi viikolla täytyisi varmaan kokeilla taas juoksemista. Kuinkahan se kulkee?

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Juoksutekniikkaa ja lihaskuntoa 1,5 h
To: Hiihto + hölkkä 70 min.
Pe: Hiihto 40 min.
La: Hiihto 60 min.
Su: Hiihto 70 min.

Kommentit