Kymppiviikon treenit

Sami Jauhojärvi

Uuden viikon kunniaksi päätin kokeilla luisteluhiihtoa. Valitsin kuitenkin huonon päivän, sillä keli oli todella raskas luistella. Kaikki vastaantulijat hiihtivät pertsaa. Toki raskaus johtui pitkälti myös harjoituksen puutteesta. Loivassakin ylämäessä jouduin vaihtamaan kuokkaan, eikä suksi juurikaan luistanut edes alamäessä.  Tunnin kuitenkin sinnittelin hitaalla tahdilla tasapainoa hakien, sykkeet 160:ssa!

Ville ja Sami verryttelemässä

Tiistaina lähdin juoksemaan loskaisille teille. Alkuun tossut lipsuivat pahasti alla, mutta päätien reunassa olikin lähes koko matkalta sulaa. Olipa mahtavaa tehdä vetotreeniä pitävällä askeleella. Juoksin vaihdellen kaksi minuuttia reipasta ja minuutin kevyttä. (Ei tarvinne mainita, että vauhti tuntuu olevan kadoksissa...)

Keskiviikon harkoissa mieltä lämmitti erityisesti valmentajan positiiviset kommentit. Juoksuni näyttää kuulemma herkältä ja rennolta. Selvästi parantunut aiemmasta. Kevään Cooperista odottaa hyviä tuloksia. Vaan heittipä samalla melkoiset paineet tulevaan koitokseen.

Ville Nousiainen

Torstaina laduilla oli sellainen lentokeli, että jyrkimmät mäet oli pakko tulla auraamalla alas. Kuvaavaa on se, että kympin lenkin toinen puolikas tultiin käytännössä kokonaan tasatyönnöllä. Ensimmäinen kerta tänä talvena, kun pienissäkin mäissä luisti pitkälle. Kelin liukkaudesta johtuen onnistuin myös pyllähtämään tienylityskohdassa. Sukset vain lähtivät alta...

Ladun varrella kannustamassa.

Lauantaiaamuna hiihdin yli tunnin mittaisen aamulenkin. Auringonpaisteessa oli kiva lykkiä tasaisella peltoladulla. Upean hankikannon vuoksi hiihtäjiä näkyi paljon myös latujen ulkopuolella. Hiihtolenkin jälkeen lähdin ottamaan hiihtomallia kansallisista hiihtokilpailuista. Kisoihin olivat ilmoittautuneet myös Sami Jauhojärvi ja Ville Nousiainen. Upealta heidän hiihtonsa kyllä näytti. Jyrkätkin ylämäet loikaten ylös.

Niin se tämäkin viikko vierähti suksia liu'utellessa, vaikka alunperin suunnittelin lisääväni juoksemista viikko-ohjelmaan. Sunnuntainakin hiihdin vielä kahden tunnin pitkiksen peltoja pitkin. Täytyy ottaa hiihtämisestä kaikki ilo irti, kun vielä pystyy. Ensi viikolle on luvattu lämpimiä päiviä.

Ma: Hiihto 60 min.
Ti: Juoksu: alkuverkka, 7 x (2 min. reipas, 1 min. kevyt), loppuverkka
Ke: Juoksutekniikkaa ja lihaskuntoa 1,5 h
To: Hiihto 70 min.
Pe: Lepo
La: Hiihto 80 min.
Su: Hiihto 2 h

Kommentit