Tasapaksu talvijuoksu

Talvijuoksu Cupin viimeinen osakilpailu juostiin tänään Elimäellä. Sulat tiet, puolentoista asteen plussakeli ja ennätyskelpoinen kympin reitti houkutteli paikalle vajaat 80 kuntoaan testaavaa.






Minulla ei ollut ennen juoksua mitään käsitystä nykyisestä kilpakunnostani, joten sen suurempia
taktiikoita en pystynyt etukäteen laatimaan. Juoksu ei alkuverkan aikana tuntunut kaikkein lennokkaimmalta, mutta ei toisaalta kovin raskaaltakaan. Lähdin siis matkaan melko luottavaisena, fiilispohjalta. Ensimmäiset kaksi kilometriä juoksin mukavasti toisen naisjuoksijan peesissä. Kolmannella kilometrillä painoin hänestä ohitse ja sen jälkeen sain taivaltaa loppumatkan yksinäni. Juoksu kulki oikeastaan ihan hyvin, matkakaan ei tuntunut liian pitkältä. Alkupuolisko oli noin minuutin nopeampi kuin jälkimmäinen, vaikka alkumatkalla oli mielestäni enemmän ylämäkeä. Nopein kilometri oli ensimmäinen tahdilla 4.35 ja hitain yhdeksän kilometrin kohdilla 5.01. Loppuaika 48:20.






Tasapaksu suoritus siis keskitahdilla 4.48 min./km. Tämä tuntuu olevan vakionopeuteni. Samalla vauhdilla olen tahkonnut kaikki viimeisimmät kilpailuni. Ihan jees, mutta olisi sitä kiva joskus päästä kovempaakin. Kuntoni junnaa siis vain paikallaan.

Mitä jäin kilpailusta juoksuvauhtini lisäksi kaipaamaan? - Enemmän naisia lähtöviivalle. - Enemmän kannustusta reitin varrelle. Ihmisiä oli kyllä reitin varrella jonkin verran seuraamassa kilpailua, mutta taputuksia ei heiltä irronnut. Ainoastaan 9 kilometrin kohdilla olleelta liikenteenohjaajalta sain kannustusta.

Kommentit

  1. Hieno aika! Kesällä sitten uusi enkka, jos vauhti tuntuu liian tutulta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaihtelu kyllä virkistäisi, joten kesällä voisi tosiaan kokeilla vähän kovempaa. :)

      Poista
  2. Onnea hienosta juoksusta! Aika on hieno ja sun juoksukuva on aivan mahtava. Jos ei tiedä ollenkaan, mitä yrittää niin aika suurella todennäköisyydellä kilpailusta tulee vauhdin hakemista. Mikäli ei satu äärimmäisen hyvä tuuri ja pääse jonkun juuri omaa vauhtia juoksevan tasaiseen vetoon mukaan. =) Jatkossa voit ottaa tavoitteeksi juosta joko joka kilsan, alusta asti 4.40min/km-vauhtia. Tai aloitat vauhdikkaasti ja toisesta kilpmetristä lähtien juokset 4.45min/km vauhtia ja kilsat 8,9.10 niin kovaa kun ikinä lähtee. =) Treeneissakin kiinnittää huomiota, että vauhdit kiihtyvät vk-treeneissä loppua kohti. Opettelee kestämään vauhtia myös väsyneenä.. Olet juossut aika samoissa vauhdeissa kuin minäkin ja siksi erityisesti toivon, että pääset juoksussasi eteenpäin ja löydät vauhdin. =) Kuntosi on varmasti kohdillaan, vauhti pitää vain "kaivaa" esiin.. =) Tsemppiä treeneihin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vinkeistä! Ehkä kaipaisin juurikin enemmän rohkeutta vaan lähteä tavoittelemaan alusta alkaen kovempia vauhteja, eikä tyytyä fiilisjuoksuun. Toisaalta aina pelkään, että lähden sitten liian kovaa ja hyydyn pahasti lopussa. Paras ohjehan lienee tuo "Alussa täysillä ja lopussa niin kovaa kuin pääsee." :) Ehkäpä vauhti vielä tässä kevään kuluessa löytyy.

      Poista
  3. Suosittelen lukemaan:

    Näin juokset parhaan 10km:n juoksusi:
    http://www.time-to-run.com/suomi/harjoittelu/10km/paras-10-km-kisa.htm

    Näin treenaat kympille:
    http://www.time-to-run.com/suomi/harjoittelu/10km/45-min.htm

    VastaaPoista
  4. Kiitos vielä näistä. Kunhan saan ensin vauhtiani kehitetttyä, laadin seuraavaan kisaan kunnon taktiikan.

    VastaaPoista
  5. Minä olen melko varma, että sulla on tismalleen sama vauhti kuin mulla ja pääset kyllä kymmenen kilometriä helposti 46-47min. =) Nämä vauhdit riittävät. Juokset koko ajan 4min40s/km-vauhtia ja viimenen kilometri täysillä. Mutta alussa et saa juosta kovempaa. Tärkein sääntö olisi, että jälkimmäinen puolisko olisi se nopeampi. Mikäli juokset koko matkan 4.40min/km vauhtia, olisi loppuaika 46.40 ja jos otat viimeisellä kilometrillä loppukirin niin aika paranee entisestään. =) Fiilisjuoksuissa monta kertaa juoksee alun liian kovaa ja se vaikuttaa siihen että loppuosa mennään minkä kovan alun jälkeen hapot lihaksissa kykenee. Pitäisi pyrkiä rentoon ja hallittuun menoon koko ajan, jossa on kirikytkin. =) "Ahdistelen" sinua neuvoillani, sillä jo cooperin tuloksen mukaan olet paremmassa kunnossa kuin minä ja tiedän sinun pystyvän 45minuutin alitukseen, sillä minäkin aion pystyä. =) Ja tänä vuonna jo. =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti