Tekniikkaa ja maastojuoksua viikolla 16

Viime viikon treenit poikkesivat normaalista. Perinteisiä juoksulenkkejä oli vain kaksi. Lisäksi tuli kilpailtua maastossa, harjoiteltua suunnistusta sekä treenattua Oona Kettusen kanssa.

Jalkoja säästääkseni ja säärikipua vältelläkseni juoksin kaikki juoksut pehmeällä alustalla. Kipua säärissä ei onneksi olekaan enää tuntunut. Aivan kevyesti juoksu ei silti kulje, sillä etenkin reisissä tuntuu pientä kireyttä.

Teutjärven ympärijuoksu
Maanantaina avasin suunnistuskauden muistelemalla kartanlukua yhdessä tyttäreni kanssa. Varsinaiseksi treeniksi sitä ei voi kutsua, sillä etenimme lähinnä kävellen. Hyvää hyötyliikuntaa ja iloa rastien löytämisestä kyllä.

Torstaina korvasin kovan treenin osallistumalla maastojuoksukilpailuun. Juoksussa iloitsin etenkin vahvasta loppukiristä.

Perjantaina meidän koko perhe sai nauttia Oona Kettusen vetämästä harjoituksesta. Tunnin treenit sisälsivät tekniikkaa, 200 metrin vetoja sekä viestijuoksua. Tällaiset spesiaalit tilanteet ja harjoitukset antavat taas mukavasti uutta intoa harrastukseen.

Sunnuntaina kävin kannustamassa kilpailijoita Teutjärven ympärijuoksussa. Olipa kiva osallistua tapahtumaan katsojana, vaikkakin tuuli kävi kylmästi.

Peltomaisema Ruotsinpyhtäällä
Ensi torstaina koetellaan kestävyyttä ja haetaan nopeutta Suijankosken juoksussa.

Ma: Lepo / suunnistusta kävelyvauhdilla
Ti: Pk 40 min. + 5x100 m vedot
Ke: Juoksutekniikkaa ja lihaskuntoa 1,5 h
To: Maastojuoksukilpailu 3 km
Pe: Tekniikkaa ja vetoja 60 min. 
La: Kevyt 65 min. 
Su: Lepo

Kommentit