Kyllä tarkenee!

Tällä viikolla on nautiskeltu upeista kevätsäistä. Kaikki lenkit on tehty t-paidassa ja shortseissa. Yllättävän hyvin juoksu on kulkenut lämpimälläkin kelillä. Treeniä kertyi yhteensä kuutena päivänä. Perjantaina pidin vapaata ja vietin päivän pääkaupungissa.


Aloitin viikkoni juoksemalla kahden tonnin vetoja. Juoksin koko lenkin noin kilometrin mittaisella hiekkapohjaisella raviradalla. Vauhtia kiristin jokaisella vedolla ja vetojen välissä hölkkäilin kolme minuuttia. Tasaista vauhtia oli yllättävän haastavaa pitää yllä.

Tiistaina järjestettiin kylän maastojuoksusarjan kolmas osakilpailu. Tällä kertaa juostiin perinteisellä pururadalla, joka sisälsi melkoisia ylä- ja alamäkiä. Kolmesta kierroksesta kertyi matkaa reilu kolme kilometriä. Maastojuoksukuntoni on melkoisen heikko, sillä kilometrivauhti oli 5.25. Kolmannella kierroksella pystyin nipistämään ajasta kymmenisen sekuntia.

Valkovuokkoja sunnistusreitin varrella
Helatorstaina lähdin iltarasteilla yrittämään c-rataa. Hylsyhän siitä seurasi. Nelosrasti piileskeli niin tehokkaasti, etten sitä onnistunut löytämään. Sen verran kartalla kuitenkin olin, että seuraavan rastin löysin melko helposti ja pystyin suorittamaan radan loppuun. Valkovuokkojakin löytyi reitin varrelta. Pitäisi vaan rohkeasti lähteä useammin rasteille, jotta kehitystä tapahtuisi. Kuljin suunnistaessa lähinnä kävelyvauhtia, joten kävin vielä illemmalla tekemässä pienen juoksulenkin ja mäkivedot.

Äitienpäiväaamuna juoksin viikon pitkiksen, lähes kaksi tuntia. Mukavasti nautiskellen lenkki kulki.

Ma: Alkuverkka, 3x2000 m vedot, loppuverkka
Ti: Maastojuoksukilpailu 3 km
Ke: Pk 40 min.
To: Pk 40 min. + 5x15 sek. ylämäkivedot
Pe: Lepo
La: Pk 50 min. + kuntopiiri
Su: Pitkis 1h 50 min.

Kommentit