Parantunut juoksukunto

Mistä tietää, että kunto parantunut?

- Jaksaa juosta pidempiä lenkkejä kuin aiemmin.

- Jaksaa juosta kovempaa kuin aiemmin.

- Ei enää hengästy yhtä paljon samoissa harjoituksissa.

- Sykemittarin lukemat laskevat.


Luin treenimerkintöjäni viime vuoden keväältä ja alkukesästä. Useiden harjoitusten kommentit-osiossa olin tuskaillut, kuinka jalat olivat tuntuneet raskailta ja kuinka lenkki ei vaan kulkenut. Pysähdyin tuolloin pohtimaan tilannettani ja tutkailin tarkemmin juostuja lenkkejä: niiden vauhteja ja sykkeitä. Vaikka kuvittelin juoksevani pk-lenkit rauhallisella vauhdilla, olivat sykkeet turhan korkeat. Päätin selkeästi hidastaa peruslenkkien vauhtia ja pyrin pitämään sykkeet matalina.

Alkuun oli todella vaikeaa saada sykkeitä pysymään 130 tietämillä, mutta pikku hiljaa se onnistui aina vain paremmin. Tänä vuonna lopputalvesta ja alkukeväästä olen huomannut sykkeiden selkeästi laskeneen aiemmasta. Pystyn juoksemaan peruslenkit aiempaa matalammilla sykkeillä, vaikka vauhtikin on kasvanut. Aikoinaan totesin, etten pysty edes ottamaan juoksuaskeleita alle 140 sykkeillä.


Nautin lenkkeilystä tällä hetkellä todella paljon. Useimmiten saan kirjoittaa treenitietoihin, kuinka lenkki sujui kepeästi. Peruskuntoni on siis selvästi parantunut. En lakkaa ihmettelemästä, miten sykemittari tänäänkin näytti ajoittain jopa alle 120 sykkeitä - juostessa!

Viikon 19 treenit:

Ma: Suunnistus kävelytahdilla 40 min. (Kaikki c-radan rastit löytyivät!)
Ti: Polkujuoksukilpailu 2 km + verkat
Ke: Kevyt 40 min.
To: 10 min. kevyt + 20 min. 5.30-tahdilla + 6 x 20 sek. ylämäkivedot + 10 min kevyt
Pe: Pk 40 min.
La: Lepo
Su: Pitkis 1h 20 min.

Kommentit

  1. Onpa rohkaisevaa kuulla, että sinäkin olet tuskaillut lenkkien kanssa ja että työ on tuottanut tulosta. Ehkä minäkin jonain päivänä huomaan sitkeyden kannattaneen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kannattaa! Kunto näyttää nousevan sykähdyksittäin. Vielä loppuvuodesta tuskailin, kun tunnuin junnaavan vain paikoillani.

      Poista

Lähetä kommentti