Kuivannon kymppi 2016

Kuivannon kymppi - kisakeskus seurantalolla
Orimattilan Kuivannon kylässä järjestettiin taas hieno kylätapahtuma. Tämä ilmainen liikuntatapahtuma on kerännyt vuosittain useita satoja kuntoilijoita reilun kymmenen kilometrin reitilleen. Viime vuonna osallistujia oli lähes 700. Tänä vuonna jäätiin hieman alle 500:een.

Lämpömittari näytti viittä pakkasastetta, ja tuuli puhalsi paikoin melko napakasti. Luntakin hieman pyrytteli, mutta päätiet olivat sulat. Itse pärjäsin hyvin kesäkelin tossuilla. Päälleni laitoin pitkät trikoot, pitkähihaisen paidan ja ohuen takin. Lisäksi korvia suojaamaan pääpanta ja käsiin ohuet hanskat. Näillä tarkeni hyvin. Tosin hanskat olisin mielelläni ottanut pois jo muutaman kilometrin jälkeen, mutta en pakkassäällä tohtinut.

Kuivannon kymppi - alkujumppa
En ollut henkisesti ehtinyt juurikaan valmistautua tähän juoksuun. Olo oli viikolla ollut nuhainen, joten lopullisen osallistumispäätöksen tein vasta edellisenä iltana. Lisäksi tyttären lentopalloturnaus, ja siihen valmistautuminen, vei ajatukset muualle. Kävinkin vielä ennen Kuivannolle lähtöä katsomassa yhden pallopelin.

Saavuimme mieheni kanssa tapahtumapaikalle 45 minuuttia ennen starttia ja lähdimme saman tien verkkailemaan. Olo tuntui ihan hyvältä, joskaan ei kaikkein keveimmältä. Lämppäilyn jälkeen odotimme lähtöä sisätiloissa.


Startti puoliltapäivin tapahtui hieman yllättäen. En kuullut lähtöpamausta (liekö sellaista ammutukaan), havaitsin vain massan lähteneen liikkeelle. Oman kelloni käynnistin vasta lähtövaatteen alla saadakseni itselleni nettoajan. Virallinen ajanottohan tuolla ei ole koskaan ollut täysin sama oman kellon kanssa, sillä osallistujilla ei ole edes numeroita rinnassaan. Nimi ilmoitetaan vasta maalissa.

Lähdin reipasta vauhtia liikkeelle ja sain alkumatkasta käyttää ohituskaistaa melko paljon. Hyvää omaa vauhtiani pystyin silti pitämään. Ensimmäiset viisi kilometriä kulkivat todella kivasti. Väliaika 22.35 eli 4.31 min./km-tahtia pistelin. Sen jälkeen alkoi 2,5 kilometrin hiekkatieosuus, jossa vauhti selkeästi putosi, vaikka juoksu sinällään tuntui vielä ihan hyvältä. Kilometrit 6 ja 7 menivät ajassa 4.38 ja 4.42.

Kuivannon kymppi - maalissa
Loppupätkä juostiin taas asfaltilla. Siellä vastatuuli oli ajoittain aika voimakas, ja kenenkään peesiin en tietenkään päässyt. Voimat alkoivat ehtyä, ja kilometriajat heikkenivät.

8 km 4.54   9 km 4.46 ja 10 km  4.48

Kympin väliaika oli oman kellon mukaan 46.25. Kaikkinensa matkaa mittariin kertyi 10,7 kilometriä, ja loppuaika 49.33. Keskitahdiksi muodostui 4.38 min./km. Vaikka vauhti lopussa selkeästi hyytyi, oli tämä uusi Kuivannon ennätykseni. Ensimmäistä kertaa alle 50 minuuttia.

Maalissa oli tarjolla tuttuun tapaan lämmintä mehua ja hernerokkaa. Arvontapalkintoina muun muassa nämä ruisleivät.

Tulokset löytyvät täältä.

Kommentit

  1. Hieno juoksu!! Onnittelut omasta reittienkasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raita! Pääsin vihdoin uudelle kymmenluvulle Kuivannollakin.

      Poista
  2. Ai että, piti taas tulla ihailemaan noita sinun vauhtejasi. Hyvältä kuulostaa juoksusi - onnittelut Kuivannon ennätyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Tuntuu itsestäkin mahtavalta, että kaikki kilometriajat pysyivät alle vitosessa. Viime vuonna kolme meni yli ja hitain kilometri oli 5.18.

      Poista
  3. Vautsi mikä reipas tahti! Onnea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Olin kyllä positiivisesti yllättynyt juoksuvauhdistani, vaikka lopussa hieman hyydyinkin.

      Poista
  4. Onnea omasta reittiennätyksestäsi! Osallistut ihailtavan aktiivisesti juoksutapahtumiin. =) Hienot kilometrivauhdit lähes talvikelissä. Olet kovassa kunnossa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Hölkkäkisojen kiertäminen tuo kivasti sosiaalisuutta tähän yksilölajiin. Toisaalta kisa on myös hyvä harjoitus.

      Poista
  5. Hienoa!!! Taputan täällä innoissani :)

    Onko sulla läpi vuoden yhtä hyvä kunto? Itse yllän noihin kilometrilukemiin vasta kesän koittaessa. Tai siis toivottavasti yllän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei ainakaan nyt lumisilla teillä. :) Juoksuvauhtini on kyllä tänä vuonna tehnyt selkeän hyppäyksen edellisvuoteen verrattuna.

      Poista

Lähetä kommentti