torstai 22. joulukuuta 2016

Ihastus-villasukat


Novitan sukkalehdestä löysin jälleen kauniin sukkamallin. Tähän Ihastukseen ihastuin välittömästi. Pitsikuvio oli entuudestaan tuttu, mutta nuo vaaleanpunaiset kukkakuviot olivat uutta. Tein myös ensimmäistä kertaa villasukkaan ranskalaisen kantapään.


Lanka: Novita 7 veljestä luonnonvalkoinen (010), pieni nöttönen rosaa
Ohje: Novita sukkalehti 2015
Puikot: 3,5 mm

Novita Ihastus-villasukat

tiistai 20. joulukuuta 2016

Viikon 50 treenit

Vuosi alkaa lähennellä loppuaan. Vielä keräillään viimeisiä kilometrejä vuosisaldoon. Viime viikolla pääsin ensi kertaa tänä talvena suksille. Myös luistelemassa tuli lasten kanssa käytyä.

Tiistaina olin haaveillut pääseväni päivällä tekemään vauhdikkaan treenin sisätiloihin, mutta se ei vaihtuneiden työtehtävien vuoksi onnistunutkaan. Illalla oli vielä koululaisten kauneimmat joululaulut kirkossa, joten tiistai vaihtui lepopäiväksi.


Paikkasin tilanteen keskiviikkoaamuna. Tein alkuverryttelyn jälkeen vetoja vaihtelevasti puolesta minuutista kahteen minuuttiin. Vetojen välissä palauttelin joko kävellen tai kevyesti hölkötellen. Olisin kyllä mieluummin tehnyt tämän treenin sisätiloissa, sillä tiet olivat pienen lumisateen jäljiltä auraamattomat. Tarkoitus oli parantaa vauhtia loppua kohden, mutta aika tasapaksusti taisivat vedot mennä. Ainoastaan viimeiseen sarjaan sain tsempattua selkeästi kovemman vauhdin.

Keskiviikkoiltana oli vielä vuoden viimeiset yleisurheilijoiden treenit. Alkupuoliskon otimme rennosti käsipalloa ja koripalloviestittelyä pelaillen. Loppuun tehtiin muutamat juoksut ja hypyt matalien aitojen yli sekä pieni kuntopiiri.

Torstaina otin ensimmäistä kertaa tänä talvena sukset alleni ja lähdin lasten kanssa testaamaan hiihtolatuja. Tai eihän siellä vielä mitään kunnon latuja ollut, mutta ihan mukavasti pääsimme luistellen etenemään. Yllätyin ihan, että lunta oli reitillä niin paljon, ettei missään kohti maa paistanut läpi. Mukavan rentoa hiihtelyä.


Vaan oli se luisteluhiihto sen verran erilaista tekemistä, että perjantaisella lenkillä selkä tuntui alkumatkasta todella kipeältä. Ajattelin jo, etten pysty koko lenkkiä tekemään. Pikku hiljaa kipu onneksi lieventyi, vaikkei se loppumatkastakaan kokonaan poissa ollut. Illalla kävin vielä talkoilemassa liikuntahallilla. Levitimme jumppasalin lattialle matot ja pöydät valmiiksi lauantaisia markkinoita varten.

Viikon kovin harjoitus oli kympin kisa Joulumarkkinajuoksussa. Kymmenen kilometriä ei tuntunut lainkaan pitkältä matkalta. Maltillinen aloitus takasi hyvän nousujohteisen kilpailun. Vahvasta loppukiristä iloitsin.

Sunnuntaina lähdin esikoisen mukana turnausreissulle Lappeenrantaan. Oletin että edellispäivän kilpailu sekä usean tunnin istuminen autossa ja kisakatsomossa olisi tuntunut jaloissa. Vaan vielä mitä - juoksu tuntui todella kivalta ja kepeältä. Nautin!

Ma: Pk 40 min.
Ti: Lepo
Ke: Aamu: 15 min. kevyt + vauhtileikittely + 15 min. kevyt Ilta: tekniikkaa ja lihaskuntoa 90 min.
To: Lepo
Pe: Kevyt 45 min.
La: Joulumarkkinajuoksu 10 km
Su: Pitkis 1h 20 min.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulumarkkinajuoksu 2016

Joulumarkkinajuoksu - lähtötunnelmissa

Joulumarkkinat
Paikallisen Talvijuoksu Cupin toinen osakilpailu, Joulumarkkinajuoksu, järjestettiin tänään Iitissä. Sää oli mukavan talvinen: -2 °C ja lumiset maisemat. Juoksun startti tapahtui puoliltapäivin, mutta jo sitä ennen saattoi käydä liikuntahallilla katsastamassa joulumarkkinoiden tarjonnan.

Lapset kävivät aamulla hakemassa todistukset, ja melko pian sen jälkeen lähdimme tapahtumapaikalle. Täällä päin on kovasti ollut flunssaa liikkeellä, ja meidänkin perheestämme vain kolme pääsi osallistumaan juoksuun. Kaksi muuta saivat tällä kertaa tyytyä toimitsijan rooliin. Olimme paikan päällä hyvissä ajoin ennen kilpailun lähtöä, joten meillä oli aikaa fiilistellä juoksu- ja markkinatunnelmaa. Tuttuja kanssakilpailijoita tuli vastaan useita. Ihastelin eräällä pyödällä myynnissä olleita suloisia neulottuja pupuja. Osaisinkohan itse tehdä vastaavia?

Joulumarkkinajuoksu - juoksijat matkalla
Kaikki juoksijat lähtivät matkaan samasta lähtökäskystä. Pienimmät kisailijat kiersivät 1,4 kilometrin reitin, vanhemmille oli tarjolla vitosen ja kympin matkat. Kilpailun johtajan suosituksesta olin valinnut jalkaani nastakengät, mikä oli kyllä hyvä päätös. Ensimmäiset kaksi kilometriä kevyenliikenteenväylää olivat lumisohjoiset. Sen jälkeinen autotien reuna oli paikoitellen jäinen, joten siinä sai nastoilla hyvää pitoa. Melko pian alkumatkasta pääsin tutun naisen peesiin, ja siinä oli hyvä matkaa taittaa. Alkumatkasta oli loivaa nousua, mikä näkyi kilpailun hitaimpina väliaikoina. Neljän kilometrin jälkeen peesattavan vauhti tuntui hidastuvan, joten päätin lähteä ohi. Samoihin aikoihin tulivat jo kärkipään juoksijat kääntöpaikan jälkeen vastaan. Oli kiva seurata vastaantulevia juoksijoita. Laskeskelin samalla omaa sijoitustani naisten sarjassa.

Joulumarkkinajuoksu - voittaja Anssi Laine
Puolivälin kääntöpaikalla väliaikani oli 24.16. Noin sata metriä edelläni juoksivat mies ja ennakkoon minua selvästi kovempi nainen. Ajattelin että tuostapa olisi mukava saada hieno päänahka itselle. Hyvin tasavauhtisesti kuitenkin etenimme, eikä välimatka välillämme muuttunut. Oma vauhtini oli selvästi kovempaa kuin ensimmäisellä puolikkaalla, joten pikku hiljaa rako alkoi kutistua. Kaksi kilometriä ennen maalia pääsin sopivasti kaksikon kantaan. Siinä etenin seuraavan kilometrin, kunnes kilometri ennen maalia päätin rohkeasti yrittää irtiottoa. Mies ei pystynyt vastaamaan, mutta en ole täysin varma, lähtikö nainen perääni. Taakseni en vilkuillut ja puuskutukseni oli sen verran voimakasta, etten osannut sanoa, kuuluiko takanani askeleita. Laitoin kaikkeni peliin ja viime metreillä pääsin vielä kahden edelläni juosseen miehen ohi.

Joulumarkkinajuoksu - tiukka loppukiritaistelu
Maalissa olin todella tyytyväinen juoksuuni. Vauhdinjako oli onnistunut, sillä toinen puolikas oli selvästi ensimmäistä nopeampi. Myös vahvasta loppukiristä iloitsin. Loppuaikani 47:40 on minuutin nopeampi kuin vuosi sitten sulilla teillä juoksemani. Joulupuurosta nauttiessani lopussa ohittamani nainen tuli juttelemaan ja onnittelemaan hienosta juoksusta, mikä lämmitti hyvän juoksun ohella kovasti mieltäni.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Viikon 49 treenit

Itsenäisyyspäivänä mittari näytti kymmentä miinusastetta ja tiet olivat jäiset. Nastalenkkarit olivat nappivalinta päivän kovavauhtiseen harjoitukseen. Ei tarvinnut varoa askelta, ja pito oli erittäin hyvä. Juoksin ensin kahden kilometrin vedon, jonka jälkeen palauttelin kolme minuuttia. Sen jälkeen vedot lyhenivät aina puolen kilometrin verran, ja vauhti kiihtyi jokaisessa.

Torstaina juoksin toooodella hitaan lenkin. Ripeimmät sauvakävelijät olisivat varmasti painaneet ohi. Silti vauhti ei itselle edes tuntunut hitaalta juosta. Hyvää tämä hidasvauhtinen lenkki kyllä teki. Nautiskelin helposta menosta ja matalista sykkeistä.


Lauantaina juoksin alkuverkan jälkeen kaksi viidentoista minuutin reipasvauhtista pätkää. Juoksu tuntui alkuun erittäin kevyeltä. Kuvittelin että reipasvauhtiset vedot tulevat kulkemaan helposti. Ei se ihan helppoa kyllä ollut, mutta ei nyt liian kovaakaan. Kelpo lenkki.

Sunnuntaiaamuna juoksin vielä viikon pitkän lenkin.

Lapsilla on nyt viimeinen kouluviikko ennen joululomaa. Todistukset jaetaan lauantaina, ja samana päivänä järjestetään Iitissä Talvijuoksu Cupin toinen osakilpailu, Joulumarkkinajuoksu. Täytyyhän se lähteä mukaan omaa kuntoa testaamaan, kun maalissa vielä tarjoillaan osallistujille joulupuuroa.

Ma: Lepo
Ti: 15 min. kevyt + 2 km + 1,5 km + 1 km + 0,5 km vedot + 15 min. kevyt
Ke: Tekniikkaa ja lihaskuntoa 90 min.
To: Kevyt 80 min.
Pe: Lepo
La: Kevyt 15 min. + 2x15 min. reipas + 15 min. kevyt
Su: Pitkis 1h 40 min.

torstai 8. joulukuuta 2016

Treeniä vaihtelevissa maisemissa viikolla 48


Viime viikolla sain harjoitteluun mukavasti vaihtelua uusista maisemista. Juoksin tutuilla kotiteillä peruslenkkejä, sisäjuoksuradalla vetoja, Töölönlahden rannalla reipasta vauhtia ja liikuntasalissa jumppailin ryhmän mukana tekniikkaa ja lihaskuntoa. Viikon aikana sain nauttia myös Juha Tapion upeasta konsertista ja kannustin juoksijoita Joulujuoksussa.

Tiistaina minulla oli mahdollisuus lähteä jäähallin juoksuradalle tekemään vetoja. Sisätilat ja pitävä alusta toivat kivasti lisäbuustia kovaan treeniin. Ja hyvinhän sitä vauhtiakin löytyi.



Keskiviikon tekniikkaharkoissa meitä oli paikalla huikeat kolme treenaajaa. Pienten ryhmä oli peruttu koulun discon vuoksi, mutta en tiedä, miksi meistä vanhemmistakin suurin osa oli poissa. Olipahan hyvin tilaa tehdä harjoituksia. Ja kovin tehokastakin tuo oli, kun ei aikaa mennyt jonossa seisomiseen. Teimme erilaisia liikesarjoja maassa olevilla tikapuilla. Tykästyin kovasti siihen treeniin. Ainakin kuvittelin taitavani liikkeet kovinkin sulavasti.

Perjantaina lähdimme mieheni kanssa isolle kirkolle Helsinkiin. Yövyimme hotellissa ja lauantaiaamuna teimme tunnin lenkin Töölönlahden rannalla. Kuvittelin että uusissa maisemissa ja lumettomalla tiellä reipasvauhtinen lenkki kulkisi kivasti, mutta vielä mitä... Kovin oli raskasta. Tuulikin puhalsi osan matkaa vastaisesti.

Juha Tapio ja Elastinen Hartwall Arenalla

Viikon päätti tuttuun tapaan pitkä lenkki kotimaisemissa. Tällä kertaa en olisi millään jaksanut lenkille lähteä. Sen verran väsynyt olin vielä viikonlopun riennoista. Mutta niin vain lenkin puolivälissä jo nautiskelin raikkaasta pakkasilmasta ja juoksun tuomasta endorfiinistä. Onneksi en jättänyt lenkkiä väliin!

Ma: Lepo
Ti: 15 min. kevyt + 3x1 km + 5x0,5 km vedot + 15 min. kevyt
Ke: Tekniikkaa ja lihaskuntoa 90 min.
To: Pk 70 min.
Pe: Lepo
La: Kevyt 20 min. + tv reipas 20 min. + 10 min. kevyt
Su: Pitkis 1h 45 min.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Viikonloppuna...

Vietin kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa minilomalla Helsingissä.

Tapasin pitkästä aikaa hyvän ystäväni ja kävin ajelemassa vanhoilla kotikulmilla. Olipa kiva pitkästä aikaa vaihtaa ystävän kanssa kuulumisia livenä.


Kiertelin kaupoilla jouluostoksilla ja törmäsin Sokoksen kirjaosastolla kirjaansa markkinoivaan Jari Sillanpäähän.

Nukuin yöni hyvin hotellissa, vaikka huoneessa olikin todella kuuma. Aamulla nautiskelin aamupalalla riisipuuroa.


Herkuttelin maukkaalla pitsalla ja cokiksella. Salamia, sipulia, paprikaa ja fetaa.

Ihmettelin Helsingin lumettomuutta ja juoksin aamulenkin Töölönlahdella. Vastaan tuli vajaan tunnin lenkin aikana enemmän juoksijoita kuin kotikylällä koko vuonna yhteensä. 


Kannustin juoksijoita Joulujuoksussa ja palelin tuulisessa pakkassäässä.


Hartwall Arenalla kuuntelin upeaa Juha Tapiota Sinun vuorosi loistaa -kiertueen päätöskonsertissa.

Olin kentällä vanhemmat vs. lapset -lentopallo-ottelussa. Syöttöni olivat melko varmoja, mutta vastaanotot kimpoilivat pitkin seiniä. On ne lapset vaan jo tosi taitavia pallonkäsittelijöitä. 

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tunnelmia Joulujuoksusta 2016

Joulujuoksu - lähtö Finlandia-talon edustalta

Joulujuoksu - Joulupukki ja poro

Joulujuoksu - selfie
Joulujuoksu - Supercell

HO HO GO!

Helsingissä järjestettiin lauantaina 3.12. Joulujuoksu. Finlandia-talolta lähteneen juoksun järjesti Pelastakaa Lapset Ry yhdessä Runner's High kanssa. Viiden ja kymmenen kilometrin reitit kulkivat Töölönlahden ympäri. Lenkki kierrettiin joko kerran tai kaksi. Joulujuoksuun osallistumalla tuki samalla kotimaan hädänalaisia lapsia. Pääsimme pääkaupunkiin suuntautuneen viikonloppureissumme myötä reitin varrelle kannustamaan iloisia Joulujuoksijoita.

Joulujuoksu - pipopäät

Joulujuoksu - enkelit

Tapahtumassa palkittiin parhaiten pukeutuneet juoksijat. Finlandia-talon edustalla tulikin vastaan useita joulupukkeja, poroja ja enkeleitä. Moni oli kietonut ympärilleen jouluvaloja, joiden loiste pääsi oikeuksiinsa vasta juoksun edetessä, kun päivä pimeni.

Joulujuoksu - Ho ho go!

Sää oli ainakin katsojille todella kylmän tuntuinen. Pakkanen kiristi ilta kohti ja tuuli oli pureva. Kannustaessa olivat kädet ja lopulta koko kroppa aivan kohmeisia. En tiedä, miten sää juoksijoihin vaikutti.


Joulujuoksu - juoksijat Töölönlahdella

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall