keskiviikko 16. elokuuta 2017

Onneton suunnistaja

Auto sentään löytyi!
Päätin pitkästä aikaa lähteä miehen mukana iltarasteille. Ajattelin sen tuovan kivaa vaihtelua juoksuharjoitteluun. Palauttavaan viikkoon oikein oiva suunnitelma.

Vaan heti kakkosrastilla itku silmässä muistin, miksi suunnistukset ovat tänä kesänä jääneet vähiin: olen onneton suunnistaja. Jokin hahmottamisongelma minulla täytyy olla, sillä joudun pitkään vertaamaan kartan risteäviä teitä ja polkuja todelliseen näkymään, enkä sittenkään aina osaa kääntyä oikeaan suuntaan. Kartalla kuopat ja kukkulat näyttävät selkeiltä, mutta maastosta en osaa niitä hahmottaa. Tuurilla joskus päädyn oikeaan.

Pari rastiväliä kuljin kanssani samaa b-rataa suunnistavan naisen jalanjäljissä, ja parilla rastilla osuttiin sattumoisin a-rataa menevän miehen kanssa samoille rastiväleille. Heidän kanssaan kartta ja metsä tuntuivat avautuvan täysin selkeinä eteeni. Tuossa on tuo polku ja tuossa tuo harjanne. Helppoa! Mutta sitten taas seuraavalla yksinäisellä rastillani putosin kartalta täysin. Reilun tunnin metsässä tarvottuani päätin keskeyttää ja toisen suunnistajan avustuksella sain itseni taas kartalle ja löysin takaisin maalialueelle.

Harjoitusta ja lisää harjoitustahan tämä homma kaipaisi, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten nauti hommasta yhtään. Kaverin kanssa sujuu, yksin olen ihan pihalla ja lisäksi sykkeet kohoavat metsässä yli peekoon.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Helsinki Street Run ja Helsinki City Marathon 2017



Huh, on kai se melkoista hulluutta lähteä juoksemaan Helsinki Street Runia kesän kuumimpana päivänä! Onneksi itselläni matkaa oli vain sen 17 kilometriä. Voin vain kuvitella, miten maratoonarit ovat helteen kestäneet. Heistä osa sai vielä loppumatkasta myrskysateet haasteekseen. Itse pääsin kotiin asti ennen kuin salamointi alkoi ja sähköt kotoa katkesivat.


Helsinki City Marathon
Kilpailunumero piti hakea Töölön Kisahallilta yhteen mennessä, joten minulla jäi ennen starttia kolmisen tuntia odotteluaikaa. Onneksi mies oli huoltojoukoissa mukana, joten yksin ei tarvinnut aikaa kuluttaa. Eikä tuo aika lopulta pitkältä edes tuntunut. Istuskelimme Eläintarhan kentän katsomossa ja seurasimme Minimarathonin osallistujien iloista temmellystä radalla ja pomppupatjoilla. Samalla otin lounaaksi vähän patonkia, vaikken siitä kovin montaa haukkausta pystynyt syömäänkään. Sen jälkeen kävimme Talvipuutarhassa ihastelemassa kauniita ruusuja ja kaktuksia.

Kulkisikohan omakin juoksu vauhdikkaammin, jos tankkaisi kasan suukkoja juuri ennen lähtöä? Janilla tuntui ainakin toimivan.
Helsinki City Marathonin juoksijat starttasivat kolmelta, ja heitä kävimme kannustamassa matkaan. Sen jälkeen lähdinkin jo itse alkuverkkailemaan Töölönlahden rantaan. Hiki virtasi jo kivasti. Varttia ennen lähtöä treffasin iloisen Poppiksen ja hänen kaverinsa, ja heidän kanssaan rupatellessa lähtöä ei onneksi ehtinyt enää jännittää.

Poppis ja minä
Juoksuni lähti mukavasti liikkeelle: ensimmäiset kilometrit kulkivat noin 4.40-kilometritahdilla. Kuumuus iski kyllä koko kroppaan jo ensikilometreistä alkaen, eikä alkuvauhtia pystynyt pitkään pitämään yllä. Juomapisteitä oli melko tiheään, ja otin niistä jokaisesta mukillisen urheilujuomaa. Vesimukin komasin päälleni. Pääsin oikeastaan koko matkan juoksemaan pienessä porukassa, joten kiva, ettei tarvinnut yksin matkaa taivaltaa.


Helsinki Street Run - liilapaidat matkalla
Vaikka vauhtini helteen vuoksi ei kaikkein kovinta ollutkaan, nautin juoksusta ja tapahtumasta koko matkan. Juoksu tuntui hyvältä loppuun asti. Kannustajia oli todella kivasti pitkin matkaa, ja heitä pyrin ohijuostessani kiittämään. Lasten kanssa oli ilo heittää ylävitosia.

Maaliin Telia Areenalle saavuin ajassa 1:23:34. Oma mittarini näytti matkaksi 17,2 kilometriä, jolloin keskitahdiksi muodostuu 4:51 min./km. Tapahtumasta ja juoksusta jäi todella hyvä fiilis. Maalissa riemuitsimme yhdessä Poppiksen ja muiden kanssakisailijoiden kanssa. Kiitos Seat Finland osallistumisesta!
Voittajana maalissa!

perjantai 4. elokuuta 2017

Iitti-hölkkä 2017


Iitti-hölkässä saatiin tänä vuonna nauttia lämpimästä elokuisesta illasta. Tapahtuman kannalta sää oli erittäin hyvä, mutta juoksijana olisin viihtynyt hieman viileämmässäkin kelissä. Viidettä kertaa järjestetyssä tapahtumassa oli mukana lähes 200 kuntoilijaa. Paikalla oli paljon tuttuja juoksukumppaneita, ja ilahduttavasti myös monia uusiakin juoksuharrastuksesta innostuneita tai muuten vain omaa kuntoaan haastaneita.


Lasten sarjat juostiin tuntia ennen aikuisten lähtöä, joten ehdin hyvin innokkaita urheilijanalkuja kannustamaan. Kunnioitettavasti oli nuoria 13-sarjassakin kiertämässä kahta kilometrin mittaista raviratakierrosta. Lasten juoksujen jälkeen kävin itse alkuverkkailemassa, ja askel tuntui hyvältä. Tuleva kympin koitos ei juurikaan jännittänyt.



Kuten etukäteen vähän pelkäsinkin, lähtöpistoolin pamahtaessa taivaalla ei näkynyt enää pilveäkään ja hiki virtasi jo ensikilometreistä lähtien. Lähdin mielestäni reippaasti matkaan, mutta silti tutut kilpasiskot ampaisivat raketin lailla karkuun. Upeita tulosparannuksia he tekivätkin. Omakin juoksu tuntui kulkevan ihan hyvin, ei millään lailla valittamista. Kisakello vaan ei ollut kanssani samaa mieltä. Matka ei oikeastaan missään vaiheessa tuntunut pitkältä: kilometritolpat tulivat vastaan tasaisen varmasti, vaikka vauhti selvästi hidastui puolivälin jälkeisellä metsätiepätkällä.

Loppusuoran raastoa
Viimeisellä kilometrillä raviradalla sain vielä selvästi nostettua tahtia, vaikka hävisinkin selkeästi loppukiritaistelussa aiemmin ohittaneelleni naiselle. Loppuaikani kympin reitillä oli 46:20. Tappiota viime vuoteen kuusi sekuntia. Garminin datasta huomasin, että juoksu on ollut hyvinkin identtinen viime vuoteen verrattuna. Kilometriajat lähes sekunnilleen samoja. Muutaman sekunnin tappio on tullut loppupuoliskolla. Vaikka tavoitteenani oli parantaa viime vuoden aikaani, olen silti juoksuuni tyytyväinen. Askel kulki, eikä matka tuntunut ylivoimaiselta. Tapahtumasta ja sen fiiliksestä nautin kovasti. Maalissa oli kiva vaihtaa ajatuksia vanhojen ja uusien juoksututtujen kanssa.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Paras juoksumuistoni

Mieleenpainuvin juoksutapahtuma itselleni on Helsinki City Marathon. Tapahtuma, johon en ole koskaan itse osallistunut. Kannustamassa sen sijaan olen ollut useasti. Maratoonareita kannustaessa juoksukipinä minussa pikku hiljaa syttyi: minäkin haluan jonain päivänä juosta maratonin. Seuraavan tekstin olen aiemminkin julkaissut blogissani, mutta julkaisen sen nyt uudelleen vastauksena kysymykseen, mikä on paras juoksumuistoni.

Teini-iässä sen päätin: viimeistään 25-vuotiaana juoksen maratonin!

Nuorempana olin useana vuotena kannustamassa juoksijoita Helsinki City Marathonilla. Muutamana vuotena mukana juoksemassa olivat myös omat vanhempani. Kilpailijoita kannustimme usein Munkkiniemen kohdilla, johon juoksijat tulivat ensimmäisen kerran noin kymmenen kilometriä matkattuaan. Toisen kerran saimme kannustaa heitä samoilla nurkilla, kun matkaa maaliin oli enää muutamia kilometrejä.













Juoksijoiden menoa katsellessa haaveilin maratonille osallistumisesta. Mitään en silti asian eteen juurikaan tehnyt. Kävin kyllä satunnaisesti lenkillä, mutta säännölliseksi juoksuharrastukseksi sitä ei voinut kutsua. Innostuin juoksemisesta tosissani vasta opiskeluvuosinani. Jossain vaiheessa serkkuni osallistui maratonille, joten taas oltiin juoksijoita kannustamassa, tällä kertaa Espoon nurkilla. Serkkuni esimerkki innosti taas lisäämään lenkkieni määrää. Vuonna 2004 juoksukilometrejä oli kertynyt sen verran, että uskaltauduin ensimmäiselle puolimaratonilleni, Helsinki City Runille. Maaliin saavuin tuolloin ajassa 2:04 ja juoksusta jäi hyvä fiilis. Olisin varmaan innostunut treenaamaan maratonillekin, mutta juoksut jäivät jäätyäni äitiyslomalle. Sen jälkeen juoksuharrastuksen aloittaminen tuntui taas haasteelliselta. Viiden vuoden ajan juoksin vain satunnaisesti vaunulenkkien välissä.

Vihdoin vuonna 2011 juoksukärpänen puraisi tosissaan ja sillä tiellä ollaan. Vuonna 2013, Tukholmassa, juoksin vihdoin myös ensimmäisen maratonini - kymmenen vuotta alkuperäistä tavoitettani myöhemmin. Juoksuharrastuksestani on tullut tärkeä osa elämääni.

J.K. Voitin SEAT Finlandilta osallistumisen Helsinki Street Runille, joka kulkee osittain Helsinki City Marathonin reittiä. Mahtavaa päästä fiilistelemään tutuilla kulmilla ja olla osa maratonhuumaa. Helsinki Street Run juostaan Helsinki City Marathonin kanssa samana päivänä, tänä vuonna 12.8.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Vetoja radalla ja muita viikon lenkkikuulumisia


Juoksu on tällä viikolla tuntunut todella hyvältä. Olen todella nauttinut ihan jokaisesta lenkistä. Sääkin on kivasti tänä kesänä suosinut juoksijaa. Ei ole tarvinnut paljoa helteistä kärsiä.

Aloitin viikkoni kahdensadan metrin vedoilla, jotka tein pitkästä aikaa urheilukentällä. Olen viime aikoina juossut vetoja paljon hiekkatiellä tai asfaltilla, mutta radalle en ole lähtenyt. Tavoitteenani oli juosta kolme viiden vedon sarjaa kiihtyvällä temmolla. Koska en ollut pitkään aikaan tehnyt tällaisia vetoja, en osannut yhtään arvioida, millaista vauhtia liikkeelle pitäisi lähteä. Päätin ottaa varman päälle ja juoksin ensimmäiset vedot hyvin rauhallisesti. Jälkikäteen treeniä analysoineena olisin voinut jo alkuun painella vähän reippaammin, mutta jaksoin ainakin vielä viimeisenkin vedon hyvin ja sain vauhtia lisättyä. Viimeiset viisi vetoa juoksin jo aika maksimia, mutta jaksoin pitää saman vauhdin yllä loppuun asti. Hyvä fiilis tästä jäi.


Tiistaina lähdin testaamaan uusia kenkiäni, Adidaksen Ultra Boosteja, joita minulla ei aiemmin olekaan jaloissani ollut. Hiekkatiellä askellus tuntui pehmeältä ja mukavalta. Ihanaa, kun puolimaratonin jälkeen juoksuharjoittelu tuntuu taas hyvältä ja innostavalta. Kesäsade minut matkalla kasteli, mutta loppumatkasta sain jo ihastella sateenkaarta.

Aikuisten liikuntatunnilla jouduimme sisätiloihin kovan sateen vuoksi. Tällä kertaa saimme tehdä kuntopiiriä jumppapallojen kera. Ihan hyvä tunti, mutta en kyllä kokenut jumppapallolla treenaamista kovin mielekkääksi. Kaikki keskittyminen meni ison pallon hallitsemiseen tai tasapainon löytämiseen. Mieluummin olisin tehnyt punnerrukset punnerruksina pitävällä alustalla, kuin keikkunut samalla holtittomasti pallon päällä. Vaikka ehkä se olisi ihan hyväkin haastaa välillä sitä tasapainoa...

Sunnuntain pitkiksen juoksin yhdessä mieheni kanssa. Parituntinen meni mukavasti hiekkatiellä viljapeltojen ja kukkaniittyjen lomitse juostessa. Nautin!

Jannan askeleet seikkailee nyt myös Instagramissa: @jannanaskeleet

torstai 20. heinäkuuta 2017

Monipuolista kesäliikuntaa

Paikallinen urheiluseuramme tarjoaa kesällä aikuisten ryhmäliikuntatunteja. Ohjaaja lupaa ryhmän esittelytekstissä hauskoja ja monipuolisia liikunnallisia hetkiä, joita jokainen voi helposti soveltaa omaan kuntotasoonsa sopivaksi. Perjantai-iltaisin olen nyt saanut nauttia mukavista liikuntatunneista pienen innostuneen porukkamme kanssa.



Ensimmäisellä kerralla teimme tekniikkapainotteista treeniä pikkuaidoilla ja lihaskuntoa kasvatimme kuntopalloilla. Heti seuraavalla kerralla ohjaaja päätti ottaa meiltä luulot pois ja vei meidät kunnon mäkitreeniin. Tunti oli mukavan erilainen normaaliin, pelkästään juoksemalla tehtyyn, mäkiharjoitteluun. Menimme mäkeä välillä mutkitellen, välillä loikkien, tai mittarimatona ryömien.

Kolmas kerta tarjosi kuntopiiriä oman kehon painolla. Kyykkyjä, kyykkyjä, kyykkyjä ja loppuun todella hyviä kroppaa avaavia ja venyttäviä liikkeitä.

Sauvajuoksutunnilla juoksimme vetoja kävelysauvojen kanssa. Sitä en olekaan ennen kokeillut. Kävelylenkkejä toki olen sauvoilla tehnyt, mutta juokseminen niiden kanssa olikin melkoisen haastavaa. Ohjaaja hehkutti, kuinka helppoa juoksemisesta sauvojen kanssa tulee - suorastaan lennokasta. Sitä tunnetta en tämän tunnin aikana kuitenkaan ehtinyt saavuttaa. Tekniikkakysymys ilmeisesti.


Viimeksi tutustuimme Gymstickiin. Saimme kuminauhan avulla hieman lisävastusta perinteiseen kehonpainoilla tehtävään kuntopiiriharjoitteluun. En kokenut Gymstick-harjoittelua kovinkaan mieleiseksi vatsa- ja selkäliikkeissä, mutta käsitreeniä voisin sen avulla jatkossakin tehdä.

Olen kovasti pitänyt näistä tunneista. Lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitukset jäävät helposti itselläni vähäisiksi, mutta ryhmän mukana ne tulee tehtyä lähes huomaamattaan. Ensi kerralla vuorossa onkin kahvakuulailua.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kesäillan Kymppi 2017

Kesäillan Kymppi - kympin ja kutosen lähtö
Eilen kirmattiin taas ohi laidunten ja viljapeltojen Kesäillan Kympillä Artjärvellä. Sää oli tapahtumalle erittäin suotuinen: +18-19 astetta ja pilvistä. Odotettu sade alkoi juuri, kun lähdimme juoksun jälkeen ajamaan kotiin.

Olin päivän mittaan nesteyttänyt itseäni urheilujuomalla, ja viimeiset lasilliset otin reilu pari tuntia ennen starttia. Vieras urheilujuoma oli pienoinen virhe, sillä olo oli lähtiessä melko pöhöttynyt ja vatsakin hieman sekaisin. Onneksi vaivat eivät juoksua kuitenkaan lopulta haitanneet.

Kesäillan Kymppi - puolikkaan lähtijät
Kourallinen puolikkaan juoksijoita lähti matkaan puoli seitsemältä, ja me kuuden ja kymmenen kilometrin matkaajat seitsemältä. Ensimmäisen kilometrini alamäkeen viiletin kovaa neljän minuutin pintaan. Sen jälkeen vauhti tasoittui asfalttiosuudella 4.30-tuntumaan. Juoksu tuntui ihan hyvältä, vaikkakin puuskutin aika lailla jo ensimmäisistä kilometreistä lähtien. Alkumatkasta etenin melko lailla tasatahtia pyörätuolikelaajan kanssa: alamäissä hän rullaili kepeästi ohitseni; tasaisella ja ylämäissä minä otin kiinni.

Puolimatkan jälkeen alkoi parin kilometrin hiekkatien pätkä ylämäkineen. Vauhti putosi sillä osuudella selkeästi viime vuoden tapaan. Kuudes ja seitsemäs kilometrin mentiin ajassa 4.52 ja 4.48. Kirkonmäeltä vaihdettiin taas asfaltille ja heti alkuun sai lasketella jyrkkää alamäkeä, joten vauhti lisääntyi lähes itsestään. Parin viimeisen kilometrin aikana hoin vain mielessäni, että nyt on pakko jaksaa, sillä tulossa on hyvä aika. Sen voimalla mentiin. Viimeinen kilometri tosin oli jo melkoisen kamala: maalisuora näkyi kaukana edessä, mutta ylämäkeä oli pitkä pätkä vielä raastettavana.


Maalissa oma mittarini näytti matkaksi 10,2 kilometriä. Loppuaika 46:30 on 66 sekuntia viimevuotista parempi. Naisten sarjassa sijoituin toiseksi.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Mökillä




Täällä on nautittu lämpimistä kesäpäivistä ja mökkielämästä. Olen istunut mökin rappusilla lukemassa hyvää romaania, ihastellut upeaa järvimaisemaa auringon laskiessa, kerännyt päivänkakkaroita ja solminut niistä seppeleen, pelannut lasten kanssa seiskaa ja maijaa, saunonut, uinut ja herkutellut hyvillä letuilla. Mitäpä sitä muuta kaipaa...




Lenkilläkin olen käynyt, rapistellut mökkitiellä. Ihan peruslenkkejä. Seuraava todellinen koitos on vuorossa torstaina: Kesäillan kymppi Artjärvellä. Sääennustetta vahdataan ja jännitetään toteutuuko +18 ja vesisade vai +24 ja pilvettömyys.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Kukkalapaset


Lainasin kirjastosta Mary Jane Mucklestonin kirjan 150 pohjoismaista kirjoneulemallia. Ensimmäisenä kokeiluun pääsivät nämä kukkakuviot. Malli oli juuri sopivan kapea omiin käsiini. Yleensä valmiilla ohjeilla lapasista tulee liian väljät.


Ohje: Peruslapset, kukkakuvio Mucklestone: 150 pohjoismaista kirjoneulemallia
Lanka: Novita 7 veljestä, grafiitinharmaa, oranssi
Puikot: 3 mm

Kukkalapaset

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Jarruvarjojuoksua



Sain mahdollisuuden kokeilla paikallisen urheiluseuramme hankkimia jarruvarjoja. Kaksi varjoa oli helppo kiinnittää vyötärölle. Ja sitten vain spurttailemaan vastatuuleen!



Sää oli melko tyyni, joten varjot toivat juuri sopivan vastuksen parinkymmenen sekunnin vetoihini. Yltyessään tuuli tarttui kyllä heti varjoihin ja horjutti juoksun tasapainoa.


Jarruvarjot lisäsivät mukavasti lyhyiden vetojen harjoitustehoa. Tuulisempi sää varmasti vielä tehostaisi vastusta, mutta vaikeuttaisi toisaalta juoksun hallintaa. Tämä on myös kevyempi vaihtoehto vastuskelkalle. Hauskaa vaihtelua harjoitteluun ehdottomasti.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Lentopallovillasukat


Rakkaudesta lajiin syntyivät nämä lentopallovillasukat.


Malli: Perusvillasukat
Lanka: Novita 7-veljestä luonnonvalkoinen, farkunsininen ja keltainen
Puikot: 3,5 mm

Neuloin pohjan ensin kokonaan valkoisella ja jäljittelin kuvion päälle sinisellä ja keltaisella. Melkoisen haastava kuvio toteuttaa, jotta sen saisi valmiissa sukassakin näyttämään hyvältä. Ehkä vaatii vielä hieman tuotekehittelyä...

torstai 22. kesäkuuta 2017

Jannen Iltalenkki 2017


Eilen lähdimme koko perhe jo viidettä kertaa Iltalenkille Jannen kanssa. Komeat olivat jälleen puitteet Elimäen maalaismaisemissa. Pysäköimme auton pellolle ja haimme kilpailunumerot sekä ennakkoilmoittautujille luvatut Jannen Iltalenkki -fleecet. Paikalla oli jo paljon juoksututtuja.

Lasten sarjat juostiin tuntia ennen aikuisten starttia, joten ehdimme hyvin kannustaa pieniä juoksijanalkuja, jotka iloisina, hymyssä suin matkaan säntäsivät. Yksi musta pilvi näkyi illan aikana taivaalla, ja sade ropisi alas juuri nuorten kahden kilometrin matkan aikana. Maaliin saapui melkoisen uitettuja juoksijoita. Onneksi olimme pakanneet mukaan riittävästi vaihtovaatetta.



Puoli seitsemältä paisteli taas aurinko, kun matkaan lähetettiin kympin, vitosen ja polkujuoksun osallistujat. Itse olin viime vuoden tapaan valinnut reitikseni polun, jolle oli tarkoitus lähteä rennon reippaalla askeleella, turhia repimättä. Silti tuntui jopa hieman ahdistavalta asettua lähtöviivalle, sillä pelkäsin, että juoksu ei vieläkään kulje. Mutta metsäisillä poluilla olikin ihan mukava juoksennella. Reitti oli jonkin verran muuttunut vuodentakaisesta, joten en pysty täysin vertaamaan suoritusta aiempaan. Aika samoilla tahdeilla taisin kuitenkin maastossa edetä.

PuusuksiTeam
Alussa jouduin puikkelehtimaan muutamien kuralätäkköjen lävitse, mutta muutoin ei tarvinnut pinkkien kenkieni puolesta pelätä. :) Etenimme hyväkuntoisia polkuja ja hiekkateitä pitkin, mutta reittiin mahtui myös metsikköisempiä osuuksia, joissa sai tarkkaan varoa askeliaan, ettei muhkuraisella polulla nitkauttanut nilkkaansa. Ensimmäiset kaksi kilometriä tuntuivat tooodella pitkiltä. Kilometrit eivät meinanneet millään vaihtua. Juoksin koko matkan muutaman juoksijan letkassa, ja yhdessä vaiheessa juoksimme kaikki muuttuneen reitin vuoksi harhaan. Onneksi erhe havaittiin nopeasti. Loppua kohti matka taittui jo joutuisammin, ja viimeisellä kilometrillä hiekkatiellä sain tahdin vielä selkeästi nostettua maaston vauhdeista. Matkaa mittariin kertyi kuusi kilometriä ja loppuaika hitusen alle 29 minuuttia. Juoksusta jäi hyvä fiilis.

Miesten yleisen sarjan voittajakolmikko Henri Ansio, H-P Pukema, Anssi Laine


Illan päätteeksi sain nousta palkintopallilla korkeimmalle korokkeelle ja vastaanottaa upeat palkinnot Annemari Kiekaralta.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Puhti poissa


Helsinki Half Marathon taisi imeä minusta kaikki mehut, sillä juoksupuhti tuntuu olevan totaalisesti kadoksissa. Juoksin tiistaina ensimmäisen kevyen lenkin puolikkaan jälkeen, eikä se kulkenut ollenkaan. Juoksu ei ole varmasti ikinä tuntunut niin raskaalta. Askel panoi kuin lyijy, ja hengittäminen oli raskasta. Ei kyllä jatkuisi juoksuharrastus pitkään, jos meno olisi aina yhtä kamalaa.

Piristystä viikkoon toi perjantaina alkanut aikuisten liikuntaryhmä, jossa ohjaaja lupaa monipuolisia ja vaihtelevia treenejä sykettä nostattavista liikesarjoista lihaskunto-osuuksiin. Tiedossa on lenkkeilyä, kuntopalloilua, koorninaatioita, harjoittelua oman kehon painoilla sekä mäkitreeniä. Liikkeitä voi jokainen tehdä oman kuntonsa ja jaksamisensa mukaan. Ensimmäisellä kerralla teimme alkuverkan jälkeen koordinaatiohyppyjä matalien aitojen ylitse sekä heittelimme kuntopalloa. Juuri sellaista treeniä, mitä itse juoksun oheen kaipaan, mutta mitä itse saan harvoin aikaiseksi tehdä.


Lauantaista hellepäivää lähdimme nauttimaan mökille. Juoksimme koko perhe puolen tunnin saunalenkin mökkitiellä, jossa suopursujen tuoksu levittäytyi läheisestä metsästä. Ei voinut kuin ihastella lasten kevyttä kirmaamista kaukana edellä. Oma juoksu kulki jo paremmin kuin tiistaina, mutta ei missään nimessä vielä kevyesti.  Lenkin jälkeen heitin vihdoin talviturkkini. Vesi tuntui raikkaan viileältä.

Ensi keskiviikkona vuorossa on Jannen Iltalenkki Elimäellä. Annemari Kiekaran vauhtiin en lähde, vaan nautiskelen polkujuoksusta rennon reippaalla askeleella. Tai ainakin toivon, että kroppa olisi sen verran palautunut, että nautiskelemaan pääsisi.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Helsinki Half Marathon 2017


Helsinki Half Marathon eli HHM järjestettiin lauantaina neljättä kertaa. Kävin perjantai-iltana noutamassa kilpailunumeroni ja upean, pinkin osallistumispaidan Forumista. Yöksi suuntasimme mieheni kanssa Scandic Parkiin, josta oli aamulla lyhyt matka kisakeskukseen Finlandia-talon edustalle.

Startti tapahtui tänäkin vuonna aikaisin aamulla varttia vaille yhdeksän. Nukuin yöni hyvin, eikä aikainen herätys tuntunut pahalta. Hotellin aamupalalla söin puuroa ja tankkasin vielä pari lasia mehua. Tuntia ennen starttia lähdimme alkuverkalle. Juoksu tuntui hyvältä, ja muutamat nopeat spurtitkin kulkivat oikein lupaavasti. Ainoastaan auringonpaiste tuntui turhan kuumalta.



Päätin lähteä rohkeasti tavoittelemaan kovaa aikaa, vaikka hieman epäilinkin kuntoni kestävyyttä nihkeästi sujuneen Lapinjärven juoksun jälkeen. Askel lähtikin rullaamaan mukavasti iloisen juoksuporukan mukana. Alusta lähtien pääsin etenemään omaa, hyvää tahtiani. Muutaman kilometrin jälkeen 1.40-jänikset ohittivat minut, ja lyöttäydyin heidän porukkaansa. Siinä oli hyvä edetä massan keskellä tasaista vauhtia. Jänikset myös tsemppasivat ja ohjeistivat juoksussa todella kivasti. Kiitos heille siitä! Vitosen väliaika oli 23.07 eli hitusen kovempaa kuin olin etukäteen ajatellut. Mieleen alkoi hiipiä ajatus, että tätä vauhtia ei loppuun asti painella.

Toisella juomapisteellä jäin jänisporukasta joitakin metrejä, enkä saanut kurottua välimatkaa kiinni, vaikka toinen jäniksistä kovasti kannustikin ottamaan rakoa kiinni. Kymmeneen kilometriin asti kuitenkin sinnittelin vielä hyvässä vauhdissa. Oman mittarini mukaan kympin väliaika oli 46.28, mutta järjestäjien kilometritolppa tuli vastaan hieman myöhemmin. 


Puolivälin jälkeen tapahtui totaalinen katkeaminen ja vauhti hidastui huomattavasti: lähenneltiin jo vitosen kilometriaikoja. Voimat olivat tyystin kadonneet. Jossain vaiheessa 1.45-jänikset ohittivat minut, ja ajattelin sinnitellä heidän perässään, mutta lopulta luovutin senkin suhteen. Viimeiset kuusi kilometriä hölköttelin jo kutosen vauhdeilla. Olisin ollut valmis keskeyttämään jo puolivälin jälkeen, mutta jotenkin onnistuin sinnittelemään maaliin asti. Loppuaika 1:50.

Juoksuun käytetty aika ei minua niinkään harmita, vaan se, etten väsymykseltäni pystynyt loppumatkasta nauttimaan tämän hienosti järjestetyn kilpailun upeasta tunnelmasta ja reitin varrella saadusta kivasta kannustuksesta. Mieleen jäivät kuitenkin Märskyn mäessä kannustavat cheerleaderit sekä Pienet sammakot -kappaletta soittanut pieni huilisti. Maalissa sain kaulaani uniikin, puisen mitalin.


Kaikkinensa HHM oli jälleen kerran upeasti järjestetty, hyvätunnelmainen kilpailu, jota voin lämpimästi kaikille suositella.

P.S. Déjà vu: Espoon rantapuolikas syksyllä 2015.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall