sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ennätysjuoksu Vantaan puolimaratonilla 2017

Ei ole turhaan Vantaan maratonin reittiä kehuttu tasaiseksi ja nopeaksi. Olen osallistunut Vantaan maratonille ja puolimaratonille nyt viitenä peräkkäisenä vuotena ja jokaisena olen parantanut omaa ennätystäni. Tänä vuonna sääkin oikein tyrkytti hyvää juoksua: + 6-8 astetta, pientä tihkusadetta.


Saavuimme mieheni kanssa tuttuun tapaan kisapaikalle Tikkurilan urheilupuistoon hyvissä ajoin ennen kahdelta alkavaa puolikkaan kilpailua. Maratoonarit olivat juuri lähdössä toiselle kierrokselleen. Kävimme hakemassa kilpailunumerot kätevästi pyykkinarulta ja menimme sen jälkeen kannustamaan maratoonareita. Aki Nummela piti siinä vaiheessa kärkipaikkaa, mutta hän olikin päättänyt harjoitusmielessä heittää vain 30 kilometrin lenkin.

Aika kului maratoonareita kannustaessa nopeaan, mutta hitusen kylmä siinä seisoskellessa tuli. Niinpä menimme hetkeksi istumaan urheilutalon katsomoon. Alkuverkalle lähdimme vajaata tuntia ennen lähtöä. Kisavaatetuksen kanssa hieman emmin, mutta päädyin lopulta puolipitkiin trikoisiin ja ohueen, pitkähihaiseen paitaan. Osoittautuivat minulle hyviksi valinnoiksi, vaikka olisin varmasti lyhyemmässäkin tarennut.

Aki Nummelan lennokas askel
Kilpailu lähti osaltani hyvin liikkeelle: juoksu tuntui helpolta ja kevyeltä. Alussa kaasuttelin jopa asettamaani tavoitevauhtia kovempaa, mutta annoin mennä, kun hyvältä tuntui. Aika pian päädyin juoksemaan 1:40-jänisten joukkoon. Siinä oli hyvä matkaa taittaa, vaikkakin jäniksiltä tuntui olevan hukassa heidän oma tavoiteaikansa. Minulle vauhti sopi oikein hyvin, mutta etenimme kyllä reilusti kovempaa kuin 1:40-loppuaikaan tähtäävän olisi pitänyt juosta.

Vantaan puolimaraton ei tänäkään vuonna tuntunut minusta pitkältä. 10,5 kilometrin kierroksina juostava reitti ei ehkä tarjoa kauniita maisemaelämyksiä, mutta en niitä tässä juoksussani edes kaivannut. Kannustusta olisi kyllä voinut olla enemmän. Puolivälissä huoltoaseman kohdilla vaaleanpuna-asuiset Downtown65-miehet soitattivat musiikkia ja kannustivat kivasti myös nimellä, ja seitsemän kilometrin jälkeisellä omakotitaloalueella pauhasi tuttuun tapaan "Ihanaa leijonat, ihanaa". Juoksua helpotti myös kovasti se, että reitti on näinä viitenä vuotena jo painunut hyvin omaan muistiini.

Obelix 80 paunan hiidenkivi selässään sekä inkkari ja cowboy keppihevosineen.
Puolivälissä matkaa kello näytti 48:35, ja juoksu tuntui todella vahvalta. Jatkoin edelleen tuttujen jänisten peesissä. 12 kilometrin kohdilla kysyin jäniksiltä, aikovatko he jatkaa loppuun asti tätä kovaa vauhtia, vai alkavatko hidastella saavuttaakseen oikean tavoiteaikansa. Koska perässäroikkujia ei näkynyt, sovimme noin kahdeksan hengen jänisryhmämme kanssa jatkavamme samaa tahtia. Jänisten perässä meno tuntui kevyeltä. Muutaman kilometrin jälkeen jopa liian kevyeltä. Siinä vaiheessa älysin onneksi katsoa kelloa, sillä vauhti näytti selkeästi hidastuneen. Niinpä päätin jättää hyvän ryhmän ja puskea yksin eteenpäin. Kuuteentoista kilometriin asti juoksu kulki kuin unelma, mutta hyvin salakavalasti sen jälkeen matka alkoi kuitenkin painaa. Vauhti hidastui selkeästi. Viimeiset neljä kilometriä jouduin tosissani taistelemaan väsymystä vastaan, enkä millään enää saanut vauhtia nostettua takaisin entiselleen. Onneksi kilometrit kuitenkin vaihtuivat nopeaan, ja lopun alamäessä sain vielä revittyä pienoisen loppukirin.


Kello pysähtyi maalissa uuteen ennätysaikaan 1:38:02. Keskitahti 4.39 min./km. Toinen kierros oli noin 50 sekuntia hitaampi kuin ensimmäinen. Nopeimman kilometrin painelin aikaan 4.29, ja hitain painui 4.50:een. Olipa mahtavaa saada onnistunut juoksu vielä loppuvuoteen kesäkuun HHM-pettymyksen jälkeen.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Valmistautuminen juoksukilpailuun - positiivisen fiiliksen löytyminen kisapäivänä

Tänään on se päivä, kun juoksu kulkee - tänään lähtee! Maaliviivalla saan tuulettaa onnistunutta suoritusta.

Pyrin aina löytämään positiivisen fiiliksen päivän juoksukilpailuun. Erilaisten rutiinien avulla virittäydyn juoksutunnelmaan.

Kisakynnet
En arkisin yleensä lakkaa kynsiäni, mutta juoksukilpailuihin laittaudun. Lakan väri valitaan juoksupaitaan sointuvaksi. Luin Helsingin Sanomista artikkelin triatlonin Euroopan mestari Kaisa Salista (o.s. Lehtosesta), jolla tähtipinnit ja kynsilakka ovat tärkeä osa kilpailuun valmistautumisessa. Kaisalla kynsilakan väri tosin on aina sama: onnea tuova mintunvihreä.

Kisakampaus
Omat hiukseni laitan yleensä ponnarille tai kahdelle ranskalaiselle letille. Tytöille on kiva yrittää väkertää vähän vaativampia kampauksia. Oman seuran värit saa esille erilaisilla nauhakoristeilla.


Musiikki
"Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää, ei, sitä ei voi tietää." Kilpailupäivän aamuna laitan musiikin soimaan ja hoilottelen mukana muun muassa Apulantaa. Kappaleet ovat yleensä nopearytmisiä ja niitä pitää pystyä laulamaan mukana. Valikoima vaihtelee pinnalla olevien artistien ja kappaleiden mukaan. Lapset yleensä toteavat, että pitääks sun äiti aina hoilottaa mukana.

En juokse kuulokkeet korvissani, mutta kilpailun aikana saatan mielessäni hokea jonkun kappaleen sanoja.

Juoksusuunnitelma
Lyhyemmille juoksumatkoille en aina laadi mitään erityistä juoksusuunnitelmaa, mutta puolimaratonille valmistaudun katsomalla kilpailureitin läpi. Tutkin missä kohdin reittiä on mäkiä, missä juoma-asemia. 

Tunnustelulenkki
Kisapäivän aamuna käyn pihalla haistelemassa säätä ja tunnustelemassa juoksuvirettä. Juoksen korttelin ympäri ja teen muutaman vauhdikkaamman spurtin.

Kisapaita, -kampaus ja -kynnet sävy sävyyn

Some
Hyvää kisafiilistä haen myös seuraamalla tapahtumakirjoittelua sosiaalisessa mediassa. Pienten kylätapahtumien kohdalla tämä ei onnistu, mutta isommilla tapahtumilla on yleensä aktiiviset Facebook- ja Instagram-sivut, joita järjestäjät päivittävät. Muiden bloggaajien valmistautumista on myös kiva seurata.

Luotto omaan kisakuntoon
Kaikki voitava harjoittelun suhteen on tehty. Nyt vain luotetaan omaan kehoon ja suorituskykyyn. Nyt nautitaan!

Mitä rutiineja sinun kisapäivääsi kuuluu?

maanantai 2. lokakuuta 2017

Liikunnan riemuja viikolla 39


Naapurikylän suunnistusseura on kesällä tarjonnut ilmaisia kuntorasteja. Maanantaina oli vuorossa kauden viimeiset suunnistukset. Tytär innostui kanssani rasteja etsimään. Valitsimme 2,7 kilometrin mittaisen c-radan, joka vaikutti meille sopivan haastavalta. Reitillä pystyi hyvin hyödyntämään polkuja sekä pururataa. Vaikka täytyy kyllä taas todeta, että ainakaan pienempien polkujen varaan ei omaa etenemistä tälläkään kertaa voinut täysin jättää: polkuja tuntui risteilevän maastossa paljon enemmän kuin niitä oli karttaan piirretty. Kaikki rastit kuitenkin hyvin löysimme. Viimeiseltä rastilta maaliin päätimme pistää kaikki peliin, ja kellotimmekin sille välille c-radan nopeimmat väliajat. Työtä teetti kyllä pysyä tyttären spinttivauhdissa, vaikka vielä väitti, ettei edes juossut täysillä.


Tiistain kevyellä lenkillä päätin lähteä matkaan hitusen normaalia vauhtia kovempaa. Kokeilla miten sykkeet siihen reagoivat. Ensimmäiset kilometrit kulkivatkin ihan kivasti, eikä sykemittarin lukematkaan olleet vielä kivunneet liian korkealle. Mutta neljän kilometrin jälkeen huomasin, että kutosen kilometrivauhti on vielä minulle liikaa. Sykkeet pompsahtivat pian yli oman kevyen lenkin maksimirajani yli. Päätin kolmelle viimeiselle kilometrille hitusen hidastaa vauhtia. Kiva kokeilu kuitenkin.


Lauantaina osallistuin leikkimieliseen VoimaChallenge-kilpailuun. Olin osa neljän hengen naisjoukkuettamme. Kilpailussa kilpailtiin neljässä voimaa, kestävyyttä, taitoa ja nopeutta mittaavassa lajissa. Taitoradalla piti muun muassa tasapainoilla slacklinella, kinkata takaperin tötsärataa, heittää palloja autonrenkaaseen sekä ylittää ja alittaa aitoja. Kestävyyttä mitattiin siirtämälllä motillinen klapeja kottikärryillä sadan metrin päässä olevaan astiaan. Juoksimme myös rengasradalla ja vedimme perässämme vastuskelkkaa. Tapahtuma oli minusta varsin onnistunut, sillä mukaan pystyi osallistumaan lähes kuka tahansa leikkimielisestä kisailusta kiinnostunut. Kovaa kestävyyskuntoa tai tapahtuman nimen mukaista voimaa ei juurikaan tarvittu. Ketteryys ja hyvä kilpailustrategia olivat ne tärkeimmät ominaisuudet. Meidän tiimi esimerkiksi hävisi useita sekunteja klapien pinoamisessa. Kottikärryt saivat kovaa kyytiä, mutta valitettavasti kuormasta putosi useampi halko matkan varrelle. Niiden poimimiseen meni turhaan aikaa. Samoin lastaustahti olisi saanut olla nopeampi. Hauskaa meillä silti oli - ja hyvä tiimihenki! Seuraavana päivänä oikean jalan etureiteni oli todella kipeä. Portaita oli vaivalloista laskeutua.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kettupipo


Nämä kettopipot on neulottu Dropsin Baby Merino -langasta. Pipon ohje on omasta päästä, ja kettukuvion olen löytänyt jostain internetin syövereistä. Tummempi pipo kätkee paremmin taakseen langankierrot, mutta väritys tuo mieleen ehkä enemmän pikkupandan kuin ketun. Ongelma ratkeaisi tekemällä osan kettukuviosta valkoisella.

Ohje: Peruspipo kettukuviolla
Lanka: Drops Baby Merino, tummanharmaa (20), harmaa (19) ja oranssi (36)
Puikot: 3 mm

maanantai 18. syyskuuta 2017

Katse kohti Vantaata


Vantaan maratonille on aikaa enää neljä viikkoa. Siinä ajassa pitäisi tämä kroppa saada hiottua puolimaratonkuntoon. Puolikasta lyhyempien matkojen kilpailut ovat kesän ja alkusyksyn aikana sujuneet mallikkaasti, joten olen toiveikas kuntoni suhteen. Nyt pitäisi vaan vielä varmistaa, ettei voimat lopu kesken jo puolimatkassa, kuten kesäkuun HHM:lla kävi.

Juoksulenkkejä on nyt vähän pidennetty ja tehoja nostettu aiemmasta. Viime viikolla kilometrejä kertyi mittariin 57. Juoksin kevyiden peruslenkkien lisäksi kaksi kovempaa harjoitusta. Perjantaina ohjelmassa oli reipas, kiihtyvävauhtinen juoksu, jossa lisäsin vauhtia aina kolmen kilometrin välein. Ensimmäiset vauhdinnostot kulkivat ihan kivasti, mutta viimeisen eteen sai jo tehdä töitä. Sain kuitenkin siinäkin vauhdin lopulta pidettyä tavoitteessa. Sunnuntaina juoksin kahden tunnin pitkän lenkin. Alun hitaahkon lämpenemisen jälkeen juoksu kulki todella kevyesti. Ei tuntunut matka lainkaan pitkältä. Taisin kokea todellista juoksun flow´ta. Lisää tällaisia elämyksiä, kiitos!


Viime viikon erikoisuutena oli ex-tempore-osallistuminen partiolaisten järjestämään piskuiseen katujuoksuviestiin. Meillä olikin kiva, rento neljän hengen porukka koossa. Itse juoksin kolmannen osuuden, joka ennakkoon ilmoitetun kilometrin sijaan olikin kutistunut 600 metriin. Huomaa, ettei kokemusta moisista pikamatkoista ole. Lähdin raketin lailla matkaan ja parinsadan metrin jälkeen tajusin, että ei se 600 metriä niin lyhyt matka sittenkään ollut... Melkoinen rypistys se tosiaan oli, sillä maalissa otti kovin keuhkoihin ja yskin vielä pitkään kisan jälkeen. Kannatti kuitenkin osallistua, sillä saimme palkinnoksi hienot Kupilkan retkiastiat.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Lasse Virén Hölkkä 2017

Lasten lentävä lähtö
Juoksu tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä, ja siitä tunteesta sain eilen nauttia Lassen Hölkässä. Olipa mahtavaa, että juoksu vihdoin kulki myös Myrskylän teillä. Edellinen reittiennätykseni oli vuodelta 2013.

Lasse Virén Hölkkä - kympin osallistujat lähtövaatteen alla
Juoksusää oli eilen aivan loistava: lämpötila noin 15 astetta ja ilma sateen jäljiltä mukavan hapekas. 
Lassen Hölkkään osallistui tänä vuonna reilusti yli 400 kuntoilijaa. Lapset kilvoittelivat kilometrin matkalla, aikuisilla oli valittavanaan reilun kympin ja puolimaratonin lisäksi kuuden kilometrin patikkasarja. Itse lähdin tuttuun tapaan 10,3 kilometrin matkalle. Sitä ennen sain kannustaa lastensarjalaisia, joita oli etenkin kymppivuotisten lähdössä mukana tungokseen asti. Lasten juoksuja on aina kiva seurata, kun he useimmiten säntäävät matkaan hymyssä suin. Askelkin heillä on upean lennokas, kuten ylimmästä kuvasta huomaa.

Puolimaratoonarit matkalla

Reitti kulki Myrskylän keskustan halki, ja ensimmäiset seitsemän kilometriä sai juosta asfaltilla. Loput kolme kiemurtelivat hyväkuntoisella hiekkatiellä. Lopussa oli vielä pätkä pehmoista pururataa ylämäkineen.

Oma juoksuni tuntui alusta lähtien hyvin vahvalta. Nautin matkasta, eikä kymppi tuntunut liian pitkältä. Ensimmäinen puolisko oli ajallisesti nopeampi, mutta toisaalta loppumatkasta oli kyllä enemmän ylämäkiä. 

Viimeinen jyrkkä ylämäki - vielä tossu nousee
Loppuaikani oli 46:53, ja sillä sijoituin naisten sarjassa viidennelle sijalle. Kuusi parasta palkittiin, joten sain kultaisen kädenpuristuksen olympiavoittaja Lasse Viréniltä. Reittiennätykseni parani yli neljä minuuttia. Naisten sarjan voitti vasta 15-vuotias Moona Korkealaakso kovalla ajalla 38:16.

torstai 7. syyskuuta 2017

Metsämielellä



Jäkälät, sammalet, sienet, mustikat, puolukat, jykevät kalliot, puiden oksilla roikkuvat komeat naavaparrat... Metsässä riittää paljon kaunista katseltavaa.



Viikonlopun pieni metsäretki piristi mieltä, ja ämpäriin kertyi mustikoita ja puolukoita. Aamupuuron päällä nautittuina erinomaisia superfoodeja.

Syyskuun alun lämmin ilta oli oivallinen hetki nauttia Suomen kauniista luonnosta. Lisäksi metsässä vaeltelu oli täydellistä hyötyliikuntaa. Pehmeästä alustasta niveletkin nauttivat. Luonnossa liikkumisella onkin tutkitusti monia terveysvaikutteita. Jo kymmenen minuutin luonnossa oleilu laskee sykettä ja verenpainetta. Mieltäkin se piristää ja stressiä vähentää.

Naavaa
Uusimmassa Sport-lehdessä kerrottiin, että hengittämällä metsäilmaa kehoon kertyy hyviä mikrobeja, jotka ehkäisevät allergioita ja yliherkkyyksiä, kehon ennenaikaista vanhenemista ja erilaisia rappeumasairauksia. Metsään siis!

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Pentin Hölkkä 2017

Pentin Hölkkä 2017
Elimäellä järjestetään vuosittaisten Pestoomarkkinoiden yhteydessä piskuinen Pentin Hölkkä. Lyhyellä 4,2 kilometrin reitillä on hyvä testata omia vauhtireservejään. Tänä vuonna syyskuun alun sää suosi juoksijoita: poutainen + 16 astetta oli mainio keli juoksutapahtumalle. Osallistujia oli muutamia kymmeniä.

Kymmentä minuuttia ennen kello kuutta järjestäjät ohjeistivat meitä ryhmittymään lähtöviivan taakse. Mieli oli jännittynyt. Vaan ei siinä kauaa tarvinnut jännittyneenä odotella, sillä starttikäsky annettiin yllättäen kolmea minuuttia vaille kuusi. Tai minä en edes sitä kuullut, ihmettelin vain, kun muut lähtivät liikkeelle. Haaveilin 4.15-kilometrivauhdista, mutta en seurannut kellosta vauhteja. Etenin itselleni hyvältä tuntuvaa reipasta tahtia. Ainoastaan kilometritolppien kohdilla vilkaisin kellosta ajan.

Viljapeltojen keskellä
Ensimmäinen kilometri saatiin painella asfaltilla. Miesten kärki oli jo muutaman sadan metrin jälkeen kaukana karussa. Itse juoksin lasten sarjan osallistujien kanssa tasatahtiin heidän kääntöpaikalleen saakka. Ensimmäinen kilometri meni aikaan 4.10.

Seuraava kilometri paineltiin tasaista hiekkatietä pitkin. Aloin saavuttaa edelläni juossutta kaksikkoa, mikä toi kivasti ryhtiä omaan etenemiseen. Heidät saavutettuani päätin painella saman tien ohitse, mutta toinen miehistä ei ollutkaan halukas luovuttamaan kärkipaikkaa. Hetken etenimme rinta rinnan, kunnes hän tyytyi peesiini. Toinen kilometri aikaan 4.17.

Palkinnot luovuttivat Elimäen Piika ja Renki
Kolmas kilometri kulki edelleen hiekkatietä pitkin, ja juoksu tuntui hyvältä. Puuskutimme kilpakumppanini kanssa peräkanaa kilometrin aikaan 4.16. Hiekkatien lenkki toi meidät takaisin alun asfalttiosuudelle, ja siinä kohtaa mies päätti ottaa kärkipaikan takaisin. Hänen peesissään olikin ihan hyvä taistella viimeistä pitkää suoraa. Puuskutus oli melkoista. Vauhti meillä hieman lopussa hyytyi, sillä neljäs kilometri kirjautui aikaan 4.21. Viimeisessä kurvissa, sata metriä ennen maalia, nousin miehen rinnalle, mutta en lopulta kuitenkaan pärjännyt hänelle loppukiritaistelussa.

Maalissa mittari näytti kokonaismatkaksi 4,2 km ja ajaksi 18:08. Se tarkoittaa 4.16 min./km-keskitahtia. Olin suoritukseeni todella tyytyväinen. Iloitsin siitä, ettei minun tarvinnut tätä rankkaa pikamatkaa yksinäni raastaa. Tasaväkinen kilpakumppani toi upeasti lisäpuhtia suoritukseeni. Maalissa häntä voitosta onnittelinkin, ja kiitimme toisiamme peesiavusta.

maanantai 28. elokuuta 2017

Viikon 34 treenit


Nämä elokuun lopun ilmat alkavat olla ihanteellisia juoksusäitä. Lämpötila on laskenut, mutta kivasti vielä tarkenee shortseissa ja t-paidassa. Kilpailukeliksi tosin valitsisin vieläkin hieman viileämmän mittarilukeman.

Viime viikko alkoi treenien osalta kevyellä puolen tunnin hölköttelyllä. Meno ei tuntunut yhtä kevyeltä kuin edellispäivän pitkis, jolla askel oli ollut yllättävänkin kevyt. Päälle tein muutamia koordinaatioliikkeitä sekä hyppyjä ja loikkia. Sisällä vielä vähän lihaskuntoa.

Keskiviikkona kaverini houkutteli mukaan iltarasteille. Edellisen surkean suunnistuksen jälkeen olikin hyvä ottaa revanssi. Kiersimme yhdessä b-radan, mikä sujuikin todella hyvin. Toisen ollessa tukena ja turvana kartta ja maasto avautuivat taas selkeästi. Tosin ratakin oli melko helponoloinen, rastit näkyivät aika kauas. Joka tapauksessa tästä jäi oikein hyvä fiilis. Käytimme rataan aikaa hitusen vaille tunnin. Metsässä kävelimme ja poluilla hölkkäsimme.

Torstaina lähdin pururadalle juoksemaan mäkivetoja. Minuuttivedot loivahkoon ylämäkeen toivat piristystä muutoin niin tasaiseen juoksuharjoitteluun. Tällä kertaa maltoin lähteä rauhallisella tahdilla liikkeelle, jotta sain kiristettyä vauhtia vielä viimeisimmissäkin vedoissa. Treenistä jäi hyvä fiilis.

Perjantain kevyen lenkin päätteeksi teimme mieheni kanssa muutamat satasen vedot. Kaksi nuorta seurasi vetojamme, ja viimeisessä vedossa halusivat sitten meidät haastaa. Tappiohan siinä tuli, mutta mukavaa kiriapua he meille antoivat.

Viikon päätteeksi juoksin vielä vajaan kahden tunnin pitkiksen.

Treeneissä tuntuu kulkevan tällä hetkellä ihan mukavasti. Kuitenkin jotenkin on sellainen fiilis, että kovaa vauhtia en kilpailussa pääsisi. No, se nähdään tulevina viikonloppuina Pentin ja Lassen hölkissä.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Syksyn hölkkäkalenteri

Lasse Viren Hölkkä 2016
Eilen varmistuivat lasten syksyn harrastusten salivuorot ja tulevat turnausviikonloput. Niiden myötä aloin pohtia omaa juoksukalenteriani. Siinähän ne viikonloput mukavasti täyttyivätkin.

1.9. Pentin hölkkä

Elimäellä järjestetään Pestoomarkkinoiden yhteydessä pieni kylähölkkä, jossa olen kerran ollut mukana kaksi vuotta sitten. Tapahtumalla ei ole omia nettisivuja, ja tietoja juoksusta on haasteellista ylipäätään saada selville. Reilun neljän kilometrin matkalla yritän löytää itsestäni pikavaihteen. Täältä löytyy kisaraporttini edellisestä juoksustani.

10.9. Lasse Viren Hölkkä

Lasse seuraa Penttiä heti viikon päästä. Myrskylässä matka pitenee kymppiin. Jotenkin itselleni on jäänyt sellainen mielikuva, ettei juoksu ole oikein koskaan kulkenut Lassen Hölkässä. Jospa tänä vuonna tehtäisiin poikkeus.

24.9. Pääkaupunkijuoksu

Tämä tapahtuma on vielä kysymysmerkki. Haluaisin tälle tai seuraavalle viikonlopulle vielä jonkun kisan ennen Vantaan puolimaratonia. Mitään muuta varteenotettavaa en oikein ole keksinyt. Polkujuoksuja kyllä olisi tarjolla, mutta niitä en tähän väliin haluaisi. Kommentteihin saa ehdottaa hyviä tapahtumia!

Lasse Viren Hölkkä - puolimaratonin lähtö 2016
14.10. Vantaan maraton / puolimaraton

Syksyn päätavoitteeni on tänäkin vuonna Vantaan puolimaraton. Hetken haaveilin jostakin ulkomaisesta vaihtoehdosta, mutta totesin sitten, että enkkahaaveiden kannalta tuttu kotimainen vaihtoehto on paras. Ulkomaillekin olisi kiva joskus lähteä, mutta jätetään sen suunnittelu vielä tuonnemmaksi. Vantaalla toivon pääseväni alle 1.40.

5.11. Kuivannon Kymppi

Ehdoton loppusyksyn valinta! Mahtava, rento kylätapahtuma Kuivannon kylällä. Tänä vuonna Suomi 100 -juhlakuntoilu. Osallistujia ilmaisella Kuivannon Kympillä oli viime vuonna lähes 500. Mukana menossa niin huippujuoksijoita kuin kävellen liikkuvia kuntoilijoita. Vahva suositus!

Loppuvuoden osallistumiset tarkentuvat, kun niistä saadaan lisätietoa. Paikallinen Talvijuoksu Cup startannee marraskuussa, ja sen osakilpailuihin mielelläni osallistun, jos ne täyteen kalenteriini vain sopivat. Lisäksi Vantaan Aktia Maantiejuoksucup on houkutteleva vaihtoehto, jos kisoja ei lähempää löydy.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Onneton suunnistaja

Auto sentään löytyi!
Päätin pitkästä aikaa lähteä miehen mukana iltarasteille. Ajattelin sen tuovan kivaa vaihtelua juoksuharjoitteluun. Palauttavaan viikkoon oikein oiva suunnitelma.

Vaan heti kakkosrastilla itku silmässä muistin, miksi suunnistukset ovat tänä kesänä jääneet vähiin: olen onneton suunnistaja. Jokin hahmottamisongelma minulla täytyy olla, sillä joudun pitkään vertaamaan kartan risteäviä teitä ja polkuja todelliseen näkymään, enkä sittenkään aina osaa kääntyä oikeaan suuntaan. Kartalla kuopat ja kukkulat näyttävät selkeiltä, mutta maastosta en osaa niitä hahmottaa. Tuurilla joskus päädyn oikeaan.

Pari rastiväliä kuljin kanssani samaa b-rataa suunnistavan naisen jalanjäljissä, ja parilla rastilla osuttiin sattumoisin a-rataa menevän miehen kanssa samoille rastiväleille. Heidän kanssaan kartta ja metsä tuntuivat avautuvan täysin selkeinä eteeni. Tuossa on tuo polku ja tuossa tuo harjanne. Helppoa! Mutta sitten taas seuraavalla yksinäisellä rastillani putosin kartalta täysin. Reilun tunnin metsässä tarvottuani päätin keskeyttää ja toisen suunnistajan avustuksella sain itseni taas kartalle ja löysin takaisin maalialueelle.

Harjoitusta ja lisää harjoitustahan tämä homma kaipaisi, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten nauti hommasta yhtään. Kaverin kanssa sujuu, yksin olen ihan pihalla ja lisäksi sykkeet kohoavat metsässä yli peekoon.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Helsinki Street Run ja Helsinki City Marathon 2017



Huh, on kai se melkoista hulluutta lähteä juoksemaan Helsinki Street Runia kesän kuumimpana päivänä! Onneksi itselläni matkaa oli vain sen 17 kilometriä. Voin vain kuvitella, miten maratoonarit ovat helteen kestäneet. Heistä osa sai vielä loppumatkasta myrskysateet haasteekseen. Itse pääsin kotiin asti ennen kuin salamointi alkoi ja sähköt kotoa katkesivat.


Helsinki City Marathon
Kilpailunumero piti hakea Töölön Kisahallilta yhteen mennessä, joten minulla jäi ennen starttia kolmisen tuntia odotteluaikaa. Onneksi mies oli huoltojoukoissa mukana, joten yksin ei tarvinnut aikaa kuluttaa. Eikä tuo aika lopulta pitkältä edes tuntunut. Istuskelimme Eläintarhan kentän katsomossa ja seurasimme Minimarathonin osallistujien iloista temmellystä radalla ja pomppupatjoilla. Samalla otin lounaaksi vähän patonkia, vaikken siitä kovin montaa haukkausta pystynyt syömäänkään. Sen jälkeen kävimme Talvipuutarhassa ihastelemassa kauniita ruusuja ja kaktuksia.

Kulkisikohan omakin juoksu vauhdikkaammin, jos tankkaisi kasan suukkoja juuri ennen lähtöä? Janilla tuntui ainakin toimivan.
Helsinki City Marathonin juoksijat starttasivat kolmelta, ja heitä kävimme kannustamassa matkaan. Sen jälkeen lähdinkin jo itse alkuverkkailemaan Töölönlahden rantaan. Hiki virtasi jo kivasti. Varttia ennen lähtöä treffasin iloisen Poppiksen ja hänen kaverinsa, ja heidän kanssaan rupatellessa lähtöä ei onneksi ehtinyt enää jännittää.

Poppis ja minä
Juoksuni lähti mukavasti liikkeelle: ensimmäiset kilometrit kulkivat noin 4.40-kilometritahdilla. Kuumuus iski kyllä koko kroppaan jo ensikilometreistä alkaen, eikä alkuvauhtia pystynyt pitkään pitämään yllä. Juomapisteitä oli melko tiheään, ja otin niistä jokaisesta mukillisen urheilujuomaa. Vesimukin komasin päälleni. Pääsin oikeastaan koko matkan juoksemaan pienessä porukassa, joten kiva, ettei tarvinnut yksin matkaa taivaltaa.


Helsinki Street Run - liilapaidat matkalla
Vaikka vauhtini helteen vuoksi ei kaikkein kovinta ollutkaan, nautin juoksusta ja tapahtumasta koko matkan. Juoksu tuntui hyvältä loppuun asti. Kannustajia oli todella kivasti pitkin matkaa, ja heitä pyrin ohijuostessani kiittämään. Lasten kanssa oli ilo heittää ylävitosia.

Maaliin Telia Areenalle saavuin ajassa 1:23:34. Oma mittarini näytti matkaksi 17,2 kilometriä, jolloin keskitahdiksi muodostuu 4:51 min./km. Tapahtumasta ja juoksusta jäi todella hyvä fiilis. Maalissa riemuitsimme yhdessä Poppiksen ja muiden kanssakisailijoiden kanssa. Kiitos Seat Finland osallistumisesta!
Voittajana maalissa!

perjantai 4. elokuuta 2017

Iitti-hölkkä 2017


Iitti-hölkässä saatiin tänä vuonna nauttia lämpimästä elokuisesta illasta. Tapahtuman kannalta sää oli erittäin hyvä, mutta juoksijana olisin viihtynyt hieman viileämmässäkin kelissä. Viidettä kertaa järjestetyssä tapahtumassa oli mukana lähes 200 kuntoilijaa. Paikalla oli paljon tuttuja juoksukumppaneita, ja ilahduttavasti myös monia uusiakin juoksuharrastuksesta innostuneita tai muuten vain omaa kuntoaan haastaneita.


Lasten sarjat juostiin tuntia ennen aikuisten lähtöä, joten ehdin hyvin innokkaita urheilijanalkuja kannustamaan. Kunnioitettavasti oli nuoria 13-sarjassakin kiertämässä kahta kilometrin mittaista raviratakierrosta. Lasten juoksujen jälkeen kävin itse alkuverkkailemassa, ja askel tuntui hyvältä. Tuleva kympin koitos ei juurikaan jännittänyt.



Kuten etukäteen vähän pelkäsinkin, lähtöpistoolin pamahtaessa taivaalla ei näkynyt enää pilveäkään ja hiki virtasi jo ensikilometreistä lähtien. Lähdin mielestäni reippaasti matkaan, mutta silti tutut kilpasiskot ampaisivat raketin lailla karkuun. Upeita tulosparannuksia he tekivätkin. Omakin juoksu tuntui kulkevan ihan hyvin, ei millään lailla valittamista. Kisakello vaan ei ollut kanssani samaa mieltä. Matka ei oikeastaan missään vaiheessa tuntunut pitkältä: kilometritolpat tulivat vastaan tasaisen varmasti, vaikka vauhti selvästi hidastui puolivälin jälkeisellä metsätiepätkällä.

Loppusuoran raastoa
Viimeisellä kilometrillä raviradalla sain vielä selvästi nostettua tahtia, vaikka hävisinkin selkeästi loppukiritaistelussa aiemmin ohittaneelleni naiselle. Loppuaikani kympin reitillä oli 46:20. Tappiota viime vuoteen kuusi sekuntia. Garminin datasta huomasin, että juoksu on ollut hyvinkin identtinen viime vuoteen verrattuna. Kilometriajat lähes sekunnilleen samoja. Muutaman sekunnin tappio on tullut loppupuoliskolla. Vaikka tavoitteenani oli parantaa viime vuoden aikaani, olen silti juoksuuni tyytyväinen. Askel kulki, eikä matka tuntunut ylivoimaiselta. Tapahtumasta ja sen fiiliksestä nautin kovasti. Maalissa oli kiva vaihtaa ajatuksia vanhojen ja uusien juoksututtujen kanssa.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Paras juoksumuistoni

Mieleenpainuvin juoksutapahtuma itselleni on Helsinki City Marathon. Tapahtuma, johon en ole koskaan itse osallistunut. Kannustamassa sen sijaan olen ollut useasti. Maratoonareita kannustaessa juoksukipinä minussa pikku hiljaa syttyi: minäkin haluan jonain päivänä juosta maratonin. Seuraavan tekstin olen aiemminkin julkaissut blogissani, mutta julkaisen sen nyt uudelleen vastauksena kysymykseen, mikä on paras juoksumuistoni.

Teini-iässä sen päätin: viimeistään 25-vuotiaana juoksen maratonin!

Nuorempana olin useana vuotena kannustamassa juoksijoita Helsinki City Marathonilla. Muutamana vuotena mukana juoksemassa olivat myös omat vanhempani. Kilpailijoita kannustimme usein Munkkiniemen kohdilla, johon juoksijat tulivat ensimmäisen kerran noin kymmenen kilometriä matkattuaan. Toisen kerran saimme kannustaa heitä samoilla nurkilla, kun matkaa maaliin oli enää muutamia kilometrejä.













Juoksijoiden menoa katsellessa haaveilin maratonille osallistumisesta. Mitään en silti asian eteen juurikaan tehnyt. Kävin kyllä satunnaisesti lenkillä, mutta säännölliseksi juoksuharrastukseksi sitä ei voinut kutsua. Innostuin juoksemisesta tosissani vasta opiskeluvuosinani. Jossain vaiheessa serkkuni osallistui maratonille, joten taas oltiin juoksijoita kannustamassa, tällä kertaa Espoon nurkilla. Serkkuni esimerkki innosti taas lisäämään lenkkieni määrää. Vuonna 2004 juoksukilometrejä oli kertynyt sen verran, että uskaltauduin ensimmäiselle puolimaratonilleni, Helsinki City Runille. Maaliin saavuin tuolloin ajassa 2:04 ja juoksusta jäi hyvä fiilis. Olisin varmaan innostunut treenaamaan maratonillekin, mutta juoksut jäivät jäätyäni äitiyslomalle. Sen jälkeen juoksuharrastuksen aloittaminen tuntui taas haasteelliselta. Viiden vuoden ajan juoksin vain satunnaisesti vaunulenkkien välissä.

Vihdoin vuonna 2011 juoksukärpänen puraisi tosissaan ja sillä tiellä ollaan. Vuonna 2013, Tukholmassa, juoksin vihdoin myös ensimmäisen maratonini - kymmenen vuotta alkuperäistä tavoitettani myöhemmin. Juoksuharrastuksestani on tullut tärkeä osa elämääni.

J.K. Voitin SEAT Finlandilta osallistumisen Helsinki Street Runille, joka kulkee osittain Helsinki City Marathonin reittiä. Mahtavaa päästä fiilistelemään tutuilla kulmilla ja olla osa maratonhuumaa. Helsinki Street Run juostaan Helsinki City Marathonin kanssa samana päivänä, tänä vuonna 12.8.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Vetoja radalla ja muita viikon lenkkikuulumisia


Juoksu on tällä viikolla tuntunut todella hyvältä. Olen todella nauttinut ihan jokaisesta lenkistä. Sääkin on kivasti tänä kesänä suosinut juoksijaa. Ei ole tarvinnut paljoa helteistä kärsiä.

Aloitin viikkoni kahdensadan metrin vedoilla, jotka tein pitkästä aikaa urheilukentällä. Olen viime aikoina juossut vetoja paljon hiekkatiellä tai asfaltilla, mutta radalle en ole lähtenyt. Tavoitteenani oli juosta kolme viiden vedon sarjaa kiihtyvällä temmolla. Koska en ollut pitkään aikaan tehnyt tällaisia vetoja, en osannut yhtään arvioida, millaista vauhtia liikkeelle pitäisi lähteä. Päätin ottaa varman päälle ja juoksin ensimmäiset vedot hyvin rauhallisesti. Jälkikäteen treeniä analysoineena olisin voinut jo alkuun painella vähän reippaammin, mutta jaksoin ainakin vielä viimeisenkin vedon hyvin ja sain vauhtia lisättyä. Viimeiset viisi vetoa juoksin jo aika maksimia, mutta jaksoin pitää saman vauhdin yllä loppuun asti. Hyvä fiilis tästä jäi.


Tiistaina lähdin testaamaan uusia kenkiäni, Adidaksen Ultra Boosteja, joita minulla ei aiemmin olekaan jaloissani ollut. Hiekkatiellä askellus tuntui pehmeältä ja mukavalta. Ihanaa, kun puolimaratonin jälkeen juoksuharjoittelu tuntuu taas hyvältä ja innostavalta. Kesäsade minut matkalla kasteli, mutta loppumatkasta sain jo ihastella sateenkaarta.

Aikuisten liikuntatunnilla jouduimme sisätiloihin kovan sateen vuoksi. Tällä kertaa saimme tehdä kuntopiiriä jumppapallojen kera. Ihan hyvä tunti, mutta en kyllä kokenut jumppapallolla treenaamista kovin mielekkääksi. Kaikki keskittyminen meni ison pallon hallitsemiseen tai tasapainon löytämiseen. Mieluummin olisin tehnyt punnerrukset punnerruksina pitävällä alustalla, kuin keikkunut samalla holtittomasti pallon päällä. Vaikka ehkä se olisi ihan hyväkin haastaa välillä sitä tasapainoa...

Sunnuntain pitkiksen juoksin yhdessä mieheni kanssa. Parituntinen meni mukavasti hiekkatiellä viljapeltojen ja kukkaniittyjen lomitse juostessa. Nautin!

Jannan askeleet seikkailee nyt myös Instagramissa: @jannanaskeleet
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall