torstai 30. marraskuuta 2017

Miksi juoksen?

Liikunnan lukuisat terveyshyödyt tunnetaan. Se on ennaltaehkäisevä lääke moniin sairauksiin. Eikä pelkästään niihin fyysisiin. Liikunnalla on tutkitusti suotuisia vaikutuksia myös mielen hyvinvointiin. Lisäksi se parantaa stressinsietokykyä, muistia, luovuutta ja oppimiskykyä. Melkoinen määrä positiivisia vaikutuksia. Ei ihme, että moni jopa vähän pakotettunakin aloittaa liikuntaharrastuksen. Itsekin huomaan arjessa liikunnan tuoman energisyyden ja iloitsen siitä, että rakas harrastukseni on samalla tehokas lääke moniin sairauksiin. Terveydelliset syyt eivät kuitenkaan ole se päällimmäinen syy juoksuharrastukseeni.

Lihaksikas ja timmi vartalo voi monelle olla suurin syy liikunnan aloittamiseen. Liikunta on hyvä tuki myös painon pudottamiseen. Joskus nuoruudessani ajattelin, että pitäisi liikkua enemmän, jotta vartaloni näyttäisi kiinteämmältä, mutta nykyään se ei minua motivoi.


Mikä sitten saa minut liikkeelle ja erityisesti juoksulenkille? Mikä saa minut sitomaan kengännauhat pimeinä syysiltoina, kun sohvanpohja houkuttaisi enemmän?

Lasten ollessa pieniä lenkille oli helppo lähteä suoraan kotiovelta mihin kellonaikaan tahansa. Ei tarvinnut sitoutua tiettyyn liikuntaryhmän aikatauluun tai kuukausittaisiin salimaksuihin. Juostessa pää ja kroppa tuulettuivat, ja sain hetken arvokasta omaa aikaa. Vaikka alkuun lenkille lähtö ei aina innostanut väsymyksen tai kylmän sään vuoksi, olen iloinen, että joka kerta kuitenkin ulos päätin lähteä. En ole koskaan jälkikäteen katunut sitä, että lenkille lähdin.

Alkuun liikunnan aikaansaamat endorfiinit virtasivat vahvasti kroppaan lenkin jälkeen. Nykyään nautin juoksemisesta niin paljon, että mielihyvän tunne valtaa minut jo juoksulenkin aikana. En todellakaan vaihtaisi illan juoksulenkkiäni sohvalla makaamiseen. Niin paljon hyvää fiilistä ja energiaa siitä saan.


Tähän tilaan päästäkseni olen juossut lukuisia kilometrejä. Ei se juoksu alkuun minullakaan niin helppoa ollut. Juoksukunnon noustua kevyet lenkit kulkevat kevyesti ja rankemmistakin treeneistä on oppinut nauttimaan. Kun liikumisesta todella nauttii, ei kengännauhojen sitominen syksyn pimeinä ja kylminä iltoinakaan tunnu ylivoimaiselta.

Miksi siis juoksen? Juoksen, koska nautin siitä. Juoksen juoksemisen tuomasta ilosta. En siksi, että olisin terveempi tai hyväkroppaisempi. En siksi, että voisin työpaikan kahvipöydässä kehua juosseeni maratonin. Juoksen koska saan siitä hyvää fiilistä ja energiaa.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Lapinjärven Kinkkuhölkkä 2017


Paikallisen Talvijuoksu Cupimme ensimmäinen osakilpailu järjestettiin viime lauantaina Lapinjärvellä. Alkuviikosta maahan satanut lumi oli sopivasti sulanut, ja lämpötila keikkui pari astetta plussan puolella. Erittäin hyvä ulkoilusää verrattuna viime vuoden lumisohjokeliin.

Olen syksyn kisailuputken jälkeen keventänyt selvästi harjoitteluani ja pitänyt pientä ylimenokautta. Varmistellut että kroppa on tarpeeksi palautunut ennen uuden kauden peruskuntoharjoittelun aloittamista. Harjoittelun vähentäminen on katkaissut sen terävimmän kärjen juoksuvauhdeista, joten en edes lähtenyt Lapinjärvellä yrittämään mitään ennätysjuoksua. Rennon leppoisalla tahdilla matkaan.


Lähtöviivalla oli tällä kertaa harmillisen vähän porukkaa, mutta pääsin silti alkumatkasta mukaan neljän juoksijan letkaan. Kärjessä juossut nainen johdatteli meitä tasaisesti metsien ja peltojen vieritse. Kilometrivauhti pysytteli vitosen tuntumassa. Reitin varrella olivat hirvimiehet juuri palaamassa metsästä saaliineen. Onneksi olin valinnut päälleni oranssin takin.

Letkamme säilyi kasassa reitin puoliväliin saakka, jolloin päätin itse siirtyä keulille. Juoksu tuntui hyvältä, joten vähän huomaamattakin vauhti nousi aiemmasta. Seuraajien kengät rapisivat hetken aikaa takanani, mutta pikku hiljaa äänet laantuivat. Itse sen sijaan aloin saavuttaa edelläni juossutta kaksikkoa. Etenimme laajan peltoaukean keskellä, josta näki tien kiermurtelevan vielä todella pitkän pätkän edessäpäin. Lähestyvät selät veivät onneksi ajatukset pois loputtoman tuntuisesta taipaleesta. Kymmenen kilometrin kohdilla saavutin kaksikon, ja hiekkatieltä asfaltille siirryttyämme kokeilin saman tien pienoista irtiottoa. Etukäteen suunniteltu loppumatkan vauhdinnosto toteutui kätevästi kilpailuhenkisyyden nostaessa päätään.

Vahva kanta-astuja vauhdissa

12 kilometrin matkaan minulla meni aikaa 58:02, mikä tarkoittaa 4.51 min./km-tahtia. Jäin viime vuoden ajastani minuutin. Kilpailun jälkeen oli hyvä fiilis, mutta kyllä sitä mieluummin pinkoisi kisan huippukunnollaan, jolloin juoksu tuntuisi toivottavasti vähän helpommalta.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Pajulahti-rogaining


Suunnistuskaverini houkutteli minut parikseen viime sunnuntaina järjestettyyn Pajulahti-rogainingiin. Rogainingissa on tavoitteena määrätyssä ajassa etsiä pistemäärältään eri arvoisia rasteja. Pisteitä tulisi tietysti napsia kasaan mahdollisimman monta. Valittavana oli joko kahden tai neljän tunnin sarjat, joista me valitsimme lyhyemmän. Joukkueessa sai olla 1-5 jäsentä, ja heidän tuli liikkua maastossa yhdessä.

Tuntia ennen starttia saimme kartan tutkittavaksemme. Kokeneet rogaajat pistelivät rastipisteet nuppineuloilla ja mittasivat sen jälkeen langalla tarkasti eri reittivaihtoehdot. Joukkuekaverini oli osallistunut kyseiseen tapahtumaan ennenkin, joten hänkin oli osannut varautua langanpätkällä, johon oli valmiiksi merkitty kilometriviivat. Sen avulla oli helppo vertailla rastien etäisyyttä. 

Kartalla oli kaikkinensa 30 rastia. Pienin rastipistemäärä oli 20, ja arvokkaimmista pisteitä ropisi tilille 100. Emme laatineet reittisuunnitelmaa niinkään rastin pistemäärän mukaan, vaan valitsimme sopivalta tuntuisen kiepin lähialueelta. Melko pian lähdön jälkeen tosin tajusimme, että olimme aliarvioineet kuntomme ja taitomme, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaa kesken matkan.


Aika kului suunnistaessa taas kuin siivillä. Puolitoista tuntia täyttyi kellossa paljon nopeammin kuin normaalilla juoksulenkillä. Etenimme kuntopolulla ja helppokulkuisessa maastossa hölkäten, mutta kävelimme suosiolla jyrkimmät ylämäet ja epätasaiset maastopätkät. Matkaa oli mukava yhdessä taittaa, kun seurana oli kunnoltaan ja suunnistustaidoiltaan samantasoinen kaveri. Rastit olivat melko helppoja löytää, mutta onnistuimme kyllä tekemään lahjakkaan pummin jo kolmosrastilla. Todettiin kuitenkin, että suunnistustaitomme ovat selvästi kehittyneet, sillä pääsimme melko nopeasti taas takaisin kartalle.


Loppumatkan reittisuunnittelu meni todella nappiin, sillä olimme maalissa kolmea minuuttia ennen kahden tunnin rajaa. Jokaiselta ylittävältä minuutilta kun olisi loppupisteistä vähennetty kymmenen pistettä.

Olipa todella mukava kokemus tämä joukkuerogaining. Ei tarvinnut yksin rastien kanssa pähkäillä. Ensi kerralla osaamme varmasti tehdä pisteiden keräämisen kannalta rohkeamman reittivalinnan. Tuloksissa jäimme tällä kertaa häntäpäähän. Meidän emitiin rastipisteitä kirjautui 490, kun voittaja leimautti niitä 1350!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Kuivannon Kymppi 2017


Osallistuin sunnuntaina jo seitsemättä perättäistä kertaa Kuivannon Kympille. Tästä marraskuisesta kylätapahtumasta on siis muodostunut minulle jo pienoinen perinne. Viime vuonna mittari näytti pakkasasteita, mutta tänä vuonna sää oli juoksutapahtumalle mitä parhain: +7° C, tuuletonta ja ilma sateen jäljiltä hapekas.


Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja saimme auton parkkeerattua sopivasti lähelle kilpailukeskuksena toimivaa Kuivannon seurantaloa. Ennen starttia ehdimme tutustua esillä olleisiin, Kuivannon Kympistä kertoviin lehtileikkeisiin. Ensimmäinen Kuivannon Kymppi järjestettiin vuonna 1981, jolloin osallistujia oli 24. Siitä osallistujamäärät nousivat nopeasti ensimmäisten vuosien jälkeen, ja parhaimmillaan reitin on kiertänyt yli 800 kuntoilijaa. Tänä vuonna reippailijoita oli lähes 500.


Olin keskiviikkona osallistunut paikallisen urheiluseuran lihaskuntotreeneihin ja saanut niistä lihakseni melkoisen kipeiksi. Jalat eivät vielä sunnuntainakaan olleet kaikkein vetreimmät. Alkuverkan aikana en pystynyt tekemään teräviä spurtteja, kun jalat kirrasivat. Hieman epävarmoin ajatuksin siirryin lähtövaatteen alle odottelemaan starttia.

Juoksu lähti onneksi kulkemaan ihan mukavasti. Alkuun sain käyttää melko paljon ohituskaistaa, ennen kuin löysin oman paikkani samaa tahtia kulkevien joukosta. Parasta koko matkan aikana olikin se, että yksin ei tarvinnut missään vaiheessa matkaa taittaa. Juoksijoita oli tasaisesti sekä edessä että takana. Vauhdinjakoni oli tällä kertaa erittäin onnistunut. Etenin lähes koko matkan samaa, tasaista tahtia. Mäet toivat kilometriaikoihin pientä vaihtelua. Erityisen iloinen olen siitä, että viiden kilometrin kohdilla alkaneella hiekkatien pätkälläkin vauhti pysyi hyvänä. Kilometritolpat tuntuivat tulevat vastaan ripeästi, eikä matka missään vaiheessa tuntunut pitkältä. Sen verran keskittynyt tosin juoksuuni olin, että maisemia en hirveästi vilkuillut. Mies kertoi matkalla nähneensä lehmiä, hevosia ja lampaita. Itselläni ei ole niistä mitään havaintoa.

Kuva otettu Kuivannon Kympin sivuilta, kuvaajana Kuvaajari
Maalisuoralla irtosi vielä kivasti loppukiri, ja päätin aivan ennen maaliviivaa parantaa vielä sijoitustani parilla pykälällä. Tytär totesi yllä olevasta kuvasta, että kyynärpäätaktiikallako maaliin ryntäsin.

Loppuaikani 10,6 kilometrin matkalla oli 49:32. Lähes sekunnilleen sama kuin viime vuonna. Keskitahdiksi muodostui 4.39 min./km. Juoksusta jäi erittäin positiivinen fiilis. Taisaisen vauhdin taktiikalla juoksu ei missään vaiheessa tuntunut liian raskaalta, ja lopun loivassa ylämäessäkin jaksoin vielä rutistaa loppukirin.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Pajulahden maastokarnevaaleilla


Viikonloppuna järjestettiin ensimmäistä kertaa Pajulahti Cross Country Carnival. Kaksipäiväisen tapahtuman tarkoituksena oli koota yhteen eliittijuoksijat, juniorit ja aikuisurheilijat. Tapahtumakeskuksena toimi Pajulahti-halli ja sen lähimaasto. Alkuviikosta satanut lumi toi juoksuun omat haasteensa.



Meillä entisillä nuorilla oli edessä 6,5 kilometrin matka, joka juostiin kolmen kierroksen kilpailuna: 1,5 km + 2 x 2,5 km. Lähtö ja maali sijaitsivat Pajulahti-hallissa, jonne palattiin aina loskaisen maastokierroksen jälkeen hakemaan hetkeksi pitoa tossun alle. Omasta juoksustani ei ole paljoa kerrottavaa. Ensimmäinen kierros kulki vielä ihan ok, mutta kahdella seuraavalla tuntui, että puhti oli täysin poissa. Tarvitsisin ehkä lisää mäkitreeniä ja ylipäätään vaihtelevassa maastossa juoksemista. Hieman voi tosin tällä kertaa laittaa myös kelin piikkiin: reitti oli loskainen ja pehmeä. Hyvää harjoitusta tämä joka tapauksessa oli.

Maalissa vaihdoin sanasen Mika ja Annemari Kiekaran kanssa.
Naisten eliitti lähtöviivalla
Sunnuntai-iltapäivällä juoksemisen mallia näyttivät eliittijuoksijat. Ihailtavan keyveltä ja kauniilta heidän meno näyttikin. Naisten sarjan voitti Camilla Richardsson ja miesten Topi Raitanen. Tasoeroni Suomen kärkeen on hurja: hävisin loppuajallani Camillalle lähes kahdeksan minuuttia!

Kaikkinensa tämä Pajulahden tapahtuma oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja onnistunut. Lämmin halli helpotti huomattavasti juoksuun valmistautumista, ja sisätiloissa oli huoltojoukkojenkin mukava viettää aikaa. Viikonlopun aikana pääsi kivasti seuraamaan lasten iloista menoa niin yksilö- kuin viestikilpailuissakin sekä kannustamaan kovatasoisia eliittijuoksijoita. Tapahtuma motivoi myös meitä lasten vanhempia lähtemään rohkeasti lähtöviivalle. Eräskin ikäsarjan edustaja kertoi kilpailuihin osallistuneen lapsensa todenneen, että kai säkin iskä aiot juosta. Mahtavaa, että iskä oli heti todennut tietysti lähtevänsä mukaan.

Mieleeni jäi myös palkintojenjako, jossa pääsin pokkaamaan kultamitalin, koska muita 35-sarjalaisia ei viivalle uskaltautunut. Nousimme juhlallisesti lavalle tämän Vangeliksen Chariots of Fire -musiikin saattelemina. Kuin olympialaisissa konsanaan. :)

Toivottavasti tapahtuma kerää tulevina vuosina enemmän osallistujia. Etenkin ikäsarjoissa osallistujamäärä jäi harmillisen vähäiseksi.

torstai 26. lokakuuta 2017

Syyslomailua ja puolikkaalta palautumista

Adidas Ultra Boost ja säärystimet sävy sävyyn
Vantaan puolimaratonin jälkeen en juossut kolmeen päivään. Neljäntenäkään en vielä erityisesti tuntenut tarvetta lenkkeilyyn, mutta ajattelin sen olevan siinä vaiheessa jo hyväksi. Puolisen kilometriä juostuani tajusin, miksi juoksu on minulle niin rakas harrastus. Valtava hyvänolontunne levisi koko kroppaan. Hei, tästä minä nautin ja tästä minä saan virtaa ja hyvää fiilistä! Tuo tunne tullee helpottamaan lenkillelähtöä myös näinä syksyn kylminä ja pimeinä iltoina. Vaikeintahan on aina se sohvalta ylösnousu ja treenivaatteiden vaihtaminen. Ihan jo paleltaa pelkkä ajatus. Mutta kun lähtöpäätös on tehty ja ulko-ovi takana sulkeunut, jo helpottaa.

Ihan endorfiinipöllyssä en kuitenkaan ensimmäisiä puolikkaan jälkeen tehtyjä lenkkejäni pystynyt juoksemaan. Oikean jalan pohje kun kramppaili. Pientä kipua tuntui oikeastaan koko lenkin ajan. Onneksi tuntui olevan vain ensimmäisten lenkkien vaiva. Viimeisimmän pystyin jo juoksemaan kivutta.


Tällä viikolla perheemme koululaisilla on syysloma, joten lähdimme alkuviikosta koko perhe pienelle reissulle pääkaupunkiseudulle. Kävimme pomppimassa Superparkissa sekä tutustumassa Ateneumin Ankallisgallerian aarteita -näyttelyyn. WeeGeen lelumuseossa oli näytillä söpöjä nallekarhuja.

Tänään maahan satoi ensilumi. Kiva päästä lenkkareilla lunta narskuttamaan, vaikkakin se taitaa sulaa pois jo viikonloppuna. Hyvä sikäli, sillä olen ilmoittautunut viikonloppuna järjestettäville Pajulahti Cross Country - karnevaaleille. Kuuden ja puolen kilometrin juoksumatka odottaa.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ennätysjuoksu Vantaan puolimaratonilla 2017

Ei ole turhaan Vantaan maratonin reittiä kehuttu tasaiseksi ja nopeaksi. Olen osallistunut Vantaan maratonille ja puolimaratonille nyt viitenä peräkkäisenä vuotena ja jokaisena olen parantanut omaa ennätystäni. Tänä vuonna sääkin oikein tyrkytti hyvää juoksua: + 6-8 astetta, pientä tihkusadetta.


Saavuimme mieheni kanssa tuttuun tapaan kisapaikalle Tikkurilan urheilupuistoon hyvissä ajoin ennen kahdelta alkavaa puolikkaan kilpailua. Maratoonarit olivat juuri lähdössä toiselle kierrokselleen. Kävimme hakemassa kilpailunumerot kätevästi pyykkinarulta ja menimme sen jälkeen kannustamaan maratoonareita. Aki Nummela piti siinä vaiheessa kärkipaikkaa, mutta hän olikin päättänyt harjoitusmielessä heittää vain 30 kilometrin lenkin.

Aika kului maratoonareita kannustaessa nopeaan, mutta hitusen kylmä siinä seisoskellessa tuli. Niinpä menimme hetkeksi istumaan urheilutalon katsomoon. Alkuverkalle lähdimme vajaata tuntia ennen lähtöä. Kisavaatetuksen kanssa hieman emmin, mutta päädyin lopulta puolipitkiin trikoisiin ja ohueen, pitkähihaiseen paitaan. Osoittautuivat minulle hyviksi valinnoiksi, vaikka olisin varmasti lyhyemmässäkin tarennut.

Aki Nummelan lennokas askel
Kilpailu lähti osaltani hyvin liikkeelle: juoksu tuntui helpolta ja kevyeltä. Alussa kaasuttelin jopa asettamaani tavoitevauhtia kovempaa, mutta annoin mennä, kun hyvältä tuntui. Aika pian päädyin juoksemaan 1:40-jänisten joukkoon. Siinä oli hyvä matkaa taittaa, vaikkakin jäniksiltä tuntui olevan hukassa heidän oma tavoiteaikansa. Minulle vauhti sopi oikein hyvin, mutta etenimme kyllä reilusti kovempaa kuin 1:40-loppuaikaan tähtäävän olisi pitänyt juosta.

Vantaan puolimaraton ei tänäkään vuonna tuntunut minusta pitkältä. 10,5 kilometrin kierroksina juostava reitti ei ehkä tarjoa kauniita maisemaelämyksiä, mutta en niitä tässä juoksussani edes kaivannut. Kannustusta olisi kyllä voinut olla enemmän. Puolivälissä huoltoaseman kohdilla vaaleanpuna-asuiset Downtown65-miehet soitattivat musiikkia ja kannustivat kivasti myös nimellä, ja seitsemän kilometrin jälkeisellä omakotitaloalueella pauhasi tuttuun tapaan "Ihanaa leijonat, ihanaa". Juoksua helpotti myös kovasti se, että reitti on näinä viitenä vuotena jo painunut hyvin omaan muistiini.

Obelix 80 paunan hiidenkivi selässään sekä inkkari ja cowboy keppihevosineen.
Puolivälissä matkaa kello näytti 48:35, ja juoksu tuntui todella vahvalta. Jatkoin edelleen tuttujen jänisten peesissä. 12 kilometrin kohdilla kysyin jäniksiltä, aikovatko he jatkaa loppuun asti tätä kovaa vauhtia, vai alkavatko hidastella saavuttaakseen oikean tavoiteaikansa. Koska perässäroikkujia ei näkynyt, sovimme noin kahdeksan hengen jänisryhmämme kanssa jatkavamme samaa tahtia. Jänisten perässä meno tuntui kevyeltä. Muutaman kilometrin jälkeen jopa liian kevyeltä. Siinä vaiheessa älysin onneksi katsoa kelloa, sillä vauhti näytti selkeästi hidastuneen. Niinpä päätin jättää hyvän ryhmän ja puskea yksin eteenpäin. Kuuteentoista kilometriin asti juoksu kulki kuin unelma, mutta hyvin salakavalasti sen jälkeen matka alkoi kuitenkin painaa. Vauhti hidastui selkeästi. Viimeiset neljä kilometriä jouduin tosissani taistelemaan väsymystä vastaan, enkä millään enää saanut vauhtia nostettua takaisin entiselleen. Onneksi kilometrit kuitenkin vaihtuivat nopeaan, ja lopun alamäessä sain vielä revittyä pienoisen loppukirin.


Kello pysähtyi maalissa uuteen ennätysaikaan 1:38:02. Keskitahti 4.39 min./km. Toinen kierros oli noin 50 sekuntia hitaampi kuin ensimmäinen. Nopeimman kilometrin painelin aikaan 4.29, ja hitain painui 4.50:een. Olipa mahtavaa saada onnistunut juoksu vielä loppuvuoteen kesäkuun HHM-pettymyksen jälkeen.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Valmistautuminen juoksukilpailuun - positiivisen fiiliksen löytyminen kisapäivänä

Tänään on se päivä, kun juoksu kulkee - tänään lähtee! Maaliviivalla saan tuulettaa onnistunutta suoritusta.

Pyrin aina löytämään positiivisen fiiliksen päivän juoksukilpailuun. Erilaisten rutiinien avulla virittäydyn juoksutunnelmaan.

Kisakynnet
En arkisin yleensä lakkaa kynsiäni, mutta juoksukilpailuihin laittaudun. Lakan väri valitaan juoksupaitaan sointuvaksi. Luin Helsingin Sanomista artikkelin triatlonin Euroopan mestari Kaisa Salista (o.s. Lehtosesta), jolla tähtipinnit ja kynsilakka ovat tärkeä osa kilpailuun valmistautumisessa. Kaisalla kynsilakan väri tosin on aina sama: onnea tuova mintunvihreä.

Kisakampaus
Omat hiukseni laitan yleensä ponnarille tai kahdelle ranskalaiselle letille. Tytöille on kiva yrittää väkertää vähän vaativampia kampauksia. Oman seuran värit saa esille erilaisilla nauhakoristeilla.


Musiikki
"Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää, ei, sitä ei voi tietää." Kilpailupäivän aamuna laitan musiikin soimaan ja hoilottelen mukana muun muassa Apulantaa. Kappaleet ovat yleensä nopearytmisiä ja niitä pitää pystyä laulamaan mukana. Valikoima vaihtelee pinnalla olevien artistien ja kappaleiden mukaan. Lapset yleensä toteavat, että pitääks sun äiti aina hoilottaa mukana.

En juokse kuulokkeet korvissani, mutta kilpailun aikana saatan mielessäni hokea jonkun kappaleen sanoja.

Juoksusuunnitelma
Lyhyemmille juoksumatkoille en aina laadi mitään erityistä juoksusuunnitelmaa, mutta puolimaratonille valmistaudun katsomalla kilpailureitin läpi. Tutkin missä kohdin reittiä on mäkiä, missä juoma-asemia. 

Tunnustelulenkki
Kisapäivän aamuna käyn pihalla haistelemassa säätä ja tunnustelemassa juoksuvirettä. Juoksen korttelin ympäri ja teen muutaman vauhdikkaamman spurtin.

Kisapaita, -kampaus ja -kynnet sävy sävyyn

Some
Hyvää kisafiilistä haen myös seuraamalla tapahtumakirjoittelua sosiaalisessa mediassa. Pienten kylätapahtumien kohdalla tämä ei onnistu, mutta isommilla tapahtumilla on yleensä aktiiviset Facebook- ja Instagram-sivut, joita järjestäjät päivittävät. Muiden bloggaajien valmistautumista on myös kiva seurata.

Luotto omaan kisakuntoon
Kaikki voitava harjoittelun suhteen on tehty. Nyt vain luotetaan omaan kehoon ja suorituskykyyn. Nyt nautitaan!

Mitä rutiineja sinun kisapäivääsi kuuluu?

maanantai 2. lokakuuta 2017

Liikunnan riemuja viikolla 39


Naapurikylän suunnistusseura on kesällä tarjonnut ilmaisia kuntorasteja. Maanantaina oli vuorossa kauden viimeiset suunnistukset. Tytär innostui kanssani rasteja etsimään. Valitsimme 2,7 kilometrin mittaisen c-radan, joka vaikutti meille sopivan haastavalta. Reitillä pystyi hyvin hyödyntämään polkuja sekä pururataa. Vaikka täytyy kyllä taas todeta, että ainakaan pienempien polkujen varaan ei omaa etenemistä tälläkään kertaa voinut täysin jättää: polkuja tuntui risteilevän maastossa paljon enemmän kuin niitä oli karttaan piirretty. Kaikki rastit kuitenkin hyvin löysimme. Viimeiseltä rastilta maaliin päätimme pistää kaikki peliin, ja kellotimmekin sille välille c-radan nopeimmat väliajat. Työtä teetti kyllä pysyä tyttären spinttivauhdissa, vaikka vielä väitti, ettei edes juossut täysillä.


Tiistain kevyellä lenkillä päätin lähteä matkaan hitusen normaalia vauhtia kovempaa. Kokeilla miten sykkeet siihen reagoivat. Ensimmäiset kilometrit kulkivatkin ihan kivasti, eikä sykemittarin lukematkaan olleet vielä kivunneet liian korkealle. Mutta neljän kilometrin jälkeen huomasin, että kutosen kilometrivauhti on vielä minulle liikaa. Sykkeet pompsahtivat pian yli oman kevyen lenkin maksimirajani yli. Päätin kolmelle viimeiselle kilometrille hitusen hidastaa vauhtia. Kiva kokeilu kuitenkin.


Lauantaina osallistuin leikkimieliseen VoimaChallenge-kilpailuun. Olin osa neljän hengen naisjoukkuettamme. Kilpailussa kilpailtiin neljässä voimaa, kestävyyttä, taitoa ja nopeutta mittaavassa lajissa. Taitoradalla piti muun muassa tasapainoilla slacklinella, kinkata takaperin tötsärataa, heittää palloja autonrenkaaseen sekä ylittää ja alittaa aitoja. Kestävyyttä mitattiin siirtämälllä motillinen klapeja kottikärryillä sadan metrin päässä olevaan astiaan. Juoksimme myös rengasradalla ja vedimme perässämme vastuskelkkaa. Tapahtuma oli minusta varsin onnistunut, sillä mukaan pystyi osallistumaan lähes kuka tahansa leikkimielisestä kisailusta kiinnostunut. Kovaa kestävyyskuntoa tai tapahtuman nimen mukaista voimaa ei juurikaan tarvittu. Ketteryys ja hyvä kilpailustrategia olivat ne tärkeimmät ominaisuudet. Meidän tiimi esimerkiksi hävisi useita sekunteja klapien pinoamisessa. Kottikärryt saivat kovaa kyytiä, mutta valitettavasti kuormasta putosi useampi halko matkan varrelle. Niiden poimimiseen meni turhaan aikaa. Samoin lastaustahti olisi saanut olla nopeampi. Hauskaa meillä silti oli - ja hyvä tiimihenki! Seuraavana päivänä oikean jalan etureiteni oli todella kipeä. Portaita oli vaivalloista laskeutua.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kettupipo


Nämä kettopipot on neulottu Dropsin Baby Merino -langasta. Pipon ohje on omasta päästä, ja kettukuvion olen löytänyt jostain internetin syövereistä. Tummempi pipo kätkee paremmin taakseen langankierrot, mutta väritys tuo mieleen ehkä enemmän pikkupandan kuin ketun. Ongelma ratkeaisi tekemällä osan kettukuviosta valkoisella.

Ohje: Peruspipo kettukuviolla
Lanka: Drops Baby Merino, tummanharmaa (20), harmaa (19) ja oranssi (36)
Puikot: 3 mm

maanantai 18. syyskuuta 2017

Katse kohti Vantaata


Vantaan maratonille on aikaa enää neljä viikkoa. Siinä ajassa pitäisi tämä kroppa saada hiottua puolimaratonkuntoon. Puolikasta lyhyempien matkojen kilpailut ovat kesän ja alkusyksyn aikana sujuneet mallikkaasti, joten olen toiveikas kuntoni suhteen. Nyt pitäisi vaan vielä varmistaa, ettei voimat lopu kesken jo puolimatkassa, kuten kesäkuun HHM:lla kävi.

Juoksulenkkejä on nyt vähän pidennetty ja tehoja nostettu aiemmasta. Viime viikolla kilometrejä kertyi mittariin 57. Juoksin kevyiden peruslenkkien lisäksi kaksi kovempaa harjoitusta. Perjantaina ohjelmassa oli reipas, kiihtyvävauhtinen juoksu, jossa lisäsin vauhtia aina kolmen kilometrin välein. Ensimmäiset vauhdinnostot kulkivat ihan kivasti, mutta viimeisen eteen sai jo tehdä töitä. Sain kuitenkin siinäkin vauhdin lopulta pidettyä tavoitteessa. Sunnuntaina juoksin kahden tunnin pitkän lenkin. Alun hitaahkon lämpenemisen jälkeen juoksu kulki todella kevyesti. Ei tuntunut matka lainkaan pitkältä. Taisin kokea todellista juoksun flow´ta. Lisää tällaisia elämyksiä, kiitos!


Viime viikon erikoisuutena oli ex-tempore-osallistuminen partiolaisten järjestämään piskuiseen katujuoksuviestiin. Meillä olikin kiva, rento neljän hengen porukka koossa. Itse juoksin kolmannen osuuden, joka ennakkoon ilmoitetun kilometrin sijaan olikin kutistunut 600 metriin. Huomaa, ettei kokemusta moisista pikamatkoista ole. Lähdin raketin lailla matkaan ja parinsadan metrin jälkeen tajusin, että ei se 600 metriä niin lyhyt matka sittenkään ollut... Melkoinen rypistys se tosiaan oli, sillä maalissa otti kovin keuhkoihin ja yskin vielä pitkään kisan jälkeen. Kannatti kuitenkin osallistua, sillä saimme palkinnoksi hienot Kupilkan retkiastiat.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Lasse Virén Hölkkä 2017

Lasten lentävä lähtö
Juoksu tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä, ja siitä tunteesta sain eilen nauttia Lassen Hölkässä. Olipa mahtavaa, että juoksu vihdoin kulki myös Myrskylän teillä. Edellinen reittiennätykseni oli vuodelta 2013.

Lasse Virén Hölkkä - kympin osallistujat lähtövaatteen alla
Juoksusää oli eilen aivan loistava: lämpötila noin 15 astetta ja ilma sateen jäljiltä mukavan hapekas. 
Lassen Hölkkään osallistui tänä vuonna reilusti yli 400 kuntoilijaa. Lapset kilvoittelivat kilometrin matkalla, aikuisilla oli valittavanaan reilun kympin ja puolimaratonin lisäksi kuuden kilometrin patikkasarja. Itse lähdin tuttuun tapaan 10,3 kilometrin matkalle. Sitä ennen sain kannustaa lastensarjalaisia, joita oli etenkin kymppivuotisten lähdössä mukana tungokseen asti. Lasten juoksuja on aina kiva seurata, kun he useimmiten säntäävät matkaan hymyssä suin. Askelkin heillä on upean lennokas, kuten ylimmästä kuvasta huomaa.

Puolimaratoonarit matkalla

Reitti kulki Myrskylän keskustan halki, ja ensimmäiset seitsemän kilometriä sai juosta asfaltilla. Loput kolme kiemurtelivat hyväkuntoisella hiekkatiellä. Lopussa oli vielä pätkä pehmoista pururataa ylämäkineen.

Oma juoksuni tuntui alusta lähtien hyvin vahvalta. Nautin matkasta, eikä kymppi tuntunut liian pitkältä. Ensimmäinen puolisko oli ajallisesti nopeampi, mutta toisaalta loppumatkasta oli kyllä enemmän ylämäkiä. 

Viimeinen jyrkkä ylämäki - vielä tossu nousee
Loppuaikani oli 46:53, ja sillä sijoituin naisten sarjassa viidennelle sijalle. Kuusi parasta palkittiin, joten sain kultaisen kädenpuristuksen olympiavoittaja Lasse Viréniltä. Reittiennätykseni parani yli neljä minuuttia. Naisten sarjan voitti vasta 15-vuotias Moona Korkealaakso kovalla ajalla 38:16.

torstai 7. syyskuuta 2017

Metsämielellä



Jäkälät, sammalet, sienet, mustikat, puolukat, jykevät kalliot, puiden oksilla roikkuvat komeat naavaparrat... Metsässä riittää paljon kaunista katseltavaa.



Viikonlopun pieni metsäretki piristi mieltä, ja ämpäriin kertyi mustikoita ja puolukoita. Aamupuuron päällä nautittuina erinomaisia superfoodeja.

Syyskuun alun lämmin ilta oli oivallinen hetki nauttia Suomen kauniista luonnosta. Lisäksi metsässä vaeltelu oli täydellistä hyötyliikuntaa. Pehmeästä alustasta niveletkin nauttivat. Luonnossa liikkumisella onkin tutkitusti monia terveysvaikutteita. Jo kymmenen minuutin luonnossa oleilu laskee sykettä ja verenpainetta. Mieltäkin se piristää ja stressiä vähentää.

Naavaa
Uusimmassa Sport-lehdessä kerrottiin, että hengittämällä metsäilmaa kehoon kertyy hyviä mikrobeja, jotka ehkäisevät allergioita ja yliherkkyyksiä, kehon ennenaikaista vanhenemista ja erilaisia rappeumasairauksia. Metsään siis!

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Pentin Hölkkä 2017

Pentin Hölkkä 2017
Elimäellä järjestetään vuosittaisten Pestoomarkkinoiden yhteydessä piskuinen Pentin Hölkkä. Lyhyellä 4,2 kilometrin reitillä on hyvä testata omia vauhtireservejään. Tänä vuonna syyskuun alun sää suosi juoksijoita: poutainen + 16 astetta oli mainio keli juoksutapahtumalle. Osallistujia oli muutamia kymmeniä.

Kymmentä minuuttia ennen kello kuutta järjestäjät ohjeistivat meitä ryhmittymään lähtöviivan taakse. Mieli oli jännittynyt. Vaan ei siinä kauaa tarvinnut jännittyneenä odotella, sillä starttikäsky annettiin yllättäen kolmea minuuttia vaille kuusi. Tai minä en edes sitä kuullut, ihmettelin vain, kun muut lähtivät liikkeelle. Haaveilin 4.15-kilometrivauhdista, mutta en seurannut kellosta vauhteja. Etenin itselleni hyvältä tuntuvaa reipasta tahtia. Ainoastaan kilometritolppien kohdilla vilkaisin kellosta ajan.

Viljapeltojen keskellä
Ensimmäinen kilometri saatiin painella asfaltilla. Miesten kärki oli jo muutaman sadan metrin jälkeen kaukana karussa. Itse juoksin lasten sarjan osallistujien kanssa tasatahtiin heidän kääntöpaikalleen saakka. Ensimmäinen kilometri meni aikaan 4.10.

Seuraava kilometri paineltiin tasaista hiekkatietä pitkin. Aloin saavuttaa edelläni juossutta kaksikkoa, mikä toi kivasti ryhtiä omaan etenemiseen. Heidät saavutettuani päätin painella saman tien ohitse, mutta toinen miehistä ei ollutkaan halukas luovuttamaan kärkipaikkaa. Hetken etenimme rinta rinnan, kunnes hän tyytyi peesiini. Toinen kilometri aikaan 4.17.

Palkinnot luovuttivat Elimäen Piika ja Renki
Kolmas kilometri kulki edelleen hiekkatietä pitkin, ja juoksu tuntui hyvältä. Puuskutimme kilpakumppanini kanssa peräkanaa kilometrin aikaan 4.16. Hiekkatien lenkki toi meidät takaisin alun asfalttiosuudelle, ja siinä kohtaa mies päätti ottaa kärkipaikan takaisin. Hänen peesissään olikin ihan hyvä taistella viimeistä pitkää suoraa. Puuskutus oli melkoista. Vauhti meillä hieman lopussa hyytyi, sillä neljäs kilometri kirjautui aikaan 4.21. Viimeisessä kurvissa, sata metriä ennen maalia, nousin miehen rinnalle, mutta en lopulta kuitenkaan pärjännyt hänelle loppukiritaistelussa.

Maalissa mittari näytti kokonaismatkaksi 4,2 km ja ajaksi 18:08. Se tarkoittaa 4.16 min./km-keskitahtia. Olin suoritukseeni todella tyytyväinen. Iloitsin siitä, ettei minun tarvinnut tätä rankkaa pikamatkaa yksinäni raastaa. Tasaväkinen kilpakumppani toi upeasti lisäpuhtia suoritukseeni. Maalissa häntä voitosta onnittelinkin, ja kiitimme toisiamme peesiavusta.

maanantai 28. elokuuta 2017

Viikon 34 treenit


Nämä elokuun lopun ilmat alkavat olla ihanteellisia juoksusäitä. Lämpötila on laskenut, mutta kivasti vielä tarkenee shortseissa ja t-paidassa. Kilpailukeliksi tosin valitsisin vieläkin hieman viileämmän mittarilukeman.

Viime viikko alkoi treenien osalta kevyellä puolen tunnin hölköttelyllä. Meno ei tuntunut yhtä kevyeltä kuin edellispäivän pitkis, jolla askel oli ollut yllättävänkin kevyt. Päälle tein muutamia koordinaatioliikkeitä sekä hyppyjä ja loikkia. Sisällä vielä vähän lihaskuntoa.

Keskiviikkona kaverini houkutteli mukaan iltarasteille. Edellisen surkean suunnistuksen jälkeen olikin hyvä ottaa revanssi. Kiersimme yhdessä b-radan, mikä sujuikin todella hyvin. Toisen ollessa tukena ja turvana kartta ja maasto avautuivat taas selkeästi. Tosin ratakin oli melko helponoloinen, rastit näkyivät aika kauas. Joka tapauksessa tästä jäi oikein hyvä fiilis. Käytimme rataan aikaa hitusen vaille tunnin. Metsässä kävelimme ja poluilla hölkkäsimme.

Torstaina lähdin pururadalle juoksemaan mäkivetoja. Minuuttivedot loivahkoon ylämäkeen toivat piristystä muutoin niin tasaiseen juoksuharjoitteluun. Tällä kertaa maltoin lähteä rauhallisella tahdilla liikkeelle, jotta sain kiristettyä vauhtia vielä viimeisimmissäkin vedoissa. Treenistä jäi hyvä fiilis.

Perjantain kevyen lenkin päätteeksi teimme mieheni kanssa muutamat satasen vedot. Kaksi nuorta seurasi vetojamme, ja viimeisessä vedossa halusivat sitten meidät haastaa. Tappiohan siinä tuli, mutta mukavaa kiriapua he meille antoivat.

Viikon päätteeksi juoksin vielä vajaan kahden tunnin pitkiksen.

Treeneissä tuntuu kulkevan tällä hetkellä ihan mukavasti. Kuitenkin jotenkin on sellainen fiilis, että kovaa vauhtia en kilpailussa pääsisi. No, se nähdään tulevina viikonloppuina Pentin ja Lassen hölkissä.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall