torstai 18. toukokuuta 2017

Aitajuoksuhulluttelua


Lähdin maanantaina saattamaan tytärtäni yleisurheiluharjoituksiin. Itselläni oli suunnitelmissa kevyt puolen tunnin lenkki ja pieni kuntopiiri. Tytär kertoi, että heillä on yleensä harkkojen alussa juoksutekniikkaa, joten ajattelin kysyä valmentajalta, josko voisin olla alkuun ryhmässä mukana. Niinpä pääsin juoksemaan ja hyppimään pikkuaitoja. Korkeushyppypatjalla teimme polvennostojuoksua ja mittarimatovenytyksiä. Loppuun vielä radalla muutamia perusliikkeitä, kuten saksi- ja pakarajuoksua. Tämän jälkeen porukka jakaantui kahtia: osa lähti harjoittelemaan korkeushyppyä, osa jäi maalisuoralle aitajuoksukouluun. Valmentaja pyysi minua mukaan aitaharjoituksiin ja totesin, että mikäs siinä, aitakävely tekee vain hyvää.

Aloitimmekin mukavasti kävelemällä aitojen ylitse ja hetken päästä toistimme samat pienellä hypyllä. Pikku hiljaa aitojen väliä kuitenkin pidennettiin, ja ensin aitojen välissä hypättiin yksi väliaskel. Kohta kuitenkin huomasin jo juoksevani aitoja kolmen askeleen tahdilla. Yli piti ponnistaa sekä vahvemmalla että heikommalla jalalla. En edes haluaisi tietää, millaiselta oma meno mahtoi näyttää. Niin holtitonta ja tasapainotonta se oli. Kädet hakivat tasapainoa viuhtomalla jossain kaukana vartalosta, ja täysi työ oli päästä ne aitavälit kolmella askeleella. Ei siinä ehtinyt miettiä, miten nopeasti etujalka maahan tuli tai oliko nilkka koukussa niin kuin piti. Takajalkaa yritin vahvasti tuoda heti ponnistuksen jälkeen eteen, jotta sain tarpeeksi voimaa ja vauhtia seuraavaan aitaväliin. Vaikka oma tekeminen oli melkoista räpistelyä, nautin treeneistä todella paljon. Todellista liikunnan iloa ja itsensä likoon laittamista. Ennen kaikkea mukavaa vaihtelua peruslenkkeihin. Jalat tosin olivat aika kovilla moisesta tartanilla hyppimisestä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall