torstai 22. kesäkuuta 2017

Jannen Iltalenkki 2017


Eilen lähdimme koko perhe jo viidettä kertaa Iltalenkille Jannen kanssa. Komeat olivat jälleen puitteet Elimäen maalaismaisemissa. Pysäköimme auton pellolle ja haimme kilpailunumerot sekä ennakkoilmoittautujille luvatut Jannen Iltalenkki -fleecet. Paikalla oli jo paljon juoksututtuja.

Lasten sarjat juostiin tuntia ennen aikuisten starttia, joten ehdimme hyvin kannustaa pieniä juoksijanalkuja, jotka iloisina, hymyssä suin matkaan säntäsivät. Yksi musta pilvi näkyi illan aikana taivaalla, ja sade ropisi alas juuri nuorten kahden kilometrin matkan aikana. Maaliin saapui melkoisen uitettuja juoksijoita. Onneksi olimme pakanneet mukaan riittävästi vaihtovaatetta.



Puoli seitsemältä paisteli taas aurinko, kun matkaan lähetettiin kympin, vitosen ja polkujuoksun osallistujat. Itse olin viime vuoden tapaan valinnut reitikseni polun, jolle oli tarkoitus lähteä rennon reippaalla askeleella, turhia repimättä. Silti tuntui jopa hieman ahdistavalta asettua lähtöviivalle, sillä pelkäsin, että juoksu ei vieläkään kulje. Mutta metsäisillä poluilla olikin ihan mukava juoksennella. Reitti oli jonkin verran muuttunut vuodentakaisesta, joten en pysty täysin vertaamaan suoritusta aiempaan. Aika samoilla tahdeilla taisin kuitenkin maastossa edetä.

PuusuksiTeam
Alussa jouduin puikkelehtimaan muutamien kuralätäkköjen lävitse, mutta muutoin ei tarvinnut pinkkien kenkieni puolesta pelätä. :) Etenimme hyväkuntoisia polkuja ja hiekkateitä pitkin, mutta reittiin mahtui myös metsikköisempiä osuuksia, joissa sai tarkkaan varoa askeliaan, ettei muhkuraisella polulla nitkauttanut nilkkaansa. Ensimmäiset kaksi kilometriä tuntuivat tooodella pitkiltä. Kilometrit eivät meinanneet millään vaihtua. Juoksin koko matkan muutaman juoksijan letkassa, ja yhdessä vaiheessa juoksimme kaikki muuttuneen reitin vuoksi harhaan. Onneksi erhe havaittiin nopeasti. Loppua kohti matka taittui jo joutuisammin, ja viimeisellä kilometrillä hiekkatiellä sain tahdin vielä selkeästi nostettua maaston vauhdeista. Matkaa mittariin kertyi kuusi kilometriä ja loppuaika hitusen alle 29 minuuttia. Juoksusta jäi hyvä fiilis.

Miesten yleisen sarjan voittajakolmikko Henri Ansio, H-P Pukema, Anssi Laine


Illan päätteeksi sain nousta palkintopallilla korkeimmalle korokkeelle ja vastaanottaa upeat palkinnot Annemari Kiekaralta.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Puhti poissa


Helsinki Half Marathon taisi imeä minusta kaikki mehut, sillä juoksupuhti tuntuu olevan totaalisesti kadoksissa. Juoksin tiistaina ensimmäisen kevyen lenkin puolikkaan jälkeen, eikä se kulkenut ollenkaan. Juoksu ei ole varmasti ikinä tuntunut niin raskaalta. Askel panoi kuin lyijy, ja hengittäminen oli raskasta. Ei kyllä jatkuisi juoksuharrastus pitkään, jos meno olisi aina yhtä kamalaa.

Piristystä viikkoon toi perjantaina alkanut aikuisten liikuntaryhmä, jossa ohjaaja lupaa monipuolisia ja vaihtelevia treenejä sykettä nostattavista liikesarjoista lihaskunto-osuuksiin. Tiedossa on lenkkeilyä, kuntopalloilua, koorninaatioita, harjoittelua oman kehon painoilla sekä mäkitreeniä. Liikkeitä voi jokainen tehdä oman kuntonsa ja jaksamisensa mukaan. Ensimmäisellä kerralla teimme alkuverkan jälkeen koordinaatiohyppyjä matalien aitojen ylitse sekä heittelimme kuntopalloa. Juuri sellaista treeniä, mitä itse juoksun oheen kaipaan, mutta mitä itse saan harvoin aikaiseksi tehdä.


Lauantaista hellepäivää lähdimme nauttimaan mökille. Juoksimme koko perhe puolen tunnin saunalenkin mökkitiellä, jossa suopursujen tuoksu levittäytyi läheisestä metsästä. Ei voinut kuin ihastella lasten kevyttä kirmaamista kaukana edellä. Oma juoksu kulki jo paremmin kuin tiistaina, mutta ei missään nimessä vielä kevyesti.  Lenkin jälkeen heitin vihdoin talviturkkini. Vesi tuntui raikkaan viileältä.

Ensi keskiviikkona vuorossa on Jannen Iltalenkki Elimäellä. Annemari Kiekaran vauhtiin en lähde, vaan nautiskelen polkujuoksusta rennon reippaalla askeleella. Tai ainakin toivon, että kroppa olisi sen verran palautunut, että nautiskelemaan pääsisi.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Helsinki Half Marathon 2017


Helsinki Half Marathon eli HHM järjestettiin lauantaina neljättä kertaa. Kävin perjantai-iltana noutamassa kilpailunumeroni ja upean, pinkin osallistumispaidan Forumista. Yöksi suuntasimme mieheni kanssa Scandic Parkiin, josta oli aamulla lyhyt matka kisakeskukseen Finlandia-talon edustalle.

Startti tapahtui tänäkin vuonna aikaisin aamulla varttia vaille yhdeksän. Nukuin yöni hyvin, eikä aikainen herätys tuntunut pahalta. Hotellin aamupalalla söin puuroa ja tankkasin vielä pari lasia mehua. Tuntia ennen starttia lähdimme alkuverkalle. Juoksu tuntui hyvältä, ja muutamat nopeat spurtitkin kulkivat oikein lupaavasti. Ainoastaan auringonpaiste tuntui turhan kuumalta.



Päätin lähteä rohkeasti tavoittelemaan kovaa aikaa, vaikka hieman epäilinkin kuntoni kestävyyttä nihkeästi sujuneen Lapinjärven juoksun jälkeen. Askel lähtikin rullaamaan mukavasti iloisen juoksuporukan mukana. Alusta lähtien pääsin etenemään omaa, hyvää tahtiani. Muutaman kilometrin jälkeen 1.40-jänikset ohittivat minut, ja lyöttäydyin heidän porukkaansa. Siinä oli hyvä edetä massan keskellä tasaista vauhtia. Jänikset myös tsemppasivat ja ohjeistivat juoksussa todella kivasti. Kiitos heille siitä! Vitosen väliaika oli 23.07 eli hitusen kovempaa kuin olin etukäteen ajatellut. Mieleen alkoi hiipiä ajatus, että tätä vauhtia ei loppuun asti painella.

Toisella juomapisteellä jäin jänisporukasta joitakin metrejä, enkä saanut kurottua välimatkaa kiinni, vaikka toinen jäniksistä kovasti kannustikin ottamaan rakoa kiinni. Kymmeneen kilometriin asti kuitenkin sinnittelin vielä hyvässä vauhdissa. Oman mittarini mukaan kympin väliaika oli 46.28, mutta järjestäjien kilometritolppa tuli vastaan hieman myöhemmin. 


Puolivälin jälkeen tapahtui totaalinen katkeaminen ja vauhti hidastui huomattavasti: lähenneltiin jo vitosen kilometriaikoja. Voimat olivat tyystin kadonneet. Jossain vaiheessa 1.45-jänikset ohittivat minut, ja ajattelin sinnitellä heidän perässään, mutta lopulta luovutin senkin suhteen. Viimeiset kuusi kilometriä hölköttelin jo kutosen vauhdeilla. Olisin ollut valmis keskeyttämään jo puolivälin jälkeen, mutta jotenkin onnistuin sinnittelemään maaliin asti. Loppuaika 1:50.

Juoksuun käytetty aika ei minua niinkään harmita, vaan se, etten väsymykseltäni pystynyt loppumatkasta nauttimaan tämän hienosti järjestetyn kilpailun upeasta tunnelmasta ja reitin varrella saadusta kivasta kannustuksesta. Mieleen jäivät kuitenkin Märskyn mäessä kannustavat cheerleaderit sekä Pienet sammakot -kappaletta soittanut pieni huilisti. Maalissa sain kaulaani uniikin, puisen mitalin.


Kaikkinensa HHM oli jälleen kerran upeasti järjestetty, hyvätunnelmainen kilpailu, jota voin lämpimästi kaikille suositella.

P.S. Déjà vu: Espoon rantapuolikas syksyllä 2015.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Olen nähnyt Kölnin tuomiokirkon

Olen hiihtänyt jään yli Seurasaareen
olen ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna
Olen seissyt laiturilla kolme
ja nähnyt Kölnin tuomiokirkon.

Tästä Utra Bran säkeestä on toteutunut nyt neljäs kohta.

Kölnin tuomiokirkko

Tein muutaman päivän reissun Saksan Kölniin. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on vuonna 1880 rakennettu Kölnin tuomiokirkko. Se on samalla myös kaupungin näkyvimpiä rakennuksia, sillä sen tornit ulottuvat 157 metrin korkeuteen. Kipusin sen 533 kierreporrasta ylös kirkon näköalatasanteelle.

Komea ja kaunis oli Kölnin kaupunki muutenkin. Etenkin Rein-joen vieremillä sain ihastella upeita, värikkäitä taloja.




Rakkauslukkosillalla piti tietysti käydä lukemassa kaiverruksia lukuisista sillankaiteeseen kiinnitetyistä lukoista.



Yhden päivän aikana kävelin lähes 30 kilometriä. Kävellen menin myös Kölnin kasvitieteelliseen puutarhaan, joka sijaitsee aivan eläintarhan vieressä.


TrianglePanomarama-näköalatornista kävin myös katselemassa kaupunkia yläilmoista. Sisäänpääsy torniin maksoi kolme euroa.


© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall