maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulumarkkinajuoksu 2017

Kuva: Vessu Sakkara
Talvijuoksu Cup jatkui jouluisissa tunnelmissa Iitissä. Maisemat olivat kauniin valkoiset, ja lämpötila keikkui nollan tuntumassa. Valitsin päälleni punaista, ja laitoin vielä tonttulakin päähäni ja hiuksiini punaiset lettinauhat. 

Lähdin Kinkkuhölkän tavoin rennolla fiiliksellä matkaan, mutta eipä se rentous pitkään mukana pysynyt. Melkoisen tahmeaa oli taivallus lumisilla teillä. Vauhtia ei tuntunut irtoavan millään. Juoksin pitkälti erään naisen peesissä, ja häntä saan kiittää nousujohteisesta tahdista. Itse en puolivälin jälkeen olisi vauhtia tullut lisänneeksi, mutta toisen perässä piti sinnikkäästi roikkua. Jälkimmäiset viisi kilometriä taittuivatkin puoli minuuttia nopeammin kuin alussa, ja viimeisellä kilometrillä päätin vielä kellottaa kisan nopeimman kilometrin aikaan 4.32.

Kuva: Vessu Sakkara
Loppuaikani kympin reitillä oli 48:44. Keskitahti 4.51 min./km. Jäin minuutin viime vuoden ajastani. Olin ajatellut ottavani revanssin kahden viikon päästä, mutta paikallista uudenvuoden juoksua ei tänä vuonna ilmeisesti järjestetäkään. Kilpailut jatkunevat siis ensi vuoden puolella. Josko se vauhtikin sillä aikaa jostain löytyisi.

P.S. Voit seurata minua Instagramissa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall