keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Hiihtämisestä hullaantunut


Voi miten olenkaan nauttinut lumisesta helmikuusta ja hienoista hiihtokeleistä! Voisin nimittäin hiihtää vaikka joka päivä. Hiihtäminen ei tunnu lainkaan niin kuormittavalta kuin juoksulenkit, ja matkaan voi lähteä vaikka suoraan ruokapöydästä, kun mahakaan ei pääse kovasti hölskymään. Aika kuluu laduilla kuin siivillä, eikä parin tunnin hiihtolenkki tunnu ollenkaan pitkältä.

Hiihdon tekniikka ei minulla ole mikään kummoinen, mutta rauhallisella pertsan tahdilla eteneminen sujuu. Vapaan tyyli tuntuu paljon raskaammalta, sillä tekniikka on siinä vielä enemmän hakusessa. Melkoista räpiköimistä ja tasapainon hakemista. Ja koska vapaan tyyli ja etenkin se tasapaino eivät ole hallinnassa, tulee hiihdettyä liian kovaa ja sykkeet nousevat yli peekoon. Pitäisi siksi harjoitella enemmän sitä suksen liu'uttamista. Toisaalta sanotaan, että perinteisen tekniikka tukee enemmän juoksuharjoittelua, joten miksipä en jatkaisi pelkästään minulle paremmin sopivalla perinteisen tyylillä.


Olin sitä paitsi nuoruudessani hiihtänyt kaikki vapaan lenkkini kuokalla, ja vasta muutama talvi sitten aikuisten hiihtokoulussa kuulin, että sitä voisi välillä vaihtaa myös mogrenille. Oppia ikä kaikki.

Täksi talveksi ostin itselleni uudet pitopohjasukset. Olen ollut niiden helppohoitoisuuteen todella tyytyväinen. Ja hyvin nuo ovat tähän asti pelittäneet. Luisto ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta kaipaankin enemmän hyvää pitoa. Mikään ei lannista hiihtämisen iloa enemmän kuin lipsuvat sukset.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall