SAUL:n SM-maantiekymppi kilpailtiin tänä vuonna Ristiinassa. Olin merkinnyt tapahtuman juoksukalenteriini monestakin syystä. Aikuisurheilijoiden kisoissa tunnelma on mukavan rento, ja on huikeaa katsoa, miten hienosti tossu liikkuu vielä yli kasikymppistenkin sarjoissa. Vaikka tulostaso näissäkin kilpailuissa on kärjen osalta todella kova, mukaan mahtuu hienosti kaikentasoisia juoksijoita. Lisäksi joukkuekilpailuissa voi päästä SM-mitaleille vähän hitaammallakin tahdilla.
Tämän kisan otin tavoitteekseni myös ennätysmielessä. Kuvittelin, että SM-kilpailun reitin täytyy olla nopea ja tasainen. Mutta sitähän se ei ollut: kovin jyrkkiä mäkiä reitille ei osunut, mutta tasaisen kumpuilevana se eteni. Sää ei myöskään suosinut, sillä aurinko porotti kuumasti koko juoksun ajan.
Kilpailijoita oli lähtöviivalla vajaat 200. Lähdimme koko kadunlevyisenä rintamana alamäkeen, ja siinä rytäkässä joku kuulemma kaatuikin. Melkoisesta alkuruuhkasta huolimatta juoksin ensimmäisen kilometrin vähän turhan kovaan aikaan 4.16. Tuttu kanssakilpailija nousi sopivasti eteeni, ja ajattelin tarttua hyvään peesiin. Vaan hänen vauhtinsa tuntuikin aivan liian kovalta, vaikka kuukausi sitten pistelimme vielä tasatahtiin. Oma vauhtini hidastui 4.37:ään, eli aivan liian kauaksi ennätyshaaveista.
Matka eteni suoraa kevyenliikenteenväylää, ja juoksijoita riitti sopivasti niin eteen kuin taaksekin. Päädyimme
Uunon kanssa peesailemaan vuoroin toisiamme. Neljän kilometrin jälkeen meno alkoi tuntua jo todella toivottomalta. Voimia ei ollut yhtään. Eikä enää intoakaan. Vauhti hiipui, enkä lopussa jaksanut enää yrittääkään. Maaliin kuitenkin päädyin ajassa 48:27.
Maalissa hiki kirveli silmissä, ja pettymys oli valtava. Seuraavana päivänä harmitus onneksi haihtui, ja nautin hyvillä mielin maalissa kaikille tarjottua ruisleipää. Nyt on katseet suunnattu jo uusiin seikkailuihin.
