tiistai 6. marraskuuta 2018

Tanssitytöstä juoksijaksi

Estradilla kevätnäytöksessä
Kotikylällämme aloitti uusi tanssikoulu, kun olin 9-vuotias. Siitä alkoi seitsemän vuotta kestänyt modernin jazztanssin harrastukseni. Pidin tunneista ja tanssimisesta todella paljon. Mieleen ovat jääneet tanko- ja keskilattiatyöskentelyt, loikat ja hypyt salin poikki sekä tiestysti venyttelyt. Harrastus loppui yhdeksännen luokan keväällä, jolloin koin, etten saanut tunneilta tarpeeksi vastinetta. Suurin osa ajasta tuntui menevän joulu- tai kevätnäytöksen harjoitteluun. Lisäksi opettaja oli usein sairaana. Tanssitausta näkyy minussa yhä: kotona pyörähtelen mielelläni piruetteja, ja venyttely on rutiinia. Juoksun koordinaatioharjoituksissa ojennan automaattisesti nilkat, vaikka monissa liikkeissä niin ei pitäisi nimenomaan tehdä. Tanssitunnille olisi kyllä kiva joskus taas päästä!

Lukioiässä tanssin tilalle tuli aerobic. Mitä enemmän tunneilla hypittiin sitä parempi. Vuoden ajan olin mukana kilpa-aerobic-ryhmässä, ja niistä treeneistä nautin. Harmillisesti opettajamme muutti toiselle paikkakunnalle, eikä uutta, vastaavaa ryhmää perustettu. Ryhmäaerobic kuitenkin jatkui vielä opiskeluvuosien alussa.

Juoksulenkkejä olen tehnyt epäsäännöllisesti yläaste- ja lukioaikoina. Vanhempieni mukana osallistuin joskus joihinkin hölkkäkisoihin. Säännöllinen harrastuksesta tuli vasta opiskelujen jälkeen. Mieheni kanssa treenasimme yhdessä ja osallistuimme ensimmäiselle puolimaratonille vuonna 2004. Olin tuolloin 26-vuotias.

Juoksuharrastus jäi tauolle lasten saamisen jälkeen. Vaunulenkkejä tuli tehtyä päivittäin, ja lasten kanssa ulkoiltua, mutta hyvää juoksufiilistä en onnistunut löytämään. Aloitin kyllä monta kertaa, mutta innostus ei kestänyt pitkään.

Todellinen kipinä juoksuun syttyi vuonna 2011, kun muutimme uudelle paikkakunnalle. Talvi oli hyväluminen, ja laduille oli helppo päästä. Hiihdin paljon, ja kun lumet keväällä sulivat, vaihtuivat monot helposti lenkkareihin. Ja sillä tiellä ollaan.

Tähän kirjoitukseen minut innosti Candy on the Runin Karoliina.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Haaga Run - vauhtia etsimässä


Lähdin lauantaina etsimään kateissa olevaa juoksuvauhtiani Helsingistä. Haaga Run tarjosi tasaista viiden ja kymmenen kilometrin matkaa. Ajattelin vauhtini löytyvän helpommin lyhyemmältä.

Runner's High'n ja FC Pohun yhteistyössä järjestämä Haaga Run kilpailtiin nyt toista kertaa. Kilpailunumerot haettiin Lassilan liikuntapuistosta, jossa oli myös maali. Lähtö sen sijaan tapahtui Runar Schildin puistosta, noin 700 metrin päässä maalialueelta.



Lähdimme kaikki 130 osallistujaa yhtä aikaa matkaan. Reitti eteni pääosin asfaltilla. Viimeinen kilometri oli hiekkapohjaa. Oma juoksuni tuntui taas alusta lähtien jotenkin raskaalta. Lennokkuus oli kaukana, ja juoksu melkoisen väkinäistä. Ensimmäinen kilometri taittui aikaan 4.30, ja sillä tahdilla painelin melko tasaisesti loputkin neljä. Matka alkoi lopussa jo painaa. En olisi pystynyt juoksemaan kovempaa, enkä toisaalta tuolla tahdilla yhtään pidempäänkään. Viisi kilometriä oli siis tänään juuri sopiva matka.


Loppuaikani viiden kilmetrin matkalla oli 22:30. Hieno aika, mutta kovempaakin olen päässyt. Peruslenkit kulkevat tällä hetkellä oikein  kivasti. Se juoksun lennokkuus kun vielä jostain löytyisi.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Juoksijan valinnat

Hidas aamu vai ylös, ulos ja lenkille?
Vaikka aamuihminen olenkin, en silti mielelläni lähde lenkille heti herättyäni. Kroppa ei vain ole vielä vertynyt. Yöunistani en myöskään ole valmis juoksulenkkien vuoksi tinkimään.

Musa korvissa vai ilman?
Kuuntelen lenkillä mieluiten omia ajatuksiani ja luonnon ääniä. Olen kerran yrittänyt sunnuntaipitkiksellä kuunnella äänikirjaa, mutta liikenteen melu häiritsi kuulemista. Pitäisi joskus kokeilla paremmilla kuulokkeilla.

Yksin vai kaverin kanssa?
Yksin tai miehen kanssa kaksin. Ryhmälenkkejä on meillä päin harvoin tarjolla. Lisäksi olen kokenut, että ryhmälenkeillä juostaan usein omaan pk-vauhtiini nähden liian kovaa.

Juoksu vai pyöräily?
Arvaa! :)

Sali vai ryhmäliikunta?
En ole koskaan innostunut salilla käymisestä. Ryhmäliikuntatunneille osallistuminenkin on viime vuosina ollut vähäistä. Nuorempana kävin ahkerasti aerobicissa.

Tiukka ruokavalio vai fiiliksen mukaan?
En noudata mitään tiukkaa ruokavaliota, mutta pyrin kyllä syömään säännöllisesti ja mahdollisimman terveellisesti. Myös herkkuhetket mahtuvat hyvin viikkooni.


Meal prepping vai suoraan pannulta?
Tietysti sitä mieluiten söisi aina suoraan pannulta, mutta aikaa ja työtä säästääkseni valmistan kyllä useimmiten kerralla ison vuoallisen ruokaa ja sitä syödään useampana päivänä.

Lisäravinteet vai ilman?
Monipuolinen ruoka ja d-vitamiinit saavat riittää.

Palautusjuoma vai banaani?
Palautusjuomia tulee nautittua melko harvoin.

Kahvakuula vai käsipainot?
Kävin vuoden verran kahvakuulatunneilla, mutta en oikein oppinut niistä nauttimaan.

Vatsat vai punnerrukset?
Heikossa hapessa molemmat!

Burpeet vai askelkyykkyhypyt?
Ihanan kamala yleiskuntoliike.

Venyttely vai foam roller?
Venyttely on minulle rutiinia. Enää en tosin taivu spagaatteihin kuten nuorempana.

Protskupatukka vai protskujuoma?
Mieluummin nestemäisenä, mutta sitäkin harvemmin.

Hyvä fiilis vai tulokset?
Hyvä fiilis - ehdottomasti! Ei tämä juoksuharrastus olisi mielekästä, jos perustekemisestä ei nauttisi. Tuloksia toki tavoittelen, mutta niiden saavuttaminen toimii vain kirsikkana kakun päällä.

Tämä This or that - treeniversio on täytetty myös Matkalla maratonille - ja Kaksi yhden hinnalla -blogeissa.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kalkkisten kympillä



Suomessa järjestetään upeita kylähölkkiä. Yksi niistä on Kalkkisten Kymppi Asikkalan kunnassa. Kauniit maalaismaisemat, hyvät järjestelyt ja iloiset ihmiset tekivät tästä tapahtumasta hienon kokemuksen.

Paikalla oli mukava määrä hyväntuulisia osallistujia. Käytössä olivat vanhan ajan kankaiset numerolaput, joihin oli lisätty ajanottosiru. Alkupuheenvuorossa viitattiin tulevan reitin haasteisiin kertomalla, ettei niitä ylämäkiä sitten enää juoksun jälkeen muista ja että juoksun aikana tärkeintä on muistaa hengittää. Lämmittely suoritettiin ajankohtaisesti Cheekin Tulin voittamaan -kappaleen tahdissa.



Kahdeltatoista säntäsimme kaikki osallistujat yhtä aikaa matkaan. Alkupätkän kapeus hillitsi sopivasti suurimpia menohaluja, mutta melko pian pääsin etenemään omaa, hyvää vauhtiani. Ensimmäiset kolme kilometriä tuntuivat raskailta. Juoksu oli kankeaa, ja alustakin haastava. Reitti kulki sorateitä, pieniä metsäpolkuja ja pellon reunamilla kiemurtelevia kärrypolkuja pitkin. Asfalttia ei ollut kuin pieni pätkä reitin loppupuolella. Ja niitä alkupuheenvuorossa mainittuja mäkiä riitti. Oli pieniä kumpuja ja sitten niitä jyrkempiä nousuja. Ylämäkeä seurasi totta kai alamäki, mutta eivät ne jyrkimmät alamäet sen helpompia olleet juosta.

Oma juoksuni tuntui paranevan matkan edetessä. Kuuden kilometrin kieppeillä minut ohitti nainen, jonka vauhtiin pääsin kivasti mukaan. Hänelle kiitos siitä, että jaksoin lopussakin tsempata ylämäissä. Sillä pitihän se vähän yrittää sijoituksesta kisailla. Hän juoksi muutaman metrin edelläni ja etenkin ylämäissä hieman kasvatti eroa. Minä sain vastaavasti alamäissä kirittyä raon umpeen. Matka ei tuntunutkaan enää ylivoimaiselta, vaan kilometrit täyttyivät yllättävän nopeasti. Reitin varrella oli myös todella hienosti kannustusta, mikä aina ilahduttaa ja tuo lisätsemppiä. Iso kiitos kannustajille siitä!



Puolitoista kilometriä ennen maalia käännyttiin hetkeksi asfaltille ja siinä joku mies huusi, että nyt kisataan kolmossijasta. Vauhti lisääntyi välittömästi meillä molemmilla. Edelläni juossut nainen sai heti minusta muutaman metrin irtioton. Päätin silti taistella loppuun asti ja ilokseni huomasin, että ero alkoi supistua. Saatuani hänet kiinni päätin heti yrittää ratkaisua ja pistin kaiken peliin. Viimeiset viisisataa metriä puuskutin täysillä menemään ja kiilasin itseni palkintopallille. Maalissa totesin, että alkujuonnon nainen oli oikeassa: reitin mäet olivat jo unohtuneet ja mielen oli vallannut voittajafiilis.

Oma mittarini näytti reitin pituudeksi 10,7 kilometriä. Loppuaikani oli 53:53, mikä tekee keskitahdiksi 5.01 min./km. Ajan perusteella en osaa yhtään sanoa, kulkiko juoksu hyvin vai ei. En usko, että olisin nopealla reitilläkään huippuvauhteja painellut, mutta tyytyväinen suoritukseeni olen. Etenkin siihen, että juoksu parani koko ajan, enkä luovuttanut lopun ylämäissä. Loppukiri oli myös huikea.


Juoksun jälkeen kävin suihkussa ja nautin järjestäjän tarjoaman herkullisen lohikeiton. Päivän kruunasi nousu palkintopallille. Ei sitä joka kerta palkintopallilla maailmanmestarin kanssa kätellä. Sain aivan ihastuttavan auringonkukista tehdyn kukkakimpun ja lähialueen tuottajien herkkukorin.

Voin lämpimästi suositella tätä hyvän mielen tapahtumaa kaikille lenkkeilystä ja kuntoilusta innostuneille.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

HHM 2018: I did it!


Juoksukoneistossani on ilmeisesti vain kaksi vaihdetta: on ja off. Voin samassa hetkessä juosta puolimaratonin kevyesti uusiin ennätyslukemiin tai sitten hyytyä täysin jo alkumetreillä. Ikinä ei etukäteen tiedä, kumpi vaihde tänään naksahtaa päälle. Viidennestä Helsinki Half Marathonistani tuli viime vuoden tapaan selviytymistaistelu.

Hain paikkani lähtöviivalta 1.40-jänisten edestä. Heitähän minun piti juosta karkuun. Ensimmäisen kilometrin siinä onnistuinkin, mutta sen jälkeen jäin jo jänisporukan jalkoihin. Juoksin heidän mukanaan seuraavat neljä kilometriä, vaikka se ajoittain melko haastavaa ahtaissa kaarroksissa ja tienpätkissä olikin. Oma kelloni näytti aivan ihmeellisiä väliaikoja, mutta järjestäjien kilometritolppien mukaan etenin koko ajan hitusen ennätysaikoja hitaammalla vauhdilla. Jänis huuteli, miltä juoksu tuntuu. - Hyvältä, muut vastasivat kuorossa. - Pelottavan raskaalta, ajattelin minä. Aloin pudota ryhmän vauhdista ja jo viiden kilmetrin jälkeen kanttasin täysin. Vauhdit hiipuivat, samoin juoksuinto. Jäljellä oleva matka alkoi tuntua todella pitkältä. Suunnittelin keskeyttäväni seuraavalla juomapisteellä, mikä varmasti olisi ollut järkevintä, mutta toisaalta halusin päästä nauttimaan maalialueen tunnelmasta ja hienosta tapahtumamitalista.


En muista loppumatkasta juuri mitään. En osaa kertoa, millainen reitti oli, oliko siellä kannustajia tai paistoiko aurinko. Tavoitteenani oli tsempata aina seuraavalle juomapistelle hyvävoimaisten juoksijoiden liihotellessa kevyesti ohitseni. Sen muistan, että jano minulla oli. Join juomapisteellä kolme mukillista ja silti ennen seuraavaa juomapistettä kaipasin jo lisää. Ja mäkiäkin loppumatkasta ilmeisesti oli. Yhdessä pistin ainakin kävelyksi.

Viimeisellä kahdella kilometrillä sain jostain oudon virtapiikin ja pystyin ilokseni juoksusta nauttimaan. Hitusen ennen maalia takaani alkoi kuulua Poppiksen luotsaaman 1.55-jänisryhmän iloisia ääniä. Hänen kannustuksesta intouduin itsekin huimaan loppukiriin.

Matkalla mietin, onko tässä mitään järkeä. Pitäisikö vain siirtyä höntsäjuoksijaksi. Loppuajan 1:54 olisi voinut saavuttaa järkevämmälläkin juoksulla. Nautin kuitenkin todella paljon tavoitteellisesta harjoittelusta ja onnistuneista kovista juoksuista, joten ihan vielä en tahtia tietoisesti hidasta. Ja täytyyhän sitä aina välillä epäonnistua, jotta voitot tuntuvat taas makeammilta.

Maalissa matkan rasitukset unohtuivat nopeasti, ja oli mahtavaa päästä puimaan omaa suoritusta tuttujen juoksijoiden kanssa. Oli kiva tavata maalialueella vanha riparikaverikin.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Vitosen pikajuoksija


Keväällä 2013 tähtäsin Tukholman maratonille. Keräilin kilometrejä vauhtijuoksujen sijaan. Tuttavani houkutteli minua osallistumaan viiden kilometrin kilpailuun. Ajatus lyhyestä kilpailusta lähinnä kauhistutti: "En mä oo mikään pikajuoksija!"

Tukholman jälkeen pohdiskelin, ettei maraton ehkä sittenkään ole minun juttuni. Lyhyemmille matkoille siirtymistä puolsi myös seuraavan talven polvivaivat. En halunnut rasittaa jalkojani ja kroppaani liiallisilla kilometreillä. Nykyään keskitynkin kympille ja puolimaratonille. Myös ne kymppiä lyhyemmät "pikamatkat" ovat täyttäneet kisakalenteriani.

Alimatkojen kipailut toimivat loistavana vauhtiharjoituksena, ja olen jopa oppinut pitämään näistä täysillä vedetyistä raastomatkoista. Veren maku suussa en osaa (enkä kyllä haluakaan) juosta, vaan tietty helppous ja rentous matkassa on säilytettävä. Silti paukusta voi lähteä kovaa matkaan, koska juostava matka on sen verran lyhyt. Pikajuoksija en edelleenkään ole, mutta harjoituksen myötä olen oppinut paremmin sietämään hengästymistä ja pahaa oloa.

Seuraava vitosen pikamatka on vuorossa 19.5., jolloin järjestetään Helsinki City Running Day. Maratonin ja puolikkaan lisäksi matkavaihtoehtona on viiden kilometrin katujuoksu, Helsinki City5. Todella kiva päästä fiilistelemään tämän ison tapahtuman tunnelmaa yhdessä muiden osallistujien kanssa. Virallista vitosen aikaakaan en ole aiemmin rekisteröinyt.


* Sain osallistumisen tapahtumaan yhteistyössä SULin kanssa.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Saulin SM-puolimaraton Vierumäellä


SAULin SM-maanteillä juoksemani puolimaraton on varmasti paras puolikkaani ikinä. Eikä pelkästään ennätysajan vuoksi. Vierumäellä oli kaikki kohdallaan: sää, reitti, juomahuolto ja kisakunto. Juoksin tasaisen kilpailun, jossa kierrosajat olivat hyvin lähellä toisiaan, eikä hyytymistä tapahtunut missään vaiheessa.

Puolimaratonin lähtö oli aamukymmeneltä. Herätessä mittari oli näyttänyt vielä paria astetta pakkasta, mutta asteet nousivat nopealla tahdilla selvästi plussan puolelle ja aurinko lämmitti mukavasti. T-paita ja sortsit olivat onnistunut asuvalinta. Irtohihat heitin pois kahden kierroksen jälkeen.



Kiersimme vajaan kahden kilometrin tasaista reittiä kaikkiaan 11 kertaa. Pidin tästä toteutustavasta todella paljon. Reitti tuli nopeasti tutuksi, ja maalialueella näki kannustajat useaan kertaan. Juomahuolto oli myös helppo toteuttaa. Lisäksi juoksijoita riitti ympärille koko ajan. Miesten kärki ohitti minut jo seitsemän kilometrin kohdilla, ja naisten voittaja Johanna Lindholm laittoi vilkun päälle yhdeksässä. Kovien juoksijoiden ohituksista sain vain itselleni lisää virtaa.

En osannut talven harjoittelukauden jäljiltä sanoa, mihin vauhtiin rahkeeni puolikkaalla riittäisivät. Niinpä en tälläkään kertaa lähtenyt tavoittelemaan mitään tiettyä kilometrivauhtia, vaan lähdin matkaan fiiliksellä. Ensimmäisen kilometrin kohdalla vilkaisin ensimmäisen kerran kelloani, joka näytti ajaksi 4.36. Sopivaa ennätysvauhtia siis. Ensimmäiset kaksi kierrosta hengittäminen tuntui melkoisen raskaalta. Pohdin, tuliko aloitettua liian kovaa. Onneksi hengitys siitä tasoittui, ja pääsin nakuttelemaan hyvin tasaisia kierrosaikoja.


Mieheni toimi kilpailun ajan huoltajanani ja tarjoili urheilujuomaa omista pikkupulloista. Tämä oli valtavan suuri apu, sillä minun ei tarvinnut pysäyttää vauhtiani juomapisteellä. Pullo oli helppo napata vauhdissa käteen, ja siitä oli myös helppo juostessa juomaa hörppiä. Olimme sopineet juottohuollon joka toiselle kierrokselle. Otin kilpailun aikana myös kahdesti geeliä.

16 kilometrin jälkeen matka alkoi jaloissa painaa. Yritin tsempata vauhdin kanssa, ettei se pääsisi putoamaan. Ajattelin, että nyt se tuttu puolikkaan muuri tulee taas vastaan. Raskauden tunne hävisi ilokseni melko nopeasti, ja kahden viimeisen kierroksen aikana tuntui, että virtaa on vielä todella hyvin. Tuttu reitti auttoi tässäkin varmasti paljon. Viimeisellä kierroksella puuskutin kaikkeni peliin. Maalissa tuuletin uutta ennätysaikaani 1:37:36.

Ennätysjuoksuni lisäksi sain nauttia paikallisen aikuisurheiluseuran juoksijoiden loistavasti seurasta. Joukkueena nappasimme myös SM-hopeaa.


keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Luminen Munahölkkä

Pääsiäispäivän perinteinen Munahölkkä kärsi tänä vuonna kevätkelien oikuttelusta. Edellisviikon sulat tiet ja auringonpaiste hautautuivat maanantain vastaisena yönä alkaneen lumisateen alle, mikä harmillisesti karsi osallistujamäärää. Kesän hölkkäkuninkaalliset-sarjan avauskilpailu vaihtuikin talvijuoksuksi.

Järjestäjät olivat kyllä tehneet loistavaa työtä: reitti oli juuri ennen starttia aurattu ja hiekoitettu, joten ei se keli sittenkään ollut niin paha juosta. Alkuverkan perusteella valitsin jalkaani kesäkelin tossut. Ja hyvin niissä tuntui pitoa riittävän, vaikka matkan varrella sain parikin pyllähdystä todistaa.


Naisten 6,6 kilometrin matka juostiin kahtena kierroksena. Osittain edettiin lumisella hiekkatiellä, alku- ja loppupätkällä sai painella asfaltoitua maantien reunaa. Oma juoksuni tuntui kulkevan kelpo lailla. Kilometriajoissa näkyvät maaston vaihtelut: lopun ylämäki verotti vauhtia kyllä kummasti. Ensimmäisellä kierroksella yhtä matkaa juosseen miehen kanssa vaihdoimme ajatuksia. Hän kertoi viime syksynä aloittaneensa lenkkeilyn, ja tämä oli hänen ensimmäinen lappujuoksunsa ikinä. Olipa mahtava päästä häntä reitin varrella kannustamaan. Ja hienosti hän ensimmäisen kisansa juoksikin! Toivottavasti innostus säilyy.

Kaksi kierrosta oli tällä kertaa itselleni oikein sopiva määrä. Kolmas olisi tuntunut jo liian raskaalta. Aikaa matkaan meni 31:22. Hieman jäi oma vauhti mietityttämään, kun vertailukohtaa pariin edellisvuoteen ei ole. Toisaalta ajat olivat tulosluettelossa järjestään selkeästi huonompia kuin viime vuoden sulilla teillä juostuissa.

Kotiin lähdin kauniin narsissikimpun kanssa, sillä kaikki naisten sarjan osallistujat kukitettiin. Arpajaispyörä jäi tälläkin kertaa saamatta.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Aktia-maantiejuoksucupissa



Lähdin lauantaina etsimään kateissa ollutta juoksuvauhtiani Vantaalta. Aktiacupin talvijuoksusarjan osakilpailu sopi vihdoinkin hyvin kalenteriini, joten pääsin samalla fiilistelemään vähän isomman tapahtuman tunnelmia. Viivalle juoksijoita kerääntyi lähemmäs 400.

Lämpötila oli asteen verran plussalla, mutta tuuli puhalteli välillä varsin reippaasti. Edellisenä iltana olin jo lukenut tapahtuman Facebook-sivuilta, että vitosen ja kympin reitit olivat täysin sulat. Olin siis pakannut mukaani kesän uudet kilpakenkäni! Saavuin kilpailukeskuksena toimineelle Sotungin koululle hyvissä ajoin ennen kilpailun starttia. Paikalla oli jo täysi kuhina päällä. Jonkin verran tuttuja kasvoja bongailin. Tuli kyllä heti hyvä kisafiilis.

Vitosen juoksijat lähtivät kymmenen minuuttia kympin juoksijoiden perään.

Reipasvauhtinen juoksu on harjoituksissa tuntunut viime aikoina suorastaan ahdistavalta. Puuttuva vauhti ei minua niinkään ole häirinnyt, vaan juoksun raskaus ja hengityksen vaikeus. Mutta niin vain tälläkin kertaa todistin, etten ennakkofiilisteni perusteella pysty ennustamaan kilpailun lopputulosta. 

Juoksu tuntui jo alkuverryttelyn aikana mukavan kevyeltä, joten lähtöviivalle siirryin toiveikkaana. Yhdeltä lähdimme kaikki kympin kisaajat pitkänä letkana etenemään. Reitti kulki edestakaisena maantien reunaa pitkin. Rallattelin ensimmäisen kilometrin aikaan 4:23 ja kauhistuin aloittaneeni liian kovaa. Olin aivan varma, että vauhti alkaa jo seuraavasta selkeästi hidastua. Kilpailupäivälle sattunut hyvä vire, sula tie ja tapahtumasta saatu adrenaliini siivittivät kuitenkin minua hyvää vauhtia eteenpäin. Nakuttelin tasaisesti noin 4.32-kilometriaikoja. Juoksijoita riitti tasaiseksi letkaksi koko matkan, joten yksin ei tarvinnut missään kohtaa taivaltaa. Viiden kilometrin kääntöpaikan jälkeen olin jo niin iloinen hyvästä juoksustani, että ajattelin jokaisen tällä vauhdilla edetyn lisäkilometrin olevan vain plussaa. Sillä vaikka juoksu sinällään tuntui ihan hyvältä, tulivat kilometritolpat minusta turhan hitaasti vastaan. Yllätyksekseni vauhti ei kuitenkaan edes lopussa hyytynyt, vaan jaksoin hyvin maaliin saakka. En ole varmaan koskaan juossut kilpailussa näin, lähes sekunnilleen, tasaisia kilometrejä.


Loppuaikani kymmenen kilometrin matkalla oli 45:32. Aivan loistava kevään juoksukauden avaus. Tästä on hyvä jatkaa treeniä kohti uusia haasteita. 

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Kevään kolme kovaa


Kevään juoksukalenterini rakentuu kolmen kotimaisen juoksutapahtuman ympärille. Kahden puolimaratonin lisäksi osallistun lyhyemmille matkoille. Ohjelmassa on sekä massatapahtumia että pieniä kylähölkkiä.

Aikuisurheiluliiton SM-puolimaraton Vierumäellä 14.4.2018

Suomen aikuisurheiluliiton eli SAULin SM-puolimaraton juostaan samana päivänä yleisen sarjan SM-maantiejuoksun kanssa. Päätin osallistumisestani liittyessäni vuodenvaihteessa paikallisen urheiluveteraaniseuran jäseneksi. Myös tapahtuman läheinen sijainti ja huhtikuun mahdollinen hyvä juoksusää puolsivat osallistumista.

Onhan se kiva osallistua ihan Suomen mestaruuskilpailuihin, kun niihin kerran iän puolesta pääsen. Mielenkiintoista tässä kilpailussa on myös se, että matka juostaan reilun kolmen kilometrin kierroksina. Erittäin katsojaystävällinenkin siis. (Vink, vink kannustajat!)


Helsinki City Running Day Helsingissä 19.5.2018

SUL on uudistanut juoksutapahtumiansa ja siirtänyt perinteisesti elokuussa juostun Helsinki City Marathonin samalle päivälle Helsinki City Run -puolimaratonin kanssa. Näiden lisäksi tarjolla on viiden kilometrin katujuoksu, maratonviesti ja perheen pienimmille suunnattu Minimarathon. Siitä luulisi löytyvän jokaiselle sopiva matka osallistuttavaksi.

Sain tammikuussa kutsun tapahtuman esittelytilaisuuteen ja sen myötä ilmaisen osallistumisen valitsemalleni matkalle. Koska kevään ohjelmassani oli jo kaksi puolikasta, halusin täällä juosta lyhyemmän matkan. Maratonviesti olisi ollut todella houkutteleva, mutta päädyin lopulta valitsemaan vitosen. Virallisesti mitatulla reitillä saisin viideltä kilometriltäkin tilastokelpoisen ajan.

Helsinki City Marathon on yleensä houkutellut hyvin kannustajia reitin varrelle, ja sellaisessa tapahtumassa on aina kiva olla mukana.

Helsinki Half Marathon Helsingissä 9.6.2018

Viidettä kertaa mukana tässä viidettä kertaa järjestettävässä tapahtumassa. Puolimaratonin reitti kulkee läpi kauniin pääkaupunkimme. Varhainen lähtöaika klo 8.45 sopii minulle. Ei tarvitse koko päivää lähtöä jännittää. Lämpötilakaan ei toivottavasti ehdi kivuta kovin korkealle.

Näiden kolmen kovan kilpailun lisäksi osallistun paikallisiin kylähölkkiin, joissa myös on oma mukava tunnelmansa. Kylähölkkiin voi ilmoittautua fiiliksen mukaan vaikka vasta kisapäivänä, kun osallistumismaksut eivät onneksi ole isojen tapahtumien luokkaa.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Avausosuudella 24 tunnin viestihiihdossa



Anjalassa järjestettiin perjantain ja lauantain aikana 24 tunnin hiihto. Tapahtumaan osallistui sekä viestijoukkueita että yksinhiihtäjiä, jotka pyrkivät vuorokauden aikana keräämään mahdollisimman monta hiihdettyä kilometriä. Olin lupautunut mukaan paikallisen seuramme 12-henkiseen joukkueeseen. Avausosuus valikoitui minulle, koska pääsin hyvin paikalle perjantaina puoleltapäivin, jolloin startti tapahtui.

Lähtöviivalla oli hyvä tunnelma, ja oli mahtavaa olla mukana avaamassa joukkueemme taivalta. Kilpailussa kierrettiin 2,3 kilometrin maastoreittiä. Olin jotenkin etukäteen kuvitellut pääseväni hiihtämään tasaista baanaa, joten järkytys oli melkoinen, kun heti stadionilta lähdettäessä alkoi pitkä nousu. Eikä se siihen jäänyt, vaan ylämäkiä tuli reitin varrella vastaan vielä lisää. Vastasatanut lumi toi urakkaan vielä omat haasteensa, sillä latu oli muuttunut pöpperöiseksi ja siten nihkeäksi hiihtää. Puutteellinen vapaan tekniikkani ei tietenkään asiassa yhtään auttanut.



Oma osuuteni kesti puolitoista tuntia, ja kiersin siinä ajassa kahdeksan kierrosta. Vauhdistani kertoo hyvin se, että hiihdin alussa samaa tahtia puusuksilla perinteistä edenneen vanhemman miehen kanssa. Ylämäissä hän suihki vauhdilla ohi, ja alamäissä minä liu'uin hänet kiinni. Kierroksen paras hetki oli lasketella takaisin maalialueelle, jossa sai hetken luistella tasaisella urheilukentällä. Kunnes taas lähdettiin uudelle kierrokselle ylämäkeä tahkoamaan... Viimeisillä kierroksilla en enää meinannut millään jaksaa liu'uttaa suksea ylämäessä. Helpottuneena luovutin jo viestikapulan seuraavalle.


Pidin kovasti tapahtuman tunnelmasta. Mukana oli kaikentasoista ja -ikäistä hiihtäjää. Toiset kisailivat tiukasti kelloa vastaan; toiset vain nauttivat hiihdon hurmasta. Joukkueilla tuntui olevan hauskaa, vaikka jotkut viestinviejistä joutuivatkin hiihtämään sovittua enemmän, kun seuraavaa viestinviejää ei sovittuna vaihtovuorona näkynytkään. Meidän joukkueella vaihdot onneksi sujuivat mallikkaasti. Toisia joukkueita myös kannustettiin hyvässä hengessä.

Tällaiset tapahtumat ovat minusta kivoja. Tuollaisella kelillä olisin varmasti jättänyt kotihiihtolenkkini kesken, mutta nyt sitä vaan täytyi jatkaa matkaansa. Eikä se edes tuntunut pahalta. Tapahtuma antoi melkoista lisäbuustia. Harmitti vain, että oma tekniikka ja kunto olivat niin onnettomat, että ylämäissä joutui liikaa antamaan tasoitusta muille. Mutta hyvää harjoitustahan tuo oli. Lähtisin ehdottomasti uudelleen. Jossakin juoksuviestijoukkueessakin olisi kiva joskus olla mukana.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Hiihtämisestä hullaantunut


Voi miten olenkaan nauttinut lumisesta helmikuusta ja hienoista hiihtokeleistä! Voisin nimittäin hiihtää vaikka joka päivä. Hiihtäminen ei tunnu lainkaan niin kuormittavalta kuin juoksulenkit, ja matkaan voi lähteä vaikka suoraan ruokapöydästä, kun mahakaan ei pääse kovasti hölskymään. Aika kuluu laduilla kuin siivillä, eikä parin tunnin hiihtolenkki tunnu ollenkaan pitkältä.

Hiihdon tekniikka ei minulla ole mikään kummoinen, mutta rauhallisella pertsan tahdilla eteneminen sujuu. Vapaan tyyli tuntuu paljon raskaammalta, sillä tekniikka on siinä vielä enemmän hakusessa. Melkoista räpiköimistä ja tasapainon hakemista. Ja koska vapaan tyyli ja etenkin se tasapaino eivät ole hallinnassa, tulee hiihdettyä liian kovaa ja sykkeet nousevat yli peekoon. Pitäisi siksi harjoitella enemmän sitä suksen liu'uttamista. Toisaalta sanotaan, että perinteisen tekniikka tukee enemmän juoksuharjoittelua, joten miksipä en jatkaisi pelkästään minulle paremmin sopivalla perinteisen tyylillä.


Olin sitä paitsi nuoruudessani hiihtänyt kaikki vapaan lenkkini kuokalla, ja vasta muutama talvi sitten aikuisten hiihtokoulussa kuulin, että sitä voisi välillä vaihtaa myös mogrenille. Oppia ikä kaikki.

Täksi talveksi ostin itselleni uudet pitopohjasukset. Olen ollut niiden helppohoitoisuuteen todella tyytyväinen. Ja hyvin nuo ovat tähän asti pelittäneet. Luisto ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta kaipaankin enemmän hyvää pitoa. Mikään ei lannista hiihtämisen iloa enemmän kuin lipsuvat sukset.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Monipuolista treeniä viikolla 8


Mahtavaa, että vihdoin on satanut riittävästi lunta ja meidänkin kylälle on saatu ajettua kunnon hiihtoladut. Mielelläni olen juoksulenkkejä hiihtämällä korvannut.

Tiistaina olin toimitsijahommissa koululaisten hiihtokilpailuissa. Reitin varrella oli kiva kannustaa nuoria hiihtäjiä ja ohjata heitä oikealle reitille. Ylimääräinen villasukkapari olisi varpaiden suojana kyllä saanut olla. Kilpailun jälkeen pääsin vielä itsekin sivakoimaan oman hiihtolenkkini. Hiihdin rauhallisella tahdilla pellolle tehdyllä ladulla. Mukava oli tasaisessa maastossa perinteistä hiihtää. Mittariin kertyi 15 kilometriä.

Keskiviikkoiltana mittari näytti -13 °C. Kävin juoksemassa 45 minuutin kevyen lenkin ja tein päälle satasen vetoja. Olkavarsissa tuntui hieman kylmältä, mutta muuten pakkanen ei menoa haitannut. Ripsetkin saivat hienon huurteisen mascaran.

Viikon lihaskuntotreenit urheiluhallilla mentiin melko kovalla tempolla. Verryttelynä pelasimme käsipalloa. Ottelu oli kiihkeä, ja erään pallontavoittelutilanteen jälkeen makasinkin jo pitkin pituuttani salin lattialla. Onneksi ei käynyt pahasti. Ainoastaan oikean lonkan vihertävä mustelma vielä muistuttaa tilanteesta. Lopputunti sisälsi tuttuun tapaan hyppyjä, loikkia, aitakävelyä sekä kuntopallon heittoa. Erittäin hyvä fiilis jäi näistä treeneistä.

Lauantaisen vetotreenin päätin tehdä juoksumatolla. Vetojen vauhti tuntui helpolta, mutta muuten en mattojuoksusta niin perustanut. Hirmuisen tylsää puuhaa. Aikakin tuntuu kulkevan paljon hitaammin kuin ulkona reippaillessa.

Viikon päätti parin tunnin hiihtolenkki. Vaikka hiihtäminen kulkee minusta yleensä paljon kevyemmin kuin juoksu, ei viikon päättäneeseen hiihtolenkkiin tuntunut löytyvän riittävästi potkua.

Ma: Lepo
Ti: Hiihto 1 h 40 min.
Ke: Juoksu 45 min. + satasen vedot
To: Tekniikkaa ja lihaskuntoa 75 min.
Pe: Lepo
La: Juoksumatolla 4 x 2 km vedot alku- ja loppuverkkoineen
Su: Hiihto 2 h

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Raskas lappujuoksu

Kuva: Kajo Triatlon

Lauantaina kiinnitin juoksunumeron rintaani Valkealassa, jossa järjestettiin talvijuoksusarjan neljäs osakilpailu. Olen viime aikoina korvannut peruslenkkejä hiihtämällä, ja kovemmat vedot olen päässyt tekemään juoksumatolla. Kosketus lumisille teille on jäänyt vähäiseksi. Torstaina juoksin pienen tunnustelulenkin kylällä. Sen perusteella en odottanut kilpailusta kovinkaan sutjakkaa suoritusta.

Lähdin liikkeelle porukan häntäpäästä. Melko vähäisen osallistujamäärän vuoksi pääsin sieltäkin helposti hakemaan oman paikkani. Meno tuntui alusta lähtien kovin nihkeältä. Olin jo parin kilometrin jälkeen melkoisen puhki, ja kympin urakka tuntui toivottomalta.

Matka jatkui kilometri kerrallaan auraamattomalla ja kumpuilevalla reitillä. Ajatukset kiinnittyivät reitinvalintaan: juoksenko muiden jalanjälkiä pitkin vai haenko vähän tasaisempaa alustaa puhtaalta lumelta? Samalla yritin pysyä edellä menevän miehen ja naisen peesissä.

Kaunis, talvinen sää, -4C

Neljän kilometrin jälkeen alkoi kärki tulla kääntöpaikan jälkeen vastaan. Heitä siinä kannustin, ja samalla ihailin kärkinaisten komeaa menoa. Jossain vaiheessa liityin takaani tulleen miehen kantaan ja sain siten pidettyä juoksuvauhtia yllä, vaikka en lopulta ihan hänen peesissään pysynytkään. Kaksi kilometriä ennen maalia päästiin takaisin auratulle tielle, ja askel tuntui heti kevyemmältä. Sainkin lopussa hyvin nostettua vauhtiani.

En muista, koska olisin viimeksi käyttänyt kympin matkaan aikaa viittäkymmentä minuuttia. Hieman se mietityttää, vaikka varmasti kelin ja reitin piikkiin saa tällä kertaa jonkin verran laittaa. Itse tapahtumasta jäi kuitenkin hyvä fiilis. Järjestelyt toimivat, ja sää oli talviseen ulkoiluun ihanteellinen. Maalissa oli kiva vaihtaa ajatuksia muiden juoksijoiden kanssa. Harmi että kärki oli jo ehtinyt paikalta poistua. Olisi ollut kiva kuulla, miten he juoksunsa tällä kelillä kokivat.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Lämpimän paikan leiri




Vietin perheeni kanssa viikon Gran Canarialla. Nautin arjen katkaisseesta lomaviikostamme todella paljon. Aurinko paistoi koko viikon pilvettömältä taivaalta, joten lyhythihaisessa vaatetuksessa tarkeni hyvin. Uudet maisemat ja lumettomat tiet toivat mukavaa vaihtelua myös juoksemiseen.

Sään puolesta olisi ollut järkevintä juosta aamuvarhaisella, mutta halusin lomalla herätä ilman kellon pirinää. Tuhti illallinen puolestaan vei mahdollisuuden juosta auringon jo laskettua. Kaikki lenkkini taittuivat siis auringon porottaessa täydeltä taivaalta. En kuitenkaan sinällään kokenut kuumuutta häiritsevänä. Kivahan se oli, kun ei lähtiessä tarvinnut pukea päälleen kuin topin ja sortsit. Juoksu ei etelän sulilla teillä kulkenut kuitenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut. Liekö kuumuudella, riittämättömällä nestetyksellä tai lomapäivien muilla aktiviteeteillä ollut vaikutusta siihen, että jalat tuntuivat jokaisen lenkin alussa todella tönköiltä. Kyllähän ne siitä lenkin edetessä jonkin verran vertyivät ja vauhtikin sitä myöten nopeutui, mutta ei siinä mitään juoksun ja etelän huumaa kyllä päässyt kokemaan.


Lomaviikkomme aikana järjestettiin Las Palmasin marathon, johon etukäteen vähän perehdyin kilpailumielessä. Tapahtuma olisi osunut saapumistamme seuraavaan päivään, joten en pitkään osallistumista harkinnut. Mutta ei se juokseminen nähtävästi olisi ollut sen helpompaa muutaman lomapäivänkään jälkeen. Johonkin ulkomaiseen kilpailuun osallistuminen kyllä edelleen kiehtoisi, mutta en tiedä, uskallanko moiseen lähteä. Oliko nyt syynä vain kuumuus, vai olisivatko jalat olleet matkustamisesta jäykät myös viileämmällä kelillä? Joku Euroopan kaupunkipuolikas kyllä kiehtoisi. Ennätyksiä siellä ei niinkään tarvitsisi tavoitella, vaan hyvää tunnelmaa. Mutta tönköillä jaloilla hidasvauhtisempi fiilistelykään ei tunnu houkuttelevalta.

torstai 1. helmikuuta 2018

N40

Ykkönenkin on vain numero

Täytän loppuvuodesta 40 vuotta. Vihdoinkin saan juoksuharrastukseni myötä ottaa kaiken ilon irti nuoruudestani! Pääsen vetreänä 39-vuotiaana kilpailemaan nelikymppisten sarjaan. Liityinkin tällä viikolla paikalliseen urheiluveteraaniseuraan. Nykyään tosin puhutaan aikuisurheilijoista. Suomen Aikuisurheiluliiton eli SAULin toimintaan ja tapahtumiin pääsee mukaan 30 vuotta täytettyään.

Lähes kaikissa juoksutapahtumissa on tarjolla ikäsarjat, joten minun ei enää tarvitse kilpailla nuoria huippuja vastaan. Vaikka yhtään helpommalla en toki pääse varttuneimpienkaan sarjassa. Ainakin monissa pienemmissä kylähölkissä 40-sarjan naiset painelevat usein kovinta vauhtia. Ja todisteita löytyy ihan Suomen huipultakin. Kanssani samana vuonna syntynyt Anne-Mari Hyryläinen juoksi juuri Dubaissa kovan maratonajan 2:28:53. Tilastoissa tulos on kaikkien aikojen neljänneksi paras Suomessa. Ritva Lemettisen SE-aika 2:28:00 ei ole kaukana. Viime vuonna maratonin Suomen mestaruuden puolestaan nappasi upea Paula Tukiainen. Hänkin jo yli 40. Hienoja esimerkkejä ja idoleita molemmat.

Laura Manninen voitti maratonin Suomen mestaruuden 2016 Lahdessa, yli 40-vuotiaana

Tässä iässä on siis vielä hyvät mahdollisuudet tavoitella omia ennätyksiä. Lasten kasvettua elämäntilannekin tarjoaa tilaisuuden harjoitella säännöllisesti. Lenkkivuoroa ei enää tarvitse miehen kanssa vaihtaa läpsystä eteisessä. Parasta on myös se, että juoksuharrastuksen voi aloittaa vasta ikäsarjaikäisenäkin, eikä aikaisempaa juoksutaustaa tarvita. Hyvä esimerkki on kuvassa kiitävä Laura Manninen, joka aloitti juoksemisen vasta kolmekymppisenä, ja voitti maratonin Suomen mestaruuden Lahdessa 2016.

Suomen Aikuisurheiluliitto järjestää omia Suomen mestaruuskilpailujaan, jotka kilpaillaan monesti yleisen sarjan kanssa samana viikonloppuna. Nyt keväällä on tarjolla esimerkiksi puolimaratonin SM-kilpailut Vierumäellä 14.4. ja SM-maastot Perniössä 5.5.

Ikä on vain numeroita!

tiistai 16. tammikuuta 2018

Tammikuun tossuttelut


Tammikuun ja uuden vuoden juoksuharjoittelu on lähtenyt hyvin käyntiin. Ohjelmassa on ollut loppuvuoden ylimenokauden jälkeen taas nopeutta kehittäviä vetoja sekä parituntisia pitkiksiä. Viikkokilometrimäärät ovat olleet lähellä viittäkymmentä.

Juoksu on kulkenut viime aikoina oikein hyvin, ja olen nauttinut kovien treenien tekemisestä. Pitkät lenkitkään eivät ole tuntuneet pitkiltä. Viime sunnuntain kaksituntisen aikana en montaa kertaa kelloani lenkin aikana vilkaissut. Ja silloin kun vilkaisin, totesin, että nopeasti on aika ja matka taittunut.


Kerran viikossa käyn nuorten yleisurheilujunnujen mukana treenaamassa juoksutekniikkaa ja lihaskuntoa läheisessä liikuntahallissa. Olen tästä mahdollisuudesta todella iloinen, sillä olen kotona melko saamaton noiden tekniikkaharjoitusten kanssa. Kotona tulisi myös todennäköisesti tehtyä aina hyvin samanlaisia liikkeitä. Nuorten junnujen kimmoisuutta ja taidokkuutta en edes havittele, mutta uskon omasta pomppimisestani olevan itselleni hyötyä. Tässä iässä ei onneksi heidän tasolleen tarvitse yltääkään. Kuntoni on selvästi tälläkin saralla kehittynyt, sillä jaksan tunnit paremmit kuin ennen, eivätkä lihaksetkaan ole enää koko loppuviikkoa jumissa. Hiki kylläkin edelleen virtaa jo alkulämmittelystä lähtien.


Lumisilla teillä, pikkupakkasessa tossuttelu tuo kivasti virtaa arkeen. Tällä viikolla saan kuitenkin nauttia kevyen viikon tuomista vähäisemmistä kilometreistä. Jospa lähtisin juoksun sijaan lasten kanssa luistelemaan. Viime sunnuntaina sitä jo kokeilin ja hyvin pystyssä pysyin.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Orimattilan uudenvuoden yöjuoksu 2017



Osallistuin uudenvuodenaattona Orimattilan yöjuoksuun, jossa startti tapahtui rakettien paukkuessa iltaseitsemältä. Lämpötila oli pari astetta pakkasen puolella, ja tiet lumiset ja osin liukkaat. Osallistujamäärä jäi tänä vuonna harmillisen vähäiseksi, mihin varmasti osaltaan vaikutti se, ettei tästä perinteisestä juoksusta löytynyt vielä kahta viikkoa ennen tapahtumaa mitään tietoa netistä.


Lähdin matkaan nastakengillä, mutta mies oli pärjännyt hyvin tavallisillakin tossuilla. Itse halusin ottaa varman päälle, jottei alamäissä ja mutkissa tarvinnut suotta varoa askeltaan. Alkuverryttelyssä juoksuni tuntui todella helpolta ja kevyeltä. Ja siltä se tuntui kilpailussakin ensimmäisten kilometrien aikana, jotka juoksin osittain alamäkeen alle 4.30-vauhdilla. Puolivälin jälkeen matka alkoi kuitenkin painaa, joten vauhti hidastui selvästi viidennessä ja kuudennessa kilometrissä. Kahden viimeisen kilometrin aikana sain hitusen tsempattua, kun yritin pysyä minut ohittaneen naisen perässä. Voimia ei kuitenkaan enää ollut niin paljoa, että olisin pystynyt sijoituksesta taistelemaan.



Reitin varrella oli taas mukavasti yleisöä, joka liikenteenohjaajien ohella upeasti kannusti. Hyvä, hyvä -huutoja sai kuulla useaan otteeseen, ja lehmänkellot kilkattivat. Tästä taas pisteet Orimattilan porukoille. Arvonnasta voitin vielä itselleni villasukat ja mies maisemakalenterin. Molemmat pääsivät heti käyttöön.

Loppuaikani noin 8,6 kilometrin matkalla oli 40:23, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.41 min./km. Varsin hyvä suoritus lumisilla teillä.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall