tiistai 31. maaliskuuta 2020

Vitosen etäkisa

Lauantai-iltana voi vaikka lähteä yksin urheilukentälle kiertämään 12,5 kierrosta ja kellottaa samalla uuden viiden kilometrin ennätyksen!

Minun oli tarkoitus juosta maalis-huhtikuun vaihteessa kaksi kympin kilpailua ja yksi puolikas. Kunto oli ajoitettu sen mukaisesti. Cooperin testi viikko sitten kulki niin hyvin, että ajattelin testata vauhtejani vielä vähän pidemmälläkin matkalla. En ole koskaan aiemmin juossutkaan Cooperia pidempää matkaa radalla.

Yritin valmistautua tähän etäkilpailuun samalla tavalla kuin normaaliin kilpailuunkin. Join riittävästi nestettä ja hain hyvää fiilistä kuuntelemalla musiikkia. Ajoitin kilpailun iltaan, jotta kroppa ehtii päivän askareissa hyvin vetreytyä.


Iltakuudelta hölköttelin läheiselle urheilukentälle ja tein tutut alkuverryttelyt. Lyhyet kiihdyttelyt eivät oikein irronneet, mutta muuten olo oli luottavainen. Onneksi kentällä ei ollut muita liikkujia. Rauhassa sain lähteä matkaan.

Olin laskenut etukäteen kierrosvauhdit 4:18-kilometrivauhteja varten, sillä pelkäsin muutoin aloittavani liian kovaa. Ensimmäiset kierrokset juoksin kuitenkin alle tavoitteen. Vauhti ei silti tuntunut mitenkään kovalta. Muutaman kierroksen jälkeen ajattelin, että tätä vauhtia jaksan helposti loppuun asti.

Kolmannella kilometrillä vauhti alkoi kuitenkin tippua, enkä enää ollutkaan varma, jaksanko tsempata yksinäni maaliin. Helppohan olisi ollut luovuttaa, kun ei tämä mikään virallinen kilpailu edes ollut. Halu haastaa itseään ja juosta maaliin saakka kuitenkin voitti. Pilkoin kierrokset osiin ja otin tavoitteekseni juosta aina seuraavat 200 metriä tavoiteaikaan. Hyvin sainkin vauhdin taas nousemaan.

Ainakaan ei tarvitse jossitella sitä, annoinko kilpailussa kaikkeni. Puuskutus oli viimeisellä kilometrillä jo melkoisen vinkuvaa. Onneksi ei ollut niitä katsojia radan varrella. Sain irvistellä ihan rauhassa. Ja kannatti irvistelläkin, sillä loppuajaksi kirjautui uusi ennätys 21:17! Keskitahdiksi laskin noin 4.15 min./km. (Garminhan antaa ainakin itselläni virheellisen tahdin, koska sen mukaan kilometrit tulivat täyteen noin 20 metriä ennen todellista kilometriviivaa.)

torstai 26. maaliskuuta 2020

Kymppi tuntiin

Juoksuharrastukseni alkutaipaleella olin todella iloinen, kun pystyin kilpailussa juoksemaan kymmenen kilometrin matkan tuntiin. Hienoa on ollut huomata, että pystyn nykyään samaan matalilla pk-sykkeillä. Ei se edelleenkään mitään peruskauraa ole, mutta onnistuu silloin, kun sattuu hyvä päivä ja hyvä juoksufiilis. Suurimman osan lenkeistäni juoksen edelleen hitaammilla vauhdeilla.

Vaikka juoksuharjoitteluni on tällä hetkellä tavoitteellista ja tähtään yhä parempiin kilpailutuloksiin, nautin kaikista eniten onnistuneista peruslenkeistä. On hienoa havaita, kuinka tuttu iltalenkki kulkeekin yhtäkkiä kevyemmin, normaalia matalammilla sykkeillä.


Minulla ei ole tallessa harjoitustietoja juoksuharrastukseni alkuajoilta. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, miten usein sitä on tullut juostua ja millä vauhdeilla. Voin kuvitella, että vauhti on varmasti ollut kuntotasoon nähden liian kovaa. Muistan joskus todenneeni, että sykkeeni ovat korkeat jo ensimmäisten juoksuaskeleiden jälkeen. Liian korkeilla sykkeillä harjoittelu edistää kuntoa kyllä hetken aikaa, mutta pidemmän päälle se ei ole kannattavaa. Suurin osa peruslenkeistä tulee tehdä matalilla sykkeillä, jotta jaksaa sitten tehdä ne kovemmat treenit tarpeeksi kovaa. On sanottu, että pitää oppia juoksemaan hiljaa, jotta voi juosta kovaa. Ja toisaalta, kun välillä juoksee kovaa, tuntuvat ne pk-lenkitkin sen jälkeen aiempaa helpommilta.

Liputan vahvasti peruslenkkien ja niiden nautinnollisuuden puolesta. Peruslenkkiähän se suurin osa harjoittelusta on. Jos juoksu tuntuu aina raskaalta, eikä siitä perustekemistä nauti, tuntuu aika hurjalta, että siihen käyttää paljon aikaa. Onnistuneet kilpailut ovat sitten niitä satunnaisia tähtihetkiä.

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Yhden naisen Cooper

Viime lauantaina minun oli tarkoitus avata kevään kilpailukausi Aktia-maantiejuoksucupissa. Talven harjoittelu on sujunut hyvin, joten odotin tulevia kilpailuja todella paljon. Olisi ollut mahtavaa lähteä viivalle, kun luotto omaan vauhtiin on suuri. Kympillä ja puolikkaalla haaveilin jopa ennätysajoista. Olen odottanut myös kevään piskuisia kylähölkkiä, joita olen kiertänyt edellisinä vuosina. Niissä on aina oma erityinen tunnelmansa. Olisi ollut kiva päästä fiilistelemään tuttuja maalaisreittejä ja tavata tuttuja kanssajuoksijoita.

Harmitus oli totta kai valtaisa, kun tieto kilpailujen peruuntumisesta tuli. Onneksi pahin ahdistus laantui pian, ja olen jo tottunut tähän tilanteeseen. Tällä hetkellä sitä vain toivoo, että maailma palaisi pian radalleen ja että siitä selvittäisiin mahdollisimman pienin vaurioin.

Ja juoksemaanhan pääsee edelleen. Liikkuminen onkin nyt oivallista terapiaa ihan kaikille. Koska itselläni viikon treenit olivat tähdänneet lauantain kilpailuun, päätin testata vauhtireservejäni yhden naisen Cooperin testissä. Hölköttelin alkuverkkana läheiselle urheilukentälle ja tein normaalit kilpailua edeltävät venyttelyt ja spurttailut. Ihan hirmuista kisafiilistä en itselleni saanut, mutta laitoin silti varpaat viivalle ja lähetin itseni matkaan.


Olin etukäteen katsonut vauhtitaulukosta, että 2900 metrin tulos tarkoittaa minuutin ja 39 sekunnin kierrosvauhteja. Kolmeen tonniin tähtäävä saa ottaa tuosta pois kolme sekuntia. Näiden lukujen välimaastoon toivoin oman vauhtini osuvan.

Ensimmäinen kierros meni tietysti liian kovaa, 1.35, joten toisella vähän jarruttelin: 1.41. Sen jälkeen vauhti vakiintui, ja nakuttelin tasaisia 1.39-kierroksia. Jännitin juostessani ilmeisesti taas hartioitani, sillä oikea käteni alkoi puutua kolmen kierroksen jälkeen, ja neljännellä mietin jo, mahdanko jaksaa loppuun asti. Onneksi kierrosmäärä alkoi vähentyä, joten sain tsempattua itseni jatkamaan, vaikka puuskutinkin jo melkoisesti. Seitsemännellä kierroksella sain jopa vielä nostettua vauhtia, ja viimeiset 30 sekuntia painelin ihan täysiä. 12 minuuttia täyttyi 2940 metrin kohdalla. Loistotulos!

Treenit tästä jatkuvat edelleen, vaikka tulevista kilpailuista ei ole tietoa. Palataan radalle myöhemmin entistä vahvempina!

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Kevään kilpailukausi lähestyy

Kevään ensimmäiset kilpailut lähestyvät. Olen nyt alustavasti merkinnyt maalis-huhtikuulle kaksi kympin kisaa ja yhden puolikkaan. Tavoitteena niissä on hätyytellä jopa ennätyslukemia. Toiveikas ainakin kovien vauhtien suhteen olen, sillä talven peruskuntokausi on kulkenut oikein mallikkaasti. Nyt pitäisi vain vielä saada esiin se terävin kunto ja vauhti.

Kahden viikon päästä järjestetään Aktia-maantiejuoksucupin viimeinen osakilpailu Vantaalla, ja siellä on tarkoitus viime vuoden tapaan juosta ensimmäinen kovavauhtinen kymppi. Tämän tapahtuman plussana ovat tuttu reitti ja reipas osallistujamäärä.


Toinen kympin kilpailu on huhtikuun alun Kymijoki-Kevätkymppi. Mikäli olosuhteet ja kunto osuvat kohdalleen, on siellä mahdollista juosta tasaisella reitillä kova aika.

SAULin SM-puolimaraton juostaan tänäkin keväänä Helsinki Spring Marathonin yhteydessä 19.4. Kahden kierroksen reitti tuli sielläkin tutuksi viime vuonna.

En tiedä, olenko vähän tylsä näine kilpailuvalintoineni, mutta toisaalta pidän tutusta ja turvallisesta. Kilpailuun valmistautuminen on helppoa, kun reitti ja tapahtuma ovat tuttuja. Lisäksi ne sijaitsevat sopivan välimatkan päässä kotoa, jolloin matkustamiseen ei mene liiaksi aikaa.

Viime viikolla nautiskelin Kanariansaarten lämmöstä ja keskityin lähinnä rentouttaviin kävelylenkkeihin. Tällä viikolla on taas palattu tuttuun treenimoodiin ja tehty myös kovia treenejä. Peruslenkkien pituuttakin on vähän kasvatettu. Toivotaan että hyvän pohjatyön päälle saadaan vielä nostettua ne kovat kisavauhdit. 
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall