perjantai 26. maaliskuuta 2021

Vitosen testijuoksu, osa III

Juoksin eilen talven kolmannen viiden kilometrin testijuoksun. Edellisen juoksin joulukuun lopulla lumisilla teillä, nyt pääsin paahtamaan sulaa asvalttia pitkin. Koska talven harjoitteluni on ollut hiihtopainoitteista, kaipasinkin jo tietoa todellisesta juoksukunnostani. Vauhtitreenejä olen toki juosten tehnyt, mutta niissä ei ole liikuttu maksimivauhdeilla. 

Lämpömittari näytti seitsemää plusastetta, ja tiet olivat pääosin lumettomat. Alkuverryttelyn jälkeen tein tutut venyttelyt ja avaavat vedot. Sitten vain kenkä viivalle ja kello käyntiin. Juoksu lähti hyvin liikkeelle. Hengitys ei tuntunut pahalta, mutta jaloissa oli pientä voimattomuuden tunnetta. Ikään kuin ne hiukan pettäisivät alta. Yllätyin, että ensimmäinen kilometri taittui ajassa 4.10. Olin erittäin tyytyväinen lukemaan, mutta toisaalta pelkäsin, että liian kova alkutahti kostautuu jatkossa. 



Toinen ja kolmas kilometri kulkivat vielä ihan mukavasti, vaikka vauhti alun hurjastelusta vähän tasoittuikin. Sen jälkeen olo alkoi olla jo melko tukala. Ajattelin, etten millään jaksa loppuun asti. Niinpä lupasin itselleni, että neljään kilometriin asti on jaksettava ja sen jälkeen voin tarvittaessa keskeyttää.

Neljään kilometriin selvisin 4.30-tahdilla, enkä sen jälkeen tietenkään voinut enää luovuttaa. Viimeisen kilometrin aikana laskin lyhtypylväitä ja vilkuilin kelloa sadan metrin välein. Puuskutus oli jo vinkuvaa, eikä jaloista löytynyt potkua. Yllätyinkin maalissa, että tahti ei viimeisellä pätkällä hidastunut aiemmasta.

Pysäytin kelloni samalla sekunnilla, kun se piippasi matkan täyttymisen merkiksi. Maalissa oli pakko hetki nojailla polviin. Loppuaikani viiden kilometrin matkalla oli 21:59, jolloin keskitahdiksi muodostui 4:23 min./km. Olen tulokseeni todella tyytyväinen. Ei ole vauhdit talven aikana mihinkään kadonneet.

Liputan ehdottomasti testijuoksujen puolesta. Niistä saa hyvin tietoa omasta kunnosta. Tietää taas, mitä vauhtia vetotreeneissä painaa. Onnistunut juoksu lisää myös valtavasti treenimotivaatiota.

torstai 18. maaliskuuta 2021

Hiihto edellä helmi- ja maaliskuuta

Helmikuussa nautin erinomaisista hiihtokeleistä. Korvasin suurimman osan peruslenkeistä hiihtämällä, kovempivauhtiset treenit tein juosten. Hiihtolenkkejä on ollut hyvä tehdä kunnon latukoneella auratuilla laduilla, pakkasilmoilla. Maaliskuun plussakelit muuttivat ladut harmillisen huonoiksi. Jäisellä alustalla suksi ei pitänyt ylämäissä, ja alamäessä vauhti kiihtyi liian kovaksi. Auraamallakaan suksi ei purrut kovaan alustaan. Jyrkimmässä mäessä otin sukset suosiolla kainaloon ja kävelin mäen alas. Nautinnollisuus oli siitä touhusta kaukana. Pidän hiihtämisestä silloin, kun ladut ovat hyvässä kunnossa. En pidä siitä, että saan alamäissä pelätä kaatumista tai että lähes koko matka kulkee tasatyönnöllä, kun jäisellä alustalla ei tasapainoista vuorohiihtoa pysty hiihtämään. 

Kuvittelin jo, että hiihtokausi oli siinä, mutta lumisade ja pikkupakkaset pelastivat vielä kakkoslajini. Olen ajanut myös naapurikunnan puolelle parempien latujen perässä. Hyvä on ollut vielä hiihdellä, vaikka tiet alkavatkin jo paljastua lumipeitteen alta.

Koska olen alkuvuoden kerryttänyt etupäässä hiihtokilometrejä, ei minulla ole tällä hetkellä mitään käsitystä todellisesta juoksukunnostani. Testilenkkejäkään en ole nyt lumisilla teillä ja pakkasilla tehnyt. Ehkä sitä pikkuhiljaa jonkinlainen käsitys muodostuu, kun juoksumäärät alkavat lisääntyä. Kiirettä kovimman juoksukunnon löytämiseen ei tosin ole: huhtikuun kilpailuja on jo siirretty syksyyn, eikä toukokuustakaan ole varmuutta. Mielelläni jatkan siis edelleen rakkaan kakkoslajini parissa niin kauan kuin latuja riittää. Hiihtoa voisin tosin jatkaa ympäri vuodenkin, jos se olisi mahdollista.

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall