torstai 23. kesäkuuta 2022

Jannen Iltalenkki - 10-vuotisjuhlajuoksu

Eilen nautiskelin Jannen Iltalenkin tunnelmasta ja hyvin järjestetystä juoksutapahtumasta. 10-vuotisjuhlakauden kunniaksi osallistuminen oli kaikille ilmaista. Tarjoukseen oli tarttunut 155 osallistujaa. Elimäen kauniissa maalaismaisemissa sai matkakseen valita viiden ja kymmenen kilometrin hiekkatiereitin tai kuuden kilometrin polkujuoksun. Lapsille oli omat matkansa.

Kaunis sää ja 23 asteen lämpö loivat osaltaan hyvää tunnelmaa. Omaa kisafiilistäni nostatin kahden nutturan kisakampauksellani sekä poskipäiden hopeisella glitterillä. Tarkoituksenani oli osallistua polkujuoksuun rennoin fiiliksin, turhia repimättä, sillä kropassani painoivat edellispäivien Lontoon- ja Oulun-reissut. Suunnitelma ei täysin toteutunut, olihan matkan varrella tarjotusta palkintopallisijasta taisteltava.

Polkujuoksu starttasi loivaan ylämäkeen ja jatkui siitä kapeana nauhana hyväkuntoista metsäpolkua pitkin. Ehdin lähdössä havaita, että kaksi naista kiirehti edelleni. Itse juoksin sopivan tuntuista vauhtia kahden miehen perässä, kunnes kilometrin kohdalla kolmas nainen ohitti letkamme. Koska vauhdissani oli kiristämisen varaa, annoin kilpailuvietilleni vallan. Kiirehdin miesten ohi ja lähdin tavoittelemaan kolmossijaa. 

Pääsin mukavasti minut ohittaneen naisen kantaan, ja siinä paineltiin peräkana melkoista haipakkaa. En yksikseni olisi niin kovaa vauhtia jaksanut ylläpitää. Kolmen kilometrin kohdalla saavutimme toisena juosseen naisen, joten mitalisijoitus alkoi varmistua. Vaikka reitti pääosin olikin hyväkuntoista polkua, oli matkalla myös heinikkoisempia pätkiä sekä haastavia mäkiä. En juurikaan juokse poluilla, joten annoin varmasti paljon tasoitusta juoksutekniikassani ja etenkin alamäissä, joita en uskaltanut harppoa kovalla vauhdilla. Onneksi edelläni juossut nainen otti loppumatkan ylämäet rauhallisesti, joten sain itsekin vähän tasata hengitystäni. Viimeisellä kilometrillä hiekkatiellä puuskutin silti äänekkäästi. Katse oli tiukasti edellä menevän selässä - perässä oli pysyttävä. Loppusuoralla kiihdytin ohi, ja olin maalissa naisten sarjan kakkosena, 10 sekuntia pronssinaista edellä. Voittajalle hävisin minuutin ja 46 sekuntia. 

Juoksun jälkeen nautin kakkukahvit ja huudoin hiet pois läheisellä lammella. Mukava oli vilvoittavasssa vedessä pulikoida ja kuunnella Aarne Tenkasen ja Tempuntekijöiden musisointia. Palkintopallilla tuuletin hopeasijaani.

Olin yllättynyt, miten hyvältä juoksu matkustuspäivien jälkeen tuntui. Loppuaikani 29:05 on uusi reittiennätykseni. 

maanantai 16. toukokuuta 2022

Kärkipyörän perässä Helsinki City 5:lla


Sainpahan melko erikoisen juoksukokemuksen lauantaina Helsinki City 5:lla. En ollut tajunnut ilmoittautumisen yhteydessä merkitä tavoiteaikaani, joten päädyin starttaamaan toisessa lähtöryhmässä, jossa osallistujien aikatavoitteena viiden kilometrin matkalle oli yli puoli tuntia. Kun sitten lähtölaukauksesta kiihdytin loivaan alamäkeen, huomasin hetkessä, että muut jäivät kauas taakse. Oli todella absurdi fiilis painella ihan yksin kärjessä - kuin huippujuoksija konsanaan. Poliisimoottoripyörä avasi minulle tietä edeltä, ja vierelläni polki turvapyöräilijä. Alkumatkasta ohittelin ensimmäisen lähtöryhmän viimeisiä menijöitä, mutta sen jälkeen tiet olivat tyhjät. Täysin soolojuoksuna painelin koko matkan. Kaksi miestä minut sentään matkalla ohitti, mutta heistäkään en seuraa saanut. Kiitokset lähetän vierelläni polkeneelle turvapyöräilijälle, joka upeasti minua tsemppasi ja kannusti. Eihän sitä kuulemma ihan joka tyyppi saa turvapyöräilijää rinnalleen.

Maratoonarit matkalla

Olympiastadionilla sijainneeseen maaliin kurvasin loppuajassa 22:22, joka tarkoittaa 4.29-keskitahtia. En tiedä, olisiko ykkösryhmässä juokseminen mitenkään vaikuttanut aikaani - tuskin ainakaan merkittävästi - mutta juoksukokemuksena se olisi ollut täysin erilainen. Olin ilmoittautunut isoon tapahtumaan nimenomaan siksi, että pääsisin juoksemaan isossa porukassa samantasoisten juoksijoiden kanssa. Virhe oli tietysti täysin omani, kun en ollut tavoiteaikaani täyttänyt, mutta kenttä saisi kyllä olla pakollinen, jos sillä on näin suuri vaikutus järjestelyihin. Jatkossa osaan olla tarkempi ilmoittautumiskenttiä täyttäessäni. 

Hyvällä fiiliksellä maalissa. Mitali kaulassa ja ikimuistoinen kokemus taskussa.

Muutoin nautin kyllä ison tapahtuman tunnelmasta, sponsorijäätelöstä, aurinkoisesta Helsingistä ja kirsikkapuiden kukinnasta. Löysinpä itselleni exposta myös uuden juoksutakin. Eihän sitä ihan joka juoksussa pääse kärkipyörän perässä pinkomaan!

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Vastatuulessa Lahti-juoksussa

Osallistuin eilen Lahdessa kymmenen kilometrin juoksuun. Päivä oli lämmin, +17°C, ja aurinko paistoi. Tuuli puhalteli paikoin voimakkaasti. Tapahtumaan oli ilmoittautunut viitisensataa osallistujaa, ja juoksumatkoista oli valittavana viiden ja kymmenen kilometrin lisäksi puolimaraton. Ilahduttavinta minusta oli Mäntsälän lukion mukanaolo. Punaisissa tiimipaidoissa liikkui yli sata lukiolaista. Mäntsälän Uutisten mukaan tempauksella haluttiin parantaa oppilaiden yhteishenkeä ja tukea heidän hyvinvointiaan. Opettajat olivat painottaneet, ettei tapahtumaan tarvinnut osallistua kilpailumielessä, vaan yhtä tärkeää oli yhteisöllinen kokemus. Kuulostaa minusta todella upealta. Hyvä Mäntsälän lukio!

Torstaina Vesijärvi oli vielä jäässä, lauantaina vesi kimalteli kauniisti auringonpaisteessa.

Kaikki osallistujat lähtivät matkaan samaan aikaan Lahden Stadionilta. Pääsin alusta lähtien juoksemaan omaa, hyvää vauhtiani ja kiidinkin alkuhuumassa ensimmäisen kilometrin aikaan 4.08. Juoksu tuntui hyvältä, vaikka paras lennokkuus siitä tuntui puuttuvan. Tahtini tasoittui seuraavien kilometrien aikana noin 4.30:een. Muutaman kilometrin pääsin juoksemaan minut ohittaneen miehen peesissä. Juoksuni kulki hyvin Ruoriniemen kärkeen asti, mutta kuuden kilometrin jälkeen matka alkoi painaa. Paluumatkalla Vesijärven rantareitillä tuuli iski kovasti vastaan. Tuntui todella kankealta puskea eteenpäin. Yleensä jaksan kilpailussa nostaa vauhtiani viimeisellä kilometrillä, mutta nyt se painui kaikista hitaimmaksi. Vasta viimeisellä sadalla metrillä sain irti sen verran loppukiriä, että hilasin itseni sijoituksissa yhtä ylemmäs. Loppuaikani, 46:37, tarkoittaa 4:39 min./km -keskitahtia. 

Sen verran koville kilpailu otti, etten ollut kuullut tuttavan kannustuksia reitin varrella. Yleensä huomioin kaikkien tuntemattomienkin taputukset huikkaamalla kiitoksen tai kättä heilauttamalla. Väitin myös, ettei reitille oltu merkitty kilometritolppia, mutta kyllä ne siellä kuulemma olivat olleet. Tiukasti olen siis keskittynyt vain reittiviivan seuraamiseen. Vaikka kilpailuvauhtini ei kaikkein kovinta ollutkaan, jäi tapahtumasta hyvä fiilis. Järjestelyt toimivat, ja kasvissosekeitto Stadionin katsomossa maistui. Kaikkinensa kilpailu toimi erinomaisena kovavauhtisena harjoituksena, ja tästä lähdetään taas tavoittelemaan parempia tuloksia. 

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Sujuvasti Suijankoskella

Osallistuin eilen Suijankoskenjuoksuun kolmen vuoden tauon jälkeen. Kyllä tuntuu hienolta, kun koronavuosien jälkeen pystytään taas järjestämään piskuisia kylähölkkiä. Itselleni tämä oli ensimmäinen kilpailu kolme viikkoa sitten sairastamani taudin jälkeen.

Suomen kevät osoitti jälleen oikullisuutensa. Kolme vuotta sitten Suijankoskella juostiin 20 asteen lämmössä, eilen mittari oli nollan tuntumassa ja taivaalta satoi lunta. Tuuli tuntui myös kovin kylmältä. Sään piikkiin en voi tulostani kuitenkaan laittaa.

Pellot peittyivät kilpailun aikana lumesta.

Koska minulla ei ollut kilpailussa mukana hovikuvaajaa, jouduin itse nappaamaan kuvan lähtöviivalle asettuneista juoksijoista. Tämä tapahtui samalla hetkellä, kun kuuluttaja ilmoitti lähtöpamauksen tapahtuvan minuutin päästä. Pienoinen paniikki meinasi iskeä siinä vaiheessa, kun kymmenen sekuntia ennen starttia yritin vielä pujottaa kännykkää rullalle kääntyneeseen juoksuvyöhöni. Onneksi se lopulta taskuun sujahti, joten juoksun alkumetreillä keskityin enää vain hansikkaiden käsiini pujottamiseen. 

Kuuden kilometrin reitistä puolet painellaan hiekkatietä ja puolet asvalttia. Hiekkatien pienet kivenmurikat muljuivat ilkeästi kenkien alla, mutta muutoin juoksu tuntui alusta lähtien oikein sujuvalta. En havainnut poikkeavaa hengityksessäni tai kropassani. Ainoastaan kovan vauhdin tuomaa positiivista hengästymistä. Aloitusvauhtini oli normaalia hitaampaa, mutta sitäkin onnistuin lisäämään kilpailun edetessä. Jokainen kilometri oli hitusen edellistä nopeampi, ja viimeisellä alamäkipätkällä sain vielä reilusti vauhtia lisättyä. Loppuaikani oli tasan 27 minuuttia, jolloin keskitahdiksi muodostui 4:27 min./km. Olen tulokseeni ja juoksutuntemuksiini todella tyytyväinen. Tästä on kiva jatkaa kevään muihin kilpailuihin.

Liekö koronavuodet vai kolea sää ollut syynä siihen, että kilpailussa oli mukana vain viitisenkymmentä juoksijaa. Tavallista vähäisempi osallistujamäärä tarkoittaa yleensä sitä, että paikalla ovat vain kovatasoisimmat menijät. Niin oli valitettavasti nytkin. Rauhallisemmin reitistä nautiskelleita ei mukana juuri ollut. Se on sääli, sillä liputan vahvasti kylähölkkien ja lyhyiden matkojen puolesta. Näistä kisoista saisi moni maratoonari lisää vauhtia ja oivaa harjoitusta. Mutta jos tuloslistoissa vilkkuu vain kovia nimiä, eivät hölkkääjät lähtöviivalle uskaltaudu. Ja kurjahan se on omassa yksinäisyydessään reittiä kiertää. 

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Korona sotki juoksusuunnitelmat

Alkuviikosta ilmaantuivat oireet: nuhaa ja pientä lämpöä. Seuraavana päivänä koronatesti näytti positiivista. Sunnuntaille suunniteltu puolimaraton sai väistyä taudin tieltä.

Kilpailun väliin jääminen harmitti, sillä kevään juoksuharjoitteluni oli sujunut hyvin. Juoksu oli kulkenut etenkin vauhdikkailla lenkeillä erittäin hyvin, ja sykkeet pysyivät aiempaa matalammalla. Vielä sairastumista edeltävänä päivänäkin leposykkeet olivat ennätysalhaiset. En kilpailun peruuntumista kuitenkaan pitkään harmitellut, sillä eihän sairastumiselle mitään mahda. Kilpailuja tulee ja menee, joten toivoin vain, että parantuisin pian ja muu perhe tartunnan välttäisi. 

Kipeänä ei koskaan ole mukavaa olla. Itse kärsin kuitenkin eniten siitä, että jouduin makoilemaan pitkiä aikoja sängyssä. Olisin jaksanut touhuilla perusaskareita, mutta päätin vältellä muissa tiloissa liikkumista ensimmäisten oirepäivien aikana, jotta muu perhe taudilta mahdollisesti säästyisi. Muutoin pääsin onneksi helpolla sairastumiseni kanssa. Pieni lämpöily helpotti kolmen päivän jälkeen, ja nyt nuhakin alkaa olla selätetty. Erikoista oli se, että taudin aikana leposykkeeni ei juurikaan noussut normaalista. Muistan edellisen nuhaflunssan, jossa kuumetta ei ollut, mutta sykkeet huitelivat istuessa 70-80 välillä. Tein viikonloppuna ensimmäiset kävelylenkit, jotka kulkivat hyvin. Ihan vielä ei juoksemaan tehnyt mieli, vaikken mitään poikkeavaa tuntenutkaan. Sykkeet eivät nousseet normaalia ylemmäs, eikä hengitys tuntunut ahdistavalta. Toivottavasti sama tunne säilyy myös ensimmäisillä juoksulenkeillä.

Tästä lähdetään taas uuteen nousuun ja kohti kevään muita kilpailuja. Sunnuntaina en luultavasti olisi Helsinki Spring Marathonilla ennätystä juossut, vaikka starttiviivalle olisin päässyt. Olosuhteet olivat olleet haastavat, sillä reitillä oli kovan tuulen lisäksi ollut vielä paikoin lunta ja sohjoa. Osallistujiakaan ei kovin paljoa ollut, joten melko yksin olisi saanut juosta.

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall