maanantai 2. syyskuuta 2019

Pettymyksen kymppi

SAUL:n SM-maantiekymppi kilpailtiin tänä vuonna Ristiinassa. Olin merkinnyt tapahtuman juoksukalenteriini monestakin syystä. Aikuisurheilijoiden kisoissa tunnelma on mukavan rento, ja on huikeaa katsoa, miten hienosti tossu liikkuu vielä yli kasikymppistenkin sarjoissa. Vaikka tulostaso näissäkin kilpailuissa on kärjen osalta todella kova, mukaan mahtuu hienosti kaikentasoisia juoksijoita. Lisäksi joukkuekilpailuissa voi päästä SM-mitaleille vähän hitaammallakin tahdilla.

Tämän kisan otin tavoitteekseni myös ennätysmielessä. Kuvittelin, että SM-kilpailun reitin täytyy olla nopea ja tasainen. Mutta sitähän se ei ollut: kovin jyrkkiä mäkiä reitille ei osunut, mutta tasaisen kumpuilevana se eteni. Sää ei myöskään suosinut, sillä aurinko porotti kuumasti koko juoksun ajan.


Kilpailijoita oli lähtöviivalla vajaat 200. Lähdimme koko kadunlevyisenä rintamana alamäkeen, ja siinä rytäkässä joku kuulemma kaatuikin. Melkoisesta alkuruuhkasta huolimatta juoksin ensimmäisen kilometrin vähän turhan kovaan aikaan 4.16. Tuttu kanssakilpailija nousi sopivasti eteeni, ja ajattelin tarttua hyvään peesiin. Vaan hänen vauhtinsa tuntuikin aivan liian kovalta, vaikka kuukausi sitten pistelimme vielä tasatahtiin. Oma vauhtini hidastui 4.37:ään, eli aivan liian kauaksi ennätyshaaveista.



Matka eteni suoraa kevyenliikenteenväylää, ja juoksijoita riitti sopivasti niin eteen kuin taaksekin. Päädyimme Uunon kanssa peesailemaan vuoroin toisiamme. Neljän kilometrin jälkeen meno alkoi tuntua jo todella toivottomalta. Voimia ei ollut yhtään. Eikä enää intoakaan. Vauhti hiipui, enkä lopussa jaksanut enää yrittääkään. Maaliin kuitenkin päädyin ajassa 48:27.

Maalissa hiki kirveli silmissä, ja pettymys oli valtava. Seuraavana päivänä harmitus onneksi haihtui, ja nautin hyvillä mielin maalissa kaikille tarjottua ruisleipää. Nyt on katseet suunnattu jo uusiin seikkailuihin.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Helteinen HHM 2019

Sattuipa osuva kilpailunumero tämän vuoden kisaan.

Helsinki Half Marathonilla helle ei hellinyt juoksijoita, vaan sai monet kärsimään uupumuksesta ja nestehukasta. Olin itse aloittanut nestetankkauksen hyvissä ajoin, mutta silti kuumuus iski kroppaan juoksun aikana todella kovaa.

HHM on ollut minulle aiempinakin vuosina haasteellinen kilpailu. Olen kovasti yrittänyt pohtia siihen syytä. Eikö kroppani ole aamustartissa vielä tarpeeksi vertynyt vai sotkevatko hotelliyöpyminen, edellispäivän kävelyt ja ravintolasyömiset liiaksi tuttua kotirytmiäni? Kun sääennuste tänä vuonna vielä lupaili kilpailupäivälle hellelukemia, asennoiduin jo etukäteen normaalia hitaampaan juoksuun.


Lähdin matkaan mielestäni maltillisella tahdilla 1.40-jänisten takaa. Alun pieni ruuhka sopi mainiosti suunnitelmiini. Kahdeksaan kilometriin asti juoksu tuntui ihan hyvältä, mutta sen jälkeen vauhti alkoi hidastua. Kympin tienoilla 1.45-jänikset painoivat ryhmänsä kanssa ohitse. Juoksu ei sinänsä tuntunut pahalta, mutta edessä oleva pitkä matka painoi hetkeksi mieltä apeaksi.

Fiilis kuitenkin parani vähitellen, ja imin uutta intoa ihmisten kannustuksista. Sain paljon hyvä-hyvä-huutoja nimelläni. Lisäksi hyvä mieli tuli Jari-nimistä miestä kannustaneesta naisesta, joka oli niiiiin ylpeä tämän suorituksesta. Aloin saada juoksuuni uutta rytmiä, eikä vauhti enää jatkanut laskusuunnassa.

Kolmentoista kilometrin jälkeen juoksu eteni hyvin omalla tahdillaan. Ohitin muutamia helteen uuvuttamia juoksijoita, joita hoitohenkilökunta oli auttamassa. Tämän tapahtuman toisesta puolesta kannattaakin käydä lukemassa Pikkulitenin-blogista.


Reilu kilometri ennen maalia 1.50-jänönen kipitti ohitseni, samoin takaa tuli mies, jonka kanssa olin aiemmin reitin varrella vaihtanut muutaman sanasen. Mies yllytti mukaan loppukiriin, ja toisiamme tsempaten kiristimme vauhtia Töölönlahden rannalla. Maalissa olin ajassa 1:48:54.

maanantai 27. toukokuuta 2019

Hyvässä vauhdissa kympillä


Lauantaina osallistuin kymmenen kilometrin kilpailuun Uusi Lahti -juoksussa. Yhdentoista asteen sää oli juoksijalle oikein mainio. Alkumatkasta ripotteli hentoa tihkusadetta, mutta loppumatkasta se muuttui kastelevaksi. Lenkit ovat viime aikoina kulkeneet sen verran hyvin, että uskalsin ennen starttia todeta ääneen, että tavoittelen ennätysvauhteja.


Matkaan lähdettiin Lahden stadionilta kohti Fellmaninpuistoa ja Pikku-Veskua. Siitä jatkettiin tasaista asvalttia Ruoriniemen kärkeen asti. Paluumatka kulki Vesijärven rantaa pitkin. Osa matkasta oli hiekkatietä.

Oma juoksuni kulki alkuun oikein mainiosti. Pääsin puolikasta juoksevan naisen peesiin ja yritin samalla tihentää omaa harvaa askellustani hänen tiheään tahtiinsa sopivaksi. Kello näytti hyviä kilometritahteja, ja viiden kilometrin väliaikani oli 22:06. Pian alkoi paluumatka kuitenkin tuntua pitkältä. Askel alkoi painaa, ja puuskutuskin oli jo kovaa. En harmikseni enää pystynyt havainnoimaan kannustajia tai maisemia, sillä ajatukset keskittyivät vain omaan etenemiseeni. Yhdessä kohdassa olin jopa juosta harhaan, kun seurasin vain tiukasti edelläni juossutta naista (, joka siis hänkin oli menossa vikasuuntaan). Onneksi katsoja heti huusi meidät takaisin oikealle reitille.


Tässä kuvassa mennään jo viimeistä kilometriä, joka tuntui aivan kauhealta. Millään en enää olisi jaksanut, ja vielä oli edessä lievää nousua kohti stadionia. Maalissa olin aivan finito.

Puoli minuuttia jäätiin ennätyksestä, mutta olen silti loppuaikaani, 45:04, todella tyytyväinen. Toiseksi paras aikani kympillä.

maanantai 20. toukokuuta 2019

Kuumaa kipitystä Helsingissä - Helsinki City 5

Omassa yksinäisyydessään saa rauhassa puuskuttaa

Osallistuin lauantaina Helsinki City Running Dayn yhteydessä juostuun viiden kilometrin kilpailuun. Hain numerolapun ja tapahtumapaidan hyvissä ajoin Töölön kisahallin exposta, ja menin sen jälkeen hetkeksi fiilistelemään tunnelmaa maalialueelle. Puolimaratonin juoksijoita saapui maaliin pitkänä letkana. Muutamia tuttujakin onnistuin loppusuoralta bongaamaan. 

Viiden kilometrin lähtö tapahtui Ruoholahden torilta, jonne oli tarkoitus mennä hyvissä ajoin. En kuitenkaan osannut arvioida oikein siirtymiseen tarvittavaa aikaa. Saavuin paikalle vain puolta tuntia ennen starttia, ja siinä vaiheessa piti vielä vaihtaa kisavaatteet ylle. Alkuverkka jäi harmillisesti turhan hätäiseksi. Mutta sillä mentiin tällä kertaa.

Hannu Granberg ja Ossi Kekki tasatahdissa

Lähtöviivalla meitä oli kaikkiaan yli tuhat juoksijaa. Hienosti oli osallistujien määrä kasvanut edellisvuodesta. Kärjessä matkaan lähti kovia naisia, kuten Camilla Richardsson, Annemari Kiekara ja Janica Rauma. Mutta upeasti mukana oli kaikentasoisia juoksijoita.

Vitonen on sen verran lyhyt pyrähdys, että torven soitosta oli lähdettävä jo kovaa matkaan. Alun pienen ruuhkan jälkeen huomasin juoksevani taas yksin. Rako edellä meneviin oli selvä. Miten voi olla mahdollista, että tuhannesta juoksijasta ei löydy matkaseuraa? Saipahan toisaalta puuskutella muita häiritsemättä.

Keli oli todella kuuma. Huomasin kaipaavani juotavaa, mutta en silti pysähtynyt juomapisteelle. Ensimmäiset kolme kilometriä kulkivat oikein mallikkaasti, ja oma Garmin näytti hienoja kilometritahteja. Neljännellä ja viidellä matka alkoi painaa, mutta hyvin ne jaksoi taistella, kun tiesi matkan pian loppuvan. Reitin loppupäässä oli ylämäkiä, jotka vähän vauhtiani laskivat. Eläintarhan kentän kupeessa sain myös todella loistavaa kannustusta. 


Maalisssa kello pysähtyi aikaan 22:04, joka on tasan sama kuin viime vuonna juoksemani. Olen erittäin tyytyväinen juoksuuni. Siitä ja koko tapahtumasta jäi hyvä fiilis.  

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Raskaat jalat Suijankoskella

Hyvin tarkenee huhtikuussa

Osallistuin viime torstaina Suijankoskenjuoksuun, jossa matkana oli 6,2 kilometriä. Reitti oli pääosin kovapintaista hiekkatietä, mutta viimeiset kaksi kilometriä sai painaa asvaltilla. Lämpömittari huiteli yli 20 asteessa. Eipähän tarvinnut lähtöviivalla ainakaan palella.

Saulin puolimaratonista oli kulunut vasta kymmenen päivää, ja luulen, että se painoi minulla vielä kropassa. Tai ainakin haluan uskoa niin. Juoksu ei nimittäin kulkenut yhtään. Alusta asti oli raskasta, ja jaksoin puuskuttaa eteenpäin vain sillä, että juostava matka oli lyhyt. Kymppiä ei sentään tarvinnut kärsiä.

Ensimmäisten kilometrien aikana tuntui, että reisissä ei ole yhtään voimaa ja jalat suorastaan pettävät alta. Todella kummallinen tunne. Vauhti pysyi silti mukavan tasaisesti 4.30-tuntumassa.

Loppuaikani 27:10 jää 19 sekuntia viime vuoden tuloksestani sekä 46 sekuntia omasta reittiennätyksestäni. Ihan hyvä vauhti kuitenkin omiin tuntemuksiin nähden.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall