tiistai 6. marraskuuta 2018

Tanssitytöstä juoksijaksi

Estradilla kevätnäytöksessä
Kotikylällämme aloitti uusi tanssikoulu, kun olin 9-vuotias. Siitä alkoi seitsemän vuotta kestänyt modernin jazztanssin harrastukseni. Pidin tunneista ja tanssimisesta todella paljon. Mieleen ovat jääneet tanko- ja keskilattiatyöskentelyt, loikat ja hypyt salin poikki sekä tiestysti venyttelyt. Harrastus loppui yhdeksännen luokan keväällä, jolloin koin, etten saanut tunneilta tarpeeksi vastinetta. Suurin osa ajasta tuntui menevän joulu- tai kevätnäytöksen harjoitteluun. Lisäksi opettaja oli usein sairaana. Tanssitausta näkyy minussa yhä: kotona pyörähtelen mielelläni piruetteja, ja venyttely on rutiinia. Juoksun koordinaatioharjoituksissa ojennan automaattisesti nilkat, vaikka monissa liikkeissä niin ei pitäisi nimenomaan tehdä. Tanssitunnille olisi kyllä kiva joskus taas päästä!

Lukioiässä tanssin tilalle tuli aerobic. Mitä enemmän tunneilla hypittiin sitä parempi. Vuoden ajan olin mukana kilpa-aerobic-ryhmässä, ja niistä treeneistä nautin. Harmillisesti opettajamme muutti toiselle paikkakunnalle, eikä uutta, vastaavaa ryhmää perustettu. Ryhmäaerobic kuitenkin jatkui vielä opiskeluvuosien alussa.

Juoksulenkkejä olen tehnyt epäsäännöllisesti yläaste- ja lukioaikoina. Vanhempieni mukana osallistuin joskus joihinkin hölkkäkisoihin. Säännöllinen harrastuksesta tuli vasta opiskelujen jälkeen. Mieheni kanssa treenasimme yhdessä ja osallistuimme ensimmäiselle puolimaratonille vuonna 2004. Olin tuolloin 26-vuotias.

Juoksuharrastus jäi tauolle lasten saamisen jälkeen. Vaunulenkkejä tuli tehtyä päivittäin, ja lasten kanssa ulkoiltua, mutta hyvää juoksufiilistä en onnistunut löytämään. Aloitin kyllä monta kertaa, mutta innostus ei kestänyt pitkään.

Todellinen kipinä juoksuun syttyi vuonna 2011, kun muutimme uudelle paikkakunnalle. Talvi oli hyväluminen, ja laduille oli helppo päästä. Hiihdin paljon, ja kun lumet keväällä sulivat, vaihtuivat monot helposti lenkkareihin. Ja sillä tiellä ollaan.

Tähän kirjoitukseen minut innosti Candy on the Runin Karoliina.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Haaga Run - vauhtia etsimässä


Lähdin lauantaina etsimään kateissa olevaa juoksuvauhtiani Helsingistä. Haaga Run tarjosi tasaista viiden ja kymmenen kilometrin matkaa. Ajattelin vauhtini löytyvän helpommin lyhyemmältä.

Runner's High'n ja FC Pohun yhteistyössä järjestämä Haaga Run kilpailtiin nyt toista kertaa. Kilpailunumerot haettiin Lassilan liikuntapuistosta, jossa oli myös maali. Lähtö sen sijaan tapahtui Runar Schildin puistosta, noin 700 metrin päässä maalialueelta.



Lähdimme kaikki 130 osallistujaa yhtä aikaa matkaan. Reitti eteni pääosin asfaltilla. Viimeinen kilometri oli hiekkapohjaa. Oma juoksuni tuntui taas alusta lähtien jotenkin raskaalta. Lennokkuus oli kaukana, ja juoksu melkoisen väkinäistä. Ensimmäinen kilometri taittui aikaan 4.30, ja sillä tahdilla painelin melko tasaisesti loputkin neljä. Matka alkoi lopussa jo painaa. En olisi pystynyt juoksemaan kovempaa, enkä toisaalta tuolla tahdilla yhtään pidempäänkään. Viisi kilometriä oli siis tänään juuri sopiva matka.


Loppuaikani viiden kilmetrin matkalla oli 22:30. Hieno aika, mutta kovempaakin olen päässyt. Peruslenkit kulkevat tällä hetkellä oikein  kivasti. Se juoksun lennokkuus kun vielä jostain löytyisi.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Juoksijan valinnat

Hidas aamu vai ylös, ulos ja lenkille?
Vaikka aamuihminen olenkin, en silti mielelläni lähde lenkille heti herättyäni. Kroppa ei vain ole vielä vertynyt. Yöunistani en myöskään ole valmis juoksulenkkien vuoksi tinkimään.

Musa korvissa vai ilman?
Kuuntelen lenkillä mieluiten omia ajatuksiani ja luonnon ääniä. Olen kerran yrittänyt sunnuntaipitkiksellä kuunnella äänikirjaa, mutta liikenteen melu häiritsi kuulemista. Pitäisi joskus kokeilla paremmilla kuulokkeilla.

Yksin vai kaverin kanssa?
Yksin tai miehen kanssa kaksin. Ryhmälenkkejä on meillä päin harvoin tarjolla. Lisäksi olen kokenut, että ryhmälenkeillä juostaan usein omaan pk-vauhtiini nähden liian kovaa.

Juoksu vai pyöräily?
Arvaa! :)

Sali vai ryhmäliikunta?
En ole koskaan innostunut salilla käymisestä. Ryhmäliikuntatunneille osallistuminenkin on viime vuosina ollut vähäistä. Nuorempana kävin ahkerasti aerobicissa.

Tiukka ruokavalio vai fiiliksen mukaan?
En noudata mitään tiukkaa ruokavaliota, mutta pyrin kyllä syömään säännöllisesti ja mahdollisimman terveellisesti. Myös herkkuhetket mahtuvat hyvin viikkooni.


Meal prepping vai suoraan pannulta?
Tietysti sitä mieluiten söisi aina suoraan pannulta, mutta aikaa ja työtä säästääkseni valmistan kyllä useimmiten kerralla ison vuoallisen ruokaa ja sitä syödään useampana päivänä.

Lisäravinteet vai ilman?
Monipuolinen ruoka ja d-vitamiinit saavat riittää.

Palautusjuoma vai banaani?
Palautusjuomia tulee nautittua melko harvoin.

Kahvakuula vai käsipainot?
Kävin vuoden verran kahvakuulatunneilla, mutta en oikein oppinut niistä nauttimaan.

Vatsat vai punnerrukset?
Heikossa hapessa molemmat!

Burpeet vai askelkyykkyhypyt?
Ihanan kamala yleiskuntoliike.

Venyttely vai foam roller?
Venyttely on minulle rutiinia. Enää en tosin taivu spagaatteihin kuten nuorempana.

Protskupatukka vai protskujuoma?
Mieluummin nestemäisenä, mutta sitäkin harvemmin.

Hyvä fiilis vai tulokset?
Hyvä fiilis - ehdottomasti! Ei tämä juoksuharrastus olisi mielekästä, jos perustekemisestä ei nauttisi. Tuloksia toki tavoittelen, mutta niiden saavuttaminen toimii vain kirsikkana kakun päällä.

Tämä This or that - treeniversio on täytetty myös Matkalla maratonille - ja Kaksi yhden hinnalla -blogeissa.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kalkkisten kympillä



Suomessa järjestetään upeita kylähölkkiä. Yksi niistä on Kalkkisten Kymppi Asikkalan kunnassa. Kauniit maalaismaisemat, hyvät järjestelyt ja iloiset ihmiset tekivät tästä tapahtumasta hienon kokemuksen.

Paikalla oli mukava määrä hyväntuulisia osallistujia. Käytössä olivat vanhan ajan kankaiset numerolaput, joihin oli lisätty ajanottosiru. Alkupuheenvuorossa viitattiin tulevan reitin haasteisiin kertomalla, ettei niitä ylämäkiä sitten enää juoksun jälkeen muista ja että juoksun aikana tärkeintä on muistaa hengittää. Lämmittely suoritettiin ajankohtaisesti Cheekin Tulin voittamaan -kappaleen tahdissa.



Kahdeltatoista säntäsimme kaikki osallistujat yhtä aikaa matkaan. Alkupätkän kapeus hillitsi sopivasti suurimpia menohaluja, mutta melko pian pääsin etenemään omaa, hyvää vauhtiani. Ensimmäiset kolme kilometriä tuntuivat raskailta. Juoksu oli kankeaa, ja alustakin haastava. Reitti kulki sorateitä, pieniä metsäpolkuja ja pellon reunamilla kiemurtelevia kärrypolkuja pitkin. Asfalttia ei ollut kuin pieni pätkä reitin loppupuolella. Ja niitä alkupuheenvuorossa mainittuja mäkiä riitti. Oli pieniä kumpuja ja sitten niitä jyrkempiä nousuja. Ylämäkeä seurasi totta kai alamäki, mutta eivät ne jyrkimmät alamäet sen helpompia olleet juosta.

Oma juoksuni tuntui paranevan matkan edetessä. Kuuden kilometrin kieppeillä minut ohitti nainen, jonka vauhtiin pääsin kivasti mukaan. Hänelle kiitos siitä, että jaksoin lopussakin tsempata ylämäissä. Sillä pitihän se vähän yrittää sijoituksesta kisailla. Hän juoksi muutaman metrin edelläni ja etenkin ylämäissä hieman kasvatti eroa. Minä sain vastaavasti alamäissä kirittyä raon umpeen. Matka ei tuntunutkaan enää ylivoimaiselta, vaan kilometrit täyttyivät yllättävän nopeasti. Reitin varrella oli myös todella hienosti kannustusta, mikä aina ilahduttaa ja tuo lisätsemppiä. Iso kiitos kannustajille siitä!



Puolitoista kilometriä ennen maalia käännyttiin hetkeksi asfaltille ja siinä joku mies huusi, että nyt kisataan kolmossijasta. Vauhti lisääntyi välittömästi meillä molemmilla. Edelläni juossut nainen sai heti minusta muutaman metrin irtioton. Päätin silti taistella loppuun asti ja ilokseni huomasin, että ero alkoi supistua. Saatuani hänet kiinni päätin heti yrittää ratkaisua ja pistin kaiken peliin. Viimeiset viisisataa metriä puuskutin täysillä menemään ja kiilasin itseni palkintopallille. Maalissa totesin, että alkujuonnon nainen oli oikeassa: reitin mäet olivat jo unohtuneet ja mielen oli vallannut voittajafiilis.

Oma mittarini näytti reitin pituudeksi 10,7 kilometriä. Loppuaikani oli 53:53, mikä tekee keskitahdiksi 5.01 min./km. Ajan perusteella en osaa yhtään sanoa, kulkiko juoksu hyvin vai ei. En usko, että olisin nopealla reitilläkään huippuvauhteja painellut, mutta tyytyväinen suoritukseeni olen. Etenkin siihen, että juoksu parani koko ajan, enkä luovuttanut lopun ylämäissä. Loppukiri oli myös huikea.


Juoksun jälkeen kävin suihkussa ja nautin järjestäjän tarjoaman herkullisen lohikeiton. Päivän kruunasi nousu palkintopallille. Ei sitä joka kerta palkintopallilla maailmanmestarin kanssa kätellä. Sain aivan ihastuttavan auringonkukista tehdyn kukkakimpun ja lähialueen tuottajien herkkukorin.

Voin lämpimästi suositella tätä hyvän mielen tapahtumaa kaikille lenkkeilystä ja kuntoilusta innostuneille.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

HHM 2018: I did it!


Juoksukoneistossani on ilmeisesti vain kaksi vaihdetta: on ja off. Voin samassa hetkessä juosta puolimaratonin kevyesti uusiin ennätyslukemiin tai sitten hyytyä täysin jo alkumetreillä. Ikinä ei etukäteen tiedä, kumpi vaihde tänään naksahtaa päälle. Viidennestä Helsinki Half Marathonistani tuli viime vuoden tapaan selviytymistaistelu.

Hain paikkani lähtöviivalta 1.40-jänisten edestä. Heitähän minun piti juosta karkuun. Ensimmäisen kilometrin siinä onnistuinkin, mutta sen jälkeen jäin jo jänisporukan jalkoihin. Juoksin heidän mukanaan seuraavat neljä kilometriä, vaikka se ajoittain melko haastavaa ahtaissa kaarroksissa ja tienpätkissä olikin. Oma kelloni näytti aivan ihmeellisiä väliaikoja, mutta järjestäjien kilometritolppien mukaan etenin koko ajan hitusen ennätysaikoja hitaammalla vauhdilla. Jänis huuteli, miltä juoksu tuntuu. - Hyvältä, muut vastasivat kuorossa. - Pelottavan raskaalta, ajattelin minä. Aloin pudota ryhmän vauhdista ja jo viiden kilmetrin jälkeen kanttasin täysin. Vauhdit hiipuivat, samoin juoksuinto. Jäljellä oleva matka alkoi tuntua todella pitkältä. Suunnittelin keskeyttäväni seuraavalla juomapisteellä, mikä varmasti olisi ollut järkevintä, mutta toisaalta halusin päästä nauttimaan maalialueen tunnelmasta ja hienosta tapahtumamitalista.


En muista loppumatkasta juuri mitään. En osaa kertoa, millainen reitti oli, oliko siellä kannustajia tai paistoiko aurinko. Tavoitteenani oli tsempata aina seuraavalle juomapistelle hyvävoimaisten juoksijoiden liihotellessa kevyesti ohitseni. Sen muistan, että jano minulla oli. Join juomapisteellä kolme mukillista ja silti ennen seuraavaa juomapistettä kaipasin jo lisää. Ja mäkiäkin loppumatkasta ilmeisesti oli. Yhdessä pistin ainakin kävelyksi.

Viimeisellä kahdella kilometrillä sain jostain oudon virtapiikin ja pystyin ilokseni juoksusta nauttimaan. Hitusen ennen maalia takaani alkoi kuulua Poppiksen luotsaaman 1.55-jänisryhmän iloisia ääniä. Hänen kannustuksesta intouduin itsekin huimaan loppukiriin.

Matkalla mietin, onko tässä mitään järkeä. Pitäisikö vain siirtyä höntsäjuoksijaksi. Loppuajan 1:54 olisi voinut saavuttaa järkevämmälläkin juoksulla. Nautin kuitenkin todella paljon tavoitteellisesta harjoittelusta ja onnistuneista kovista juoksuista, joten ihan vielä en tahtia tietoisesti hidasta. Ja täytyyhän sitä aina välillä epäonnistua, jotta voitot tuntuvat taas makeammilta.

Maalissa matkan rasitukset unohtuivat nopeasti, ja oli mahtavaa päästä puimaan omaa suoritusta tuttujen juoksijoiden kanssa. Oli kiva tavata maalialueella vanha riparikaverikin.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall