torstai 29. heinäkuuta 2021

Hikinen Iitti-hölkkä

Sääennuste lupaili vielä viime viikolla auringonpaistetta ja hellelukemia Iitti-hölkkäillalle. Alkuviikosta ennusteessa väläyteltiin ukkosta ja kovia sateita. Lopulta sää oli onneksi todella suotuisa, sillä taivas oli pilvinen ja mittari näytti 20 plusastetta. Hyvä oli lähteä yhdeksättä kertaa tuttua maalaisreittiä kiertämään.

Iitti-hölkän 10 kilometrin reitistä suurin osa edetään hiekkateillä. Alussa ja lopussa pääsee painamaan pari kilometriä asvaltilla. Edellisenä päivänä helteessä tekemäni verryttelylenkki ei ollut kulkenut ollenkaan. Askel oli todella vetämätön. Sen perusteella minulla ei ollut suuria odotuksia illan kilpailuun.

Punainen naama ja läpimärkä paita todisteena kympin urakasta.

Kilpailuni lähti liikkeelle ihan mukavasti. Meno ei ollut kaikkein lennokkainta, mutta ei onneksi vetämätöntäkään. Alun asvaltilla ja terveyskeskuksen alamäessä oli helppoa kolme ensimmäistä kilometriä taittaa. Sen jälkeen tahti vakiintui 4.50:een, kunnes vasta viimeisellä raviratakierroksella sain vauhtia jälleen nostettua. 

Kymmenen kilometrin matka tuntui oikein sopivalta, eivätkä kilometrit olleet pitkiä. Siinä mielessä oikein mukava juoksu. Kello olisi toki voinut olla hitusen myötämielisempi. Maalissa oli mukava pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia muiden osallistujien kanssa.

Loppuaikani oli 47:31, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.44 min./km. Aika oli hyvää keskikastia, sillä Iitti-hölkässä juoksemani ajat ovat vuosien saatossa kovasti vaihdelleet. 2019 painelin juoksututtuni peesissä ennätysaikaan 45:38. Hitain suoritukseni, 49:44, kellotettiin viime vuonna. Tulevina viikkoina yritän löytää kadonnutta vauhtiani, ja seuraavia kisoja suunnittelen syyskuulle. Toivottavasti koronatilanne syksyn kisat mahdollistaa.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Hämeenlinnan Linnahölkkä

Osallistuin perjantaina Hämeenlinnassa järjestettyyn Linnahölkkään, jossa matkana oli virallisesti mitattu 10 kilometriä. Lähtö tapahtui iltaseitsemältä Loimua Areenan edestä, ja osallistujia oli noin 80.

Juoksu kulki Hämeen linnan vieritse. Arkistokuva (tapahtumapäivänä taivas oli pilvetön).

En ole sopeutunut juoksemaan lämpimässä säässä, vaikka hellekelejä on tänä kesänä riittänyt jo usean viikon ajan. Kisapäivänäkin mittari näytti 26 plusastetta. Oma kunto oli arvoitus myös sen takia, että kisaamaan ei ole päässyt tavallisten vuosien tapaan. Lähdin silti luottavaisena matkaan, sillä hyvää treeniä alla kuitenkin oli. 

Kilpailuni lähti liikkeelle ihan mukavasti, ja nautiskelin kauniista maisemista. Reitti kulki Vanajan rantateitä, ja matkan varrella ohitettiin mm. Hämeen linna. Alussa ja lopussa oli noin 1,5 kilometrin verran asvalttia, muutoin paineltiin pitkälti hiekkapohjalla. Rantareittiä reunustavat puut tarjosivat mukavasti varjoa. 

Aurinko porottaa ja taivas on pilvetön.

Juoksuvauhtini oli tasaisesti hidastuva: alun 4.35-lukemat nousivat aina viidellä sekunnilla parin kilometrin välein. Puolivälissä aloin saavuttaa edelläni juossutta naista, mikä toi hetkeksi mukavaa lisäbuustia. Sen jälkeen taivalsinkin taas yksin. Kilometrimerkintöjä en matkan varrella huomannut, enkä seurannut niitä kellostanikaan. Loppumatkasta sain kokea mieluisan yllätyksen, kun kuvittelin kellon piippaavan seitsemän kilometrin täyttymisen merkiksi. Hämmentyneenä vilkaisin näyttöä uudelleen ja tajusin kilometrejä olevan takana jo kahdeksan! Siitäkös innostuin kiristämään vauhtia ja juoksin viimeisen kilometrin aikaan 4.15. Olisikohan ollut varaa kiristää jo aiemmin, kun lopussa kiri irtosi noin hyvin?

Maalissa olin ajassa 46:37, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.40 min./km. Olen juoksuuni ja tulokseeni oikein tyytyväinen. Matalammilla lämpötiloilla ja asvaltilla ajasta saanee vielä nipistettyä pois.

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Kolmososuudella Kymijokiviestissä

Avasin kesän kilpailukauteni juoksemalla kolmososuuden Kymijokiviestissä. Koska ilma oli lämmin, eikä minulla ollut tuoreita kilpailuja alla, päätin lähteä maltilla matkaan. Koko joukkueen suoritusta ei uskaltanut riskeerata liian optimistisella säntäilyllä.

9-osuuksinen Kymijokiviesti juostiin Kotkasta Kouvolaan, ja osuuksien pituudet vaihtelivat kahdesta kilometristä kahteentoista. Yhteensä matkaa kertyi 66 kilometriä. Reitti myötäili nimensä mukaisesti Kymijoen vartta. Tänä vuonna kilpailijoilla ei ollut gps:ää mukanaan, mutta vaihtopisteiden väliaikoja pystyi seuraamaan reaaliaikaisesti. 

Joukkueeni kaksi ensimmäistä viestinviejää viilettivät huikeaa vauhtia, joten pääsin omalle osuudelleni kärkipäässä. Osallistujien väliset erot olivat kasvaneet jo tässä vaiheessa sen verran suuriksi, että sain taivaltaa lähes koko osuuteni ypöyksin. Starttasin samaan aikaan paikallisen urheiluseuran edustajan kanssa, mutta hänen vauhtiinsa en kyennyt. Loppumatkasta minut ohitti yksi joukkue. 

Olin toivonut itselleni 6-7 kilometrin mittaista osuutta, mutta päädyin lopulta kilpailun pisimmälle, lähes 12 kilometrin, matkalle. Puolet osuudesta oli asvalttia, puolet hyväpintaista hiekkatietä. Loivaa kumpuilua reitillä oli jonkin verran. Juomapiste tuli vastaan seitsemässä kilometrissä, mutta olisin kaivannut sitä jo huomattavasti aiemmin. Olinkin hitusen kateellinen niille joukkueille, joilla pyöräili huoltaja koko ajan rinnalla. 

Juoksuni kulki kilometri kerrallaan ilman sen kummempia tuntemuksia. Aika tylsäähän se oli yksin juosta, mutta numerolappu rinnassa antoi tarvittavaa buustia. Vauhtini oli normaalia kympin kisavauhtia selvästi hitaampaa, joten kovin hengästyttävää menoni ei ollut. Kovempaakaan en kuitenkaan kyennyt. Kuntoni ei selvästikään ollut ihan kohdillaan kesän avauskilpailussani. Yleensä lähden kympin kisaan reippaalla vauhdilla ja pystyn silti pitämään vauhtia yllä hengästyneenä. Nyt matka painoi lopussa niin paljon, etten saanut aikaan edes minkäänlaista loppukiriä. Viimeiset kaksi kilometriä olivatkin kaikista hitaimmat. Koko matkan keskitahdiksi muodostui 4:47 min./km. Olin silti tyytyväinen, että sain lähetettyä seuraavan viestinviejämme matkaan etukäteen arvioimassani ajassa.

Reitti myötäili Kymijokea

Oman juoksuni jälkeen pääsin kunnolla nauttimaan viestijuoksun tunnelmasta. Kannustin muita juoksijoita jopa niin innoissani, että eräskin mies hämmentyneenä huikkasi olevansa vasta alkuverkalla. Tällainen viestijuoksutapahtuma olisi vieläkin kivempi, jos joukkueiden kaikki viestinviejät juoksisivat samaa, lyhyttä kierrosta. Tällöin kannustusta olisi reitin varrella enemmän, eikä matkaa tarvitsisi taittaa yksin. 

Meidän joukkueemme oli naisten sarjassa reilussa johdossa neljän osuuden jälkeen, mutta harmillisesti viides viestinviejämme harhautui reitiltä. Neljän kilometrin lisälenkki tiputti meidät kauas kärjestä. Tunnelma latistui hetkellisesti, mutta todella hienosti loput juoksijamme tsemppasivat ja napsivat lopuilla osuuksilla selkiä niin paljon kuin pystyivät. 

Kymijokiviesti oli todella mukava tapahtuma, ja olen iloinen, että pääsin avaamaan kesän kilpailukauteni huippujoukkueessamme.

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Testijuoksu jäniksen peesissä

Olen monesti haaveillut jäniksen hyödyntämisestä kilpailujuoksuissani. Vauhdista ei tarvitsisi itse huolehtia, voisi vain roikkua rennosti mukana. Eilen pääsin vihdoin testaamaan "rentoa roikkumista", kun juoksututtavani tarjoutui jäniksen rooliin viiden kilometrin testijuoksussani. 

Jänisjuoksun huono puoli on se, että juoksuvauhti pitää päättää etukäteen. Yleensähän lähden matkaan sopivalta tuntuvaa vauhtia, enkä pyri väkisin pysymään tietyssä tahdissa. Jänisjuoksu sopiikin varmasti parhaiten sellaisiin tilanteisiin, joissa oman kuntotasonsa tietää melko tarkasti. Itse päätin ottaa pienoisen riskin ja lähdin tavoittelemaan viime kevään ennätystäni 21:17. Pyysin jänikseltä 1.42-kierroksia, mikä tarkoittaa 4.15 min./km -tahtia. 


Alkuverkassa sykkeet olivat normaalia korkeammat ja avausvedot hengästyttivät kummallisen paljon. Liekö jännitys vaikuttanut, vai sattuiko vain kankea päivä. Toisaalta alkuverryttelyn aikaiset tuntemukset eivät ole ennenkään ennustaneet tulevaa suoritustani. 

Jäniksen perässä oli todellakin helppoa juosta. Tuijotin pelkästään edessä kiitävää selkää, enkä vilkuillut kelloani kertaakaan. Kierroksissa yritin jotenkin pysyä ajan tasalla. Jänis hoiti hommansa kellontarkasti. Harmi vain, etten ihan jaksanut pysyä mukana tilaamassani vauhdissa. Kolmessa kilometrissä olin jo valmis luovuttamaan, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, miten ihmeessä taistelin vielä viimeiset viisi kierrosta. Jänis jarrutteli tuulisella etusuoralla, jotta saisin hänet kiinni ja pyrki sen jälkeen hivuttamaan vauhtia taas ylöspäin. Ilman jänistä en varmastikaan olisi jaksanut tsempata loppuun asti, vaikka en mielelläni kisoja keskeytäkään. 


Maalissa vilkaisin ensimmäistä kertaa kelloani, joka näytti aikaa 21:31. Alkuun olin tulokseeni pettynyt, mutta pian tajusin, etten jäänyt ennätyksestäni kuin 14 sekuntia. Keskitahdiksi muodostui 4:18 min./km. Viime vuonna olin juossut nousujohteisesti koko alkutalven, nyt olen nostanut juoksukuntoani hiihtopainotteisen kauden jäljiltä vasta kuukauden. 

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Kesäkuntoon 2021 ja muita juoksukuulumisia

Juoksimme eilen viikon pitkää lenkkiä kolme juoksijan porukassa. 17 asteessa tarkeni hyvin sortseissa ja t-paidassa. Yhtään lämpimämpiä juoksukelejä en oikeastaan edes kaipaa. Lenkin loppupuolella vastaamme pyöräili nuori mies, joka huikkasi meille "kesäkuntoon 2021 - projektista". Kyllä, kyllä, nyökyttelimme - hyvää kesäkuntoa tässä toki tavoitellaan. Kesäkunto-projekti mielletään usein kuitenkin lyhytjänteiseksi bikinivartalon tavoitteluksi, jossa liikunta ja ruokavalion muutos harvoin jäävät pysyviksi. Siksi noudatankin ennemmin "kunnossa kaiken ikää" -projektia.  En harrasta liikuntaa ulkonäköni vuoksi. Juoksen, koska nautin siitä ja saan siitä positiivista virtaa - niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Viime viikolla avasimme perheeni kanssa beach volley -kauden. Olipa todella kivaa päästä pitkästä aikaa pelaamaan. Edellisen kerran olen palloa pompotellut marraskuun lopulla aikuisten pallokoulussa. Tauko näkyi selvästi tekemisessäni: vastaanottamani pallot nousivat ihan muualle kuin passarille, ja harvat iskulyöntiyritykseni pysähtyivät verkkoon. Hauskaa minulla silti oli ja nautin pelaamisesta koko perheen kesken. Lentopalloa pidän myös hyvänä hyötyliikuntana juoksuharjoittelun ohessa. 

Erinomaista hyötyliikuntaa kertyi myös luontoretkeilystä. Kipusin ihailemaan maisemia 60 metrin korkeuteen Kymijoen pinnasta kohoavalle Hiidenvuorelle. Komeat oli näkymät.

Lauantaina seurasin Pyhtäällä järjestettyjä maantiejuoksun SM-kilpailuja. Paikan päällä en tietenkään voinut olla, mutta live-tuloksista jännitin aikoja ja sijoituksia. Naisten puolimaratonin voitti eilen 48 vuotta täyttänyt Laura Manninen ajalla 1:16:33. Suomen Urheiluliiton sivuilla julkaistussa haastattelussa Laura kertoo nauttivansa juoksuharjoittelusta. Kilpailut tuovat oman höysteensä tekemiseen, mutta hän ei oikeastaan harjoittele kilpailuja varten. Itse olen Lauran kanssa samoilla linjoilla. Nautin monipuolisesta harjoittelusta, ja parasta on, kun juoksu peruslenkeillä kulkee. Itse tähtään kyllä vielä kilpailuihinkin ja tavoittelen niistä hyviä tuloksia, mutta ennen kaikkea kilpailutapahtumat ovat mukava lisä harrastukseen. Kilpailuihin kannattaa osallistua jo pelkästään hyvän tunnelman vuoksi.

Viime viikolla mittariini kertyi 52,7 harjoituskilometriä. Se on minulle hyvä määrä. Havaitsin, että 5.20 min./km on tällä hetkellä hyvä tahti reippaalle lenkille. Juoksu tuntuu rennolta, eikä vauhdin eteen tarvitse vielä tehdä paljoakaan töitä. Mukavaa vaihtelua toivat myös sekä ylä- että alamäkeen tehdyt 20 sekunnin vedot. 

Leskenlehdet, sinivuokot ja sitruunaperhoset ilahduttavat keväistä luonnossa liikkujaa. Nautinnollisia liikuntahetkiä!

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall