maanantai 13. syyskuuta 2021

Nautiskellen Lasse Virén Hölkässä

Olipa ilo olla mukana Lasse Virén Hölkässä Myrskylässä. Tapahtuma oli hienosti järjestetty, ja oma juoksukin kulki erinomaisesti. Kellotin toiseksi parhaimman aikani Lassella.

Tänä vuonna sää oli poikkeuksellisesti sateinen, mutta ilma oli onneksi lämmin. Juoksun aikana tihutti hentoisesti, ja sade yltyi vasta viimeisen kilometrini aikana. Juuri maaliin päästyäni sade ryöpsähti hetkellisesti melko kovaksi. 

Olin Lassen hölkässä mukana kahdeksatta kertaa. Silti alkupätkän mäkisyys yllätti. Juoksu lähti onneksi hyvin liikkeelle, joten ylämäetkään eivät sinällään tuntuneet pahalta. Mutta kyllä niiden jälkeen aina hetki meni, että sai juoksurytmin taas nostettua entiseen. Vertailin viiden viimeisen Lassen hölkän tuloksiani ja havaitsin, että tänä vuonna viisi ensimmäistä kilometriä kulkivat kaikista hitaimmin. Eroa parhaimpaan aikaani kertyi lähes minuutti. En osaa sanoa, mistä hidas alkuvauhtini johtui, sillä en lähtenyt matkaan mitenkään varmistellen. Alamäetkin painelin jarruttelematta. Ehkä ikä kangistaa.

Rauhallinen alkutahti osoittautui kuitenkin toimivaksi, sillä minulla riitti hyvin voimia loppun saakka. Lopun hiekkatiepätkälläkin meno tuntui vahvalta, ja nautin todella paljon vetävästä askeleestani. Vauhdin eteen ei tarvinnut tehdä töitä, ja kilometrit täyttyivät nopsaan. Jälkikäteen mietin, etten ollut edes lopussa kovinkaan hengästynyt. Yleensä puuskutan viimeisillä kilometreillä todella paljon ja taistelen jaksaakseni aina seuraavalle lyhtypylväälle. Varaa olisi ehkä ollut kiristää, mutta toisaalta pääsin hyvään tulokseen nautinnollisemmallakin tahdilla. 

Loppuaikani 10,3 kilometrin mäkisellä reitillä oli 47:41, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.38 min./km. Reittiennätykseni, 46:56, olen juossut viisi vuotta sitten. Sijoituin naisten sarjassa kuudenneksi ja sain palkinnoksi hienon tapahtumapaidan lisäksi upean tuotekassin.

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Piristystä Pentin hölkästä

Osallistuin viime perjantaina Elimäellä järjestettyyn Pentin hölkkään. Matkana aikuisilla oli rapsakat 4,2 kilometriä. Sää oli vielä sortseille sopiva: +11 astetta, ja sadepilvetkin kiersivät sopivasti kisa-alueen.

Jännitin juoksuani etukäteen melko paljon, sillä lenkkini eivät ole viime aikoina oikein kulkeneet. Hengitys on paikoin tuntunut jopa ahdistavalta, ja sykkeet nousseet pienestäkin mäennyppylästä. Vedoissa viiden minuutin kilometritahti on tuntunut työläältä pitää yllä. Asettauduin silti lähtöviivalla rohkeasti pienen osallistujajoukkomme etupäähän ja säntäsin matkaan reippaalla alkukiihdytyksellä. Kilpailu lähti oikein vetävästi liikkeelle.

Ensimmäinen kilometri asvaltilla kulki aikaan 4.15. Sen jälkeisellä hiekkatieosuudella tahti vähän tippui, mutta juoksu tuntui muutoin oikein hyvältä. Kilometrit täyttyivät nopeaan. Pian olinkin jo takaisin alun asvaltilla, ja edessä oli kilometrin raastava loppusuora. Perjantaina sekään ei tuntunut liian pitkältä.

Maalissa pysäytin kelloni aikaan 18:22, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.19 min./km. Aika jää melko paljon viime vuoden hurjasta tahdistani, mutta silloin pääsinkin juoksemaan hyvässä peesissä. Nyt taivalsin koko matkan yksinäni ja vastatuulikin puhalteli navakasti toisella ja neljännellä kilometrillä. Joka tapauksessa olen juoksuuni ja tuntemuksiini erittäin tyytyväinen. Ehkäpä tämä kovavauhtinen harjoitus avasi hiukan tukossa ollutta juoksukoneistoani.

Toivon todella, että kilpailuja pystytään jatkossa taas normaalisti järjestämään. Uskon, että kisojen ahkera kiertäminen on osaltaan pitänyt kovinta kilpailuvauhtiani yllä. Kilpailujännitys pysyy myös paremmin aisoissa, kun odotukset eivät kohdistu vain muutamiin harvoihin tapahtumiin. Ennen kaikkea tämäkin kilpailu piristi todella paljon mieltäni ja juoksuaskeltani.

torstai 29. heinäkuuta 2021

Hikinen Iitti-hölkkä

Sääennuste lupaili vielä viime viikolla auringonpaistetta ja hellelukemia Iitti-hölkkäillalle. Alkuviikosta ennusteessa väläyteltiin ukkosta ja kovia sateita. Lopulta sää oli onneksi todella suotuisa, sillä taivas oli pilvinen ja mittari näytti 20 plusastetta. Hyvä oli lähteä yhdeksättä kertaa tuttua maalaisreittiä kiertämään.

Iitti-hölkän 10 kilometrin reitistä suurin osa edetään hiekkateillä. Alussa ja lopussa pääsee painamaan pari kilometriä asvaltilla. Edellisenä päivänä helteessä tekemäni verryttelylenkki ei ollut kulkenut ollenkaan. Askel oli todella vetämätön. Sen perusteella minulla ei ollut suuria odotuksia illan kilpailuun.

Punainen naama ja läpimärkä paita todisteena kympin urakasta.

Kilpailuni lähti liikkeelle ihan mukavasti. Meno ei ollut kaikkein lennokkainta, mutta ei onneksi vetämätöntäkään. Alun asvaltilla ja terveyskeskuksen alamäessä oli helppoa kolme ensimmäistä kilometriä taittaa. Sen jälkeen tahti vakiintui 4.50:een, kunnes vasta viimeisellä raviratakierroksella sain vauhtia jälleen nostettua. 

Kymmenen kilometrin matka tuntui oikein sopivalta, eivätkä kilometrit olleet pitkiä. Siinä mielessä oikein mukava juoksu. Kello olisi toki voinut olla hitusen myötämielisempi. Maalissa oli mukava pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia muiden osallistujien kanssa.

Loppuaikani oli 47:31, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.44 min./km. Aika oli hyvää keskikastia, sillä Iitti-hölkässä juoksemani ajat ovat vuosien saatossa kovasti vaihdelleet. 2019 painelin juoksututtuni peesissä ennätysaikaan 45:38. Hitain suoritukseni, 49:44, kellotettiin viime vuonna. Tulevina viikkoina yritän löytää kadonnutta vauhtiani, ja seuraavia kisoja suunnittelen syyskuulle. Toivottavasti koronatilanne syksyn kisat mahdollistaa.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Hämeenlinnan Linnahölkkä

Osallistuin perjantaina Hämeenlinnassa järjestettyyn Linnahölkkään, jossa matkana oli virallisesti mitattu 10 kilometriä. Lähtö tapahtui iltaseitsemältä Loimua Areenan edestä, ja osallistujia oli noin 80.

Juoksu kulki Hämeen linnan vieritse. Arkistokuva (tapahtumapäivänä taivas oli pilvetön).

En ole sopeutunut juoksemaan lämpimässä säässä, vaikka hellekelejä on tänä kesänä riittänyt jo usean viikon ajan. Kisapäivänäkin mittari näytti 26 plusastetta. Oma kunto oli arvoitus myös sen takia, että kisaamaan ei ole päässyt tavallisten vuosien tapaan. Lähdin silti luottavaisena matkaan, sillä hyvää treeniä alla kuitenkin oli. 

Kilpailuni lähti liikkeelle ihan mukavasti, ja nautiskelin kauniista maisemista. Reitti kulki Vanajan rantateitä, ja matkan varrella ohitettiin mm. Hämeen linna. Alussa ja lopussa oli noin 1,5 kilometrin verran asvalttia, muutoin paineltiin pitkälti hiekkapohjalla. Rantareittiä reunustavat puut tarjosivat mukavasti varjoa. 

Aurinko porottaa ja taivas on pilvetön.

Juoksuvauhtini oli tasaisesti hidastuva: alun 4.35-lukemat nousivat aina viidellä sekunnilla parin kilometrin välein. Puolivälissä aloin saavuttaa edelläni juossutta naista, mikä toi hetkeksi mukavaa lisäbuustia. Sen jälkeen taivalsinkin taas yksin. Kilometrimerkintöjä en matkan varrella huomannut, enkä seurannut niitä kellostanikaan. Loppumatkasta sain kokea mieluisan yllätyksen, kun kuvittelin kellon piippaavan seitsemän kilometrin täyttymisen merkiksi. Hämmentyneenä vilkaisin näyttöä uudelleen ja tajusin kilometrejä olevan takana jo kahdeksan! Siitäkös innostuin kiristämään vauhtia ja juoksin viimeisen kilometrin aikaan 4.15. Olisikohan ollut varaa kiristää jo aiemmin, kun lopussa kiri irtosi noin hyvin?

Maalissa olin ajassa 46:37, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.40 min./km. Olen juoksuuni ja tulokseeni oikein tyytyväinen. Matalammilla lämpötiloilla ja asvaltilla ajasta saanee vielä nipistettyä pois.

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Kolmososuudella Kymijokiviestissä

Avasin kesän kilpailukauteni juoksemalla kolmososuuden Kymijokiviestissä. Koska ilma oli lämmin, eikä minulla ollut tuoreita kilpailuja alla, päätin lähteä maltilla matkaan. Koko joukkueen suoritusta ei uskaltanut riskeerata liian optimistisella säntäilyllä.

9-osuuksinen Kymijokiviesti juostiin Kotkasta Kouvolaan, ja osuuksien pituudet vaihtelivat kahdesta kilometristä kahteentoista. Yhteensä matkaa kertyi 66 kilometriä. Reitti myötäili nimensä mukaisesti Kymijoen vartta. Tänä vuonna kilpailijoilla ei ollut gps:ää mukanaan, mutta vaihtopisteiden väliaikoja pystyi seuraamaan reaaliaikaisesti. 

Joukkueeni kaksi ensimmäistä viestinviejää viilettivät huikeaa vauhtia, joten pääsin omalle osuudelleni kärkipäässä. Osallistujien väliset erot olivat kasvaneet jo tässä vaiheessa sen verran suuriksi, että sain taivaltaa lähes koko osuuteni ypöyksin. Starttasin samaan aikaan paikallisen urheiluseuran edustajan kanssa, mutta hänen vauhtiinsa en kyennyt. Loppumatkasta minut ohitti yksi joukkue. 

Olin toivonut itselleni 6-7 kilometrin mittaista osuutta, mutta päädyin lopulta kilpailun pisimmälle, lähes 12 kilometrin, matkalle. Puolet osuudesta oli asvalttia, puolet hyväpintaista hiekkatietä. Loivaa kumpuilua reitillä oli jonkin verran. Juomapiste tuli vastaan seitsemässä kilometrissä, mutta olisin kaivannut sitä jo huomattavasti aiemmin. Olinkin hitusen kateellinen niille joukkueille, joilla pyöräili huoltaja koko ajan rinnalla. 

Juoksuni kulki kilometri kerrallaan ilman sen kummempia tuntemuksia. Aika tylsäähän se oli yksin juosta, mutta numerolappu rinnassa antoi tarvittavaa buustia. Vauhtini oli normaalia kympin kisavauhtia selvästi hitaampaa, joten kovin hengästyttävää menoni ei ollut. Kovempaakaan en kuitenkaan kyennyt. Kuntoni ei selvästikään ollut ihan kohdillaan kesän avauskilpailussani. Yleensä lähden kympin kisaan reippaalla vauhdilla ja pystyn silti pitämään vauhtia yllä hengästyneenä. Nyt matka painoi lopussa niin paljon, etten saanut aikaan edes minkäänlaista loppukiriä. Viimeiset kaksi kilometriä olivatkin kaikista hitaimmat. Koko matkan keskitahdiksi muodostui 4:47 min./km. Olin silti tyytyväinen, että sain lähetettyä seuraavan viestinviejämme matkaan etukäteen arvioimassani ajassa.

Reitti myötäili Kymijokea

Oman juoksuni jälkeen pääsin kunnolla nauttimaan viestijuoksun tunnelmasta. Kannustin muita juoksijoita jopa niin innoissani, että eräskin mies hämmentyneenä huikkasi olevansa vasta alkuverkalla. Tällainen viestijuoksutapahtuma olisi vieläkin kivempi, jos joukkueiden kaikki viestinviejät juoksisivat samaa, lyhyttä kierrosta. Tällöin kannustusta olisi reitin varrella enemmän, eikä matkaa tarvitsisi taittaa yksin. 

Meidän joukkueemme oli naisten sarjassa reilussa johdossa neljän osuuden jälkeen, mutta harmillisesti viides viestinviejämme harhautui reitiltä. Neljän kilometrin lisälenkki tiputti meidät kauas kärjestä. Tunnelma latistui hetkellisesti, mutta todella hienosti loput juoksijamme tsemppasivat ja napsivat lopuilla osuuksilla selkiä niin paljon kuin pystyivät. 

Kymijokiviesti oli todella mukava tapahtuma, ja olen iloinen, että pääsin avaamaan kesän kilpailukauteni huippujoukkueessamme.

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Testijuoksu jäniksen peesissä

Olen monesti haaveillut jäniksen hyödyntämisestä kilpailujuoksuissani. Vauhdista ei tarvitsisi itse huolehtia, voisi vain roikkua rennosti mukana. Eilen pääsin vihdoin testaamaan "rentoa roikkumista", kun juoksututtavani tarjoutui jäniksen rooliin viiden kilometrin testijuoksussani. 

Jänisjuoksun huono puoli on se, että juoksuvauhti pitää päättää etukäteen. Yleensähän lähden matkaan sopivalta tuntuvaa vauhtia, enkä pyri väkisin pysymään tietyssä tahdissa. Jänisjuoksu sopiikin varmasti parhaiten sellaisiin tilanteisiin, joissa oman kuntotasonsa tietää melko tarkasti. Itse päätin ottaa pienoisen riskin ja lähdin tavoittelemaan viime kevään ennätystäni 21:17. Pyysin jänikseltä 1.42-kierroksia, mikä tarkoittaa 4.15 min./km -tahtia. 


Alkuverkassa sykkeet olivat normaalia korkeammat ja avausvedot hengästyttivät kummallisen paljon. Liekö jännitys vaikuttanut, vai sattuiko vain kankea päivä. Toisaalta alkuverryttelyn aikaiset tuntemukset eivät ole ennenkään ennustaneet tulevaa suoritustani. 

Jäniksen perässä oli todellakin helppoa juosta. Tuijotin pelkästään edessä kiitävää selkää, enkä vilkuillut kelloani kertaakaan. Kierroksissa yritin jotenkin pysyä ajan tasalla. Jänis hoiti hommansa kellontarkasti. Harmi vain, etten ihan jaksanut pysyä mukana tilaamassani vauhdissa. Kolmessa kilometrissä olin jo valmis luovuttamaan, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, miten ihmeessä taistelin vielä viimeiset viisi kierrosta. Jänis jarrutteli tuulisella etusuoralla, jotta saisin hänet kiinni ja pyrki sen jälkeen hivuttamaan vauhtia taas ylöspäin. Ilman jänistä en varmastikaan olisi jaksanut tsempata loppuun asti, vaikka en mielelläni kisoja keskeytäkään. 


Maalissa vilkaisin ensimmäistä kertaa kelloani, joka näytti aikaa 21:31. Alkuun olin tulokseeni pettynyt, mutta pian tajusin, etten jäänyt ennätyksestäni kuin 14 sekuntia. Keskitahdiksi muodostui 4:18 min./km. Viime vuonna olin juossut nousujohteisesti koko alkutalven, nyt olen nostanut juoksukuntoani hiihtopainotteisen kauden jäljiltä vasta kuukauden. 

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Kesäkuntoon 2021 ja muita juoksukuulumisia

Juoksimme eilen viikon pitkää lenkkiä kolme juoksijan porukassa. 17 asteessa tarkeni hyvin sortseissa ja t-paidassa. Yhtään lämpimämpiä juoksukelejä en oikeastaan edes kaipaa. Lenkin loppupuolella vastaamme pyöräili nuori mies, joka huikkasi meille "kesäkuntoon 2021 - projektista". Kyllä, kyllä, nyökyttelimme - hyvää kesäkuntoa tässä toki tavoitellaan. Kesäkunto-projekti mielletään usein kuitenkin lyhytjänteiseksi bikinivartalon tavoitteluksi, jossa liikunta ja ruokavalion muutos harvoin jäävät pysyviksi. Siksi noudatankin ennemmin "kunnossa kaiken ikää" -projektia.  En harrasta liikuntaa ulkonäköni vuoksi. Juoksen, koska nautin siitä ja saan siitä positiivista virtaa - niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Viime viikolla avasimme perheeni kanssa beach volley -kauden. Olipa todella kivaa päästä pitkästä aikaa pelaamaan. Edellisen kerran olen palloa pompotellut marraskuun lopulla aikuisten pallokoulussa. Tauko näkyi selvästi tekemisessäni: vastaanottamani pallot nousivat ihan muualle kuin passarille, ja harvat iskulyöntiyritykseni pysähtyivät verkkoon. Hauskaa minulla silti oli ja nautin pelaamisesta koko perheen kesken. Lentopalloa pidän myös hyvänä hyötyliikuntana juoksuharjoittelun ohessa. 

Erinomaista hyötyliikuntaa kertyi myös luontoretkeilystä. Kipusin ihailemaan maisemia 60 metrin korkeuteen Kymijoen pinnasta kohoavalle Hiidenvuorelle. Komeat oli näkymät.

Lauantaina seurasin Pyhtäällä järjestettyjä maantiejuoksun SM-kilpailuja. Paikan päällä en tietenkään voinut olla, mutta live-tuloksista jännitin aikoja ja sijoituksia. Naisten puolimaratonin voitti eilen 48 vuotta täyttänyt Laura Manninen ajalla 1:16:33. Suomen Urheiluliiton sivuilla julkaistussa haastattelussa Laura kertoo nauttivansa juoksuharjoittelusta. Kilpailut tuovat oman höysteensä tekemiseen, mutta hän ei oikeastaan harjoittele kilpailuja varten. Itse olen Lauran kanssa samoilla linjoilla. Nautin monipuolisesta harjoittelusta, ja parasta on, kun juoksu peruslenkeillä kulkee. Itse tähtään kyllä vielä kilpailuihinkin ja tavoittelen niistä hyviä tuloksia, mutta ennen kaikkea kilpailutapahtumat ovat mukava lisä harrastukseen. Kilpailuihin kannattaa osallistua jo pelkästään hyvän tunnelman vuoksi.

Viime viikolla mittariini kertyi 52,7 harjoituskilometriä. Se on minulle hyvä määrä. Havaitsin, että 5.20 min./km on tällä hetkellä hyvä tahti reippaalle lenkille. Juoksu tuntuu rennolta, eikä vauhdin eteen tarvitse vielä tehdä paljoakaan töitä. Mukavaa vaihtelua toivat myös sekä ylä- että alamäkeen tehdyt 20 sekunnin vedot. 

Leskenlehdet, sinivuokot ja sitruunaperhoset ilahduttavat keväistä luonnossa liikkujaa. Nautinnollisia liikuntahetkiä!

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Monipuolisuus motivoi

Viimeiseen kahteen viikkoon sisältyi enää yksi hiihtolenkki, jolla korvasin toissasunnuntaisen pitkiksen. Laduilla olisi ehkä pystynyt vielä muutaman päivän ajan hiihtämään, mutta uusi juoksuohjelma imaisi minut niin mukanaan, etten viitsinyt lähteä enää latujen kuntoa testaamaan.

Omaa juoksukuntoani päätin sen sijaan testata viiden kilometrin testijuoksulla. Juoksuhan kulki oikein hyvin, ja nyt taas tiedetään, missä mennään. Testilenkin lisäksi juoksuohjelmani on sisältänyt monipuolisia harjoituksia. Peruslenkkien lisäksi olen juossut mäkivetoja, kahden minuutin vetoja sekä pidempiä pätkiä "helppoa, reipasta". Läheinen urheilukenttä oli alkuviikosta lähes kokonaan sulanut, joten päätin tehdä yhden vetotreeneistä siellä. Sorruin tietysti klassiseen virheeseen: nopealla alustalla vauhdit nousivat jo alussa niin koviksi, etten lopulta jaksanut tehdä viimeistä vetoa. Loppuviikon mäkivedoissa aloitusvauhtini olikin selvästi leppoisampi.

Suurelta osin jo sulaa. Takakaarteessa vielä luminen osuus.

Hiihdosta juoksuun siirtyminen on selvästi nostanut treenimotivaatiotani. Hiihtäessä jokainen lenkki tuli tehtyä samaa rauhallista tahtia. Se oli nautinnollista sunnuntaihiihtelyä, mutta ei tuonut minkäänlaista vaihtelua. Juostessa on ollut kiva päästä välillä irrottelemaan. 

Juoksu on tuntunut toistaiseksi hyvältä, mutta tarkkana pitää olla, etten yhtäkkisellä juoksun lisäämisellä saa jalkojani täysin jumiin. Hiekkateitä ja polkuja olisi varmasti hyvä suosia, mutta ne ovat vielä märkiä ja lumisia. 

perjantai 26. maaliskuuta 2021

Vitosen testijuoksu, osa III

Juoksin eilen talven kolmannen viiden kilometrin testijuoksun. Edellisen juoksin joulukuun lopulla lumisilla teillä, nyt pääsin paahtamaan sulaa asvalttia pitkin. Koska talven harjoitteluni on ollut hiihtopainoitteista, kaipasinkin jo tietoa todellisesta juoksukunnostani. Vauhtitreenejä olen toki juosten tehnyt, mutta niissä ei ole liikuttu maksimivauhdeilla. 

Lämpömittari näytti seitsemää plusastetta, ja tiet olivat pääosin lumettomat. Alkuverryttelyn jälkeen tein tutut venyttelyt ja avaavat vedot. Sitten vain kenkä viivalle ja kello käyntiin. Juoksu lähti hyvin liikkeelle. Hengitys ei tuntunut pahalta, mutta jaloissa oli pientä voimattomuuden tunnetta. Ikään kuin ne hiukan pettäisivät alta. Yllätyin, että ensimmäinen kilometri taittui ajassa 4.10. Olin erittäin tyytyväinen lukemaan, mutta toisaalta pelkäsin, että liian kova alkutahti kostautuu jatkossa. 



Toinen ja kolmas kilometri kulkivat vielä ihan mukavasti, vaikka vauhti alun hurjastelusta vähän tasoittuikin. Sen jälkeen olo alkoi olla jo melko tukala. Ajattelin, etten millään jaksa loppuun asti. Niinpä lupasin itselleni, että neljään kilometriin asti on jaksettava ja sen jälkeen voin tarvittaessa keskeyttää.

Neljään kilometriin selvisin 4.30-tahdilla, enkä sen jälkeen tietenkään voinut enää luovuttaa. Viimeisen kilometrin aikana laskin lyhtypylväitä ja vilkuilin kelloa sadan metrin välein. Puuskutus oli jo vinkuvaa, eikä jaloista löytynyt potkua. Yllätyinkin maalissa, että tahti ei viimeisellä pätkällä hidastunut aiemmasta.

Pysäytin kelloni samalla sekunnilla, kun se piippasi matkan täyttymisen merkiksi. Maalissa oli pakko hetki nojailla polviin. Loppuaikani viiden kilometrin matkalla oli 21:59, jolloin keskitahdiksi muodostui 4:23 min./km. Olen tulokseeni todella tyytyväinen. Ei ole vauhdit talven aikana mihinkään kadonneet.

Liputan ehdottomasti testijuoksujen puolesta. Niistä saa hyvin tietoa omasta kunnosta. Tietää taas, mitä vauhtia vetotreeneissä painaa. Onnistunut juoksu lisää myös valtavasti treenimotivaatiota.

torstai 18. maaliskuuta 2021

Hiihto edellä helmi- ja maaliskuuta

Helmikuussa nautin erinomaisista hiihtokeleistä. Korvasin suurimman osan peruslenkeistä hiihtämällä, kovempivauhtiset treenit tein juosten. Hiihtolenkkejä on ollut hyvä tehdä kunnon latukoneella auratuilla laduilla, pakkasilmoilla. Maaliskuun plussakelit muuttivat ladut harmillisen huonoiksi. Jäisellä alustalla suksi ei pitänyt ylämäissä, ja alamäessä vauhti kiihtyi liian kovaksi. Auraamallakaan suksi ei purrut kovaan alustaan. Jyrkimmässä mäessä otin sukset suosiolla kainaloon ja kävelin mäen alas. Nautinnollisuus oli siitä touhusta kaukana. Pidän hiihtämisestä silloin, kun ladut ovat hyvässä kunnossa. En pidä siitä, että saan alamäissä pelätä kaatumista tai että lähes koko matka kulkee tasatyönnöllä, kun jäisellä alustalla ei tasapainoista vuorohiihtoa pysty hiihtämään. 

Kuvittelin jo, että hiihtokausi oli siinä, mutta lumisade ja pikkupakkaset pelastivat vielä kakkoslajini. Olen ajanut myös naapurikunnan puolelle parempien latujen perässä. Hyvä on ollut vielä hiihdellä, vaikka tiet alkavatkin jo paljastua lumipeitteen alta.

Koska olen alkuvuoden kerryttänyt etupäässä hiihtokilometrejä, ei minulla ole tällä hetkellä mitään käsitystä todellisesta juoksukunnostani. Testilenkkejäkään en ole nyt lumisilla teillä ja pakkasilla tehnyt. Ehkä sitä pikkuhiljaa jonkinlainen käsitys muodostuu, kun juoksumäärät alkavat lisääntyä. Kiirettä kovimman juoksukunnon löytämiseen ei tosin ole: huhtikuun kilpailuja on jo siirretty syksyyn, eikä toukokuustakaan ole varmuutta. Mielelläni jatkan siis edelleen rakkaan kakkoslajini parissa niin kauan kuin latuja riittää. Hiihtoa voisin tosin jatkaa ympäri vuodenkin, jos se olisi mahdollista.

perjantai 5. helmikuuta 2021

Miltä oma ennätysjuoksu tuntui?

Eräässä Facebookin juoksuaiheisessa ryhmässä keskusteltiin siitä, miltä tuntui saavuttaa nykyinen maratonennätys. Karkeasti jaettuna tuntemukset olivat joko hyviä tai huonoja, mutta ristiriitaisuuksiakin tuli ilmi. Joku kuvaili ennätysjuoksuaan täydelliseksi suoritukseksi, joka yltää elämän TOP 3 -kokemuksiin. Juoksu oli helppoa, ja tuloksesta oltiin ylpeitä. Joku toinen taas kertoi ennätysjuoksun tuntuneen aivan kamalalta, koska reitin varrella oli kärsitty pahasta olosta tai krampeista. Maaliin pääsy oli ollut lähinnä helpotus. Osalle ennätysjuoksu oli iloinen yllätys. Ennätys syntyi vähän vahingossa. Joillekin se oli myös rankka pettymys: tavoite oli ollut vieläkin kovempi.

Mielenkiintoisia olivat ne vastaukset, joissa paljastettiin, ettei maalissa tuntunut miltään. Tyhjä olo johtui siitä, että varsinainen työ, maratonille harjoittelu, oli tehty jo aiemmin. Itse maraton oli vain suoritus. Yhdelle vastaajalle ennätys ei merkinnyt mitään, koska hän arvosti ennätystä enemmän reitin kauneutta tai selviytymistä haastavista olosuhteista.

Minä olen iloinnut jokaisesta juoksemastani ennätyksestä. Maaliviivalla olen jo usein nostanut kädet ylös voiton merkiksi ja pienen riemunkiljahduksenkin hihkaissut. Ennätysjuoksut ovat aina olleet minulle helppoja ja onnistuneita. Olen niistä todella nauttinut. En ole taistellut kuin viimeisten kilometrien väsymystä vastaan. 

Vantaan maratonin reitti on sopinut minulle.

Juoksukuntoni kehitys on ollut varsin maltillista ja hallittua. Osallistuin Vantaan puolimaratonille viitenä kertana peräkkäin ja jokaisena vuotena paransin edellistä ennätystäni kahdella-kolmella minuutilla. Suurta, yllättävää tulosharppausta en siis koskaan ole tehnyt. Olen kyllä tiennyt olevani kunnossa, ja monesti ennen kilpailua ääneen maininnutkin tavoittelevani uutta ennätystä. En kuitenkaan ole koskaan asettanut etukäteen mitään aikatavoitetta, vaan lähtenyt matkaan fiiliksellä. Monesti vauhti on asettunut luonnollisesti ennakoimaani haarukkaan, joten hyvin olen kuntotasoni tiennyt. Reitin jälkimmäinen puolikas on yleensä kulkenut hitusen ensimmäistä hitammin, mutta joskus olen onnistunut juoksemaan negatiivisenkin splitin.

Yksi erikoinen ennätystarina minulta sentään löytyy. Osallistuin vuonna 2018 SAULin puolimaratonille Vierumäellä. Kilpailussa kierrettiin vajaan kahden kilometrin mittaista reittiä 11 kertaa. Juoksuni oli kaikin puolin erittäin onnistunut, ja pidin siitä, että lyhyellä reitillä kilpailijoita näki koko ajan sekä edessä että takana. Maalissa tuuletin uutta ennätystäni. Riemu vaihtui muutaman päivän päästä pieneksi pettymykseksi, sillä reitti oli uusintamittauksessa todettu (muistaakseni n. 80 metriä) liian lyhyeksi. Virallinen ennätys siis mitätöityi. Asia ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, koska juoksu itsessään oli erittäin onnistunut, eikä aikaparannukseni ollut kovinkaan suuri. Niin kovaan aikaan en tosin ole sen jälkeen päässyt.

tiistai 2. helmikuuta 2021

Korona-ajan juoksumotivaatio ja kilpailemattomuus

Juoksukilpailuihin osallistuminen on tärkeä osa juoksuharrastustani. En tähtää vuoden aikana vain yhteen tai kahteen isoon tapahtumaan, vaan kierrän myös useita pienempiä kylähölkkiä. Nautin tapahtumien tunnelmasta ja kanssakilpailijoiden kohtaamisista. Omien tulosten ja reittiennätysten parantaminen toimii myös suurena motivaationa juoksuharrastukselleni. 

Tiheä hölkkäkisojen kiertäminen on varmasti osaltaan pitänyt hyvää juoksuvirettäni yllä ja parantanut tuloksiani. Toimiihan kilpailu aina myös loistavana kovavauhtisena harjoituksena. Osan kilpailuista juoksenkin puhtaasti harjoitusmielessä, hitusen normaalia kisavauhtia hitaammalla tahdilla. Tavoitteena on usein vauhdinnosto loppua kohti.

Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että ainakaan alkukeväästä ei vielä kilpailemaan pääse. Olen yleensä kilpaillut ahkerimmin juuri keväällä ja syksyllä. Kesä on ollut välikautta. Monet tutut kevään kylähölkät jäävät nyt toista vuotta peräkkäin väliin. 

Tokihan voin juosta omia testijuoksuja - ja varmasti juoksenkin - mutta ei se korvaa oikeaa tapahtumaa ja sen tunnelmaa. Kotiradalla yksin puuskuttaessa tekeminen muuttuu helposti vain suorittamiseksi ja väkinäiseksi tuloksen tavoitteluksi. Tuloksia enemmän minulle merkitsee kuitenkin se, että juoksu harjoittelulenkeillä kulkee mukavasti ja on nautinnollista. Tulokset tulevat bonuksena päälle.

Tästä syystä haluan noudattaa monipuolista harjoitteluohjelmaa myös korona-aikana. Nousujohteisella treenillä saadaan hyvän tuloskunnon lisäksi parannettua peruslenkkien kulkua. Askel muuttuu kevyemmäksi ja syke matalammaksi, jolloin juoksun nautinnollisuuskin lisääntyy. Koska kilpailuja ei ihan hetkeen ole tiedossa, voi osan treenistä huoletta korvata esimerkiksi hiihtämällä. 

Monista motivaatiotekijöistä pidän tärkeimpänä liikunnan tuottamaa iloa. Se kantaa harrastusta myös korona-aikana. Ainakin niissä lajeissa, joissa yksin ulkona harrastaminen on mahdollista.

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Tammikuussa tasaisesti hiihtoa ja juoksua

Tammikuu taittui tasaisesti hiihtoa ja juoksua yhdistämällä. Hiihtämässä kävin yhteensä 11 ja juoksemassa 12 kertaa. Hiihtoa olisi luultavasti kertynyt hieman enemmän, jos ladut olisivat olleet paremmassa kunnossa. Nyt sattui muutaman kerran niin, että juuri kun olin suunnitellut hiihtäväni, latuja ei lumisateen jäljltä oltukaan ajettu. Todella hienoa kuitenkin, että hiihtämään taas pääsee yhden mustan talven jälkeen.

Hiihtäminen on minulle ennen kaikkea nautiskelua. Hiihdän mieluiten tasaisella ladulla, jossa vauhdin ja sykkeet saa pidettyä maltillisena. Mikään kiire minulla ei ladulla ole. Tämä ei ole täysin tässä kuussa toteutunut, sillä läheiselle kuntoradalle tehdystä 10 kilometrin lenkistä puolet on silkkaa ylä- ja alamäkeä. Jos haluan päästä mäet edes suht ryhdikkäästi ylös, on tahtia ja sykettä pakko nostaa. Alamäissäkin saa välillä tosissaan pelätä tasapainon kanssa, jos latuja ei ole pitkään aikaan ajettu kunnon latukoneella. Hyväähän nuo mäetkin varmasti kunnolle tekevät, mutta mieluiten korvaisin hiihtämällä kevyet, matalasykkeiset peruslenkit.

Olen pohdiskellut hiihtolenkeilläni myös sitä, että en haluaisi kilpailla hiihdossa. Tuntuisi kamalalta edetä latuja hikipäässä puuskuttaen. Tämä on jännä juttu sikäli, että juostessa puuskutus ja äärirajoille itsensä laittaminen ei tunnu niinkään pahalta. Mielelläni lähden radalle testaamaan, kuinka kovaa viisituhatta metriä kulkee. Luultavasti hiihdon puutteellisella tekniikallani on osittain tekemistä tämän tuntemuksen kanssa.

Kovimmat vauhtitreenit olen tammikuussa juossut matolla. On vaan niin kätevää ohjelmoida vaadittava vauhti, eikä sen jälkeen tarvitse jatkuvasti vilkuilla kellosta, pysyykö tahti yllä. Voi vain keskittyä (mukamas) rentoon juoksuun. Vaikka muutenhan matolla juokseminen on maailman tylsintä puuhaa. Mattotreenit ovat sisältäneet reippaita, tasavauhtisia lenkkejä sekä vetoja. 

Ohjemassa on ollut esim.

vedot 10 min. + 8 min. + 6 min.+ 4 min. + 2 min. koko ajan hitusen kovenevilla vauhdeilla,

puolen tunnin vauhtileikittelyä, jossa 2 min. reipasta, 2 min. kevyttä,

vedot 2 km + 5 x 0,5 km + 2 km,

reipas, tasavauhtinen 6 km.

Juoksu on tuntunut viime viikkoina hitusen nihkeältä. Osittain varmaan lumisen alustan ja hiihtämisen vuoksi. Toivottavasti kulku tästä paranee kevättä kohti kulkiessa, vaikka tällä hetkellä pahasti näyttääkin siltä, että kisaamaan ei taida ihan hetkeen koronan vuoksi päästä.

maanantai 11. tammikuuta 2021

Juoksutavoitteeni vuodelle 2021

Kaikista parasta juoksuharrastuksessani on peruslenkillä havahtua siihen tunteeseen, että kylläpä tänään juoksu kulkee hyvin. Askel on kevyt ja sykkeet matalat. Harjoittelu on tuottanut toivottua tulosta, kun kunto on kasvanut ja juoksun helppous lisääntynyt. Ennen kaikkea juoksun pitää tuottaa minulle iloa ja nautintoa ja sitä saan harjoittelemalla monipuolisesti ja laadukkaasti. Juostujen kilometrien määrällä ei ole minulle merkitystä, kuten ei myöskään vaikkapa juostujen puolimaratonien määrällä. En sinällään keräile kumpiakaan, kertyy mitä onnistuneen harjoittelun ja kilpailukauden myötä kertyy.

Juoksutapahtumiin osallistuminen on iso osa harrastustani, mutta niiden suhteen en laadi tarkkaa suunnitelmaa vielä alkuvuodesta. Lisäilen kilpailuja kalenteriini sen mukaan, miten ne sopivat senhetkiseen kuntooni ja ohjelmaani. Yhden puolikkaan haluaisin juosta keväällä, toisen syksyllä. Niihin olisi hyvä ilmoittautua ajoissa jo ihan kustannussyistä, mutta pienempiin hölkkätapahtumiin voi lähteä päivänkin varoitusajalla. Kilpailuja kierrän niiden mukavan tunnelman vuoksi, mutta edelleen minua motivoi myös omien ennätysten hätyyttely.

Lisää näitä maisemia, kiitos!

Olen juoksijana melko laiska ja mukavuudenhaluinen. Lähden lenkille suoraan kotioveltani ja kierrän samoja, tuttuja reittejä vuodesta toiseen. Ei meidän pienellä kylällä ihan hirmuisesti reittivaihtoehtoja tosin olekaan. Uusien lenkkimaisemien etsiminen voisi olla yhtenä uutena tavoitteenani tälle vuodelle. Olen jo alustavasti selvittänyt lähellä sijaitsevia luontopolkuja. Mielenkiintoisia kohteita tuntuu mukavasti löytyvän alle tunnin ajomatkan säteeltä.  

Ennen kaikkea toivon kuitenkin ehjää juoksuvuotta, johon sisältyisi useampia hölkkätapahtumia.

torstai 7. tammikuuta 2021

Peruskuntoa hiihtämällä

Uusi vuosi lähti liikkeelle parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisinä päivinä satoi niin paljon lunta, että meidänkin kylälle saatiin ajettua hiihtoladut. Juoksulenkeistäni osa korvautuu välittömästi hiihtämällä.

Pidän hiihtämisestä monestakin syystä. Ensinnäkin se on monipuolista, koko kroppaan vaikuttavaa liikuntaa. Hiihtäessä harjoitusta saavat vatsa-, selkä-, reisi- ja käsilihakset. Laduille on myös helppo lähteä vaikka heti ruokapöydästä, sillä maha ei suksilla liukuessa hölsky niin kuin juoksulenkeillä. Lisäksi metsän keskellä sauvoessa mieli lepää ja rauhoittuu. 

Jotta hiihtäminen on mieluisaa, täytyy suksien olla toimivat. Mikään ei laske innostusta yhtä tehokkaasti kuin lipsuvat tai luistamattomat sukset. Olen hiihtänyt pari talvea karvapohjasuksilla, ja ne ovat minulla toimineet loistavasti kelillä kuin kelillä. Vielä kun saisin tekniikkaa ja tasapainoa parannettua. Hiihdän mieluiten tasaisella peltoladulla, sillä alamäet ovat minulle haastavia. Etenkin sellaiset, jotka loppuvaiheessa kaartuvat jyrkästi. Niissä uloin suksi ajautuu helposti pois ladulta, jolloin tasapainon pitämisessä on täysi työ. Jyrkimmät mäet auraankin suosiolla alas. Tasapainoa pitäisi ehdottomasti harjoituttaa enemmän.

Ihan kaikkia lenkkejäni en korvaa hiihtämällä, sillä haluan säilyttää tuntuman myös juoksuun. Etenkin vauhdikkaimmat treenit teen edelleen juosten. Hiihtämiseen täytyy myös varata vähän enemmän aikaa, sillä olen jostain lukenut, että hiihtolenkin tulisi olla puolitoista-kaksi kertaa pidempi kuin vastaava juosten tehty. 

Toivottavasti lumet pysyvät maassa pitkään. Vähän voisi vielä lisääkin sataa. Juoksemaan ehtii riittävästi taas keväästä eteenpäin.

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall