maanantai 18. toukokuuta 2020

Testikymppi päättyi pettymykseen


Eilisen ohjelmassa oli testikymppi. Päätin juosta sen radalla, jotta minun ei tarvitsisi miettiä, miten kätevimmin pörräisin vastaavan matkan maantiellä. Rataa puolsivat myös tasaisuus ja tarkka mitta. En ollut myöskään ennen juossut kilpaa 25 ratakierrosta. 

Aiemmin keväällä juoksemani testilenkit ovat kulkeneet todella hienosti, ja niiden perusteella kuvittelin kelottavani tälläkin matkalla ennätystahteja. Luottamus omaan kuntoon oli kohdallaan. Päätin kuitenkin saamani ohjeistuksen mukaan lähteä matkaan hieman tavoitevauhtejani hitaammin, jotta en pilaisi koko kilpailua alun liian kovilla vauhdeilla. Laskin valmiiksi kierrosvauhdit alun kahdelle kilometrille, ja sitä seuraavalle vauhdinnostolle.

Juoksu lähti hyvin liikkelle. Meno tuntui rennolta ja helpolta. Ensimmäinen kilometri täyttyi kaksi sekuntia tavoitetta hitaammin. Hyvä! Olin kerrankin todella malttanut lähteä rauhallisesti matkaan. Hieman tosin ihmettelin aikaa, koska mielestäni olin koko ajan juossut hieman tavoitekierrosvauhteja kovempaa. Kahdessa kilometrissä aika painui jo selvästi yli tavoitteen, ja vähän aloin mielessäni pohtia, ovatko kierrosaikani nyt kohdillaan. Silti vasta kolmessa kilometrissä todella tajusin, että olin muistanut kierrosvauhtini väärin, ja vauhti oli kaukana ennätystahdeista. Yritin lisätä vauhtia, mutta se ei ollutkaan helppoa. En uskaltanut niin alussa matkaa vielä ihan äärimmilleen puuskutustani nostaa. 

Puoliväli täyttyi ajassa 23:14. Ihan kelpo loppuaika silläkin vielä saavutettaisiin. Vaan matkapa alkoi painaa, eikä enää kovin suurta intoakaan ollut, joten vauhti vain hidastui loppua kohti. 25 kierrosta täyttyi lopulta ajassa 47:04. Hitaasta vauhdista kertoo sekin, että keskisykkeet jäivät selvästi normaalia kilpailua matalammiksi.

Jotenkin niin tyypillistä minulle. Saatan tässä hetkessä helposti juosta ennätykseni, ja seuraavassa floppaan ihan täysin. Jostain kun keksisi, mistä moinen vaihtelu johtuu. Mutta tuohan tämä toisaalta oman jännitysmomenttinsa jokaiseen kilpailuun. Ja kuka sitä aina jaksaisi lukea raportteja pelkästään onnistuneista juoksuista.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Ratakolmetonninen


Lauantai-illan rypistyksenä oli radalla juostu kolmetuhatta metriä. En ollut ennen tuota matkaa kellottanutkaan. Alkuverryttelyssä sykkeet olivat normaalia korkeammat, ja muutamien nopeampien vetojen jälkeen kroppa tuntui vetämättömältä. Voikohan jännitys noin vaikuttaa tuntemuksiin? Itse kisan aikana hengitys kulki kuitenkin oikein hyvin ja jalat tuntuivat vetreiltä.

Kolme kilometriä radalla tarkoittaa 7,5 ratakierrosta. Ei kuulosta paljolta, mutta haastetta lisää se, että koko matka täytyy juosta omiin vauhteihin suhteutettuna melkoista haipakkaa. Lisäksi oman vauhdin arvioiminen voi olla vaikeaa, jolloin aloitusvauhti nousee helposti liian kovaksi. Itse olin maaliskuussa juossut Cooperin testin, joten arvioin sen perusteella juoksevani kolmetonnisen noin loppuaikaan 12:15.

Sää oli aurinkoinen, 13° lämmintä. Hyvin tarkeni juosta sortseissa ja t-paidassa. Ensimmäiset kolme kierrosta kulkivat yllättävän kepeästi. Riemuitsin, että lähes puolivälissä jo mennään, eikä vielä tunnu edes pahalta. Eikä se kovin kamalalta tuntunut lopussakaan. Matka täyttyi yllättävän nopeasti. En silti usko, että olisin pystynyt juurikaan kovempaa menemään. Ehkä peesissä olisi jonkun sekunnin voinut saada pois. 

Cooper tuli täyteen 2940 metrin kohdalla, ja siitä vielä kova loppurutistus maaliin ajassa 12:14. Keskitahdiksi muodostui 4.05 min./km. 

Omatoimiset testikisat tuovat kivasti virtaa juoksuharjoitteluuni, ja nämä alimatkan kilpailut toimivat myös loistavina harjoituksina. Näiden perusteella on helppo lähteä uudestaan viivalle, kun tietää kunnon olevan kohdillaan. Pidempien matkojen kilpailuvauhtejakin on helpompi arvioida. 
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall