Loistojuoksu kesän kisa-avauksessa

Kesän kilpailukausi on nyt virallisesti avattu. Osallistuin huhtikuulta siirrettyyn Kymijoki-Kevätkymppiin, ja tarkoituksena oli juosta kova aika edellisen ratapettymyksen jälkeen.

Sää oli juoksijoille varsin hyvä: pientä tihkusadetta, lämpöä +12°C. Osallistujia oli viitisenkymmentä, ja kilpailu toteutettiin väliaikalähdöin. Ensimmäinen kilpailija lähti matkaan klo 13, ja muut seurasivat perässä aina 10 sekunnin välein. Tämä sopi itselleni oikein hyvin, sillä juoksen aina omaa juoksuani itseäni vastaan, enkä niinkään muiden mukana. Peesiapua ei tosin tällä kertaa saanut. Lähdin matkaan kuudentena, joten tiedossa oli jo etukäteen, että itse en juurikaan pääse matkalla ohittelemaan, mutta minun ohitseni tullaan kyllä - ja kovaa. 

Lähtötunnelmissa

Olo tuntui alkuverkassa oikein hyvältä, joten luottavaisena asetuin lähtöviivalle. Ensimmäiset kilometrit kulkivatkin kepeästi, ehkä vähän turhan kovaakin. Saavutin kaikki edelläni lähteneet naiset, ja neljän kilometrin kohdalla ensimmäinen kova mieskisaaja kirmasi kevyesti ohitseni. Heidän peesistä oli turha haaveilla, joten yksin taistelin paluumatkan tuulta ja väsymystä vastaan. Tai tuulta en itse niinkään huomannut, sillä kaikki ajatukset piti keskittää taisteluun hiipuvaa askellusta vastaan. Viimeiset kolme kilometriä olivat todella raastavia, mutta jaksoin jotenkuten pitää vauhdin kohtuullisena. Tappiota alkupätkään kertyi kuitenkin 28 sekuntia. 

Taisteluni palkittiin maalissa loistavalla kympin ajalla 44:46. Keskitahdiksi muodostui 4:28 min./km. En jäänyt lopulta kuin 14 sekuntia kolme vuotta sitten juoksemastani ennätyksestä, joten aivan loistojuoksu tämä oli. Tästä on mahtavaa jatkaa taas harjoittelua. 

Sijoituin sarjassani ensimmäiseksi, ja sain palkinnoksi Risto Peltolan maistuvan kauraleivän. Toisen leivän voitin talvijuoksusarjan kokonaiskilpailun voitosta. Ai että maistui juoksun jälkeen hyvältä!

Testikymppi päättyi pettymykseen

Eilisen ohjelmassa oli testikymppi. Päätin juosta sen radalla, jotta minun ei tarvitsisi miettiä, miten kätevimmin pörräisin vastaavan matkan maantiellä. Rataa puolsivat myös tasaisuus ja tarkka mitta. En ollut myöskään ennen juossut kilpaa 25 ratakierrosta. 

Aiemmin keväällä juoksemani testilenkit ovat kulkeneet todella hienosti, ja niiden perusteella kuvittelin kelottavani tälläkin matkalla ennätystahteja. Luottamus omaan kuntoon oli kohdallaan. Päätin kuitenkin saamani ohjeistuksen mukaan lähteä matkaan hieman tavoitevauhtejani hitaammin, jotta en pilaisi koko kilpailua alun liian kovilla vauhdeilla. Laskin valmiiksi kierrosvauhdit alun kahdelle kilometrille, ja sitä seuraavalle vauhdinnostolle.

Juoksu lähti hyvin liikkelle. Meno tuntui rennolta ja helpolta. Ensimmäinen kilometri täyttyi kaksi sekuntia tavoitetta hitaammin. Hyvä! Olin kerrankin todella malttanut lähteä rauhallisesti matkaan. Hieman tosin ihmettelin aikaa, koska mielestäni olin koko ajan juossut hieman tavoitekierrosvauhteja kovempaa. Kahdessa kilometrissä aika painui jo selvästi yli tavoitteen, ja vähän aloin mielessäni pohtia, ovatko kierrosaikani nyt kohdillaan. Silti vasta kolmessa kilometrissä todella tajusin, että olin muistanut kierrosvauhtini väärin, ja vauhti oli kaukana ennätystahdeista. Yritin lisätä vauhtia, mutta se ei ollutkaan helppoa. En uskaltanut niin alussa matkaa vielä ihan äärimmilleen puuskutustani nostaa. 

Puoliväli täyttyi ajassa 23:14. Ihan kelpo loppuaika silläkin vielä saavutettaisiin. Vaan matkapa alkoi painaa, eikä enää kovin suurta intoakaan ollut, joten vauhti vain hidastui loppua kohti. 25 kierrosta täyttyi lopulta ajassa 47:04. Hitaasta vauhdista kertoo sekin, että keskisykkeet jäivät selvästi normaalia kilpailua matalammiksi.

Jotenkin niin tyypillistä minulle. Saatan tässä hetkessä helposti juosta ennätykseni, ja seuraavassa floppaan ihan täysin. Jostain kun keksisi, mistä moinen vaihtelu johtuu. Mutta tuohan tämä toisaalta oman jännitysmomenttinsa jokaiseen kilpailuun. Ja kuka sitä aina jaksaisi lukea raportteja pelkästään onnistuneista juoksuista.

Ratakolmetonninen

Lauantai-illan rypistyksenä oli radalla juostu kolmetuhatta metriä. En ollut ennen tuota matkaa kellottanutkaan. Alkuverryttelyssä sykkeet olivat normaalia korkeammat, ja muutamien nopeampien vetojen jälkeen kroppa tuntui vetämättömältä. Voikohan jännitys noin vaikuttaa tuntemuksiin? Itse kisan aikana hengitys kulki kuitenkin oikein hyvin ja jalat tuntuivat vetreiltä.

Kolme kilometriä radalla tarkoittaa 7,5 ratakierrosta. Ei kuulosta paljolta, mutta haastetta lisää se, että koko matka täytyy juosta omiin vauhteihin suhteutettuna melkoista haipakkaa. Lisäksi oman vauhdin arvioiminen voi olla vaikeaa, jolloin aloitusvauhti nousee helposti liian kovaksi. Itse olin maaliskuussa juossut Cooperin testin, joten arvioin sen perusteella juoksevani kolmetonnisen noin loppuaikaan 12:15.

Sää oli aurinkoinen, 13° lämmintä. Hyvin tarkeni juosta sortseissa ja t-paidassa. Ensimmäiset kolme kierrosta kulkivat yllättävän kepeästi. Riemuitsin, että lähes puolivälissä jo mennään, eikä vielä tunnu edes pahalta. Eikä se kovin kamalalta tuntunut lopussakaan. Matka täyttyi yllättävän nopeasti. En silti usko, että olisin pystynyt juurikaan kovempaa menemään. Ehkä peesissä olisi jonkun sekunnin voinut saada pois. 

Cooper tuli täyteen 2940 metrin kohdalla, ja siitä vielä kova loppurutistus maaliin ajassa 12:14. Keskitahdiksi muodostui 4.05 min./km. 

Omatoimiset testikisat tuovat kivasti virtaa juoksuharjoitteluuni, ja nämä alimatkan kilpailut toimivat myös loistavina harjoituksina. Näiden perusteella on helppo lähteä uudestaan viivalle, kun tietää kunnon olevan kohdillaan. Pidempien matkojen kilpailuvauhtejakin on helpompi arvioida. 

Golden Heart -neulepusero

Postausluonnoksiini oli jäänyt tämä postaus jo kauan sitten neulomastani kaarrokepuserosta. Neule on osoittautunut käytössä todella hyväksi, ja se on valikoitunut usein päälleni.

Ohje sinapinkeltaiseen neuleeseen löytyi Garnstudion sivuilta, ja se on neulottu saumattomasti ylhäältä alas. Työ valmistui nopeasti, kun pyöröpuikoilla sai neuloa pelkästään oikeaa. Ohjeessa ilmoitettu lankamäärä loppui minulta hihoissa kesken. Ylimääräisellä kerällä tein saman tien helmaan lisää pituutta.

Malli: Drops Design Golden Heart 
Lanka: Drops Merino Extra Fine, sinapinkeltainen 450 g ja luonnonvalkoinen vajaa 50 g
Puikot: 3 mm ja 4 mm

Olen todella tyytyväinen tähän puserooni. Se istuu hyvin päälle, ja värikin on kiva.

Testikisoista virtaa harjoitteluun

Munahölkkä 2019

Viime sunnuntaina minun piti juosta SAULin puolimaraton Helsingissä. Se olisi ollut kevään pääkilpailuni. Uskon, että minulla olisi ollut hyvät mahdollisuudet jopa ennätysjuoksuun.

Koska kevään juoksutapahtumat on nyt peruttu, tuntuu moni kuntoilija siirtyneen takaisin peruskuntoharjoitteluun. Kuntoa ei tarvitse nyt terävöittää tai herkistellä tulevaa kilpailua varten. Näin varmasti toimisin itsekin, jos tavoitteenani olisi ollut pelkästään jokin pidempi kilpailumatka, kuten maraton. Puolimaratonkin kuulostaa turhan pitkältä yksin puuskutettavaksi.

Helsinki Spring Marathon 2019

Sunnuntaisen puolimaratonin lisäksi olin haaveillut hyvistä suorituksista myös lyhyemmillä matkoilla. Ja koska juoksu tuntuu tällä hetkellä oikein hyvältä, tuntuisi kurjalta siirtyä takaisin vain peruslenkkeilyyn. Sittenhän en saisi tietää, mikä kuntoni oikeasti tällä hetkellä on. Jälkikäteenkään ei sitten tarvitse jossitella sitä, että keväällä 2020 olisin ollut huippukunnossa, mutta koska kilpailuja ei järjestetty, tulokset jäivät saavuttamatta. Siksi haluan testata vauhtejani omilla testijuoksuilla. Minua ei edes haittaa se, että tulokset ovat epävirallisia. Itselleni ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, olenko juossut ennätysvauhtini virallisessa kilpailussa vai omalla iltalenkilläni.

Suunnitelmissani on juosta touko-kesäkuussa kolmen, viiden ja kymmenen kilometrin testijuoksut.  Kolmonen ja vitonen ovat onneksi tuttuja jo muutaman viikon takaa, jolloin juoksin testimielessä Cooperin testin ja ratavitosen. Nyt olisi tarkoitus vähän vielä aikaa parantaa. Kympillä haluaisin myös kokeilla ennätysvauhteja.

Teutjärven ympärijuoksu 2019

Tulevat testikilpailut tuovat nyt kivasti piristystä ja mielekkyyttä harjoitteluuni. Toivottavasti oikeita kilpailuja pystytään siltikin jo pian järjestämään, sillä oikean juoksutapahtuman tunnelmaa ei yksin radalla pysty millään saavuttamaan.

Juoksumotivaatio ja korona-ajan liikuntaa

Olen yleensä saanut juosta lenkkini rauhassa. Vastaan ei ole meidän pienellä kylällämme tullut juuri ketään. Korkeintaan pari koiranulkoiluttajaa. Toinen juoksija on suorastaan ihme. Urheilukentälläkin on saanut yksin vetoja vedellä.

Koronan myötä tähän on tullut positiivinen muutos. Ihmisiä tulee vastaan kävellen, pyöräillen ja juosten. Lähiliikuntapaikan kuntoilutelinekään ei enää seiso yksinään. Lähes aina olen nähnyt siinä jonkun haastavan lihaksiaan. Sitä en sitten tiedä, ovatko nämä liikkujat niitä, jotka normaalistikin sisätiloissa liikkuvat, vai onko joukkoon liittynyt myös niitä vähemmän arjessa liikkuvia. Loistavaa joka tapauksessa, että ulkona liikkuminen on lisääntynyt.

Omia liikuntatottumuksiani korona-aika ei ole juurikaan muuttanut. Juoksen edelleen säännöllisesti viisi kertaa viikossa. Lisäksi harjoitan lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Lasten kanssa on nyt ehtinyt liikkua normaalia enemmän, kun harrastukset ovat tauolla. Samalla on yritetty kannustaa lapsia liikkumaan monipuolisesti. Olemme yhdessä käyneet lenkillä, suunnistaneet etärasteilla, pelanneet lentopalloa, jumpanneet livetreenien tahdissa sekä kokeilleet rullasuksihiihtoa.

Juoksumotivaationi on pysynyt alun lamaannuksen jälkeen hyvänä. Kun tieto kevään kilpailujen peruuntumisesta tuli, pohdin hetken, onko tavoitteellisessa harjoittelussa mitään mieltä. Cooperin ja viiden kilometrin onnistuneista testijuoksuista sain taas uutta virtaa. Miksi lopettaisin monipuolisen treenaamisen, kun juoksu tällä hetkellä todella kulkee? Huomasin taas keskiviikon vauhdikkaalla kympin lenkillä, että juoksu tuntuu entistä helpommalta. Varmasti nuo kaksi kovaa testikisaa ovat osaltaan nostaneet virettä. Ja miksipä lopettaisin harjoittelun, kun siitä kuitenkin niin kovasti nautin. Kilpailunälkää voin yrittää tyydyttää omilla testijuoksuilla. Kymmenen kilometrin kilpailu voisi olla seuraava etappi.

Vitosen etäkisa

Lauantai-iltana voi vaikka lähteä yksin urheilukentälle kiertämään 12,5 kierrosta ja kellottaa samalla uuden viiden kilometrin ennätyksen!

Minun oli tarkoitus juosta maalis-huhtikuun vaihteessa kaksi kympin kilpailua ja yksi puolikas. Kunto oli ajoitettu sen mukaisesti. Cooperin testi viikko sitten kulki niin hyvin, että ajattelin testata vauhtejani vielä vähän pidemmälläkin matkalla. En ole koskaan aiemmin juossutkaan Cooperia pidempää matkaa radalla.

Yritin valmistautua tähän etäkilpailuun samalla tavalla kuin normaaliin kilpailuunkin. Join riittävästi nestettä ja hain hyvää fiilistä kuuntelemalla musiikkia. Ajoitin kilpailun iltaan, jotta kroppa ehtii päivän askareissa hyvin vetreytyä.

Iltakuudelta hölköttelin läheiselle urheilukentälle ja tein tutut alkuverryttelyt. Lyhyet kiihdyttelyt eivät oikein irronneet, mutta muuten olo oli luottavainen. Onneksi kentällä ei ollut muita liikkujia. Rauhassa sain lähteä matkaan.

Olin laskenut etukäteen kierrosvauhdit 4:18-kilometrivauhteja varten, sillä pelkäsin muutoin aloittavani liian kovaa. Ensimmäiset kierrokset juoksin kuitenkin alle tavoitteen. Vauhti ei silti tuntunut mitenkään kovalta. Muutaman kierroksen jälkeen ajattelin, että tätä vauhtia jaksan helposti loppuun asti.

Kolmannella kilometrillä vauhti alkoi kuitenkin tippua, enkä enää ollutkaan varma, jaksanko tsempata yksinäni maaliin. Helppohan olisi ollut luovuttaa, kun ei tämä mikään virallinen kilpailu edes ollut. Halu haastaa itseään ja juosta maaliin saakka kuitenkin voitti. Pilkoin kierrokset osiin ja otin tavoitteekseni juosta aina seuraavat 200 metriä tavoiteaikaan. Hyvin sainkin vauhdin taas nousemaan.

Ainakaan ei tarvitse jossitella sitä, annoinko kilpailussa kaikkeni. Puuskutus oli viimeisellä kilometrillä jo melkoisen vinkuvaa. Onneksi ei ollut niitä katsojia radan varrella. Sain irvistellä ihan rauhassa. Ja kannatti irvistelläkin, sillä loppuajaksi kirjautui uusi ennätys 21:17! Keskitahdiksi laskin noin 4.15 min./km. (Garminhan antaa ainakin itselläni virheellisen tahdin, koska sen mukaan kilometrit tulivat täyteen noin 20 metriä ennen todellista kilometriviivaa.)

Kymppi tuntiin

Juoksuharrastukseni alkutaipaleella olin todella iloinen, kun pystyin kilpailussa juoksemaan kymmenen kilometrin matkan tuntiin. Hienoa on ollut huomata, että pystyn nykyään samaan matalilla pk-sykkeillä. Ei se edelleenkään mitään peruskauraa ole, mutta onnistuu silloin, kun sattuu hyvä päivä ja hyvä juoksufiilis. Suurimman osan lenkeistäni juoksen edelleen hitaammilla vauhdeilla.

Vaikka juoksuharjoitteluni on tällä hetkellä tavoitteellista ja tähtään yhä parempiin kilpailutuloksiin, nautin kaikista eniten onnistuneista peruslenkeistä. On hienoa havaita, kuinka tuttu iltalenkki kulkeekin yhtäkkiä kevyemmin, normaalia matalammilla sykkeillä.

Minulla ei ole tallessa harjoitustietoja juoksuharrastukseni alkuajoilta. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, miten usein sitä on tullut juostua ja millä vauhdeilla. Voin kuvitella, että vauhti on varmasti ollut kuntotasoon nähden liian kovaa. Muistan joskus todenneeni, että sykkeeni ovat korkeat jo ensimmäisten juoksuaskeleiden jälkeen. Liian korkeilla sykkeillä harjoittelu edistää kuntoa kyllä hetken aikaa, mutta pidemmän päälle se ei ole kannattavaa. Suurin osa peruslenkeistä tulee tehdä matalilla sykkeillä, jotta jaksaa sitten tehdä ne kovemmat treenit tarpeeksi kovaa. On sanottu, että pitää oppia juoksemaan hiljaa, jotta voi juosta kovaa. Ja toisaalta, kun välillä juoksee kovaa, tuntuvat ne pk-lenkitkin sen jälkeen aiempaa helpommilta.

Liputan vahvasti peruslenkkien ja niiden nautinnollisuuden puolesta. Peruslenkkiähän se suurin osa harjoittelusta on. Jos juoksu tuntuu aina raskaalta, eikä siitä perustekemistä nauti, tuntuu aika hurjalta, että siihen käyttää paljon aikaa. Onnistuneet kilpailut ovat sitten niitä satunnaisia tähtihetkiä.

Yhden naisen Cooper

Viime lauantaina minun oli tarkoitus avata kevään kilpailukausi Aktia-maantiejuoksucupissa. Talven harjoittelu on sujunut hyvin, joten odotin tulevia kilpailuja todella paljon. Olisi ollut mahtavaa lähteä viivalle, kun luotto omaan vauhtiin on suuri. Kympillä ja puolikkaalla haaveilin jopa ennätysajoista. Olen odottanut myös kevään piskuisia kylähölkkiä, joita olen kiertänyt edellisinä vuosina. Niissä on aina oma erityinen tunnelmansa. Olisi ollut kiva päästä fiilistelemään tuttuja maalaisreittejä ja tavata tuttuja kanssajuoksijoita.

Harmitus oli totta kai valtaisa, kun tieto kilpailujen peruuntumisesta tuli. Onneksi pahin ahdistus laantui pian, ja olen jo tottunut tähän tilanteeseen. Tällä hetkellä sitä vain toivoo, että maailma palaisi pian radalleen ja että siitä selvittäisiin mahdollisimman pienin vaurioin.

Ja juoksemaanhan pääsee edelleen. Liikkuminen onkin nyt oivallista terapiaa ihan kaikille. Koska itselläni viikon treenit olivat tähdänneet lauantain kilpailuun, päätin testata vauhtireservejäni yhden naisen Cooperin testissä. Hölköttelin alkuverkkana läheiselle urheilukentälle ja tein normaalit kilpailua edeltävät venyttelyt ja spurttailut. Ihan hirmuista kisafiilistä en itselleni saanut, mutta laitoin silti varpaat viivalle ja lähetin itseni matkaan.

Olin etukäteen katsonut vauhtitaulukosta, että 2900 metrin tulos tarkoittaa minuutin ja 39 sekunnin kierrosvauhteja. Kolmeen tonniin tähtäävä saa ottaa tuosta pois kolme sekuntia. Näiden lukujen välimaastoon toivoin oman vauhtini osuvan.

Ensimmäinen kierros meni tietysti liian kovaa, 1.35, joten toisella vähän jarruttelin: 1.41. Sen jälkeen vauhti vakiintui, ja nakuttelin tasaisia 1.39-kierroksia. Jännitin juostessani ilmeisesti taas hartioitani, sillä oikea käteni alkoi puutua kolmen kierroksen jälkeen, ja neljännellä mietin jo, mahdanko jaksaa loppuun asti. Onneksi kierrosmäärä alkoi vähentyä, joten sain tsempattua itseni jatkamaan, vaikka puuskutinkin jo melkoisesti. Seitsemännellä kierroksella sain jopa vielä nostettua vauhtia, ja viimeiset 30 sekuntia painelin ihan täysiä. 12 minuuttia täyttyi 2940 metrin kohdalla. Loistotulos!

Treenit tästä jatkuvat edelleen, vaikka tulevista kilpailuista ei ole tietoa. Palataan radalle myöhemmin entistä vahvempina!

Kevään kilpailukausi lähestyy

Kevään ensimmäiset kilpailut lähestyvät. Olen nyt alustavasti merkinnyt maalis-huhtikuulle kaksi kympin kisaa ja yhden puolikkaan. Tavoitteena niissä on hätyytellä jopa ennätyslukemia. Toiveikas ainakin kovien vauhtien suhteen olen, sillä talven peruskuntokausi on kulkenut oikein mallikkaasti. Nyt pitäisi vain vielä saada esiin se terävin kunto ja vauhti.

Kahden viikon päästä järjestetään Aktia-maantiejuoksucupin viimeinen osakilpailu Vantaalla, ja siellä on tarkoitus viime vuoden tapaan juosta ensimmäinen kovavauhtinen kymppi. Tämän tapahtuman plussana ovat tuttu reitti ja reipas osallistujamäärä.

Toinen kympin kilpailu on huhtikuun alun Kymijoki-Kevätkymppi. Mikäli olosuhteet ja kunto osuvat kohdalleen, on siellä mahdollista juosta tasaisella reitillä kova aika.

SAULin SM-puolimaraton juostaan tänäkin keväänä Helsinki Spring Marathonin yhteydessä 19.4. Kahden kierroksen reitti tuli sielläkin tutuksi viime vuonna.

En tiedä, olenko vähän tylsä näine kilpailuvalintoineni, mutta toisaalta pidän tutusta ja turvallisesta. Kilpailuun valmistautuminen on helppoa, kun reitti ja tapahtuma ovat tuttuja. Lisäksi ne sijaitsevat sopivan välimatkan päässä kotoa, jolloin matkustamiseen ei mene liiaksi aikaa.

Viime viikolla nautiskelin Kanariansaarten lämmöstä ja keskityin lähinnä rentouttaviin kävelylenkkeihin. Tällä viikolla on taas palattu tuttuun treenimoodiin ja tehty myös kovia treenejä. Peruslenkkien pituuttakin on vähän kasvatettu. Toivotaan että hyvän pohjatyön päälle saadaan vielä nostettua ne kovat kisavauhdit. 

Helmikuinen treeniviikko

Pari astetta plussaa, sulat tiet. Helmikuu hellii juoksijaa. Illatkin alkavat jo selvästi valoistua.

Helmikuisen treeniviikkoni aloitin 70 minuutin kevyellä hölköttelyllä. Matka eteni mukavasti, eikä lauantain kisa enää painanut kropassa. Hyvin menneen kisan jälkeen oli tietysti muutenkin treenimieli korkealla: josko tässä kevään koventuvien harjoitusten myötä kympin tuloksesta saisi nipistettyä muutaman minuutin pois.

Vaikka tiet ulkona sulia ovatkin, juoksin viikon vetotreenin matolla. Vauhtia ei tarvinnut kellosta vilkuilla, sen kun vaan yritti (muka) rennosti pysyä maton tahdissa mukana. Juoksin alkulämmittelyn jälkeen 20 minuuttia reipasta vitosen tahtia. Vauhti tuntui sopivalta, ja sykkeet pysyivät juuri aerobisen kynnyksen alapuolella. Pienen palauttelun jälkeen tein vielä 5 x 2 minuutin vedot. Niissä oli etukäteen vaikea arvioida vauhtia. Ulkonahan olisin vain lähtenyt hyvältä tuntuvaa vauhtia, mutta matolla nopeus piti asettaa etukäteen. Valitsin nelosen vauhdin, ja se osoittautui sopivaksi. Ei liian tiukkaa, mutta selvästi jo kovaa.

Penkkaripäivän lenkkisaalis

Torstaina oli vuorossa perinteinen penkkaripäivän lenkki. Puolituntinen osui sopivasti abirekan reitille, ja lenkin jälkeen sai tyhjentää taskut herkkuhetkeä varten. Kuntopiiri vielä kotona päälle.

Perjantai oli alun perin suunniteltu lepopäiväksi, mutta koska lauantaille ilmaantui muuta ohjelmaa, juoksin kevyen 40-minuuttisen päivää ajateltua aiemmin. Lenkin lopuksi juoksin vielä muutamat satasen vedot.

Viikon päätti tuttuun tapaan sunnuntain pitkis. Lenkki kulki kyllä kevyesti, vaikka sää ei kovin suotuisa ollutkaan. Paikoin tuuli todella kovaa, ja osa poluista oli jäisiä. Vettäkin tihutteli.

(Kympin) kilpailu on hyvä harjoitus

Osallistuin lauantaina Kymijoki-Talvikympille. Keli oli vuodenaikaan nähden loistava: yhden asteen pakkanen ja sulat tiet. Paikalla oli silti harmittavan vähän osallistujia, vain 39.

Olin päättänyt toteuttaa kilpailun kiihtyvävauhtisena harjoituksena. Reippaat lenkit, joissa vauhtia kiristetään loppua kohti, eivät ole suosikkejani. Siksi ajattelin, että tällainen juoksu on helpointa toteuttaa kilpailun yhteydessä. Kunhan malttaa alussa lähteä maltillisesti liikkeelle, eikä rynni muiden mukana liian kovaa vauhtia.

En ollut muuten asettanut itselleni mitään aikatavoitetta, mutta paluumatka oli tarkoitus tulla selvästi kovempaa kuin alkupuolisko. Lähdin siis matkaan sellaisella vauhdilla, josta uskoin pystyväni helposti vielä kiristämään. Oli oikeastaan aika kiva lähteä normaalia rauhallisemmalla tahdilla liikkeelle. Keskivauhdiksi muodostui 4.54 min./km. Alun matalien sykkeiden jälkeen meno alkoi hengästyttämään, ja kääntöpaikalla jalat tuntuivat voimattomilta. Ei tästä vauhtia enää kiristettäisi.

Pakko oli kuitenkin yrittää askelta tihentää, ja sainkin vauhdin nostettua 4.40:een. Aloin saavuttaa edellä meneviä juoksijoita. Tämähän olikin oiva kisataktiikka! Sain painella suhteellisen hyvävoimaisena muiden ohitse. Lopussa oli virtaa nostaa vauhtia 4:30:een, eikä juoksu siltikään tuntunut viimeisillä kilometreillä pahalta.

Loppuaikani 10 kilometrin kilpailussa oli 47:48, jolloin keskitahdiksi muodostui 4:45 min./km. Juoksin paluumatkan 67 sekuntia kovempaa kuin alkupätkän. Kilpailu oli siis oikein hyvä harjoitus!

Juoksun suosikkitreenit - ja ne vähemmän houkuttelevat

Suosikkitreenini

1. Kevyt 60 min.

Suurin osa treeneistäni on kevyttä peruskestävyyslenkkeilyä, jossa sykkeet pysyvät matalalla. Juoksu on helppoa ja mukavaa. 50-60 minuutin lenkki on helppo sujauttaa päivän agendaan.

2. Vedot

Välillä on kivaa mennä kovaa. Ja kun välillä menee kovaa, tuntuvat peruslenkitkin sen jälkeen aiempaa helpommilta. Pidän niin lyhyistä sadan metrin vedoista kuin kilometrin tai kahden mittaisista pidemmistä rypistyksistä.

3. Kilpailu

Osallistun mielelläni juoksutapahtumiin ja pikkuisiin kylähölkkiin. Niissä on kiva tunnelma, tapaa juoksututtuja ja kova treeni ei tunnu niin pahalta kuin yksin juostessa.

6 x 800 m vedot ✅

Ja ne vähemmän houkuttelevat treenit

1. Reipas, kiihtyvävauhtinen

Tämä on luultavasti ainut treeni, jonka kohdalla etukäteen ajattelen, että tämän voisin jättää välistä. Ajatus lenkille lähdöstä ei ihan hirveästi houkuttele. Kyseessä on esimerkiksi tunnin mittainen harjoitus, jossa vauhtia kiihdytetään tasaisin väliajoin. Vaikka vauhdit eivät äärettömän koviksi nousisikaan, tuntuu pienikin vauhdinlisäys monesti haastavalta ennen kuin uuteen vauhtiin tottuu.

2. Kahden tunnin pitkis

Monet nimeävät pitkät lenkit suosikikseen, saahan siinä juosta hiljaa matalilla sykkeillä ja nautiskella luonnosta. Itse koen, että kahden tunnin lenkki on haastava sijoittaa allakkaan, ja matka alkaa tunnin jälkeen jo tuntua pitkältä. Mieluummin juoksen matalilla sykkeillä tunnin kuin kaksi.

3. Juoksumatto

Juoksumatto ei todellakaan ole suosikkini. Siinä juokseminen on tylsää, enkä saa siitä samanlaista nautintoa kuin ulkona tehtävistä lenkeistä. Juoksumatolla juostessa treenit tuntuvat monesti pakkopullalta. Talvella juoksen tosin mieluummin vedot matolla kuin ulkona kovilla pakkasilla lumenpöpperöisillä teillä.

Tammikuinen treeniviikko

Näyttää harmillisesti siltä, että tämän talven treenikilometrit kertyvät juoksutossuja kuluttamalla. Vaikka mikäs siinä, lumettomilla teillä ja plussakeleillä on ollut helppoa toteuttaa kovavauhtisetkin harjoitukset. Kaipaan silti kovasti lunta ja hiihtämistä. Se toisi mukavasti vaihtelua muuten niin yksipuoliseen juoksuharjoitteluuni.

Juoksu kyllä tuntuu kulkevan tällä hetkellä oikein mallikkaasti. Askel on kevyt ja sykkeet matalat. Intoa treeneihin riittää.

Tällä viikolla kävin juoksemassa viisi kertaa. Kilometrejä kertyi 49. En tosin varsinaisesti keräile kilometrejä, vaan mittaan lenkkini minuuteissa.

Tiistaina juoksin kevyesti 40 minuuttia ja tein lisäksi lyhyitä vetoja. Pimeällä urheilukentällä juoksin sata metriä melko kovaa kymmenen kertaa. Tuuli puhalteli vastaan välillä kovastikin. Pikajuoksussa minulla tuntuu olevan vaikeuksia pitää yllä hyvää rytmiä, eikä oikein kroppaakaan saa pidettyä ryhdikkäänä.

Keskiviikko sisälsi kevyen puolituntisen, jonka päälle tein koordinaatioita ja hyppyjä sekä kotikuntopiirin. Illalla kävin vielä pelailemassa höntsälentistä.

Torstaina ohjelmassa oli kevyt 70 minuutin lenkki. Sen juoksin Lahdessa. Mukavaa piristystä kotikylän lenkkimaisemiin, mutta maanantain vedot ja eilisen kuntopiiri selvästi painoivat kropassa.

Viikon vetotreenin tein lauantaina juoksumatolla. 4 x 2 km vedot kiihtyvällä vauhdilla sujuivat oikein mallikkaasti. Jalat olivat vertyneet ja vauhti tuntui rennolta.

Viikon päätti tunnin ja 40 minuutin pitkis. Kolmen juoksijan kimpassa matka eteni mukavasti. Yhteensä 15,5 km keskisykkeillä 124.

Hyvä fiilis jäi tämän viikon treeneistä.

Oletko juossut maratonin?

Monesti, kun uusien tuttavuuksien kanssa tulee puheeksi juoksuharrastukseni, minulta kysytään ensimmäiseksi, kuinka monta kertaa viikossa juoksen ja heti perään tiedustellaan, olenko juossut maratonin.

Maraton tuntuu edelleen olevan monelle se suuri kuninkuusmatka, jonka juossutta voidaan pitää todellisena juoksijana. Juoksupiireissä sekään ei enää tunnu riittävän, kun tarjolla on yli sadan kilometrin ultramatkoja. Somessa koetaan alemmuudentunnetta, kun itse ei pystytä samoihin suorituksiin kuin muut.

Häpeillen kerrotaan, kuinka polkujuoksukilpailussa oma matka oli vain 30 kilometriä ja vuodessa juostuja kilometrejä kertyi vain tuhat (muiden liikuntasuoritusten lisäksi). Vauhtikin on etanajaostoa.

Maraton tai polkujuoksu-ultra voi toimia hyvänä motivaattorina juoksuharrastukselle, mutta yhtä hyvä tavoite on jokin lyhyempikin matka. Juoksijoita ovat kaikki, jotka juoksuaskeleita ottavat. Tärkeintä on se, että liikkuu ja mieluusti siitä myös nauttii. Suorituksia pitäisi aina verrata omiin aikaisempiin tekemisiinsä. Jos viime vuonna juoksi tuhat kilometriä, voi tänä vuonna yrittää juosta 1100. Se on ihan yhtä hienoa kuin yli kolmen tuhannen lukemat.

Ja kyllä se maraton on itsellänikin toiminut innoittajana. Maratontarinani voit lukea täältä.

Juoksutavoitteeni vuodelle 2020

Kuivannon Kympillä, kuva: Studio Kuvaajari

Juoksuharrastukseni lähti lentoon vuoden 2011 alussa, jolloin muutimme uudelle paikkakunnalle. Pikkulapsiarjessa en ollut aiemmin saanut lenkkeilystä säännöllistä, vaikka useaan kertaan sen olinkin aina aloittanut. Muuttovuosi oli hyväluminen, ja hiihtoladut kulkivat lähellä kotiamme. Innostuin. Hiihdin siihen saakka, kun lumet sulivat, ja sen jälkeen monot vaihtuivat helposti lenkkareihin. Tästä alkaa nyt kymmenes perättäinen juoksuvuoteni.

Juoksemisesta on tullut tärkeä osa elämääni, enkä sinällään tarvitse tavoitteita pitääkseni harrastustani yllä. Kilpailulliset tavoitteet rytmittävät kuitenkin kivasti harjoitteluani ja tekevät niistä monipuolisempia.

Tänä vuonna mennään samalla kaavalla kuin viime vuonnakin: yksi puolimaraton keväälle, toinen syksylle. Siihen väliin lyhyempiä kylähölkkiä. Monesti haaveilen jostakin ulkomaisesta kisasta, mutta päädyn sitten kuitenkin aina kotimaiseen. Haluaisin kokea suuren ulkomaisen tapahtuman tunnelman, mutta tiedän, että kisavalmistelujen ja itse juoksun osalta parempi vaihtoehto minulle on kotimaan kilpailu.

Haaveilen edelleen enkkavauhdeista, vaikka tässä on ollut pari tasaisempaa kautta takana. Nykyisen tason säilyttäminenkin olisi ihan mukavaa.

Juoksuvuoteni 2019

Juoksuvuoteni 2019 oli hyvä. Nautin tästä harrastuksesta edelleen todella paljon ja olen kiitollinen, että olen saanut terveenä kilometrejä taittaa. Harjoittelin koko vuoden tavoitteellisesti, mikä toi treeneihin samalla monipuolista vaihtelua.

Juoksukilpailut ovat harrastukseni suola. Osallistuin viime vuonna yhteensä 18 hölkkätapahtumaan. Pisimmät kolme olivat puolimaratoneja (SAUL, HHM ja Vantaa), muut lyhyempiä matkoja. Kympin ja puolikkaan ennätyksiin en yltänyt, mutta monta hyvää juoksua ja reittiennätystä vuoteen mahtui. Osan kilpailuista juoksin harjoitusmielellä.

Viime vuoden tekemistä kuvaa ehkä parhaiten epävarmuus. En yleensä koskaan ennen kisaa osannut sanoa, kulkeeko juoksu vai ei. En uskaltanut asettaa mitään aikatavoitetta tai kertoa ääneen, että tavoittelen ennätystä. Toisinaan juoksu yllätti positiivisesti, välillä ei kulkenut sitten yhtään. Poikkeuksen muodostaa Uusi Lahti -juoksu, jota ennen olin kokenut olevani hyvässä kunnossa.

Vaikka kilpailuvauhtien suhteen olo on ollut epäileväinen, ovat peruslenkit kulkeneet kyllä oikein hyvin. Olen jopa huomannut, että sykkeet pysyvät matalina entistä reippaammissa vauhdeissa. Ja perustekeminenhän se kaikkein tärkeintä tässä onkin.

Juoksukilpailujen lisäksi osallistuin talvella Anjalan 24 tunnin viestihiihtoon sekä syksyllä kahden tunnin suunnistus-rogainingiin. Mukavia tapahtumia molemmat.

Juoksukilometrejä vuoteen kertyi 1625. Lisäksi alkuvuodesta hiihdin 401 km.

Uudenvuoden yöjuoksu

Juoksuvuosi 2019 oli mukava päättää rakettien räiskyessä Orimattilan taivaalla. Sää oli ajankohtaan nähden erittäin suosiollinen: -2°C ja pääosin sulat tiet. Lähtöviivalle asettui yhteensä 68 juoksijaa.

Oma juoksuni oli todella helppoa ja vahvaa menoa loppuun asti. Nautin! 8,6 kilometriä taittui hujauksessa. Reitin varrella oli taas kivasti kannustusta, mutta muutamiin pimeisiin tienpätkiin olisi kaivannut vaikka ulkotulia pientä valoa tuomaan. Nyt täytyi vain toivoa, ettei edessä ollut kuoppaa tai jäätä, sillä niitä ei pimeässä olisi huomannut.

Tässä kisassa pohdin peesin hyötyjä. Pääsin kahteen eri otteeseen peesaamaan, ja juoksu tuntui siinä toisen imussa erittäin helpolta. Ei tarvinnut ajatella mitään, sen kun vaan seurasi tiiviisti toista. Mutta johtuiko juoksun helppous oikeasti peesistä vai siitä, että vauhti oli omaan kisavireeseeni nähden liian hidasta? Tuntui rohkealta jättää hyvä peesi ja lähteä yksin tuulta halkomaan. Entä jos en yksin jaksaisikaan pitää tahtia yllä? Eilen riskinotto kannatti, sillä juoksuvauhtini nousi selvästi, kun uskalsin mennä ohi.

Tällaisia kisoja toivon lisää, kiitos. Helppoutta ja vahvuuden tunnetta. Ja onhan se reipas vauhtikin plussaa. 8,6 km taittui aikaan 39:33, jolloin keskitahdiksi muodostui 4.34 min./km.