Lauantai-illan rypistyksenä oli radalla juostu kolmetuhatta metriä. En ollut ennen tuota matkaa kellottanutkaan. Alkuverryttelyssä sykkeet olivat normaalia korkeammat, ja muutamien nopeampien vetojen jälkeen kroppa tuntui vetämättömältä. Voikohan jännitys noin vaikuttaa tuntemuksiin? Itse kisan aikana hengitys kulki kuitenkin oikein hyvin ja jalat tuntuivat vetreiltä.
Kolme kilometriä radalla tarkoittaa 7,5 ratakierrosta. Ei kuulosta paljolta, mutta haastetta lisää se, että koko matka täytyy juosta omiin vauhteihin suhteutettuna melkoista haipakkaa. Lisäksi oman vauhdin arvioiminen voi olla vaikeaa, jolloin aloitusvauhti nousee helposti liian kovaksi. Itse olin maaliskuussa juossut Cooperin testin, joten arvioin sen perusteella juoksevani kolmetonnisen noin loppuaikaan 12:15.
Sää oli aurinkoinen, 13° lämmintä. Hyvin tarkeni juosta sortseissa ja t-paidassa. Ensimmäiset kolme kierrosta kulkivat yllättävän kepeästi. Riemuitsin, että lähes puolivälissä jo mennään, eikä vielä tunnu edes pahalta. Eikä se kovin kamalalta tuntunut lopussakaan. Matka täyttyi yllättävän nopeasti. En silti usko, että olisin pystynyt juurikaan kovempaa menemään. Ehkä peesissä olisi jonkun sekunnin voinut saada pois.
Cooper tuli täyteen 2940 metrin kohdalla, ja siitä vielä kova loppurutistus maaliin ajassa 12:14. Keskitahdiksi muodostui 4.05 min./km.
Omatoimiset testikisat tuovat kivasti virtaa juoksuharjoitteluuni, ja nämä alimatkan kilpailut toimivat myös loistavina harjoituksina. Näiden perusteella on helppo lähteä uudestaan viivalle, kun tietää kunnon olevan kohdillaan. Pidempien matkojen kilpailuvauhtejakin on helpompi arvioida.
Kommentit
Lähetä kommentti