Vitosen testijuoksu, osa III

Juoksin eilen talven kolmannen viiden kilometrin testijuoksun. Edellisen juoksin joulukuun lopulla lumisilla teillä, nyt pääsin paahtamaan sulaa asvalttia pitkin. Koska talven harjoitteluni on ollut hiihtopainoitteista, kaipasinkin jo tietoa todellisesta juoksukunnostani. Vauhtitreenejä olen toki juosten tehnyt, mutta niissä ei ole liikuttu maksimivauhdeilla. 

Lämpömittari näytti seitsemää plusastetta, ja tiet olivat pääosin lumettomat. Alkuverryttelyn jälkeen tein tutut venyttelyt ja avaavat vedot. Sitten vain kenkä viivalle ja kello käyntiin. Juoksu lähti hyvin liikkeelle. Hengitys ei tuntunut pahalta, mutta jaloissa oli pientä voimattomuuden tunnetta. Ikään kuin ne hiukan pettäisivät alta. Yllätyin, että ensimmäinen kilometri taittui ajassa 4.10. Olin erittäin tyytyväinen lukemaan, mutta toisaalta pelkäsin, että liian kova alkutahti kostautuu jatkossa. 



Toinen ja kolmas kilometri kulkivat vielä ihan mukavasti, vaikka vauhti alun hurjastelusta vähän tasoittuikin. Sen jälkeen olo alkoi olla jo melko tukala. Ajattelin, etten millään jaksa loppuun asti. Niinpä lupasin itselleni, että neljään kilometriin asti on jaksettava ja sen jälkeen voin tarvittaessa keskeyttää.

Neljään kilometriin selvisin 4.30-tahdilla, enkä sen jälkeen tietenkään voinut enää luovuttaa. Viimeisen kilometrin aikana laskin lyhtypylväitä ja vilkuilin kelloa sadan metrin välein. Puuskutus oli jo vinkuvaa, eikä jaloista löytynyt potkua. Yllätyinkin maalissa, että tahti ei viimeisellä pätkällä hidastunut aiemmasta.

Pysäytin kelloni samalla sekunnilla, kun se piippasi matkan täyttymisen merkiksi. Maalissa oli pakko hetki nojailla polviin. Loppuaikani viiden kilometrin matkalla oli 21:59, jolloin keskitahdiksi muodostui 4:23 min./km. Olen tulokseeni todella tyytyväinen. Ei ole vauhdit talven aikana mihinkään kadonneet.

Liputan ehdottomasti testijuoksujen puolesta. Niistä saa hyvin tietoa omasta kunnosta. Tietää taas, mitä vauhtia vetotreeneissä painaa. Onnistunut juoksu lisää myös valtavasti treenimotivaatiota.

Kommentit