sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Raskas Rantapuolikas Espoon Rantamaratonilla 2015

Eilen juostiin Espoon Rantamaraton ja Rantapuolikas. Itse osallistuin jälkimmäiseen. Pääsimme lähtemään kaksi tuntia maratoonareiden perään. Tuolloin sade oli jo lakannut ja aurinkokin pilkahteli pilvien välistä. Minun puolestani olisi saanut jatkaa ripottelua, sillä etenkin alkumatkasta sää oli turhan kuuma. Lähtiessä ei tuntunut vähääkään kylmältä t-paidassa ja shortseissa.


Alkuverkan aikana jalat tuntuivat tukkoisilta, joten jo silloin aavistin, että kilpailu ei tule olemaan ainakaan helppo. Lähdin kuitenkin luottavaisena matkaan ja pääsin sopivasti 1.45-jänisten perään. Ensimmäinen kilometri meni kivasti aikaan 4.56. Ruuhkaakaan ei juurikaan edes alkuun ollut. Alkuun juoksu tuntui hyvältä ja jänisten tasaisessa vauhdissa oli helppo peesata. Näin jatkui toiselle juomapisteelle saakka. Siinä jänikset eivät pysähtyneet juomaan, joten sain lisätä vauhtiani saadakseni heidät taas kiinni. 8 kilometrin kohdilla tuntui, että vauhdin eteen sai jo tehdä töitä. Asfalttikin oli vaihtunut hiekkatieksi. Sinnittelin kuitenkin jänisten matkassa puoliväliin saakka ja kellotin varsin kivan väliajan 52:25. Sen jälkeen ero jäniksiin alkoi kasvaa tasaiseen tahtiin. Samalla katkesi jo henkinen kanttikin, sillä vauhti hidastui kertaheitolla 5.30:een ja lopulta kuuteen minuuttiin. Siitä alkoi raskas taistelu maaliviivan saavuttamiseksi.

Lasten rantatonnin alkuverryttely


15 kilometrin kohdalla olin valmis kävelemään, mutta ajattelin, että kävellen maaliin pääsyssä kestää vieläkin kauemmin, joten pidin hölkkävauhdin yllä. Kannustajia oli reitin varrella ilahduttava määrä, mutta tällä kertaa "Hyvä, hyvä, hienosti menee! Hyvältä näyttää!" -huudot eivät juurikaan tsempanneet. Loppumatkasta ei oikeastaan ole edes mitään mielikuvia. Maisemia en jaksanut ihailla, keskityin vain eteenpäin menemiseen. Kovinkaan kannustavaa ei ollut sekään, kun juoksijoita lappasi tasaiseen tahtiin ohi sekä vasemmalta että oikealta...

17 kilometrin paikkeilla mies tuli takaa ohitseni ja huolissaan kysyi, olenko kaatunut, kun jalkani ovat verillä. En ollut itse lainkaan huomannut, että molempien polvieni yläpuolella oli veriset hankaumat. Olen kyllä aiemminkin tiedostanut, että juostessani jalkani ottavat yhteen, mutta koskaan ennen siitä ei ole iho mennyt rikki. Nirhaumat onneksi näyttivät paljon pahemmilta kuin oikeasti olivat. Pesun jälkeen ihossa ei juurikaan huomaa jälkeä.


Maalin lähestyessä sain vielä pienen tsemppivaihteen päälle ja suhtkoht reippaalla vauhdilla menin viimeiset kaksi kilometriä. Maalisuoralla otin vielä loppukirin ja paransin sijoitustani yhdellä. Loppuaika 1:55. Toiseen puolikkaaseen meni aikaa 1:03. Kymmenen minuutin positiivinen splitti.

Illalla oli huono olo, eikä ruoka oikein maistunut. Melkoinen janokin oli loppuillan. En oikeastaan ole pettynyt juoksuuni. Välillä näin. Tuntuvat sitten tulevat onnistumiset sitäkin paremmilta. Hieman vain mietityttää, onko kuntoni oikeasti kesän aikana laskenut näin paljon, vai sattuiko vain huono päivä. 

2 kommenttia

  1. Tässä videopätkässä taidat vilahtaa jänisten perässä noin kohdalla 4.30

    https://youtu.be/CjpPdGfTZWE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Siellä tosiaan vielä rennosti jänisten peesissä. :)

      Poista

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall