Lapinjärven ympärijuoksu 2017

Lapinjärven ympärijuoksu 2017
Lapinjärven ympärijuoksu järjestetään perinteisesti helatorstaina. Tänä vuonna jo 43. kerran. Tapahtuma on ollut vuosittain suunnitelmissani, mutta syystä tai toisesta se on kuitenkin aina jäänyt väliin. Nyt juoksu mahtui sopivasti kalenteriini ja toimi samalla hyvänä reippaana harjoituksena ennen kahden viikon päästä juostavaa Helsinki Half Marathonia.


Tapahtuman nimen mukaisesti 12,5 kilometrin reitti kiertää Lapinjärven ympäri. Matkaan startattiin lasten sarjojen jälkeen tasan kahdeltatoista. Ensimmäinen kilometri kulki kivasti aikaan 4.35 min., mutta pian sen jälkeen alkoi jo jaloissa tuntua raskaalta. Seuraavat neljä kilometriä menivät vielä mukavasti asfaltilla noin 4.43-vauhtia. Asfalttiosuuden jälkeen alkoi kilometrin mittainen metsäpolkuosuus, jossa sai edetä myös lyhyitä pätkiä pitkospuita pitkin. Hyvä juoksurytmi katosi samantien. Kokemattomuus poluilta näkyi selkeänä vauhdin hidastumisena. Eräässä juurakkoisessa kohdassa nilkkani hieman väännähti, mutta onneksi siinä ei käynyt pahemmin. Pystyin jatkamaan juoksuani. Metsäosuuden jälkeen matka jatkui hiekkatietä pitkin. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, ja hiki virtasi. Juoksu alkoi painaa toden teolla. Taivallustani ei auttanut yhtään sekään, että sain juosta koko matkan aivan yksinäni: edellä menevät olivat kaukana, eikä takanakaan kukaan ihan niskaan hengittänyt. Sinnittelin kilometrin kerrallaan.


Vauhtini hidastui selkeästi loppua kohti. Kuuden kilometrin jälkeiset kilometriajat painuivat yli vitoseen. Lopun asfalttiosuudellakaan ei ollut enää voimia tiivistää tahtia. Viimeinen kilometri ennen maaliviivaa kierrettiin vielä lasten juoksema pururatareitti ylämäkineen.

En tänään varsinaisesti juoksusta nauttinut, mutta maalissa olin jo ihan hyvillä mielin. Nautiskelin järjestäjien tarjoamaa mehua ja jugurttista tuorepuuroa. Tällainen juoksu tällä kertaa.

Lapinjärven ympärijuoksu 12,5 km
Loppuaika: 1:00:34, keskitahti 5 min./km
Sää: +19°C, aurinkoista

Kommentit

  1. Tervehdys Janna!
    Onnittelut hyvästä juoksusta ja kiitos kirittämisestä. Seurasin sun selkää, joka oli alussa niin lähellä, mutta loittoni vääjäämättä. Metsäpolun jälkeen näin enää vaim vilauksen pinkistä paidasta. Vaikeaa oli loppu mullakin, kun ylämäet olivat myrkkyä jaloille. Mukava juoksu tuo oli silti.

    Hyvää juoksukesää!

    Pekka K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pekka kommentistasi! Olisit roikkunut perässä vaan, niin olisi ollut juoksuseuraa! :) Mukavan vaihteleva reittihän tuo oli, vaikken itse tällä kertaa pystynytkään vastaamaan sen haasteisiin. Juoksuiloa!

      Poista

Lähetä kommentti