Kalkkisten kympillä



Suomessa järjestetään upeita kylähölkkiä. Yksi niistä on Kalkkisten Kymppi Asikkalan kunnassa. Kauniit maalaismaisemat, hyvät järjestelyt ja iloiset ihmiset tekivät tästä tapahtumasta hienon kokemuksen.

Paikalla oli mukava määrä hyväntuulisia osallistujia. Käytössä olivat vanhan ajan kankaiset numerolaput, joihin oli lisätty ajanottosiru. Alkupuheenvuorossa viitattiin tulevan reitin haasteisiin kertomalla, ettei niitä ylämäkiä sitten enää juoksun jälkeen muista ja että juoksun aikana tärkeintä on muistaa hengittää. Lämmittely suoritettiin ajankohtaisesti Cheekin Tulin voittamaan -kappaleen tahdissa.



Kahdeltatoista säntäsimme kaikki osallistujat yhtä aikaa matkaan. Alkupätkän kapeus hillitsi sopivasti suurimpia menohaluja, mutta melko pian pääsin etenemään omaa, hyvää vauhtiani. Ensimmäiset kolme kilometriä tuntuivat raskailta. Juoksu oli kankeaa, ja alustakin haastava. Reitti kulki sorateitä, pieniä metsäpolkuja ja pellon reunamilla kiemurtelevia kärrypolkuja pitkin. Asfalttia ei ollut kuin pieni pätkä reitin loppupuolella. Ja niitä alkupuheenvuorossa mainittuja mäkiä riitti. Oli pieniä kumpuja ja sitten niitä jyrkempiä nousuja. Ylämäkeä seurasi totta kai alamäki, mutta eivät ne jyrkimmät alamäet sen helpompia olleet juosta.

Oma juoksuni tuntui paranevan matkan edetessä. Kuuden kilometrin kieppeillä minut ohitti nainen, jonka vauhtiin pääsin kivasti mukaan. Hänelle kiitos siitä, että jaksoin lopussakin tsempata ylämäissä. Sillä pitihän se vähän yrittää sijoituksesta kisailla. Hän juoksi muutaman metrin edelläni ja etenkin ylämäissä hieman kasvatti eroa. Minä sain vastaavasti alamäissä kirittyä raon umpeen. Matka ei tuntunutkaan enää ylivoimaiselta, vaan kilometrit täyttyivät yllättävän nopeasti. Reitin varrella oli myös todella hienosti kannustusta, mikä aina ilahduttaa ja tuo lisätsemppiä. Iso kiitos kannustajille siitä!



Puolitoista kilometriä ennen maalia käännyttiin hetkeksi asfaltille ja siinä joku mies huusi, että nyt kisataan kolmossijasta. Vauhti lisääntyi välittömästi meillä molemmilla. Edelläni juossut nainen sai heti minusta muutaman metrin irtioton. Päätin silti taistella loppuun asti ja ilokseni huomasin, että ero alkoi supistua. Saatuani hänet kiinni päätin heti yrittää ratkaisua ja pistin kaiken peliin. Viimeiset viisisataa metriä puuskutin täysillä menemään ja kiilasin itseni palkintopallille. Maalissa totesin, että alkujuonnon nainen oli oikeassa: reitin mäet olivat jo unohtuneet ja mielen oli vallannut voittajafiilis.

Oma mittarini näytti reitin pituudeksi 10,7 kilometriä. Loppuaikani oli 53:53, mikä tekee keskitahdiksi 5.01 min./km. Ajan perusteella en osaa yhtään sanoa, kulkiko juoksu hyvin vai ei. En usko, että olisin nopealla reitilläkään huippuvauhteja painellut, mutta tyytyväinen suoritukseeni olen. Etenkin siihen, että juoksu parani koko ajan, enkä luovuttanut lopun ylämäissä. Loppukiri oli myös huikea.


Juoksun jälkeen kävin suihkussa ja nautin järjestäjän tarjoaman herkullisen lohikeiton. Päivän kruunasi nousu palkintopallille. Ei sitä joka kerta palkintopallilla maailmanmestarin kanssa kätellä. Sain aivan ihastuttavan auringonkukista tehdyn kukkakimpun ja lähialueen tuottajien herkkukorin.

Voin lämpimästi suositella tätä hyvän mielen tapahtumaa kaikille lenkkeilystä ja kuntoilusta innostuneille.

Kommentit

  1. Olipa kiva rapsa, ja hyvän mielen kisatunnelma välittyi lukijalle saakka. Kiitos! Ja onnea upeasta podiumsijasta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti