Maantiejuoksucupin kauden avaus järjestettiin viime lauantaina poikkeuksellisen lämpimässä säässä. Vantaalla mittari näytti 13 plusastetta. Ilmatieteen laitoksen mukaan näin korkeita lukemia ei ole havaittu koskaan ennen näin myöhään syksyllä. Kaunis sää houkutteli paikalle yhteensä 347 osallistujaa.
Olin lokakuisen Vantaan puolimaratonin jälkeen pitänyt pientä ylimenokautta, joten olin vasta kisaa edeltävällä viikolla palannut takaisin normaaliin harjoittelutahtiin. En myöskään mitenkään kevennellyt kilpailua varten, vaan osallistuminen toimi viikon kovana harjoituksena. Juoksu oli treeneissä kulkenut mukavasti, joten sen perusteella asetuin luottavaisena lähtöviivalle.
Kisapaikalla kävin hakemassa kilpailunumeroni ja tein sen jälkeen normaalin alkuverryttelyni. Starttiviivalla ei tarvinnut kylmästä hytistä. Mukava oli odotella lähtökäskyä auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta. Pääsin heti alkuun helposti omaan juoksurytmiini, kun pitkä letka rynnisti ensimmäisen kilometrin alamäkeen. Siitä jatkoin matkaani pienessä porukassa tasaisella asvaltilla. Alkumatkasta seurasin niin tiiviisti edellä juosseiden selkiä, etten huomannut asvaltissa olleita railoja. Oikean jalkani sellaiseen humpsautin, mutta onneksi selvisin siitä vain pienellä tasapainon menetyksellä. Jatkossa oli pakko kohdistaa katsetta myös alaviistoon. Kolmen kilometrin jälkeen vauhti letkassa selvästi kiristyi, ja porukkamme alkoi harveta. Itse päätin pitää kiinni hyvästä peesistä, vaikka hieman riskirajoilla mukana roikuinkin. Puoliväliin kestin kyytiä, kunnes tajusin itsekin, etten pystynyt kärkikaksikon vauhtiin.
Kuudessa kilometrissä tuuli alkoi puhaltaa kovasti vastaan. Juoksuni ei tuntunut kaikkein keveimmältä, mutta ihan ookoolta kuitenkin. Harmittelin, että päädyin lopulta yksin tuulta halkomaan. Onnekseni takaani tullut mies lupautui ystävällisesti ottamaan peesaajan paikan. En tiedä, kuinka paljon se lopulta auttoi tuulen suhteen, mutta henkisesti sillä oli suuri merkitys. Oli huomattavasti helpompi kestää lopun kilometrit, kun keskittyi vain seuraamaan toisen askeleita. Sen verran tiukoille juoksu kuitenkin otti, etten enää viimeisellä ylämäkivoittoisella kilometrillä pysynyt peesini matkassa. Vauhtini putosi selvästi, vaikka kahdessa aikaisemmassa Maantiejuoksucupin kilpailussa olen pystynyt viimeisellä kilometrillä tahtiani nostamaan.
Naisten sarjan voitti Camilla Richardsson ennätyksellään 33:17. Minä tulin maaliin ajassa 44:56. Olin yllättynyt, että 45 minuutin raja oli noin tiukassa. Olin juoksun aikana kuvitellut pääseväni hieman kovempaan loppuaikaan. Seurasin tosin matkan varrella kilometriaikojani kellon piippauksista, enkä järjestäjän virallisten kilometrikylttien mukaan. Kellossani kilometri täyttyi aina jonkin verran aikaisemmin. Paluumatkani oli 40 sekuntia hitaampi kuin alku. Joka tapauksessa olen juoksuuni tyytyväinen. Oli todella kiva käydä kisaamassa.
Kommentit
Lähetä kommentti