Katja Kettu: Brita-Kajsa (Otava, 2026)
Lars Levi Laestadiuksen kuolinvuoteen äärellä vaimo Brita-Kajsa muistelee parin yhteistä elämää.
Brita-Kajsa syntyi Ruotsin Lapissa vuonna 1805. Tultuaan ensimmäisen kerran raskaaksi vaati hän Laestadiusta aviomiehekseen. Kaikkiaan parille syntyi 15 lasta. Brita-Kajsa kertoo, miten Lars Levi Laestadiuksesta tuli arvostettu kasvitieteilijä ja myöhemmin suuren herätysliikkeen perustaja. Mies kulki paljon matkoillaan, ja vaimo hoiti sillä välin uskollisena kotia ja perhettä.
Kirja on kirjoitettu kokonaan murteella, ja Ketun kieli on rikasta ja väkevää. Teos on biofiktiivinen, sillä Brita-Kajsan elämästä tiedetään varsin vähän.
Leeena Paasio: Lännessä loistaa majakka (WSOY, 2026)
Leena Paasion Kotisatama-sarja vie lukijan idylliselle Utön majakkasaarelle. Lännessä loistaa Majakka on sarjan toinen osa, ja siinä pääosassa on Meriön sisaruksista Heikki.
Heikki toimii saariston yhteyslaivan kipparina ja seilaa säännöllisesti Turun ja Utön väliä. Iloa elämään tuovat perhe ja ystävät. Pienen poikansa yhteishuoltajuuden hän jakaa ex-vaimonsa kanssa. Toisena päähenkilönä kirjassa on toimittajana työskentelevä Ella, joka päätyy kesäoppaaksi Isokarin saarelle. Hänenkin entinen ihmissuhteensa on juuri ajautunut karille.
Lännessä loistaa majakka on viehättävä ja lämminhenkinen feelgood-romaani. Vahvoina teemoina kirjassa käsitellään parisuhdetta, ystävyyttä ja yksinhuoltajuutta. Paasio kuvailee taidokkaasti sekä luontoa että ihmissuhteita. Voin suositella myös Paasion aiemmin ilmestyneitä nuortenromaaneja.
Anthony Horowitz: Harakkamurhat (Tammi, 2026)
Harakkamurhat punoo yhteen kaksi rikosta. Kirjan alussa päästään lukemaan Alan Conwayn kirjoittamaa uusinta Atticus Pünd -dekkaria, jonka käsikirjoituksen hän on juuri lähettänyt kustantajalleen. 1950-luvun pienessä englantilaisessa kylässä taloudenhoitaja löytyy kuolleena, ja yksityisetsivä Atticus Pünd ryhtyy selvittämään rikosta. Tarina on tunnelmaltaan ja kerronnaltaan kuin Agatha Christien tuotantoa. Tarinan loppuratkaisu jää kuitenkin arvoitukseksi, sillä käsikirjoituksen viimeiset sivut puuttuvat.
Kirjan toisessa osassa kustannustoimittaja Susan Ryeland alkaa selvittää kadonneiden sivujen kohtaloa. Tutkinnan edetessä kirjailijasta ja hänen elämästään paljastuu yllättäviä yksityiskohtia ja tapaus alkaa muistuttaa käsikirjoituksen juonta.
Pidin kirjassa enemmän käsikirjoituksen murhamysteeristä, vaikka ei nykyhetkeen sijoittuvassa tarinassakaan sinällään mitään vikaa ollut. Harakkamurhat on alun perin julkaistu jo kymmenen vuotta sitten, mutta se on vasta nyt suomennettu. Kirjasta on tehty myös tv-sarja.
Jari ja Kati Tervo: Ukko ja onnen aika (Otava, 2026)
Ukko ja onnen aika on jo kolmas kirja, jossa seurataan borderterrieri Ukon ja hänen omistajiensa elämää. Luvut ovat lyhyitä, ja joka toisen niistä on kirjoittanut Jari ja joka toisen Kati. Vaikka Ukko onkin kirjassa pääosassa, kuvataan siinä myös isännän ja emännän arkea sekä seurataan maailman menoa. Leppoisaa, ja etenkin koiran omistajalle samaistuttavaa, kerrontaa.
Maija Kajanto: Tilinpäätös (WSOY, 2026)
Puistokadun pesula -sarjassa seurataan vahvojen nuorten naisten elämää. Sarjan ensimmäisessä osassa pääosassa oli Inka, joka perusti Puistokadulle pesulan. Paikasta on muodostunut tärkeä kohtauspaikka Inkalle ja hänen ystävilleen.
Sarjan toinen osa, Tilinpäätös, kertoo nelikymppisestä Assista, joka työskentelee kirjanpitäjänä ja elää tasaista arkea pitkässä parisuhteessa. Lomautus ja etäiseksi jääneeltä isoisältä peritty asunto saavat Assin kyseenalaistamaan parisuhdettaan ja valintojaan.
Tilinpäätös on helppolukuinen hyvän mielen romaani, jossa käsitellään arkisten asioiden lisäksi myös vakavampia aiheita.





Kommentit
Lähetä kommentti