maanantai 21. maaliskuuta 2016

Viikon 11 Treenit

Tällä viikolla pääsin taas mukavasti juoksemisen makuun. Sulaneilla teillä olikin hyvä aloittaa viikko vauhdikkaalla harjoituksella. Alkuverkan jälkeen juoksin tasaisella vauhdilla 10 + 8 + 6 minuuttia kolmen minuutin palautuksilla. Ensimmäiset kymmenen minuuttia menivät 5.30 min./km -vauhdilla ja seuraavat kaksi noin vitosen pintaan. Juoksu tuntui hyvältä ja treenin jälkeen oli mahtava fiilis: juoksu on mun juttu!

Perjantaina päätin vielä säästellä jalkojani ja valitsin hiihdon juoksulenkin sijaan. Hiihto oli kuitenkin melkoista räpiköimistä jäisillä laduilla. Latu-urat olivat jo melko matalat, paikoin lähes olemattomat. Laduilla oli myös paljon havunneulasia ja muita roskia. Ei ollut pitoa eikä luistoa. Ei varsinaisesti mikään nautinto tämä hiihtoretki.


Keskiviikon treeneissä valmentaja vinkkasi, että voisin tehdä muutamia mäkivetoja ennen seuraavaa kilpailua. Koulun pihalta löytyy siihen sopiva ylämäki. Niinpä lisäsin lauantaisen pk-lenkin loppuun viisi 15 sekunnin tiukkaa ylämäkivetoa. Hyvin kulki juoksu.

Jos lauantain juoksu kulki kepeästi, oli sunnuntainen meno todella nihkeää. Suoritusta ei tietenkään helpottanut yhtään huono reitinvalinta: hiekkatiestä osa oli vielä luminen ja jäinen. Kilometriaika asfalttipätkällä oli 40 sekuntia nopeampi kuin lumiosuudella juostu.

Olin suunnitellut avaavani kesän kilpailukauden 2. pääsiäispäivänä Munahölkässä. Suunnittelimme kuitenkin pääsiäisen ohjelman uusiksi ja näillä näkymin valitsenkin Munahölkän sijaan lankalauantaisen Talvijuoksu-cupin päätösosakilpailun. Kympin kisa juostaan Elimäellä.

Ma: Lepo
Ti: Juoksu VK 55 min.
Ke: Juoksutekniikkaa ja lihaskuntoa 1,5 h
To: Lepo
Pe: Hiihto 50 min.
La: Juoksu PK 50 min. + 5x15 sek. mäkivedot
Su: Juoksu pitkis 80 min.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall