perjantai 5. helmikuuta 2021

Miltä oma ennätysjuoksu tuntui?

Eräässä Facebookin juoksuaiheisessa ryhmässä keskusteltiin siitä, miltä tuntui saavuttaa nykyinen maratonennätys. Karkeasti jaettuna tuntemukset olivat joko hyviä tai huonoja, mutta ristiriitaisuuksiakin tuli ilmi. Joku kuvaili ennätysjuoksuaan täydelliseksi suoritukseksi, joka yltää elämän TOP 3 -kokemuksiin. Juoksu oli helppoa, ja tuloksesta oltiin ylpeitä. Joku toinen taas kertoi ennätysjuoksun tuntuneen aivan kamalalta, koska reitin varrella oli kärsitty pahasta olosta tai krampeista. Maaliin pääsy oli ollut lähinnä helpotus. Osalle ennätysjuoksu oli iloinen yllätys. Ennätys syntyi vähän vahingossa. Joillekin se oli myös rankka pettymys: tavoite oli ollut vieläkin kovempi.

Mielenkiintoisia olivat ne vastaukset, joissa paljastettiin, ettei maalissa tuntunut miltään. Tyhjä olo johtui siitä, että varsinainen työ, maratonille harjoittelu, oli tehty jo aiemmin. Itse maraton oli vain suoritus. Yhdelle vastaajalle ennätys ei merkinnyt mitään, koska hän arvosti ennätystä enemmän reitin kauneutta tai selviytymistä haastavista olosuhteista.

Minä olen iloinnut jokaisesta juoksemastani ennätyksestä. Maaliviivalla olen jo usein nostanut kädet ylös voiton merkiksi ja pienen riemunkiljahduksenkin hihkaissut. Ennätysjuoksut ovat aina olleet minulle helppoja ja onnistuneita. Olen niistä todella nauttinut. En ole taistellut kuin viimeisten kilometrien väsymystä vastaan. 

Vantaan maratonin reitti on sopinut minulle.

Juoksukuntoni kehitys on ollut varsin maltillista ja hallittua. Osallistuin Vantaan puolimaratonille viitenä kertana peräkkäin ja jokaisena vuotena paransin edellistä ennätystäni kahdella-kolmella minuutilla. Suurta, yllättävää tulosharppausta en siis koskaan ole tehnyt. Olen kyllä tiennyt olevani kunnossa, ja monesti ennen kilpailua ääneen maininnutkin tavoittelevani uutta ennätystä. En kuitenkaan ole koskaan asettanut etukäteen mitään aikatavoitetta, vaan lähtenyt matkaan fiiliksellä. Monesti vauhti on asettunut luonnollisesti ennakoimaani haarukkaan, joten hyvin olen kuntotasoni tiennyt. Reitin jälkimmäinen puolikas on yleensä kulkenut hitusen ensimmäistä hitammin, mutta joskus olen onnistunut juoksemaan negatiivisenkin splitin.

Yksi erikoinen ennätystarina minulta sentään löytyy. Osallistuin vuonna 2018 SAULin puolimaratonille Vierumäellä. Kilpailussa kierrettiin vajaan kahden kilometrin mittaista reittiä 11 kertaa. Juoksuni oli kaikin puolin erittäin onnistunut, ja pidin siitä, että lyhyellä reitillä kilpailijoita näki koko ajan sekä edessä että takana. Maalissa tuuletin uutta ennätystäni. Riemu vaihtui muutaman päivän päästä pieneksi pettymykseksi, sillä reitti oli uusintamittauksessa todettu (muistaakseni n. 80 metriä) liian lyhyeksi. Virallinen ennätys siis mitätöityi. Asia ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, koska juoksu itsessään oli erittäin onnistunut, eikä aikaparannukseni ollut kovinkaan suuri. Niin kovaan aikaan en tosin ole sen jälkeen päässyt.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall