Kohti Berliinin puolimaratonia

Juoksin ensimmäisen maratonini Tukholmassa.

Olen juossut säännöllisesti 12 vuoden ajan. Alusta lähtien olen osallistunut innokkaasti paikallisiin kylähölkkiin sekä isompiin massatapahtumiin. Ainoastaan kerran olen kilpaillut ulkomailla: juoksin ensimmäisen maratonini Tukholmassa vuonna 2013. Muistikuvat tuosta reissusta ovat melko hatarat, eikä sieltä ole otettu yhtään kuvaakaan. Lähdin matkaan maratonristeilyllä, jonka myötä muun muassa bussikuljetukset satamasta lähtöalueelle ja takaisin sujuivat näppärästi. Paluumatkalla laivan portaita laskeutui yksi jos toinenkin kankeasäärinen. Minulla ei ollut ensimmäiselle maratonille aikatavoitetta, joten en stressannut etukäteen alkuruuhkasta. Luultavasti pääsin matkaan hyvää, omaa vauhtiani. Reitin loppupuolelta on mieleen jäänyt eräs kadunpätkä, joka oli täynnä kannustajia. Huutomyrskyn siivittämä askel liisi kevyesti. Muita muistikuvia minulla ei ole reitistä tai tunnelmasta. Juoksun jälkeen hehkutin Facebookissa voittajafiilistä. En ollut saanut kramppeja tai hiertymiä, maha ei ollut mennyt sekaisin eikä kuuluisa 30 kilometrin muurikaan tullut vastaan. Vauhtikaan ei ollut pudonnut toisella kierroksella kuin neljä minuuttia. Tasaisen vauhdin taktiikalla päädyin loppuaikaan 4:14:09. 

Tukholman-reissun jälkeen olen suosinut pelkästään kotimaisia koitoksia - monestakin syystä. Ensinnäkin ilmoittautuminen tuntuu helpommalta. Suomalaisten tapahtumien kotisivut ovat yleensä selkeät, ja niistä löytyy tarvittavat tiedot nopeasti. Ulkomaisista tapahtumista ei aina löydy edes edellisvuoden tuloksia, saati tietoa siitä, edellyttääkö osallistuminen lääkärintodistusta. Ulkomaiselle tapahtumalle kertyy myös hintaa. Pelkästään osallistumismaksu on yleensä korkeampi, etenkin jos kotimaiseen kisaan on ilmoittautunut early bird -hinnalla. Lisäksi aikaa menee lentojen ja hotellien selvittämiseen. 

Olen viime vuodet juossut tulostavoitteisesti. Ulkomainen tapahtuma sopii mielestäni hyvin fiilistelyyn, mutta en usko pystyväni siellä parhaimpaani. Matkustettaessa vatsa saattaa mennä sekaisin ja väsymys viedä voimia. Hyvien ruokapaikkojen löytäminen stressaa, ja helposti sitä turistikävelee jalkansa kankeiksi. Malttako sitä kisaa edeltävästi vain makoilla hotellihuoneessa? Ulkomaan startit tapahtuvat yleensä aamulla, jolloin en ole vetreimmilläni. Minulle sopii parhaiten iltapäivän kilpailu. Lisäksi kotimaassa lähdön ruuhkat ja vessajonot ovat maltillisia. 

Suuri merkitys on ollut myös imagolla. Jos juoksisin maratoneja, tavoittelisin varmasti paikkaa New Yorkista, Lontoosta, Chicagosta tai Berliinistä. Puolimaraton ulkomailla ei sen sijaan kuulosta yhtään niin hohdokkaalta. Viitsiikö puolimaratonin vuoksi matkustaa niin pitkälle?

Kun ensi kevään juoksukalenterista ei löytynyt sopivaa kotimaista tapahtumaa maalis-huhtikuulle, päädyin selailemaan Euroopan tarjontaa. Vahvimmiksi ehdokkaiksi nousivat Berliini ja Praha. Kummassakaan kaupungissa en ole aiemmin käynyt, mutta valitsin lopulta googlettelun ja kisaraporttien perusteella Berliinin. Toivottavasti siellä kannustus on suurta ja juoksuseuraa riittää koko matkalle. Niitä kun ei kotimaasta liiaksi saa.

Tällä hetkellä olen innoissani tulevasta matkasta. Onhan puolimaratonkin hyvä syy pienelle irtiotolle arjesta, ja saan varmasti ikimuistoisia kokemuksia. Ei tarvitse vuodesta toiseen raportoida ainoastaan samasta vantaalaisesta maratonreitistä. 

Kommentit