Elimäellä järjestetty Pentin hölkkä tarjosi oivan tilaisuuden testijuoksuun. Kuukausi sitten Iitti-hölkässä en vielä uskaltanut vähäisen juoksupohjan vuoksi revitellä, mutta nyt tiesin, että jalat kyllä kestävät rohkeammankin juoksun. Reilun neljän kilometrin matka oli juuri sopiva tämän vuoden ensimmäiseen kovavauhtiseen kilpailuuni.
Saavuin paikalle 45 minuuttia ennen starttia. Hain kilpailunumeroni ja lähdin saman tien alkuverkalle. Tuntui oudolta tehdä pitkästä aikaa tuttuja kilpailua edeltäviä venyttelyjä ja hyppelyitä. Avaavat vedot hengästyttivät todella paljon. Alla oli vain muutamia kovavauhtisia harjoituksia yli puolen vuoden juoksutauon jälkeen.
Pentin hölkän piskuinen juoksijajoukko. |
Kilpailun ensimmäinen kilometrini asvaltilla kulki aikaan 4.44. Sen jälkeen pääsin sopivasti 60-sarjassa juoksevan miehen peesiin, jonka kanssa taitoimme seuraavat kaksi kilometriä tahdilla 4.39. En varmasti olisi yksin jaksanut ylläpitää niin kovaa vauhtia, sillä peesissä pysymisen eteenkin sai tehdä töitä. Kilometrit taittuivat onneksi nopeaan. Hiekkatiekiekuran jälkeen palasimme alun asvaltille. Peesattavani pyysi minua siirtymään kärkeen, joten loppumatkasta töitä sai tehdä selvästi aiempaa enemmän. Viimeinen täysi kilometri kulki silti kivasti neljään ja puoleen minuuttiin. Loppuvaiheessa hengitykseni oli jo todella raskasta, mutta onneksi matka oli lyhyt. Viimeiset viisisataa metriä juoksimme sinipaitaisen miehen kanssa rinta rinnan. Maalisuoraa edeltäneen tiukan kurvin jälkeen sain omat tossuni kiihtymään hitusen kovempaa, joten otin meistä kahdesta voiton. Maalissa kiitimme toisiamme toimivasta vuorovedosta.
Maalissa maistui mehu ja pulla. |
Loppuaikani 4,2 kilometrin matkalla oli 19:37. Ajalla ei ole minulle niinkään merkitystä, vaan sillä, että kovavauhtinen juoksu tuntui siedettävältä ja pystyin nostamaan vauhtia loppua kohti. Maalissa kelpasi punaposkisena ja hikisenä nauttia mehua ja pullaa. Piskuisessa Pentin hölkässä oli mukana 22 juoksijaa. Omassa 45-vuotiaiden naisten sarjassa osallistujia oli kaikkein eniten. Sijoituin kuudesta naisesta toiseksi.
Nyt on uuden juoksu-urani pohjatulos tehty. Sitä lähden syksyn ja talven treeneillä parantamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti