 |
| Kuva: Petteri Jokela |
Vantaan puolimaratonin lähtöä odotellessa meille kerrottiin, että Alisa Vainio oli juuri juossut maratonilla uuden Suomen ennätyksen ajalla 2:23:06. Reitti ja olosuhteet oli nopeiksi todistettu. Kun kuuluttaja seuraavaksi kysyi, kuka aikoo juosta ennätyksensä, nostin rohkeasti käteni ilmaan.
Harjoitteluni oli sujunut hyvin, ja kroppa tuntui alkuverryttelyssä mukavan kimmoisalta. Yhdeksän asteen pilvinen plussakeli oli lokakuun juoksulle mitä mainioin. Olin etukäteen laskeskellut, että 4.38-kilometritahdilla alittaisin keväällä Salossa juoksemani ennätyksen (1:37:58). Jos haluaisin parantaa aikaani minuutilla, olisi kilometritahdista pudotettava pois vielä pari sekuntia.
 |
| Alisa Vainion lennokas askel kiidätti hänet uuteen Suomen ennätykseen |
Pääsin startista liikkeelle hyvin, juuri omaan tuntumaan sopivaa vauhtia. En vilkuillut kellosta aikaa enkä sykettä. Ensimmäinen kilometri kulki aikaan 4.28. Sen jälkeen tahti tasaantui ja hieman hidastui.
Neljän kilometrin jälkeen tapahtui jotain kummallista. Kello alkoi näyttää käsittämättömän kovia kilometriaikoja: 4.31, 4.33, 4.35, 4.32... Juoksu tuntui oikein hyvältä, enkä ollut tavanomaista hengästyneempi. Annoin siis jalkojen viedä. Vauhti tuntui erityisen lennokkaalta, kun vertasi sitä ohitettaviin maratoonareihin.
 |
| Kuva: Petteri Jokela |
Puolivälin jälkeen pääsin sopivasti mukaan kahden miehen porukkaan. Henkisesti oli erittäin helpottavaa päästä juoksemaan pitkät suorat peesissä. Tahti pysyi kovana ja tasaisena. Hämmennyin joka kerta, kun kello läväytti ruutuun edellisen kilometrin ajan. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut raskaalta, eikä kilometrien kuluminen tuntunut pitkältä. Olin päässyt todelliseen flow-tilaan ja nautin vahvasta etenemisestäni.
Viisi kilometriä ennen maalia matka alkoi painaa jaloissa ja hengitys kiihtyi selvästi. Silti pystyin pitämään tutun vauhdin yllä ilman suurempaa taistelua. Viimeisellä kahdella kilometrillä hengitys muuttui jo vinkuvaksi, ja käskytin jalkojani tiivistämään askelta. Tiesin, että tulossa olisi hurjan hyvä aika. Maaliviivalla nostin käteni ilmaan ennätykseni merkiksi.
Juoksun jälkeen olin suorastaan liikuttunut. Loppuaikani, 1:36:35, oli selvästi parempi kuin olin uskaltanut unelmoidakaan. Keskitahdiksi muodostui 4.34 min./km. Kaiken kruunasi tieto siitä, että olin sijoittunut N45-sarjassa pronssille.
Palkintojenjakoa odotellessani vaihdoin kuulumisia usean juoksututtavan kanssa. Kohtaamiset olivat juoksun lisäksi ehdottomasti tapahtuman kohokohtia. Erityiskiitos niille kahdelle blogini lukijalle, jotka tulivat reippaasti minua moikkaamaan. Oli ilo nähdä!
Kommentit
Lähetä kommentti