Juoksuharrastukseni kuivuu hiljalleen kasaan. Jalkojeni kuntoutus ei ole koko kesän aikana edistynyt lainkaan. Kipua tuntuu takareidessä ja istuinkyhmyn alueella niin juostessa kuin istuessa.
Purin tällä viikolla valmentajasuhteeni. Sopimuksemme tuli päätökseen, enkä nähnyt tässä vaiheessa syytä sitä jatkaa. Tavoitteellinen juoksuharjoittelu ei näillä jaloilla onnistu. Loppuun asti toivoin, että joitain pientä toivonpilkahdusta tapahtuisi kuntoutumisen suhteen, jotta voisin jatkaa vielä ainakin seuraavan kuukauden. Niin ei käynyt, joten tästä eteenpäin liikun oman suunnitelman ja fiiliksen mukaan. Luultavasti se tarkoittaa sitä, että treenimäärät vähenevät, kun arjessa ei olekaan enää tarvetta ottaa tilaa tavoitteelliseen harjoitteluun. Eikä sille tietenkään ole tarvettakaan: terveyden ja hyvinvointini kannalta liikun siltikin riittävästi.
 |
| Kuva: WeRunHelsinki |
Peruin myös osallistumiseni syksyn ja kevään juoksuklubissa. Olin haaveillut viikoittaisista yhteistreeneistä hyvässä porukassa, mutta tiedän, etten pystyisi niistä nauttimaan, jos jalat eivät salli sataprosenttista suorittamista. Olisi kurja itse juosta vain helppoa vk:ta, kun muut puristavat tiukkoja vetoja. Täyttä varmuutta ei ole edes siitä, pystyisinkö koko kautta edes juoksemaan.
Kolmas naula arkkuuni on juoksutapahtumien peruuntuminen. Olin suunnitellut lähteväni keväällä Riikan maratonille. Ilmoittautuminen ja matkaan liittyvät varaukset pitäisi tehdä hyvissä ajoissa. Nekin jäävät nyt haaveeksi.
Tuntuu merkilliseltä, että jalat eivät ota kuntoutuakseen, vaikka olen todella säntillisesti noudattanut fysioterapeutin ohjeita. Moni kuntouttaa sutjakasti pahatkin repeämät tai murtumat, mutta "korkeintaan lievää muutosta" sisältävä magneettilausunto näyttää olevan vaivoista viheliäin.
Vaan ei auta itku markkinoilla, eikä juoksuharrastuksessa. Vaikka totuuden nimissä täytyy myöntää, että kyllä minä itkun partaalla olen. Edelleen tuntuu todella pahalta, etten pysty täysipainoisesti jatkamaan rakasta harrastustani. Olisin toivonut, että juoksemiset päättyvät omaan päätökseeni. Tai että ikää olisi mittarissa siinä vaiheessa rutkasti enemmän.
Viime lauantaina sain juosta puolimaratonin jäniksenä Helsinki Marathonilla. Nautin tehtävästä taas todella paljon. Meillä oli upea jänisporukka ja paljon juoksijoita ympärillä koko matkan. Liekö kisa-adrenaliini vaikuttanut, sillä oma juoksuni tuntui todella helpolta, eivätkä jalat vaivanneet lainkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti