maanantai 2. lokakuuta 2017

Liikunnan riemuja viikolla 39


Naapurikylän suunnistusseura on kesällä tarjonnut ilmaisia kuntorasteja. Maanantaina oli vuorossa kauden viimeiset suunnistukset. Tytär innostui kanssani rasteja etsimään. Valitsimme 2,7 kilometrin mittaisen c-radan, joka vaikutti meille sopivan haastavalta. Reitillä pystyi hyvin hyödyntämään polkuja sekä pururataa. Vaikka täytyy kyllä taas todeta, että ainakaan pienempien polkujen varaan ei omaa etenemistä tälläkään kertaa voinut täysin jättää: polkuja tuntui risteilevän maastossa paljon enemmän kuin niitä oli karttaan piirretty. Kaikki rastit kuitenkin hyvin löysimme. Viimeiseltä rastilta maaliin päätimme pistää kaikki peliin, ja kellotimmekin sille välille c-radan nopeimmat väliajat. Työtä teetti kyllä pysyä tyttären spinttivauhdissa, vaikka vielä väitti, ettei edes juossut täysillä.


Tiistain kevyellä lenkillä päätin lähteä matkaan hitusen normaalia vauhtia kovempaa. Kokeilla miten sykkeet siihen reagoivat. Ensimmäiset kilometrit kulkivatkin ihan kivasti, eikä sykemittarin lukematkaan olleet vielä kivunneet liian korkealle. Mutta neljän kilometrin jälkeen huomasin, että kutosen kilometrivauhti on vielä minulle liikaa. Sykkeet pompsahtivat pian yli oman kevyen lenkin maksimirajani yli. Päätin kolmelle viimeiselle kilometrille hitusen hidastaa vauhtia. Kiva kokeilu kuitenkin.


Lauantaina osallistuin leikkimieliseen VoimaChallenge-kilpailuun. Olin osa neljän hengen naisjoukkuettamme. Kilpailussa kilpailtiin neljässä voimaa, kestävyyttä, taitoa ja nopeutta mittaavassa lajissa. Taitoradalla piti muun muassa tasapainoilla slacklinella, kinkata takaperin tötsärataa, heittää palloja autonrenkaaseen sekä ylittää ja alittaa aitoja. Kestävyyttä mitattiin siirtämälllä motillinen klapeja kottikärryillä sadan metrin päässä olevaan astiaan. Juoksimme myös rengasradalla ja vedimme perässämme vastuskelkkaa. Tapahtuma oli minusta varsin onnistunut, sillä mukaan pystyi osallistumaan lähes kuka tahansa leikkimielisestä kisailusta kiinnostunut. Kovaa kestävyyskuntoa tai tapahtuman nimen mukaista voimaa ei juurikaan tarvittu. Ketteryys ja hyvä kilpailustrategia olivat ne tärkeimmät ominaisuudet. Meidän tiimi esimerkiksi hävisi useita sekunteja klapien pinoamisessa. Kottikärryt saivat kovaa kyytiä, mutta valitettavasti kuormasta putosi useampi halko matkan varrelle. Niiden poimimiseen meni turhaan aikaa. Samoin lastaustahti olisi saanut olla nopeampi. Hauskaa meillä silti oli - ja hyvä tiimihenki! Seuraavana päivänä oikean jalan etureiteni oli todella kipeä. Portaita oli vaivalloista laskeutua.

2 kommenttia

  1. Mäkin kävin pitkästä aikaa iltarasteilla, kun tein siitä kesällä pienen lehtijutun. Hämmästyin, että paikalle oli kertynyt satoja ihmisiä.
    Itsehän olen suunnistanut viimeksi urheiluopistossa vuonna kivi ja keppi eli noin 15 vuotta sitten, mutta oli hauskaa vähän virkistää muistia.
    Aion ottaa tuon polkujuoksun haltuun viimeistään ens keväänä, vielä en ole uskaltanut kokeilla, kun pelkään, että se vie mennessään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin pari kesää sitten aikuisten suunnistuskoulun ja innostuin sen jälkeen käymään iltarasteilla. Suunnistus on siitä oivallinen laji, että karttaa ja maastoa lukiessa kaikki muut asiat mukavasti unohtuu. Pelkästään juostessa kun tulee samalla pohdittua kaiken maailman asioita. Itse kaipaisin vaan rutkasti lisää harjoitusta, että rastit alkaisivat paremmin löytyä. :)

      Poista

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall