Puolimaratonin jälkeinen palautteluviikko

Risumaja
Vantaan puolimaratonin jälkeen olen ottanut rennosti. Minulla ei ole ollut kiire juoksemaan, vaan olen nauttinut kävelylenkeistä ja vapaista illoista.

Sää tuntuu selkeästi kylmenneen viikon takaisesta. Vantaalla paineltiin vielä t-paidassa ja shortseissa. Nyt ei tulisi mieleenkään lähteä sellaisella vaatetuksella ulos. Olen vain nauttinut sisällä takkatulen loimusta ja neulonut pitkään keskeneräisenä ollutta neuletakkia. Jospa se vihdoin kohta valmistuisi. Sen kanssa kun ei todellakaan ole mennyt niin kuin Strömsössä. Etenen kaavalla neulo, pura, neulo, pura... Sinänsä ihan selkeä metodi.


Heti puolikkaan jälkeisenä päivänä osallistuin lasten kanssa paikallisen urheiluseuran järjestämälle Ruskaretkelle. Minä kävelin ja tytöt pyöräilivät pururadan varrella olevalle laavulle, jossa oli tarjolla mehua ja makkaraa. Matkaa kertyi yhteensä 9,5 kilometriä. Kävely sujui varsin hyvin, ei painanut puolikas kropassa. Laavun viereen metsikköön oli rakennettu hieno maja.

Torstaina ehdotin miehelleni kävelylenkkiä, mutta hän halusi testata jo juoksemista. Alkumetreillä riemuitsin, että juoksuhan kulkee todella kevyesti, mutta melko pian alkoi rasitus tuntua pohkeissa ja takareisissä. Eikä ne sykkeetkään ihan matalalla pysyneet. Puoli tuntia oli riittävä määrä.


Lauantaina teimme koko perhe puolen tunnin saunalenkin. Laitoimme heijastinliivit päälle, otsalamput päähän ja suuntasimme läheiselle metsäpolulle. Heijastimet välkehtivät hienosti pimeässä metsässä, mutta muutoin lamppujen teho oli melko riittämätöntä. Ajauduimme pimeässä harhaan ja ihmettelimme, kun polkua ei enää näkynytkään. Löysimme polun uudelleen, mutta kuvittelimme sen johdattavan meidät taas väärään paikkaan. Yllätys oli suuri, kun tajusimme palaavamme täsmälleen samaan kohtaan, mistä olimme lähteneet. Niin erilaiselta reitti tuntui pimeässä. Mietin, että ihan äkkiä en yösuunnistukseen kyllä lähtisi.

Viikon paras uutinen on se, että Kuivannon kymppi järjestetään myös tänä vuonna. Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan tähän mahtavaan kylätapahtumaan. Sekaan sopii kaikentasoiset tallaajat. Lähtö on su 6.11. klo 12.00 Kuivannon Seurantalolta.

Kommentit