Kymppi tuntiin

Juoksuharrastukseni alkutaipaleella olin todella iloinen, kun pystyin kilpailussa juoksemaan kymmenen kilometrin matkan tuntiin. Hienoa on ollut huomata, että pystyn nykyään samaan matalilla pk-sykkeillä. Ei se edelleenkään mitään peruskauraa ole, mutta onnistuu silloin, kun sattuu hyvä päivä ja hyvä juoksufiilis. Suurimman osan lenkeistäni juoksen edelleen hitaammilla vauhdeilla.

Vaikka juoksuharjoitteluni on tällä hetkellä tavoitteellista ja tähtään yhä parempiin kilpailutuloksiin, nautin kaikista eniten onnistuneista peruslenkeistä. On hienoa havaita, kuinka tuttu iltalenkki kulkeekin yhtäkkiä kevyemmin, normaalia matalammilla sykkeillä.

Minulla ei ole tallessa harjoitustietoja juoksuharrastukseni alkuajoilta. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, miten usein sitä on tullut juostua ja millä vauhdeilla. Voin kuvitella, että vauhti on varmasti ollut kuntotasoon nähden liian kovaa. Muistan joskus todenneeni, että sykkeeni ovat korkeat jo ensimmäisten juoksuaskeleiden jälkeen. Liian korkeilla sykkeillä harjoittelu edistää kuntoa kyllä hetken aikaa, mutta pidemmän päälle se ei ole kannattavaa. Suurin osa peruslenkeistä tulee tehdä matalilla sykkeillä, jotta jaksaa sitten tehdä ne kovemmat treenit tarpeeksi kovaa. On sanottu, että pitää oppia juoksemaan hiljaa, jotta voi juosta kovaa. Ja toisaalta, kun välillä juoksee kovaa, tuntuvat ne pk-lenkitkin sen jälkeen aiempaa helpommilta.

Liputan vahvasti peruslenkkien ja niiden nautinnollisuuden puolesta. Peruslenkkiähän se suurin osa harjoittelusta on. Jos juoksu tuntuu aina raskaalta, eikä siitä perustekemistä nauti, tuntuu aika hurjalta, että siihen käyttää paljon aikaa. Onnistuneet kilpailut ovat sitten niitä satunnaisia tähtihetkiä.