Vitosen testijuoksu, osa II

Juoksin eilen viiden kilometrin testijuoksun. Minun oli tarkoitus juosta se sisähallissa, jotta tulos olisi vertailukelpoinen marraskuussa urheilukentällä juoksemaani ensimmäiseen testilenkkiin. Harmillisesti halli oli koronan vuoksi suljettu, eikä ulkoradallakaan pystynyt lumen vuoksi juoksemaan. Onneksi kotini läheltä löytyi sopivan tasainen maantiereitti, johon ei sisältynyt tienylityksiä. Olosuhteetkin olivat ulkona ihan hyvät: lämpömittari näytti nollaa, ja lumiset tiet olivat auratut ja hiekoitetut. Juoksutakkini alle puin t-paidan, mutta silti minulle tuli juostessa liian kuuma.

Kuva ei liity suoritukseen.

Jalat tuntuivat alkuverkan aikana mukavan vetreiltä, joten hyvä oli niillä matkaan lähteä. Luminen tie ei sinällään ollut liukas - kesätossuilla pärjäsi hyvin - mutta kenkä selvästi hivenen lipsui joka askeleella. Pito oli erilainen kuin sulalla tiellä olisi ollut. Ensimmäiset kilometrit kulkivat aikaan 4:31 ja 4:37. Ne tuntuivat todella pitkiltä, sillä matka koostui yhdestä monotonisesta suorasta. Toisella ja kolmannella kilometrillä maisemat hieman vaihtuivat, mutta matkantekoa haittasi vastatuuli. Aika painui molemmilla 4:44:ään. Viimeisellä kilometrillä kaarroin takaisin alkumatkan suoralle ja sain tsempattua sen aikaan 4:27.

Loppuaikani oli 23:07, jolloin keskitahdiksi muodostuu 4:37 min./km. Juoksusta jäi hyvä fiilis. Ei se kovaa juokseminen niin kamalaa ollutkaan, vaikka etukäteen sitä jännitinkin. Mieluummin olisin tietysti juossut tämänkin testilenkin jossain kilpailussa, mutta perinteistä uudenvuodenjuoksuakaan ei tänä vuonna järjestetä. En osaa sanoa, oliko vauhtini hyvä vai huono, tulosta kun ei voi mitenkään verrata aiempiin ratajuoksuihini. Hyvä harjoitus se joka tapauksessa oli. 

Kommentit

  1. Juoksin maanantaina sekunnilleen saman ajan testivitosessa! Niin hauska sattuma, että pakko kommentoida. Sen verran kauan olen jo lukenutkin blogiasi, että oli jo aikakin jättää puumerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosiaan hauska sattuma. Hienon ajan olet siis juossut! Kepeitä askeleita ensi vuodelle!

      Poista

Lähetä kommentti