Alkuviikosta ilmaantuivat oireet: nuhaa ja pientä lämpöä. Seuraavana päivänä koronatesti näytti positiivista. Sunnuntaille suunniteltu puolimaraton sai väistyä taudin tieltä.
Kilpailun väliin jääminen harmitti, sillä kevään juoksuharjoitteluni oli sujunut hyvin. Juoksu oli kulkenut etenkin vauhdikkailla lenkeillä erittäin hyvin, ja sykkeet pysyivät aiempaa matalammalla. Vielä sairastumista edeltävänä päivänäkin leposykkeet olivat ennätysalhaiset. En kilpailun peruuntumista kuitenkaan pitkään harmitellut, sillä eihän sairastumiselle mitään mahda. Kilpailuja tulee ja menee, joten toivoin vain, että parantuisin pian ja muu perhe tartunnan välttäisi.
Kipeänä ei koskaan ole mukavaa olla. Itse kärsin kuitenkin eniten siitä, että jouduin makoilemaan pitkiä aikoja sängyssä. Olisin jaksanut touhuilla perusaskareita, mutta päätin vältellä muissa tiloissa liikkumista ensimmäisten oirepäivien aikana, jotta muu perhe taudilta mahdollisesti säästyisi. Muutoin pääsin onneksi helpolla sairastumiseni kanssa. Pieni lämpöily helpotti kolmen päivän jälkeen, ja nyt nuhakin alkaa olla selätetty. Erikoista oli se, että taudin aikana leposykkeeni ei juurikaan noussut normaalista. Muistan edellisen nuhaflunssan, jossa kuumetta ei ollut, mutta sykkeet huitelivat istuessa 70-80 välillä. Tein viikonloppuna ensimmäiset kävelylenkit, jotka kulkivat hyvin. Ihan vielä ei juoksemaan tehnyt mieli, vaikken mitään poikkeavaa tuntenutkaan. Sykkeet eivät nousseet normaalia ylemmäs, eikä hengitys tuntunut ahdistavalta. Toivottavasti sama tunne säilyy myös ensimmäisillä juoksulenkeillä.
Tästä lähdetään taas uuteen nousuun ja kohti kevään muita kilpailuja. Sunnuntaina en luultavasti olisi Helsinki Spring Marathonilla ennätystä juossut, vaikka starttiviivalle olisin päässyt. Olosuhteet olivat olleet haastavat, sillä reitillä oli kovan tuulen lisäksi ollut vielä paikoin lunta ja sohjoa. Osallistujiakaan ei kovin paljoa ollut, joten melko yksin olisi saanut juosta.
Kommentit
Lähetä kommentti