Osallistuin eilen Suijankoskenjuoksuun kolmen vuoden tauon jälkeen. Kyllä tuntuu hienolta, kun koronavuosien jälkeen pystytään taas järjestämään piskuisia kylähölkkiä. Itselleni tämä oli ensimmäinen kilpailu kolme viikkoa sitten sairastamani taudin jälkeen.
Suomen kevät osoitti jälleen oikullisuutensa. Kolme vuotta sitten Suijankoskella juostiin 20 asteen lämmössä, eilen mittari oli nollan tuntumassa ja taivaalta satoi lunta. Tuuli tuntui myös kovin kylmältä. Sään piikkiin en voi tulostani kuitenkaan laittaa.
 |
| Pellot peittyivät kilpailun aikana lumesta. |
Koska minulla ei ollut kilpailussa mukana hovikuvaajaa, jouduin itse nappaamaan kuvan lähtöviivalle asettuneista juoksijoista. Tämä tapahtui samalla hetkellä, kun kuuluttaja ilmoitti lähtöpamauksen tapahtuvan minuutin päästä. Pienoinen paniikki meinasi iskeä siinä vaiheessa, kun kymmenen sekuntia ennen starttia yritin vielä pujottaa kännykkää rullalle kääntyneeseen juoksuvyöhöni. Onneksi se lopulta taskuun sujahti, joten juoksun alkumetreillä keskityin enää vain hansikkaiden käsiini pujottamiseen.
Kuuden kilometrin reitistä puolet painellaan hiekkatietä ja puolet asvalttia. Hiekkatien pienet kivenmurikat muljuivat ilkeästi kenkien alla, mutta muutoin juoksu tuntui alusta lähtien oikein sujuvalta. En havainnut poikkeavaa hengityksessäni tai kropassani. Ainoastaan kovan vauhdin tuomaa positiivista hengästymistä. Aloitusvauhtini oli normaalia hitaampaa, mutta sitäkin onnistuin lisäämään kilpailun edetessä. Jokainen kilometri oli hitusen edellistä nopeampi, ja viimeisellä alamäkipätkällä sain vielä reilusti vauhtia lisättyä. Loppuaikani oli tasan 27 minuuttia, jolloin keskitahdiksi muodostui 4:27 min./km. Olen tulokseeni ja juoksutuntemuksiini todella tyytyväinen. Tästä on kiva jatkaa kevään muihin kilpailuihin.
Liekö koronavuodet vai kolea sää ollut syynä siihen, että kilpailussa oli mukana vain viitisenkymmentä juoksijaa. Tavallista vähäisempi osallistujamäärä tarkoittaa yleensä sitä, että paikalla ovat vain kovatasoisimmat menijät. Niin oli valitettavasti nytkin. Rauhallisemmin reitistä nautiskelleita ei mukana juuri ollut. Se on sääli, sillä liputan vahvasti kylähölkkien ja lyhyiden matkojen puolesta. Näistä kisoista saisi moni maratoonari lisää vauhtia ja oivaa harjoitusta. Mutta jos tuloslistoissa vilkkuu vain kovia nimiä, eivät hölkkääjät lähtöviivalle uskaltaudu. Ja kurjahan se on omassa yksinäisyydessään reittiä kiertää.
Kommentit
Lähetä kommentti