SAULin SM-hallien toisena kilpailumatkanani oli 3000 metriä, jossa tavoitteenani oli alittaa maaginen kahdentoista minuutin raja. Tiesin olevani kunnossa, mutta pienen lisäjännityksen toi edellisenä iltana juostu 1500 metrin kilpailu. En ollut koskaan aiemmin juossut kahta kisaa peräkkäisinä päivinä, joten minulla ei ollut kokemusta siitä, miten kroppani lyhyessä ajassa palautuu.
Kisavalmistelut sujuivat tutulla kaavalla. Enää ei tarvinnut etukäteen jännittää, missä alkuverryttelyn voi suorittaa tai miten calling toimii. Ehdin myös mukavasti seurata muiden urheilijoiden suorituksia ennen oman kilpailuni alkua.
Kolmen tuhannen metrin matka 300 metrin radalla tiesi kymmentä täyttä kierrosta. Tasaisen vauhdin taulukon mukaan 12 minuutin alitus edellytti 72 sekunnin kierroksia. Niitä lähdin tavoittelemaan.
Lähdössä minut oli sijoitettu radalle yksi. Siitä onnistuin kivasti kiihdyttämään itseni hyvälle paikalle, ja pääsin alusta lähtien juoksemaan omaa, sopivaa tahtiani. Ja vauhtihan osoittautui juuri oikeaksi: nakuttelin kuusi ensimmäistä kierrosta täsmälleen 72 sekuntiin. Edelläni edenneen letkan vauhti tuntui hitusen liian kovalta, joten harmikseni en saanut peesiapua.
Matka jatkui tasaisesti. Tunne ei ollut helppo, mutta ei ylivoimainenkaan. Olin yllättynyt, että kahden kilometrin jälkeen minulla riitti vielä voimia jopa kiristää tahtia. Kierrokset 7-9 juoksin 71 sekuntiin, ja aloin saavuttaa edelläni mennyttä letkaa. Kuulin seurakaverini huutavan, ettei pronssisija ollut kaukana. Kellon kilkattaessa viimeiselle kierrokselle pistin kaiken peliin. Pronssiselkä lähestyi, mutta matka loppui kesken, vaikka juoksin viimeisen kierroksen 65 sekuntiin.
Maalissa puuskutin tyytyväisenä kahdentoista minuutin alitukselle. Vasta katsomoon palattuani kuulin, että aikahan oli reilusti alle: 11:50,84. Sehän on selvästi yli kolmen tonnin Cooper! Tuntuu ihan huikealta, että pystyin juoksemaan näin kovan tuloksen. Ei ilmeisemmin edellispäivän kisa paljoa jaloissa painanut.
Kommentit
Lähetä kommentti