Takareisieni kuntoutus on ottanut takapakkia. Jalat eivät lopulta kestäneet lisääntynyttä juoksumäärää ja -vauhtia. Huhtikuisen lenkin päätteeksi tehdyt sadan metrin vedot aiheuttivat totaalisen jumin ja kipua vasempaan lonkkaan ja takareiteen. Peli oli vihellettävä poikki.
Kävin sekä urheilulääkärin että hänen suosittelemansa fysioterapeutin vastaanotolla. Oireet viittaavat selkeimmin edelleen hamstring tendinopatiaan. Sen pohjalta rakennettiin nyt uusi kuntoutusohjelma, joka sisältää takareittä ja jännettä vahvistavia harjoitteita. Niitä teen kolmesti viikossa.
Mielenkiintoista oli huomata, miten urheilulääkärin ja fysioterapeutin suhtautuminen juoksuun poikkesi selvästi aiemmista kokemuksistani. Kun marraskuussa juoksu suositeltiin ehdottomasti jättämään tauolle, nyt sellaista ei nähty millään tapaa välttämättömänä. Tärkeämpää on oikeanlainen jänteitä ja takareisiä vahvistava harjoittelu sekä kuormituksen säätely. Mikäli juostessa tai lenkin jälkeen levossa tuntuu kipua, pitää tahtia rauhoittaa. Lihaskuntoharjoittelu on kuntoutuksessa kaikkein tärkeintä, sillä hamstring tendinopatian selätys ei edisty pelkällä levolla. Aiemmin näitä vammoja leikattiin melko herkästikin, mutta nykytiedon mukaan konservatiivinen hoito on todettu paremmaksi vaihtoehdoksi.
Yllätyin myös positiivisesti urheilulääkärin empaattisesta kohtaamisesta. Hän ymmärsi hienosti tällaista tavallista kuntoilijaa ja juoksun merkityksellisyyttä. Lääkäri pahoitteli, että kuntoutuminen ottaa aikansa, mutta luultavimmin jo juhannuksena pystyn juoksemaan maksimivauhteja. Olin varautunut jopa kuukausien juoksutaukoon, joten ennuste kuulosti minun korviini loistavalta. Ei tässä niin kiirettä ole, kunhan jalat vain saadaan kuntoon.
Haluaisin olla toiveikas paranemisen suhteen, mutta koville se ottaa. Olenhan yrittänyt kuntouttaa jalkojani jo viiden kuukauden ajan. Toivotaan, että fysioterapeutin neuvomat liikkeet tuovat uutta ja erilaista ärsykettä. Kenties keväällä lisäsin myös juoksumääriä liian nopealla tahdilla.


Toivottavasti uudet liikkeet auttavat ja pääsisit vaivasta! Tsemppiä kuntoutukseen!
VastaaPoistaSitä todella toivon. Kiitos paljon tsempeistä!
Poista