maanantai 27. marraskuuta 2017

Lapinjärven Kinkkuhölkkä 2017


Paikallisen Talvijuoksu Cupimme ensimmäinen osakilpailu järjestettiin viime lauantaina Lapinjärvellä. Alkuviikosta maahan satanut lumi oli sopivasti sulanut, ja lämpötila keikkui pari astetta plussan puolella. Erittäin hyvä ulkoilusää verrattuna viime vuoden lumisohjokeliin.

Olen syksyn kisailuputken jälkeen keventänyt selvästi harjoitteluani ja pitänyt pientä ylimenokautta. Varmistellut että kroppa on tarpeeksi palautunut ennen uuden kauden peruskuntoharjoittelun aloittamista. Harjoittelun vähentäminen on katkaissut sen terävimmän kärjen juoksuvauhdeista, joten en edes lähtenyt Lapinjärvellä yrittämään mitään ennätysjuoksua. Rennon leppoisalla tahdilla matkaan.


Lähtöviivalla oli tällä kertaa harmillisen vähän porukkaa, mutta pääsin silti alkumatkasta mukaan neljän juoksijan letkaan. Kärjessä juossut nainen johdatteli meitä tasaisesti metsien ja peltojen vieritse. Kilometrivauhti pysytteli vitosen tuntumassa. Reitin varrella olivat hirvimiehet juuri palaamassa metsästä saaliineen. Onneksi olin valinnut päälleni oranssin takin.

Letkamme säilyi kasassa reitin puoliväliin saakka, jolloin päätin itse siirtyä keulille. Juoksu tuntui hyvältä, joten vähän huomaamattakin vauhti nousi aiemmasta. Seuraajien kengät rapisivat hetken aikaa takanani, mutta pikku hiljaa äänet laantuivat. Itse sen sijaan aloin saavuttaa edelläni juossutta kaksikkoa. Etenimme laajan peltoaukean keskellä, josta näki tien kiermurtelevan vielä todella pitkän pätkän edessäpäin. Lähestyvät selät veivät onneksi ajatukset pois loputtoman tuntuisesta taipaleesta. Kymmenen kilometrin kohdilla saavutin kaksikon, ja hiekkatieltä asfaltille siirryttyämme kokeilin saman tien pienoista irtiottoa. Etukäteen suunniteltu loppumatkan vauhdinnosto toteutui kätevästi kilpailuhenkisyyden nostaessa päätään.

Vahva kanta-astuja vauhdissa

12 kilometrin matkaan minulla meni aikaa 58:02, mikä tarkoittaa 4.51 min./km-tahtia. Jäin viime vuoden ajastani minuutin. Kilpailun jälkeen oli hyvä fiilis, mutta kyllä sitä mieluummin pinkoisi kisan huippukunnollaan, jolloin juoksu tuntuisi toivottavasti vähän helpommalta.

2 kommenttia

  1. Hyvä juoksu! Ja onhan nuo kisat syksyharjoittelussakin paikallaan, ehtii niitä vauhteja nostamaan sitten keväälle taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raita! Nimenomaan hyvänä harjoituksena nämä talven kisat toimivat, vaikka vauhdit kesästä jäävätkin. On vaan paljon kivempaa juosta silloin, kun kunto on kohdallaan, eikä meno tunnu niin nihkeältä.

      Poista

© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall