Suunnistajan reittihärveli

Reittihärveli - suunnistus
Lähdin lauantaina rohkeasti iltarasteilla b-radalle. Suunnistus sujui ihan mukavasti: kaikki rastit löytyivät, vaikkakin kaksi todella pahaa pummia onnistuin tekemään. Kotona latasin sykemittarin tiedot reittihärveliin, joka näyttää kulkemani reitin kartalla. Aivan älyttömän kätevä ohjelma. Härvelin avulla voin nyt tarkemmin analysoida suunnistustani. 

Härveli näyttää rastien sijainnit violeteilla ympyröillä. Violetilla on myös merkitty rastivälit linnuntietä pitkin. Punaisella näkyy minun etenemiseni. Kuvasta näkyy, että muut rastit ovat löytyneet pieniä koukkauksia lukuun ottamatta melko hyvin. Sen sijaan rastit 9 ja 12 olivat kompastuskiveni.


Yllä olevassa kuvassa näkyy suurin virheeni. Kasirasti löytyi helposti ja siitä tohkeissani en ottanut kompassilla suuntaa, vaan katsoin vain kartasta, että ysirasti on suoraan yläpuolella. Kartta on kuitenkin ollut kädessäni väärin päin, joten päädyin ysin sijasta kymppirastille. Onneksi muuten päädyin, sillä väärä rasti paljasti todellisen sijaintini. Melkoisen sotkun olen kartalle saanut aikaiseksi palattuani etsimään ysirastia. No, kymppirastille tein sitten kolmanneksi nopeimman ajan, kun rastin sijainti oli jostain kumman syystä jo tarkasti tiedossa karttaa vilkaisematta...


12-rasti on edelleen mysteeri. Miten olen voinut juosta sen ohi, sillä rasti näkyi tielle. Aivan väärässä paikassa on tullut harhailtua. 


Härvelin avulla voi myös katsella muiden suunnistajien lataamia tietoja ja vertailla reitinvalintoja. Kartalle voi laittaa eri suunnistajat yhtä aikaa kulkemaan ja ohjelma näyttää animaationa, mitä vauhtia ja mitä kautta kukakin on rastille tullut. Itse esimerkiksi huomasin animaatiosta, että olen hävinnyt kanssakilpailijoille selkeästi reittivalinnoillani sekä hitaalla etenemiselläni metsäosuuksilla. Sen sijaan maanteillä olen edennyt kiitettävää vauhtia. 

Tässä kuvassa kuvakaappaus animaatiosta. Minä etenen kartalla sinisenä pallona, kanssasuunnistaja punaisena. Olen jo kakkosrastilla yhden rastivälin jäljessä. Suhteellisen hyvin rastit 1-8 ovat kuitenkin löytyneet. 


Yllä olevassa kuvassa näkyy minun kulkemani reitti edelleen sinisellä, kanssasuunnistajan punaisella. Tästä huomaa hyvin erilaiset reittivalinnat seiskarastilta kasille. Itse olen edennyt tietä pitkin, koska siten pääsen vauhdikkaammin ja varmemmin rastille. Punainen suunnistaja on tullut metsäpolkua pitkin. Ehkä ihan fiksu valinta, sillä itse jouduin kiipeämään melko jyrkkää rinnettä tieltä ylös rastille.

Kommentit