Helsinki Half Marathon eli HHM järjestettiin lauantaina neljättä kertaa. Kävin perjantai-iltana noutamassa kilpailunumeroni ja upean, pinkin osallistumispaidan Forumista. Yöksi suuntasimme mieheni kanssa Scandic Parkiin, josta oli aamulla lyhyt matka kisakeskukseen Finlandia-talon edustalle.
Startti tapahtui tänäkin vuonna aikaisin aamulla varttia vaille yhdeksän. Nukuin yöni hyvin, eikä aikainen herätys tuntunut pahalta. Hotellin aamupalalla söin puuroa ja tankkasin vielä pari lasia mehua. Tuntia ennen starttia lähdimme alkuverkalle. Juoksu tuntui hyvältä, ja muutamat nopeat spurtitkin kulkivat oikein lupaavasti. Ainoastaan auringonpaiste tuntui turhan kuumalta.
Päätin lähteä rohkeasti tavoittelemaan kovaa aikaa, vaikka hieman epäilinkin kuntoni kestävyyttä nihkeästi sujuneen Lapinjärven juoksun jälkeen. Askel lähtikin rullaamaan mukavasti iloisen juoksuporukan mukana. Alusta lähtien pääsin etenemään omaa, hyvää tahtiani. Muutaman kilometrin jälkeen 1.40-jänikset ohittivat minut, ja lyöttäydyin heidän porukkaansa. Siinä oli hyvä edetä massan keskellä tasaista vauhtia. Jänikset myös tsemppasivat ja ohjeistivat juoksussa todella kivasti. Kiitos heille siitä! Vitosen väliaika oli 23.07 eli hitusen kovempaa kuin olin etukäteen ajatellut. Mieleen alkoi hiipiä ajatus, että tätä vauhtia ei loppuun asti painella.
Toisella juomapisteellä jäin jänisporukasta joitakin metrejä, enkä saanut kurottua välimatkaa kiinni, vaikka toinen jäniksistä kovasti kannustikin ottamaan rakoa kiinni. Kymmeneen kilometriin asti kuitenkin sinnittelin vielä hyvässä vauhdissa. Oman mittarini mukaan kympin väliaika oli 46.28, mutta järjestäjien kilometritolppa tuli vastaan hieman myöhemmin.
Puolivälin jälkeen tapahtui totaalinen katkeaminen ja vauhti hidastui huomattavasti: lähenneltiin jo vitosen kilometriaikoja. Voimat olivat tyystin kadonneet. Jossain vaiheessa 1.45-jänikset ohittivat minut, ja ajattelin sinnitellä heidän perässään, mutta lopulta luovutin senkin suhteen. Viimeiset kuusi kilometriä hölköttelin jo kutosen vauhdeilla. Olisin ollut valmis keskeyttämään jo puolivälin jälkeen, mutta jotenkin onnistuin sinnittelemään maaliin asti. Loppuaika 1:50.
Juoksuun käytetty aika ei minua niinkään harmita, vaan se, etten väsymykseltäni pystynyt loppumatkasta nauttimaan tämän hienosti järjestetyn kilpailun upeasta tunnelmasta ja reitin varrella saadusta kivasta kannustuksesta. Mieleen jäivät kuitenkin Märskyn mäessä kannustavat cheerleaderit sekä Pienet sammakot -kappaletta soittanut pieni huilisti. Maalissa sain kaulaani uniikin, puisen mitalin.
Kaikkinensa HHM oli jälleen kerran upeasti järjestetty, hyvätunnelmainen kilpailu, jota voin lämpimästi kaikille suositella.
P.S. Déjà vu: Espoon rantapuolikas syksyllä 2015.
Sää oli kyllä armoton näin kalsan kevään päätteeksi. Mutta hienosti taistelit itsesi maaliin. Ja aikasikin on tosi hyvä!
VastaaPoistaTämän taistelun jälkeen osaa taas enemmän arvostaa niitä hetkiä, kun juoksu kulkee kuin unelma.
PoistaNuo keikat, joilla on jo puolivälissä valmis keskeyttää on kyl oma lukunsa =)) On se vaan mystistä, miksi toisinaan kulkee ja toisinaan ei.
VastaaPoistaNiinpä. Tuon mainitsemani Espoon Rantapuolikkaan jälkeen juoksin kolmen viikon päästä ennätykseni Vantaan puolikkaalla. Joten ei se kunnosta ainakaan tuolloin kiinni ollut.
PoistaOnnea juoksusta! Siellä on ollut vaikeuksia muillakin, kuumuus on tainnut tehdä tepposet! Muistan viime vuonna kun juoksin toukokuussa ekana hellepäivänä puolikkaan ja mietin jo kolmannella kilometrillä, että kehtaisiko jo keskeyttää 😀 Sellaisen taistelun jälkeen maaliinpääsy tuntuu hyvältä vaikka aika ei olisikaan mieleen.
VastaaPoistaKiitos Salla! Maalissa onneksi jo unohtui reissun rankkuus. :)
PoistaTuo mitali on kyllä upee! :) Eipä ole tosiaan parhaita ne juoksut, joissa matka alkaa painaa liian varhain, mutta tuntuupahan sitten nappisuoritukset sitäkin paremmalta.
VastaaPoistaTässä on saanut viime aikoina nautiskella onnistuneista ennätysjuoksuista, joten ihan hyväkin välillä palautua maan pinnalle. :)
Poista