Juoksu on tällä viikolla tuntunut todella hyvältä. Olen todella nauttinut ihan jokaisesta lenkistä. Sääkin on kivasti tänä kesänä suosinut juoksijaa. Ei ole tarvinnut paljoa helteistä kärsiä.
Aloitin viikkoni kahdensadan metrin vedoilla, jotka tein pitkästä aikaa urheilukentällä. Olen viime aikoina juossut vetoja paljon hiekkatiellä tai asfaltilla, mutta radalle en ole lähtenyt. Tavoitteenani oli juosta kolme viiden vedon sarjaa kiihtyvällä temmolla. Koska en ollut pitkään aikaan tehnyt tällaisia vetoja, en osannut yhtään arvioida, millaista vauhtia liikkeelle pitäisi lähteä. Päätin ottaa varman päälle ja juoksin ensimmäiset vedot hyvin rauhallisesti. Jälkikäteen treeniä analysoineena olisin voinut jo alkuun painella vähän reippaammin, mutta jaksoin ainakin vielä viimeisenkin vedon hyvin ja sain vauhtia lisättyä. Viimeiset viisi vetoa juoksin jo aika maksimia, mutta jaksoin pitää saman vauhdin yllä loppuun asti. Hyvä fiilis tästä jäi.
Tiistaina lähdin testaamaan uusia kenkiäni, Adidaksen Ultra Boosteja, joita minulla ei aiemmin olekaan jaloissani ollut. Hiekkatiellä askellus tuntui pehmeältä ja mukavalta. Ihanaa, kun puolimaratonin jälkeen juoksuharjoittelu tuntuu taas hyvältä ja innostavalta. Kesäsade minut matkalla kasteli, mutta loppumatkasta sain jo ihastella sateenkaarta.
Aikuisten liikuntatunnilla jouduimme sisätiloihin kovan sateen vuoksi. Tällä kertaa saimme tehdä kuntopiiriä jumppapallojen kera. Ihan hyvä tunti, mutta en kyllä kokenut jumppapallolla treenaamista kovin mielekkääksi. Kaikki keskittyminen meni ison pallon hallitsemiseen tai tasapainon löytämiseen. Mieluummin olisin tehnyt punnerrukset punnerruksina pitävällä alustalla, kuin keikkunut samalla holtittomasti pallon päällä. Vaikka ehkä se olisi ihan hyväkin haastaa välillä sitä tasapainoa...
Sunnuntain pitkiksen juoksin yhdessä mieheni kanssa. Parituntinen meni mukavasti hiekkatiellä viljapeltojen ja kukkaniittyjen lomitse juostessa. Nautin!
Jannan askeleet seikkailee nyt myös Instagramissa: @jannanaskeleet
Kommentit
Lähetä kommentti