Kylläpä on saatu marraskuun alussa nauttia loistavista juoksukeleistä. Vaikka illalla melko aikaisin pimeä tuleekin, on päivällä aurinko paistanut ja lämpömittarin lukemat nousseet yli kymmeneen plusasteeseen. Uusi peruskuntokausi on lähtenyt muutenkin oikein mukavasti liikkeelle.
Viime viikko sisälsi pari kevyttä pk:ta, yhden vauhtiharjoituksen, vajaan puolentoista tunnin pitkiksen ja radalla viiletetyn viiden kilometrin testijuoksun. Juoksu on tuntunut hyvältä, joskin olen huomannut, että lenkkivauhtini on selvästi laskenut alkusyksystä. Ilman sykemittarin kelloa en sitä tosin olisi huomannut: kuvittelen juoksevani paljon kovempaa kuin mittari tahdiksi näyttää. Alkuun vauhti oli jopa 30 sekuntia hitaampaa kuin aiemmin, mutta pikkuisen olen sitä saanut jo nostettua lähemmäs normaalia. Peruslenkin vauhdilla ei sinänsä mitään merkitystä ole, juoksenhan lenkkini sykeperusteisesti, mutta kyllähän se treenimieltä nostaa, jos vauhtikin on kohdillaan. Pääasia tietysti, että juoksu tuntuu hyvältä. Vauhtia ehtii talven aikana hilaamaan ylöspäin.
Keskiviikon lenkkiin sisältyi kuuden kilometrin reipas osuus, jossa juoksin tasaisesti 5.15 min./km -vauhdilla. Tahti osoittautui juuri sopivaksi: sen eteen ei tarvinnut juurikaan tehdä töitä, mutta loppua kohti alkoi jo sen verran painaa, että yhtään kovempaa ei olisi kannattanut mennä. Varsin kiva harjoitus, kun sai edetä vauhdikkaasti, mutta silti erittäin rennosti.
Viikon kovin harjoitus oli lauantaina juoksemani viiden kilometrin testijuoksu. Sää salli vielä juoksemisen ulkoradalla, mutta jatkossa samanlaiset testit on tarkoitus tehdä sisähallissa. Siellä olosuhteet pysyvät talven mittaan vakiona, joten tulosta on helppo vertailla aiempiin. Olen erittäin tyytyväinen lauantaiseen suoritukseeni. Vitosen loppuaika, 21:47, jäi vain 30 sekuntia kevään ennätyksestä, vaikka alla ei ollut nopeusharjoituksia. Osasin myös juosta hyvin tasaisella tahdilla, sillä 12 kokonaisesta ratakierroksesta 10 juoksin aikaan 1.45-1.46. Pitäisiköhän harkita jäniksen uraa?
Kommentit
Lähetä kommentti