Ei toteutunut lääkärin huhtikuinen ennustus, jonka mukaan juhannuksena juoksisin kovavauhtisia vetoja. Päinvastoin, tänä juhannuksena en juossut pk-lenkkiäkään kivutta.
Tällä hetkellä tuntuu, että takareisien kuntoutus ei edisty lainkaan. Ennemminkin on otettu taas takapakkia. Kapuloita rattaisiin heitteli lisäksi selkäkipu, jonka sain toukokuun puolivälissä rikkaruohoja liian pitkään kumarassa asennossa kitkettyäni. Kaikkinensa selkä vihoitteli kolme viikkoa.
Oikea takareisi oireilee selvästi vasenta enemmän. Siinä tuntuu kipua hitaillakin vauhdeilla. Jalka ei myöskään tällä hetkellä kestä esimerkiksi takareisipenkkiä. Pieninkään viiden kilon paino ei oikealla jalalla liikahda. Vasemmalle pystyn latomaan selvästi enemmän painoa.
Käytän aikaa jalkojeni kuntoutukseen useita tunteja viikossa. Teen sekä takareittä vahvistavia liikkeitä että juoksuasentoa ja keskivartalon hallintaa tukevia harjoitteita. Toivoisin, että ahkera panostukseni palkittaisiin, mutta onhan liikkeistä toki hyötyä, vaikka jalat eivät niillä kuntoutuisikaan. Samoja harjoitteita olisi muutoinkin hyvä tehdä.
Olen tyytynyt kohtalooni. Tilanne ei enää varsinaisesti ahdista, mutta harmittaa se silti. Vaikka kuntopyörän polkeminen soljuu nykyään ihan kivasti samalla kirjaa lukien (pyörässäni on ohjaustangossa sopiva tila kirjalle), ei se tuota minulle minkäänlaista nautintoa. Se on vain aerobista liikuntaa. Pyörää polkiessani tai crosstraineria vatkatessani en pääse haaveilemaan tulevista juoksutapahtumista, joihin osallistua. Kuntosalilla en myöskään tapaa juoksututtuja, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia. Kaikista eniten kaipaan raikkaita tonnin vetoja ulkoradalla.
Tilanteestani huolimatta olen iloinen, että pystyn edelleen hyvillä mielin seuraamaan muiden tekemisiä. Viime viikonloppuna olin hengessä mukana Aikuisurheilijoiden SM-kilpailuissa Turussa. Oli kiva saada osallistujien viestejä seuran yhteiseen WhatsApp-ryhmään ja vilkuilla vähän väliä päivittyvää tulosseurantaa. Kenties minäkin saan olla mukana taas ensi vuonna.


Kommentit
Lähetä kommentti